En ole kenenkään muun kuullut laulavan yhtä hienosti esim. tangoja, kuin Taisto Tammen. Hänen äänessään on jotain satumaista ja samalla niin kuulua kaihomieltä. Sitä ääntä ei voi sanoin selittää. Se pitää kaikkien kuulla. Hänen äänensä soi ja se soi. Olen miettinyt usein, miten hän pärjäisi nykyajan Tangomarkkinoilla? Uskon, että hänet kruunattaisiin oitis maan parhaimpana ts. tangokuninkaana. Kukaan edellisistä ei mielestäni yllä samaan. Miksi häntä ei tangomarkkinat arvosta ja ota häntä siellä kaikkien esille? Siksikö, että hän oli mustalainen? Naurettavaa ja häpeällistä. Hän on edelleen Suomen paras laulaja. Suuri Ikävä on Taisto Tammea, jota sain kuulla ja nähdä Saarenkylän Nuorisoseuran talolla 1976 tai -77. Laittakaa te, jotka osaatte vastaajat, hänen musiikkiaan soimaan täällä. Saadaan kaikki kuunnella. Ehkä Tangomarkkinatkin lopulta "heräävät". Terveisin yks valkolainen.
Ikävä tangokuningasta
Taisto Tammea
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.