Haluaisin vain levätä joskus

Nuo traumojen muistijäljet aivoissa heikkenevät kun käyt asioita läpi. Älä laita eheytymisestä liian nopeita tavoitteita vaan prosessi etenee pikku hiljaa. Ahdistuskohtaukset menevät ohi. Toivottavasti pääset lepämään vaikka osastolle, jos olotila käy sietämätttömäksi. Ja kirjoittaminen varmaan tuoi helpotusta.
Hyvää jatkoa.

Hei, tarvitset halin ja voin antaa sen vain näin internetin kautta, mutta tässä tulee.... HALI!!

kiitos.

tällä hetkellä olo on masentunut ja turta. Tämä on jo luksusta. Ainakin jotenkin päin pystyy olemaan. Mutta elämän olisi jatkuttava... Olen ihan lopussa. En jaksa yrittää enää. En jaksa ajatella positiivisesti, sana "positiivinen" ei herätä minussa mitään tunteita. Eikä ihmisten myötätunto, jota olen saanut liikaakin koskaan sitä kykenemättä todella vastaanottamaan.

Hei, kirjoitin toiseenkin ketjuun. Minun diagnoosini on oikeastaan masennus, ja olen niputtanut ahdistavat tunteet samaan. Minulle olikin yllätys kun luin ahdistusta koskevan esitteen sillä oireet olivat tuttuja. Voitko kertoa millaisia ahdistuksesi ovat? Onko sitä jatkuvasti?

Minulle ahdistukset tulee joko pienistä tai suurista asioista. Viime vuosi on ollut rankka, koko ajan vastoinkäymisiä.

Nytkin minulla on yksi ongelma päällä ja olo on tosiaan sietämätön. En ole nukkunut viime yönä kun ahdistaa niin paljon, tuntuu että on vaikea hengittää, oksettaa, on jännitysripuli, sydän läpättää ja ajatukset kiertää kehää että miten selviän tästä. Raajat tuntuu heikoilta, kuin veri ei kiertäisi niissä.

Lääkkeitä ei ole, en voi muuta kuin tehdä juuri joogahengityksiä(anuloma viloma ja uddiyana bandha joista jälkimmäinen auttaa vatsansiäiseen "korvennukseen". Piikkimatto ja rentoutuslevy auttoi hieman yöllä.

Paras apu minulla on kuitenkin kävely. Se jotenkin vie ahdistusta ainakin tilapäisesti pois.

Onneksi loma juuri alkoi, olen aika pitkälti mennyt työt tänä talvena "autopilotilla". Se on ollut ihan hirveää kun on ollut kamala olo eikä pysty keskittymään niin olla aika vaativassa työssä ihmisten parissa.

Toisaalta yksinkään en kestä kotona olla. Onneksi pian pääsenkin kotipuoleen.

Lue/kuuntele Eckhart Tollen -Power of now, opettele elämään hetkessä ilman ajatusten tuomaa ahdistusta ja stressiä.

Kiitos vastauksista..

Kun ahdistus on päällä, en kykene käsittämään sen ohimenevyyttä enkä hyödyntämään mitään oppimistani keinoista. Olo on niin hirveä, että sitä on vaikea kuvata fyysisillä oireilla. Oksettaa, kuvottaa, sydän hakkaa ja epämääräistä poltetta tuntuu käsivarsissa, rinnassa ja vatsassa. Pää tuntuu räjähtävän. Ajatukset vääristyvät valtavan suuriksi ja pakonomaisiksi. Tuntuu, ettei ole mitään ulospääsyä vaan että helvetti jatkuu ikuisesti.

Toki ahdistusta on eriasteista. Pieni kalvava ahdistus voi seurata mukana päivän toimissa ja estää kokemasta mitään. Pahimmillaan ahdistus on sellaista, että kaikki itsekontrolli pettää enkä jaksa välittää, mitä muut ajattelevat nähdessään minut poissa tolaltaan. Sitten on eriasteista "tukkoista" oloa, ei varsinaisesti ahdista, mutta oleminen on hyvin epämiellyttävää enkä voi keskittyä mihinkään.

Koko ajan ei ahdista. Suihku, kahvi, satunnaiset tilanteet, jooga tai muu tietoinen harjoitus saattavat hetkellisesti auttaa. Hengitykseen keskittyminenkin voi auttaa, mutta usein se vain saa minut voimaan pahoin. En vain saa vedettyä ilmaa keuhkoihin. Väkisin ei saisi hengittää, mutta hengityksen myötäilykin on tukalaa.

Ahdistuksen kohde vaihtelee. Pienet sosiaaliset tilanteet voivat yhtäkkiä saada minut pois tolaltaan, vaikka mitään kamalaa ei olisi oikeasti tapahtunut. Koen usein yksinäisyyden ahdistavana, vaikka tiedän, että se johtuu vain siitä, etten ole kyennyt hoitamaan sosiaalista elämääni ahdistuksen takia. Viime aikoina mitään ulkoista kohdetta ei ole ollut, olen vain unohtanut, miten ollaan ilman ahdistusta. Se tuntuu jumittuneen päälle. Ahdistuksen alkusyy on syvemmällä kuin yksittäisissä tilanteissa. Se on ollut minussa koulukiusaamisajoista lähtien.

Tiedän, että kaikki elämässäni olisi hyvin, jos saisin vain oloni normaaliksi. Voisin nytkin olla vain ja nauttia kesästä ja lomasta.

Itse asiassa minulla on Eckhart Tollen "Uusi maailma"- kirja juuri luettavana. Tietoiseen läsnäoloon liittyvä kirjallisuus on usein auttanut minua saamaan joksikin aikaa etäisyyttä ahdistukseen. Suosittelen lukemaan ainakin Jon Kabat-Jinin Olet jo perillä- kirjan.

"Tiedän, että kaikki elämässäni olisi hyvin, jos saisin vain oloni normaaliksi. Voisin nytkin olla vain ja nauttia kesästä ja lomasta."

Samoin mutta se on näköjään liikaa vaadittu. Jatkuva helvetillinen ahdistus pilaa/on pilannut koko elämän.

Mielnkiintoista, aloittaja, kuvailit paljon tuntemuksiani. Itselläni tuollaista on ollut paljon ja jo jonkin aikaa. En ole vain osannut eritellä tuntemuksiani sillä olen niin tottunut niihin. Fyysisia oireita tosiaan on raajoissa asti ja niitä on vaikea kuvailla.

Graduni on ollut tosi pitkään kesken sillä on vaikea keskittyä mihinkään. Edes kirjoja en lukenut enkä katsonut televisiota vuosiin sillä en pystynyt keskittymään. En edes huomannut että se ei ole normaalia.

Lempiasioitani on juuri joogatunnit tai tanssitunnit. Kun joku ohjaaja vetää tunnin saan ajatukset pois normiahdistuksesta. Kotona en oikein pysty yksin joogaamaan tai meditoimaan. Läsnäolo-kirjallisuus on minullekin tuttua vuosien takaa, mutta kun pahin ahdistuskohtaus iskee päälle niin siinä ei tuollaiset auta. Ei edes CD-levyltä kuunnellut ohjatut harjoitukset.

Nyt on loma, kaunis kesä, mutta ei pysty yhtään nauttimaan kun ahdistaa niin paljon. On juurikin tuollainen pieni kalvava ahdistus! Tämä taitaakin tämä ahdistus olla mun pääongelma, ei masennus.

Minuakin ahdistaa jotkin sosiaaliset tilanteet. Juuri eilen ajattelin että nyt ymmärrän ihmisiä jotka vetäytyvät elämään erakon elämää. Eipähän tarvitse etu- tai jälkikäteen ahdistella tapaamisia.

Minä elin viime talven aika hiljaiseloa. Nyt lomalla onnekseni ystävät hieman pyytelevät minua mukaansa vaikka itse en kovin aktiivisesti jaksa ottaa yhteyttä keneenkään.

Voisinpaolla kirjoitus taitaa iskeä osuvasti aika moneen, myös tähän suuntaan. Itselläni myös elämässä kaikki hyvin ja olen kyllä onnellinenkin, mutta jatkuva ahdistuneisuus ei anna rauhaa. Juuri terapiasta kotiuduin, vaikeuksia tietenkin oli mennä sinne, mutta luojan kiitos selvisin sinne. Ilmeisesti jatkuva ahdistuneisuus johtuu siitä että tunnemuistot ovat niin vahvat. Olen käsitellyt jo ongelmia monta vuotta, mutta tunnejäljet edelleen jossain piilossa vaivaavat ja laukeavat hyvin herkästi päälle tiedostamatta. Tietoisesti en nykyisin mieti menneitä, keskityn nykyisyyteen ja hyvään oloon (onnellisuuteen että kaikki on loppujen lopuksi kuitenkin hyvin), mutta ahdistus kun ei vain anna rauhaa. Toki hermot välillä paukkuu ahdistuneisuuteen, etenkin kun niin paljon fyysisiä oireita ilmenee, unettomuus varmaan ärsyttävin näistä. Olen yrittänyt alkaa ajattelemaan, että elämäni kuitenkin on ihan hyvää, vaikka tosi rajoittunutta, etenkin noiden ystävyys ja kaveruussuhteiden hoitamisen osalta.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/74

Olen itsekin pohtinut masennuksen ja ahdistuneisuuden oireiden eroja. Välillä tunnen lamaannusta, jonka luokittelisin masennukseksi, mutta en pidä itseäni varsinaisesti masentuneena, sillä elämänhalua löytyisi vaikka kuinka. On lukemattomasti asioita, joista olen nauttinut silloin, kun ahdistus on ollut tauolla. Melkein joka päivä on hetkiä, jolloin ahdistus vetäytyy syrjään ja hetken aikaa koen olevani elossa. Tänään kävelin sillalla ja tuuli tuntui yhtäkkiä hyvältä ja olin onnellinen:). Ehkä nuo hetket estävät masentumasta.

Tällä hetkellä tuntuu, että elämä junnaa paikoillaan ahdistuksen takia.. Haluaisin opiskella, lukea, olla ihmisten kanssa ja harrastaa, mutta keskittymiskyky on olematon. Terapiakin junnaa paikallaan. Tulee melkein huono omatunto, kun vointi ei parane..

Itsellä välillä mieli vaipuu vakavaan masennukseen, kun tuntuu ettei tästä taudista eroon vaan pääse vaikka mitä tekis. Myös kohtaukseni ovat lähellä psykoosia, niin rajuja ne. Yritän koko ajan tosi lujaa mennä eteenpäin, ja sit tulee taas stoppi kun yritän vähä liian lujaa heti. Lääkitys koko ajan pilvissä ja rauhottavia palaa pajon. Kaverisuhteita erittäin huono hoitaa, kun voimat ovat ihan finaalissa. Mutta nyt ensimmäistä kertaa koko sairasajalla, mieli on korkealla, vaikka olot ovatki aivan järkyttävät taas.

Kaveri kävi tänään kylässä, vaikka voinkin tosi huonosti taas. Kyllähän se rankkaa oli. Käynnin jälkeen ahdistukset ottivat erittäin pahasti taas valtaa, koska väsyin niin paljon siitä vierailusta, mutta rauhottavilla niistä selvisin, piti vain ottaa 2 tablettia.

Mulla on loma, ja olen tavannut paljon kavereita. Enemmän kuin oli tarkoitus. Olisin halunnut levätä, mutta koska olen nyt toisella paikkakunnalla niin pitää tavata kavereita nyt niin paljon kuin mahdollista.

Sydän tykyttää, oksettaa. Kaikista pahinta oli kun eräs vastakkaista sukupuolta oleva kaveri pyysi minua treffeille. Ja minua ei kiinnosta kaveri yhtään. Vitsi tätä ahdistusta!

Loma pilalla, pääsisipä tosiaan lepäämään vaan.

Ahdistus tosiaan pilaa kaiken. Itsellänikin on vaikeuksia vastakkaisen sukupuolen kanssa. Olen ilmeisesti liian kiltti, ja miehet tulkitsevat sen kiinnostukseksi. En vain osaa tokaista suoraan ettei kiinnosta tippaakaan, ei edes kaverina. En usko, että kykenen koskaan seurustelemaan, koska ihmisten lähellä ahdistaa. Eräskin suhde, joka oli kaikkea mitä ikinä voisin toivoa, meni pilalle, koska ahdistus esti minua tuntemasta mitään.

Ihan perseestä nää tällaset ongelmat. Voisipa sitä kuolla.