Kuinka kauan olette surreet koiranne kuolemaa? Minun pitkäaikaisen koiraystäväni kuolemasta on jo pari vuotta mutta vieläkin suru valtaa mielen kun tätä kaveria muistelen. Koiran lopetus oli minulle hyvin tuskallista, ensimmäisinä päivinä oli vaikea jatkaa normaalia elämää. Olen miettinyt että kuinka paljon on "normaalia" surra koiran menetystä, kun kuitenkin ajatellaan että se on "vain" eläin. Ja mistä johtuu että koiraan kiintyy niin valtavan paljon että menetyksen tuskaa voi verrata rakkaan ihmisen menetykseen. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia koska tunnen itseni välillä höperöksi kun en meinaa päästä surusta yli.
koiran kuolema.
,,,,
7176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Ja mistä johtuu että koiraan kiintyy niin valtavan paljon että menetyksen tuskaa voi verrata rakkaan ihmisen menetykseen. "
- Tähän voisi antaa vastauksen erään tunnetun, jo edesmenneen näyttelijän lausahdus: Mitä paremmin tunnen ihmisiä, sitä enemmän pidän koirastani.
Ja tätä taustaa vasten voi hyvin ymmärtää sen menetyksen suuruuden, kun luotettavin ystävä menehtyy.
Kaikille ei koira ole "vain eläin" vaan hyvä ja luotettava toveri.
Vain osalle se on "vain eläin", mutta nämä ovat ehkä juuri niitä joille ei haluaisi kääntää selkääsi kun käsillä on mora tai marttiini.
kyllä se kaipuu ajan kanssa lievenee. yksi keino nopeuttaa kaipuuta on ottaa uusi koira.
Vajaa 2v on meidän koiran kuolemasta , eikä siitä ole päästy vieläkään ylitse. Joka päivä muistelen ja juttelen sille. (Tuhkauurna hyllyssä) onnellisena löydän sen karvan sohvan välistä.
Multa just eilen tuttava kysyi, koska otat uuden koiran? Jouluna sairauden takia päädyttiin koiran lopetukseen ja edelleen odotan kotiin tullessa sitä, että pieni vekkuli tulee vastaan. Meinaako ihmiset, että uusi koira korvaa poismenneen? Että sit ollaan taas niin iloista? Vai onko toisen surua vaikeaa kestää?
korvaa, mutta antaa muuta ajateltavaa omistajalle joka menettänyt koiransa. Vähän sama juttu kuin lapsen kuolemassa auttaa se että on pakko ajatella muita sisaruksia. Ja ellei niitä ole, niin silloin suru usein helpottaa vasta jos/kun aikanaan saa tilalle tulokkaan josta huolehtia.
sanotaan! me otimme hyvissä ajoin pennun kasvamaan vanhan rouvan rinnalle,ja narttu kerkis koulutaa seuraajansa 2v. ennenkö piti se kamala päätös sitten tehdä. narttu oli12v ja takapää petti.oli se kamalaa ja itkua piisas,paljon oli yhdessä koettu.mutta sit oli kummiski toi jässikkä tos,jonka kans oli tohuttava kuin ennenkin,ja arjen piti vaan jatkua normaalisti kaikesta huolimatta.marraskuussa tulee 2v nartun kuolemasta,ja kyllä mielessä koira on vielä usein kummiski, ja kuvia katellaan usein,tippakin tahtoo silmäkulmaan vielä vierähtää:(
Multa on tähän mennessä 2 koiraa mennyt kuoppaan. Niistä ensimmäinen lopetettiin 2011 (jouluna..) ja toinen viime lokakuussa. Yhteistä taivalta takana 8 & 10 vuotta. Molempien kohdalla tuli kova suru ja ikävä, jotka pysyy mukana kyllä edelleenkin. Niiden kanssa vaan oppii elämään. Jälkimmäisenä mainitun kohdalla luopuminen oli jotenkin hieman helpompaa, kun siihen oli kerennyt valmistautua useiden kuukausian ajan.
Itku tulee herkästi muistellessa ja kuvia katellessa..
Ei uusi koira korvaa entistä, mutta antaa hyvän syyn taas jatkaa hymyillen eteenpäin.