kahden vuoden mielenterveys aikakausi alkaa kohdallani helpottamaan (masennus psykoottisin piirtein)
Mielenterveystoimistolla käynyt kahden vuoden ajan keskustelemassa höhöphöpö juttuja sairaanhoitajan kanssa. Viimeinen puolivuotta oli jo tuskaa, kun en jaksanut enää jauhaa niitä samoja idioottimaisia juttuja.
Kyllästyin koko systeemiin ja ilmoitin eläkevakuutusyhtiölle, että nyt saavat katkaista eläkkeenmaksun koska minä lähden OIKEISIIN töihin, en mihinkään tukityöllistämisiin enkä muihin huuhaa hommiin. ELäkevak.yhtiössä asia ymmärrettiin oikein hyvin ja tukiaiset loppuivat.
Mutta se mistä en pääse eroon on mielenterveystoimisto ja nämä keskustelut. Luojavarje sentään. Olen lukemattomia kertoja perunut vastaanottoaikoja ja aina vaan postin kautta laittavat uutta kuponkia tulemaan jossa on ilmoitettu uusi keskusteluaika.
Viimeisin tuli viime perjantaina jossa korostettiin kohtaa:
OLET LUPAUTUNUT SÄÄNNÖLLISIIN KESKUSTELUIHIN PSYK:SH kanssa.
Mikä pakko pakko tuolla on rampata? Eikö muutoin ole asiakkaita? Pitääkö näistä asiakkaista pitää väkisin kiinni?
Ei auta sekään, että olen kirjani siirtänyt toiselle paikkakunnalle, olen silti toivottu asiakas entisellä kotikunnallani.
Eikö näistä pääse eroon muutoin kuin hyppäämällä junan eteen? Vai mitä ihmettä sanon maanantaina kun taas perun aikaa?
Minä haluan jo elää normaalia elämää, ilman lääkitystä ja ilman mielenterveystoimistolla hyppimistä. Eri asia olisi jos olisin edes apua saanut tuolta masentuneena ollessani. PÖh.. minut sai selville vesille läheiseni ja oma tahto nousta takaisin tavallisten ihmisten pariin.
Jos vain olisin mielenterveystoimiston ohjeiden mukaan toiminut, söisin parhaillaan 5 eri lääkettä makaillen kotona työkyvyttömyyseläkeläisenä.
Että pistää vihaksi.. meitä oikein haalitaan työkyvttömyyseläkkeelle. Annan ilomielin eläkkeeni sellaiselle joka sen oikeasti tarvitsee mm sydänsairas tms

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuli mieleeni lukemani lehtijuttu. Vammalan sairaalan lääkäriä haastateltiin ja hän sanoi, että kun ihminen on kerran saanut mielenterveysdiagnoosin ja joutunut lääkitykselle, se on lopunikäinen. Kauhistuin tietysti tällaista paljastusta, siksi se on jäänyt mieleen.
Tällä tavalla sitä ylläpidetään kalliita laitoksia ja kansa maksaa. Samat heput siellä näyttävät pyörivänkin vuodesta toiseen.
Älä peruuta enää, vaan jätä väliin automaattisesti. Sinulla on hyödyllisempää tekemistä, mm. työnhaku ja omat kiinnostukset. Mielenterveystoimiston ei kuulu tietää kaikkia asioitasi.
Mainitsit, että he höpöttävät sitä yhtä ja samaa. Henkilökunnalla on siis hypomania. Sekin on hyvä syy lisää jättää vastaanotot käyttämättä.
Mä sanoin vastaavassa tilanteessa, jotta olen muuttanut ja mun tietoja ei saa lähettää uuden asuinpaikkani MTT:on.Tähän lähettämiseen pitää olla lupapereissa potilaan allekirjoitus, joten jos kiellosta huolimatta papereita tai tietoja lähettävät, heillä ei ole asiaa selvitettäessä esittää sitä lupapaperia. Se on sit virkavirhe.
Mussa kans roikkuivat kiinni kuin takiaiset, koska mun papereissa luki et pitää vahdata ettei taas paukahda psykoosi päälle. Sit lähetin sinne kirjatun ja päivätyn kirjeen, jotta lopetan hoitoni heillä ja papereitani ei saa lähettää minnekään. Että en enää vastaanota uusia vastaanottoaikoja. Koska kirje oli kirjattu, kirjeen saa siellä päässä haltuunsa vain vastaanottajan allekirjoituksella. Mulle annettiin myös postista todeiste, et kirje on lähteny. Ja itselle aina kopio kirjeestä. Aina.
Tuli sieltä vieläkin jokunen uusi aika, mut en noteerannu niitä mitenkään. Saavat ruikuttaa vaikka maailman tappiin saakka, ihmisellä on oikeus päättää hoidostaan, tätä vaan ei kaikki tiedä.