Tiedättekö mitä perimmiltään tarkoittaa kansan tasavaltaisuus, ja millä tarkoituksella saatettu kansakuntamme / yhteiskuntamme perustuslaiksi.
Perustuslakimme on tehty Jumalan sanan, Raamatun pohjalta, ja tarkoitettu että tulkitaan ja toimitaan niiden oppien ja ohjeiden mukaan. Silloin oikein, ketään syytöntä kohtaan väärin tai vääryyttä tekemättä, näin oikeudenmukaisuutta toteuttaen ja vaalien, että yhteiskunta rauha säilyisi. Jossa tänäkin päivänä suuri valtaenemmistö kuuluu jäsenenä Kristillisyyttä tunnustavaan seurakuntaan / ns. ”kristilliseen yhteiskuntaan”, ja myös uskoo Jumalaan.
Vaikka ei osaakaan elää Jumalan sanan mukaan, koska on joutunut suureen hämmennykseen, monenlaisten uskonsuuntien ja maailmallisten oppien sekamelskan ja eriseuraisuuksien viidakossa. Jossa kaikki toimivat ihan mielivaltaisesti, näin ollen toisiaan vastaan. Kaikkien yhteisten etujen vastaisesti, silloin myös itseään vastaan monella eri tavalla. Joka myös kostautuu monin eri tavoin, ja hyvin raskaastikin.
Jossa vielä kaikenlaiset Jumalan sanoillaan, opeillaan ja teoillaan kieltävät eksyttäjät ja laittomuuden tekijät ovat päässeet johtaville ja hallitseville paikoille ja vaikutusmahdollisiin virkoihin, toimien perustuslain Kristillisen hengen, silloin totuudenmukaisuuden ja oikeudenmukaisuuden vastaisesti, silloin lainvastaisesti, silloin kaiken oikean ja hyvän, rakentavan ja hyödyllisen, sekä yhteiskunta rauhan ja turvallisuuden vastaisesti. Sitä rikkoen ja repien, eli ristiriitaisuutta ja pahaa mieltä / seuraamuksia synnyttäen
Päivittäiset uutisoinnit tiedotus välineissämme niistä pahoista seuraamuksista kertoo, vaikka ei paljoa henkisen puolen kärsimyksistä vielä mainitsekaan, joka on kuitenkin todella suurta. Kuitenkin niistäkin kuullaan tavalla jos toisella, kuka vain huomio tai välittää.
Perustuslakimme velvoittaa kansalaisiamme valitsemaan keskuudestaan oikeamielisiä, totuudenmukaisuutta ja oikeudenmukaisuutta / laillisuutta kunnioittavia ja palvelevia nöyriä palvelijoita, yhteisten asioiden oikein hoitajiksi ns, asiantuntija palvelijoiksi, ei herroina hallitsijoiksi. Yhteiskunnalleen, kaikkien tasapuoliseksi yhteiseksi hyväksi ja turvallisuudeksi ahkeroitsemaan, Yhteiskunnan yksilöiden, yhteistyössä ja yksimielisinä valiten ja valtuuttaen heitä, sekä palkaten, ja heille työehtosopimuksen tehden. Näin työn antajana, heille ollen, heidän tekojaan valvoen ja ohjeita antaen.
Näin päivittäin vuorovaikutuksessa heidän kanssaan ollen. Ja asioita yhdessä tutkien ja arvioiden. Ja kansan yksimielisellä, totuuden ja oikeuden mukaisimmalla päätöksellä, valtuuttaen toimimaan asioiden puolesta, yhteisen sopimuksen mukaisesti. Niin oikein ja totuudenmukaisesti kuin kulloinkin Pyhän, Totuuden Hengen vaikuttamana ja Jumalan sanan mukaiseksi ymmärretään.
Ettei kenenkään tarvitse kärsiä syyttömästi vääryyttä. Jota muussa tapauksessa AINA tulee ja sen myötä, ne pahat ja raskaat seuraamukset, aina sotia myöden, mutta myös muina vitsauksina. Jumalan antamina kurinpalautus toimenpiteinä.
Näin kansalaisia totuuden mukaisesti ja pohjalta rakentumaan ja yhteistyöhön yhdistymään näissä asioissa kehottaen. Että saataisiin jonkinlainen yhteiskunta rauha, ettei kaikkien tarvitsisi vetäytyä turvalukkojen taakse, laittomuudelta suojaan.
Ennen laitettiin laittomuuden tekijät lukkojen taa, nyt on toisinpäin
Näin lainmukaisesta oikeasta totuudenmukaisesta menettelystä muistuttaen. Jeesuksen Kristuksen nimessä valistaen ja kehoittaen. Puolustaja Pyhä Henki, joka totuuden Henki / Esko H. (Ja asiallista rakentavaa keskustelua odottaen ja toivoen)
Hei kaikki äänestys oikeutetut !
30
708
Vastaukset
- Keke
Kuule menehän sinä totuutesi kanssa pois tältä palstalta, sillä kukaanhan meistä ei totuutta tiedä. Oletko tullut sieltä uskovaisten palstalta tänne meille saarnaamaan?
- nainen55
voimakkaan herätyksen ja uskoontulon 80-luvun alussa, minulle usko on hyvin henkilökohtainen asia ja omasta mielestäni vien evankeljumia parhaiten eteenpäin siten etten tuputa uskontoa muille, vaan elän niinkuin uskon.
Jos joku haluaa kuulla enemmän, olen valmis hänelle kertomaan.
En kuitenkaan koskaan kiellä sitä että olen uskovainen.- Ellu
niin pitkiä kirjoituksia ja asiaan "vihkiytymättömälle" vaikeasti ymmärrettäviäkin.
Juuri samoin kun sinäkin "nainen55", itse myös koen tämän hengellisyyden. Luulen, että mikään ei karkoita hyvän asian tiimoilta tehokkaammin kuin tuputtaminen. - nainen55
Ellu kirjoitti:
niin pitkiä kirjoituksia ja asiaan "vihkiytymättömälle" vaikeasti ymmärrettäviäkin.
Juuri samoin kun sinäkin "nainen55", itse myös koen tämän hengellisyyden. Luulen, että mikään ei karkoita hyvän asian tiimoilta tehokkaammin kuin tuputtaminen."sielunsisaruutta" joissakin viesteissäsi.
- Ellu
nainen55 kirjoitti:
"sielunsisaruutta" joissakin viesteissäsi.
joka yhdistää ja jonka aistii, vaikka vain muutamasta sanasta.
Tosin palstalla on mukava keskustelukumppani Klaara, josta pidän paljon, vaikka hän ei usko.
Sitä paitsi minä olen paljon häijympi kuin monet ateisteiksi itseään sanovat.
Lohduttaudun usein ajattelemalla, että olisin tosi paskiainen ilman uskoani. - nainen55
Ellu kirjoitti:
joka yhdistää ja jonka aistii, vaikka vain muutamasta sanasta.
Tosin palstalla on mukava keskustelukumppani Klaara, josta pidän paljon, vaikka hän ei usko.
Sitä paitsi minä olen paljon häijympi kuin monet ateisteiksi itseään sanovat.
Lohduttaudun usein ajattelemalla, että olisin tosi paskiainen ilman uskoani.rakastuminen pelastus, olin jo kokenut kaikki helvetit mitä maan päällä voi kokea, sitten löysin elämääni rakkauden, taas voi katsoa maailmaa uusin silmin.
- Ellu
nainen55 kirjoitti:
rakastuminen pelastus, olin jo kokenut kaikki helvetit mitä maan päällä voi kokea, sitten löysin elämääni rakkauden, taas voi katsoa maailmaa uusin silmin.
"sait" sen 14 vuotta nuoremman miehen?
Tiedäthän kuvion:Nainen saa miehen ja mies ottaa vaimon. - nainen55
Ellu kirjoitti:
"sait" sen 14 vuotta nuoremman miehen?
Tiedäthän kuvion:Nainen saa miehen ja mies ottaa vaimon.ole mikään tavanomainen, meidät annettiin toisillemme.
Mieheni ei ole uskovainen, mutta hänkin uskoo että jokin ohjasi meidät yhteen.
Tarvitsimme toisiamme. - Klara
Ellu kirjoitti:
joka yhdistää ja jonka aistii, vaikka vain muutamasta sanasta.
Tosin palstalla on mukava keskustelukumppani Klaara, josta pidän paljon, vaikka hän ei usko.
Sitä paitsi minä olen paljon häijympi kuin monet ateisteiksi itseään sanovat.
Lohduttaudun usein ajattelemalla, että olisin tosi paskiainen ilman uskoani.Kyllä minä uskon, että Sinä pidät
minusta paljon;-))
Tunne on molemminpuolinen. - Ellu
Ellu kirjoitti:
joka yhdistää ja jonka aistii, vaikka vain muutamasta sanasta.
Tosin palstalla on mukava keskustelukumppani Klaara, josta pidän paljon, vaikka hän ei usko.
Sitä paitsi minä olen paljon häijympi kuin monet ateisteiksi itseään sanovat.
Lohduttaudun usein ajattelemalla, että olisin tosi paskiainen ilman uskoani."Pidän paljon Klaarasta, vaikka hän ei usko."
En minä sitä epäile, ettet minusta pitäisi, hih, hih, Sinä se hoksaat kaikki ja siltähän se präntättynä näyttikin, niinkuin en uskoisi,sinun uskovan, että pidän sinusta.
Selventävää.
Jos joku lukee pelkästään tämän viesti, niin takuulla älähtää, että "SISÄPIIRIJUTTUJA!" - Ellu
Ellu kirjoitti:
"Pidän paljon Klaarasta, vaikka hän ei usko."
En minä sitä epäile, ettet minusta pitäisi, hih, hih, Sinä se hoksaat kaikki ja siltähän se präntättynä näyttikin, niinkuin en uskoisi,sinun uskovan, että pidän sinusta.
Selventävää.
Jos joku lukee pelkästään tämän viesti, niin takuulla älähtää, että "SISÄPIIRIJUTTUJA!"että nyt on kyllä vähintäänkin rapulassa kun vastailee itselleen.
Enpä ole, vaan erittäin virkeä, reippaan aamulenkin jälkeen.
Tapasin joitakin tuttuja ja lupasin mennä huomenna erääseen kyläpaikkaan. Olisin kutsunut luokseni vieraita, mutta täällä täytyisi ensin siivota. En ole malttanut sellaisiin arkisiin asioihin panostaa ollenkaan, kun täällä keskustelupalstalla on aika mennyt niin mukavasti. - Klara
Ellu kirjoitti:
että nyt on kyllä vähintäänkin rapulassa kun vastailee itselleen.
Enpä ole, vaan erittäin virkeä, reippaan aamulenkin jälkeen.
Tapasin joitakin tuttuja ja lupasin mennä huomenna erääseen kyläpaikkaan. Olisin kutsunut luokseni vieraita, mutta täällä täytyisi ensin siivota. En ole malttanut sellaisiin arkisiin asioihin panostaa ollenkaan, kun täällä keskustelupalstalla on aika mennyt niin mukavasti.olen orjuuttautunut olympialaisilla, kuten varmaan muistat.
Välillä hoidan päivittäisen liikuntapuolen siirtymällä sohvalta metrin päähän koneelle.
Käden koukistusta ja ojennusta hoidan kaukosäätimen avulla.
Mukavaa päivää. - Ellu
Klara kirjoitti:
olen orjuuttautunut olympialaisilla, kuten varmaan muistat.
Välillä hoidan päivittäisen liikuntapuolen siirtymällä sohvalta metrin päähän koneelle.
Käden koukistusta ja ojennusta hoidan kaukosäätimen avulla.
Mukavaa päivää.tarmokkaan touhukkaana ottamaan esille kumisaappaat ja sienikorin ja lähden pikkuisen etsimään sieniä.
TV on auki ja katsoin minäkin maastopyöräilyä Ateenasta.Kuuluttaja kertoo koripallo-ottelun alkavan.
Minä kuitenkin menen metsään, kirjaimellisesti, siis niitä sieniä etsimään.
Jos löydän ,paistan ne öljyssä sipulin kanssa ja panen persiljasilppua päälle. Sinun ohjeesi. Kiitos vieläkin! - Ellu
nainen55 kirjoitti:
ole mikään tavanomainen, meidät annettiin toisillemme.
Mieheni ei ole uskovainen, mutta hänkin uskoo että jokin ohjasi meidät yhteen.
Tarvitsimme toisiamme.vastataan joskus viisaammin ja paremmin kuin osaamme itse anoa.
Jos joku vaikka meikäläisen kaltainen kräksuttäjä menee anomaan aviomiestä, niin sen miesparan kannalta ainakin on parempi, että vstaus on kohteliaan kieltävä.
Minä uskon kyllä että rukousiin vastataan, mutta ei aina niinkuin pyydämme, vaan viisaammin meidän itsemme kannalta.
Usein vasta vuosien kuluttua huomaamme, että näinhän kaiken pitikin mennä ,kokonaisuutta ajatellen parhaalla tavalla.
Onnittelen sinua hyvän miehesi johdosta!
Onnellista siunausrikasta avioliittoa jatkossakin! - Klara
Ellu kirjoitti:
vastataan joskus viisaammin ja paremmin kuin osaamme itse anoa.
Jos joku vaikka meikäläisen kaltainen kräksuttäjä menee anomaan aviomiestä, niin sen miesparan kannalta ainakin on parempi, että vstaus on kohteliaan kieltävä.
Minä uskon kyllä että rukousiin vastataan, mutta ei aina niinkuin pyydämme, vaan viisaammin meidän itsemme kannalta.
Usein vasta vuosien kuluttua huomaamme, että näinhän kaiken pitikin mennä ,kokonaisuutta ajatellen parhaalla tavalla.
Onnittelen sinua hyvän miehesi johdosta!
Onnellista siunausrikasta avioliittoa jatkossakin!Mutta olen kyllä eri mieltä kanssasi tästä asiasta, siis että vuosien kuluttua huomataan, että niinhän sen piti mennäkin.
Olosuhteet ovat silloin (useimmiten) aivan toiset ja siinä tilanteessa on helppo lähteä tulkitsemaan asioita mieleisikseen.
Kyllä minäkin olen monta kertaa TOIVONUT jotain asiaa tapahtuvaksi, ja kun se ei olekaan tapahtunut, olen vuosikausia viisaampana ja pitemmällä elämänkokemuksella todennut, että parempi vaan, kun kävi niinkuin kävi.
Äläkä nyt kiemurtele, että tätähän juuri tarkoitit, kun et tarkoittanut.
No, saitkos sieniä, kysyy pakanaystävä:) - Ellu
Klara kirjoitti:
Mutta olen kyllä eri mieltä kanssasi tästä asiasta, siis että vuosien kuluttua huomataan, että niinhän sen piti mennäkin.
Olosuhteet ovat silloin (useimmiten) aivan toiset ja siinä tilanteessa on helppo lähteä tulkitsemaan asioita mieleisikseen.
Kyllä minäkin olen monta kertaa TOIVONUT jotain asiaa tapahtuvaksi, ja kun se ei olekaan tapahtunut, olen vuosikausia viisaampana ja pitemmällä elämänkokemuksella todennut, että parempi vaan, kun kävi niinkuin kävi.
Äläkä nyt kiemurtele, että tätähän juuri tarkoitit, kun et tarkoittanut.
No, saitkos sieniä, kysyy pakanaystävä:)kyllä minä uskon että kaikkien tapahtumien ja "sattumien" takana on Jumala, joka tietää mikä meille on parhaaksi ja sallii joidenkin asioiden tapahuvan, jotka ovat mielestämme niin väärin, niin väärin!!
Elämämme on niitä"olosuhteita", jotka ovat korkeammassa kädessä, olimmepa sitten mielestämme kuinka kaikkivoipaisia tahansa.
Sieniä sain ja olisin todennäköisesti saanut, vaikka en uskoisi mihinkään itseni yläpuolella olevaan.
"Hän antaa aurinkonsa paistaa, niin pahoille kuin hyvillekin ja sataa niin vanhurskaille kuin väärillekin." - Klara
Ellu kirjoitti:
kyllä minä uskon että kaikkien tapahtumien ja "sattumien" takana on Jumala, joka tietää mikä meille on parhaaksi ja sallii joidenkin asioiden tapahuvan, jotka ovat mielestämme niin väärin, niin väärin!!
Elämämme on niitä"olosuhteita", jotka ovat korkeammassa kädessä, olimmepa sitten mielestämme kuinka kaikkivoipaisia tahansa.
Sieniä sain ja olisin todennäköisesti saanut, vaikka en uskoisi mihinkään itseni yläpuolella olevaan.
"Hän antaa aurinkonsa paistaa, niin pahoille kuin hyvillekin ja sataa niin vanhurskaille kuin väärillekin."sitten se väärä.
Tämä väärä poistuu Ateenan tunnelmiin. - Ellu
Klara kirjoitti:
sitten se väärä.
Tämä väärä poistuu Ateenan tunnelmiin.sen mukaan, kun raamattu käyttää uskovista nimitystä vanhurskaat ja heistä, jotka eivät usko Jumalaan, väärät.
Mutta sinä olet himskutin mukava "väärä" "pakana." - Klara
Ellu kirjoitti:
sen mukaan, kun raamattu käyttää uskovista nimitystä vanhurskaat ja heistä, jotka eivät usko Jumalaan, väärät.
Mutta sinä olet himskutin mukava "väärä" "pakana."Älä Sinä vanhurskas mielistele minua väärää:)
- Ellu
Klara kirjoitti:
Älä Sinä vanhurskas mielistele minua väärää:)
koskaan ketään.
Miksi mielistelisin?!
Sinä nyt vaan olet mukava, tai ainakin hauska.
- ZeroOneZero
Suksi kuuseen !
Siinä sulle asiallista keskustelua.
Koskaan, EI KOSKAAN (!!!) pidä mennä sekoittamaan
keskenään valtion ja uskonnon asioita !
Ei tarvitse kuin mulasta entisen Jugoslavian etnisiä puhdistuksia.
Suomi vuonna 2025:
(Sivistys)valtio jossa kaikilta toisinajattelijoilta, ateisteilta, homoilta, lesboilta ynnä muilta vähemmistöihin kuuluvilta ihmisryhmiltä riistetään kaikki oikeudet, heitetään tyrmään, taikka viedään saunan taakse.
Hienopa valtio olisi totta tosiaan :p- Mies 50+
vaikka eroaisit kirkosta,niin maksat valtion veroissa osan kirkolle,anna vaan keisarille mikä keisarin on,turha Eskoa on haukkua,kantsii vaan äänestää joitain missejä ja voimamiehiä eduskuntaan,niin sitä saa mitä tilaa.
- ZeroOneZero
Mies 50+ kirjoitti:

Joskus sitä miettii että mihinköhän ne kaikki rahat oikein menee kun täällä sentään melkein EU:n alueen korkein verotus.
Sairaanhoitoonko ?
No miksei se sitten näy missään vaan jonot ja odotus ajat pitenee, oli kyse sitten hammaslääkärissä käynnistä taikka vakavammasta vaivasta.
Huolestuttaa myös noiden pienten koulujen lopettaminen ja sullominen yhä suurempiin kokonaisuuksiin.
Ei mene kovin hääviin suuntaan asiat nykyisessä "Funlandiassa".
Vai olenko ollut sokea enkä vain ole huomannut jatkuvaa muutosta ???
Oliko kurjistuminen vauhdissa (mutta piilossa) jo ennen lamaa ja 90-lukua ?
Jo ennen 80-lukua ?
PS: Ei en tosiaan äänestänyt (enkä ikinä äänestä)
Halmetta :) - Ellu
on Koraanin laki ainut laki. Ajattelehan miten paljon islaminuskoisia on maailmassa!
Minä kyllä luulen, ettei Suomessa viedä ateisteja, homoja ja lesboja vankiloihin, päinvastoin lainsäädäntöhän on muuttunut kyseessä olevia ihmisryhmiä suosivaksi,ainakin mitä näihin homoihin tulee. Samoin uusi uskonnonvapauslaki on saanut aikaan sen että kouluissa on uskonnonopetuksen rinnalla elämänkatsomusoppia, mikä tarkoittaa, että eri etniset ryhmät saavat kuulla etiikan opetusta, filosofiaa ja vaikka lapsesi olisi hindu, hän saa kuulla omasta uskonnostaan.
Jossakin päiväkodeissa ollaan menty jo niin pitkälle, että joulujuhlan katsotaan loukkaavan islaminuskoisten lasten vakaumusta ja joulujuhlassa jaetaan todistukset tonttulakit päässä, mutta ei "syyllistytä" mihinkään hengellisen ohjelman esittämiseen.
Niin että alä ZeroOnezero pelkää, Suomi on demokraattinen maa. - Ellu
Mies 50+ kirjoitti:
vaikka eroaisit kirkosta,niin maksat valtion veroissa osan kirkolle,anna vaan keisarille mikä keisarin on,turha Eskoa on haukkua,kantsii vaan äänestää joitain missejä ja voimamiehiä eduskuntaan,niin sitä saa mitä tilaa.
minun tuttavani sanoi kerran vähän kiukkuisena, että hän ei kuulu kirkkoon, mutta hänen kesämökkinsä kuuluu.
Niinhän se on että kirkkomme on valtionkirkko, jolla on veronkanto-oikeus.
Jos sinulla olisi joku yritys ja vaikka et itse kuuluisi kirkkoon, niin firmasi maksaisi kirkolle veroa.
Siinä olen kanssasi samaa mieltä, ettei Eskoa kannata haukkua(eikä tietenkään ketään) - ZeroOneZero
Ellu kirjoitti:
on Koraanin laki ainut laki. Ajattelehan miten paljon islaminuskoisia on maailmassa!
Minä kyllä luulen, ettei Suomessa viedä ateisteja, homoja ja lesboja vankiloihin, päinvastoin lainsäädäntöhän on muuttunut kyseessä olevia ihmisryhmiä suosivaksi,ainakin mitä näihin homoihin tulee. Samoin uusi uskonnonvapauslaki on saanut aikaan sen että kouluissa on uskonnonopetuksen rinnalla elämänkatsomusoppia, mikä tarkoittaa, että eri etniset ryhmät saavat kuulla etiikan opetusta, filosofiaa ja vaikka lapsesi olisi hindu, hän saa kuulla omasta uskonnostaan.
Jossakin päiväkodeissa ollaan menty jo niin pitkälle, että joulujuhlan katsotaan loukkaavan islaminuskoisten lasten vakaumusta ja joulujuhlassa jaetaan todistukset tonttulakit päässä, mutta ei "syyllistytä" mihinkään hengellisen ohjelman esittämiseen.
Niin että alä ZeroOnezero pelkää, Suomi on demokraattinen maa.Ja toivottavasti niin pysyykin, vaikka joskus tuo
ns. "Demokratia" tuntuu olevan aika häilyvää..
Mutta tämä taas on vain minun "rikkaat vs. köyhät" jurnutusta josta ei kannata välittää.
:)
Kuohahdutti vaan tuo keskustelun alku.
Tuli välittömästi mieleen totalitaarinen yhteiskunta. Sillä erolla että "isoveljen" sijasta valvojan virkaa hoitaisivat papit taikka vastaavat jotka sanoisivat (ja tuomitsisivat) mikä on oikein ja mikä väärin viitaten omaan uskomukseensa. Toivottavasti ei koskaan mennä niin pitkälle..
Jep, olet oikeassa Elluseni, että islaminusko jyrää noissa maissa...
Hmm...
Mistäköhän saisi Koraanin, edes väliaikaisesti, käsiinsä ?
Saisi hieman kuvaa siitä miten islaminusko vaikuttaa noissa maissa - Ellu
ZeroOneZero kirjoitti:
Ja toivottavasti niin pysyykin, vaikka joskus tuo
ns. "Demokratia" tuntuu olevan aika häilyvää..
Mutta tämä taas on vain minun "rikkaat vs. köyhät" jurnutusta josta ei kannata välittää.
:)
Kuohahdutti vaan tuo keskustelun alku.
Tuli välittömästi mieleen totalitaarinen yhteiskunta. Sillä erolla että "isoveljen" sijasta valvojan virkaa hoitaisivat papit taikka vastaavat jotka sanoisivat (ja tuomitsisivat) mikä on oikein ja mikä väärin viitaten omaan uskomukseensa. Toivottavasti ei koskaan mennä niin pitkälle..
Jep, olet oikeassa Elluseni, että islaminusko jyrää noissa maissa...
Hmm...
Mistäköhän saisi Koraanin, edes väliaikaisesti, käsiinsä ?
Saisi hieman kuvaa siitä miten islaminusko vaikuttaa noissa maissaei ole monissa islamilaisissa maissa se, jonka mukaan oikeutta jaetaan.
Tai on paljolti, mutta valitettavasti mullahit ja ajatollahit ovat valtiokohtaisesti ottaneet lain omiin käsiinsä.
Koraani ei esimerkiksi sorra naisia niin julmasti kuin esm. Sudan, Jemen ja Saudi Arabia.
Koraninhan voit lainata mistä tahansa kirjastosta. - ZeroOneZero
Ellu kirjoitti:
ei ole monissa islamilaisissa maissa se, jonka mukaan oikeutta jaetaan.
Tai on paljolti, mutta valitettavasti mullahit ja ajatollahit ovat valtiokohtaisesti ottaneet lain omiin käsiinsä.
Koraani ei esimerkiksi sorra naisia niin julmasti kuin esm. Sudan, Jemen ja Saudi Arabia.
Koraninhan voit lainata mistä tahansa kirjastosta.Kiitoksia paljon !
Käyn lainaamassa ensi tilassa.
Nyt tyhmä pää viisastu taas pikkasen :) - Eski
ZeroOneZero kirjoitti:
Kiitoksia paljon !
Käyn lainaamassa ensi tilassa.
Nyt tyhmä pää viisastu taas pikkasen :)Mulla on koraani, luetaanko yhdessä ?
- ZeroOneZero
Eski kirjoitti:
Mulla on koraani, luetaanko yhdessä ?
Vastaan kohteliaasti että ei kiitos.
En yleensä lähde tosta vaan, extempore, vieraiden ihmisten, miesten saatikka naisten luokse.
En ainakaan ellen ota mukaan vähintään:
- teräsvahvisteiset maiharit
- 1 kpl nyrkkirautoja
- 4-5kg C-4:sta sytyttimet
- stiletti
sekä tietty:
- M16
Joo, mutta vitsi vitsinä :)
Hyvää yötä !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka832475- 671435
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww811311EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111192- 79905
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19890- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta100749Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe30743- 30696