Juu eli olen tämmönen nuori nainen ja mietin että pitäisikö hakea jonnekkin hoitoon...
Vanhempani ovat eronneet ja kärsin pienempänä siitä melko paljon. Kävin kerran jonkinlaisessa "terapiassa" mutta siitä en muista enää juuri mitään. Kaikkein ahdistavinta vanhempien erossa on ehkä se että en muista lapsuudestani juuri mitään. Varsinkaan siitä kun olen ollut kotona. Haluaisin kovasti muistaa... Onko tämä normaalia?
Lisäksi olen jo pidemmän aikaa ollut kamalan väsynyt henkisesti enkä tiedä mitä tekisin. En jaksa olla enää kavereiden kanssa missään kylillä tai ylipäätäen käydä kavereilla. Pienetkin asiat tuntuvat raskailta enkä meinaa jaksaa enää.
Olen myös viillellyt aikaisemmin itseäni.. Ja paljon... Mutta nyt en jaksa edes tehdä sitä... Joka on sinäänsä hyvä asia. Mutta nyt on ilmennyt toinen ongelma: Olen alkanut hakata itseäni. Tuntuu välillä kuin en hallitsisi itseäni. Teen tämän kuitenkin salassa. Ja hakaan itseäni niin kauan että mustelmia alkaa tulla. Sitten saan jonkinlaisen "mielihyvän".
Ajattelin että mustelmat olisi helpompi selittää kuin viillot. Pari kaveria nimittäin huomasi joskus kun olin viillellyt mutta vielä vähän aikaa sitten viiltelin vain jalkoja jotta he eivät enää huomaisi.
Minun on todella paha olla ja joskus tuntuu että en pysty enää edes itkemään. Pyörin vain sängyssäni ja revin hiuksiani.
Joskus taas saan hirveän itkukohtauksen jonka takia en pysty kunnolla hengittämään... Se on todella tuskallista.
En haluaisi puhua vanhemmilleni mutta minusta tuntuu että tarvitsen apua (?)
Kuraattorille en todellakaan halua mennä kun ne eivät osaa pitää suitaan kiinni.
Mutta pelkään että joudun jonnekkin mielisairaalaan tai jotain...
Eräs ystäväni kärsyy myös jonkinlaisesta masennuksesta... tai niin ainakin luulisin. Minua ahdistaa kun hän kerjää huomiota sillä että hän viiltelee itseään ja syö lääkkeitä usein. En tiedä mitä teen ja olen hänestä huolissani.
Elämässäni on muutenkin niin paljon huolen aiheita että tuntuu etten enään yksin kertaisesti jaksa. Olisin varmaan tappanut itseni aikaa sitten jos musiikkia ei olisi. Minulla ei ole ketään kelle puhua tästä joten musiikki on auttanut minua erittäin paljon. Se on asia joka on antanut minulle elämässäni melkein kaiken tärkeän. Rakastan musiikkia ja se on yksi ainoista "elämäni valoista".
Olisin iloinen jos joku neuvoisi minua.... Tai kertoisi kokemuksia tai mitä vaan! Tarvitsen kipeästi apua.
Vanhempani ovat eronneet ja kärsin pienempänä siitä melko paljon. Kävin kerran jonkinlaisessa "terapiassa" mutta siitä en muista enää juuri mitään. Kaikkein ahdistavinta vanhempien erossa on ehkä se että en muista lapsuudestani juuri mitään. Varsinkaan siitä kun olen ollut kotona. Haluaisin kovasti muistaa... Onko tämä normaalia?
Lisäksi olen jo pidemmän aikaa ollut kamalan väsynyt henkisesti enkä tiedä mitä tekisin. En jaksa olla enää kavereiden kanssa missään kylillä tai ylipäätäen käydä kavereilla. Pienetkin asiat tuntuvat raskailta enkä meinaa jaksaa enää.
Olen myös viillellyt aikaisemmin itseäni.. Ja paljon... Mutta nyt en jaksa edes tehdä sitä... Joka on sinäänsä hyvä asia. Mutta nyt on ilmennyt toinen ongelma: Olen alkanut hakata itseäni. Tuntuu välillä kuin en hallitsisi itseäni. Teen tämän kuitenkin salassa. Ja hakaan itseäni niin kauan että mustelmia alkaa tulla. Sitten saan jonkinlaisen "mielihyvän".
Ajattelin että mustelmat olisi helpompi selittää kuin viillot. Pari kaveria nimittäin huomasi joskus kun olin viillellyt mutta vielä vähän aikaa sitten viiltelin vain jalkoja jotta he eivät enää huomaisi.
Minun on todella paha olla ja joskus tuntuu että en pysty enää edes itkemään. Pyörin vain sängyssäni ja revin hiuksiani.
Joskus taas saan hirveän itkukohtauksen jonka takia en pysty kunnolla hengittämään... Se on todella tuskallista.
En haluaisi puhua vanhemmilleni mutta minusta tuntuu että tarvitsen apua (?)
Kuraattorille en todellakaan halua mennä kun ne eivät osaa pitää suitaan kiinni.
Mutta pelkään että joudun jonnekkin mielisairaalaan tai jotain...
Eräs ystäväni kärsyy myös jonkinlaisesta masennuksesta... tai niin ainakin luulisin. Minua ahdistaa kun hän kerjää huomiota sillä että hän viiltelee itseään ja syö lääkkeitä usein. En tiedä mitä teen ja olen hänestä huolissani.
Elämässäni on muutenkin niin paljon huolen aiheita että tuntuu etten enään yksin kertaisesti jaksa. Olisin varmaan tappanut itseni aikaa sitten jos musiikkia ei olisi. Minulla ei ole ketään kelle puhua tästä joten musiikki on auttanut minua erittäin paljon. Se on asia joka on antanut minulle elämässäni melkein kaiken tärkeän. Rakastan musiikkia ja se on yksi ainoista "elämäni valoista".
Olisin iloinen jos joku neuvoisi minua.... Tai kertoisi kokemuksia tai mitä vaan! Tarvitsen kipeästi apua.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyl elämä koettelee.rakasta enemmän itseäsi vaikka musiikinkin kautta?ja haje apua joka tapauksessa.mt toimiston kautta avohoidossakin monenmoiset mt yhdistykset Helmi, Majakka,..puolellasi.älä turhaan pelkää mielisairauksia.ja Sos kriisikeskus.neuvovat siel myös?toivoa ja helpotusta!
Yritän jostain vastaavasta hommata apua. Kiitos!
Älä pelkää, että joudut mielisairaalaan: ei sinne nykyään niin vain jouduta. Ja jos katsotaan hyväksi sinulle, neuvotellaan sinun kanssa. Voit kertoa tuonkin pelon heti alkuun hakiessasi apua. ON hyvä että päätit kirjoittaa tänne, koska se on sinulla jo ensimmäinen askel tehdä asioille jotain.
Kirjoittaminen on erittäin hyvä keino sen musiikin kuuntelemisen lisäksi helpottaa ahdistusta. Muistatko kuinka vanha olit kun vanhempasi erosivat? Liittyykö siihen jotain mielestäsi, että sinulle ei kerrottu ja asia tuli yllätyksenä ja koita jääväsi sivuun. Onko sinulla sinulla nyt isä- tai äitipuoli ja muita sisaruksia. Kirjoittele tänne, mutta älä enää jää viivyttelemään hakiessa ammatillista apua.
Olin varmaan 8-9 vuotta silloin kun he erosivat. En muista siitä muuta kuin että äiti sanoi yhtenä iltana että muuttaa pois n. puoleksi vuodeksi ja tulee sitten takaisin. Minä tyhmänä sitten luulin että hän tulisi oikeasti takaisin ja odottelin aika kauan sitä, kunnes sitten isä sanoi että äiti ei enää tule kotiin.
On minulla tavallaan äitipuoli... He eivät ole naimisissa tai mitään mutta ovat seurustelleet jo kauan. "Äitipuoli" tulee tänne joka viikonloppu, mutta lähtee yleensä kun työviikko alkaa. Äidin puolelta en tiedä minkälaisia suhteita siellä pyörii koska en häneen ole pitänyt pitkään aikaan yhteyttä.. Mietin onko tämä väärin vai saanko olla äidilleni vihainen?
Sisaruksia minulla on mutta ei kuitenkaan mitään sisko-/velipuolia...
Mistä avun ettiminen kannattais alottaa? Helpoin tapa? Kuraattorille en itse myöskään haluu.
helpompi kysyä anonyymisti.sos kriisikeskus.?
Mun mielestä olis kiva/helpompi jutella kasvotusten jonku kans...
iltapäivää vaan.mulki päivärytmi menny ajat sitten.vaihtelevaa menestystä tai menestymättömyyttä terapiassa.mut osaavat sieltäkin nevvoa joko mt toimisto sairaanhoitajalle ja avohoidon avut paikkakunnasta riippuen.myös Mtkl Propelli tietää.mielenterveys keskusliitto ja Mielenterveysseura.onnea etsintöihin!