Islam houkuttelee

pian muslimi?

Olen nuori suomalainen mies. Viime aikoina olen lukenut paljon islamista. Olen huomannut, että se on kaunis uskonto. Meitä länsimaalaisia pelotellaan kertomalla kaikenlaisia kauhutarinoita islamista ja sen profeetasta, mutta tarkempi tutkiskelu osoittaa, etteivät nämä väitteet pidä paikkaansa. Esimerkiksi väite siitä, että profeetta Muhammad olisi joukkomurhannut Banu Qurayza-heimon, on puppua. Myös väitteet profeetan pedofiliasta ovat valhetta, sillä todellisuudessa hänen vaimonsa Aisha oli täysi-ikäinen, kun avioliitto pantiin täytäntöön.

(Lisää islamofoobikkojen väitteiden kumoamista löytää mm. täältä http://www.loonwatch.com/).

Olen vakavasti pohtinut kääntymistä (tai paluuta) islamiin. Niin hienolta ja kauniilta se vaikuttaa. Sen opetukset ovat hyviä ja oikeudenmukaisia. Se tarjoaa suojaa paitsi uskovaisille myös niille, jotka eivät syystä tai toisesta halua uskoa.

Insha'Allah ehkäpä minusta tulee jonain päivänä muslimi.

214

1424

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jake Waits

      Entäs tämä?
      Mies murhasi raskaana olevan naisen vain siksi, että nainen pilkkasi Muhammadia. Minkä rangaistuksen Muhammad määräsi miehelle?

      "Sokealla miehellä oli raskaana oleva orjatar, jolla oli tapana solvata Profeettaa ja kritisoida häntä. Mies kielsi naista, mutta tämä ei lopettanut. Mies nuhteli häntä, mutta tämä ei luopunut tavastaan. Yhtenä yönä nainen aloitti Profeetan panettelun ja solvasi tätä. Tällöin mies otti tikarin ja painoi sen raskaana olevan naisen vatsaan tappaen tämän. Verentahrima lapsi syntyi kuolleen naisen jalkojen välistä.

      Aamulla Profeetta sai tiedon tapauksesta. Hän kokosi ihmiset ja sanoi: Minä vannotan Allahin kautta tätä miestä, joka on tehnyt tämän teon ja minä käsken häntä oikeudellani nousemaan ylös. Täristen mies nousi ylös ja kompuroi ihmisten yli lähestyen Profeettaa.

      Hän istui Profeetan eteen ja sanoi: Allahin Apostoli! Minä olin hänen isäntänsä. Hänellä oli tapana solvata ja kritisoida sinua. Minä kielsin häntä, muta hän ei lopettanut. Minä nuhtelin häntä, mutta hän ei luopunut tavastaan. Minulla on häneltä kaksi poikaa kuin helmiä, ja hän oli minun seuranani.

      Viime yönä hän alkoi jälleen solvata ja kritisoida sinua. Joten otin tikarin, laitoin sen hänen vatsalleen ja painoin sitä, kunnes tapoin hänet.
      Sen jälkeen Profeetta sanoi: Oi todistakaa, mitään kostotoimenpidettä tästä verestä ei ole maksettava."

      Sunan Abu-Dawud Book 38, Number 4348
      http://www.usc.edu/org/cmje/religious-texts/hadith/abudawud/038-sat.php

      • jo 10000 kerran varmaan joudun samasta asiasta postaamaan tälle henkilölle. hän käy juutalaisten ylläpitämistä sivuista hakemassa haditheja. jokainen muslimi tietää niiden luotettavuuden arvon. se on tasan 0. jotkut ottavat sieltä joitakin ns. hyviä haditheja itselleen. minä kehottaisin muslimeja luottamaan sellaisiin kuten MUSLIM ja BUKHARI, jotka ovat yleisiä ja luotettavia. kaikkeen ei kannata luottaa. eikä varsinkaan muslimeja vihaaviin juutalaisiin, ateisteihin, monijumalaisiin, tai nimikkokristittyihin.

        Naisten Suura, tässä on siitä kuinka juutalaiset ovat valehdelleet jo aiemminkin tekstejään

        44. Etkö ole huomannut, miten ne, jotka ovat saaneet osan Pyhää kirjaa, kartuttavat harhauskoa ja soisivat teidänkin (muslimien) eksyvän oikealta tieltä.
        45. Mutta Jumala tuntee parhaiten teidän vihollisenne; ja Jumala on kyllin hyvä Suojelija, Jumala on kyllin hyvä Auttaja.
        46. Juutalaisuuteen taipuvien keskuudessa on sellaisia, jotka sekoittavat sanat pois niiden oikeasta yhteydestä ja ääntäen niitä väärin parjaavat kielillään Uskoa (Islaamia) sanoen: »samicnaa wa casainaa» ja »ismac ghaira musmacin» ja »raacinaa» . Jos he sanoisivat »samicnaa wa atacnaa» ja »ismac» ja »unzurnaa» , niin olisi se heille parempi ja oikeampi, mutta Jumala on kironnut heidät heidän uskottomuutenta tähden; ainoastaan harvat heistä ovat uskovaisia.

        Sisähuoneiden Suura
        6. Te uskovaiset, jos jumalaton ihminen tulee luoksenne tuoden jonkin sanoman, niin tutkikaa sitä tarkoin, ettette tietämättänne vahingoittaisi ihmisiä ja sitten saisi katua, mitä olette tehneet.

      • tiirismaa
        mhmd kirjoitti:

        jo 10000 kerran varmaan joudun samasta asiasta postaamaan tälle henkilölle. hän käy juutalaisten ylläpitämistä sivuista hakemassa haditheja. jokainen muslimi tietää niiden luotettavuuden arvon. se on tasan 0. jotkut ottavat sieltä joitakin ns. hyviä haditheja itselleen. minä kehottaisin muslimeja luottamaan sellaisiin kuten MUSLIM ja BUKHARI, jotka ovat yleisiä ja luotettavia. kaikkeen ei kannata luottaa. eikä varsinkaan muslimeja vihaaviin juutalaisiin, ateisteihin, monijumalaisiin, tai nimikkokristittyihin.

        mhmd:lle

        Allahin todellinen raakuus ja sen tarkoitus ilmenevät suoraan Koraanin kohdasta 8:12 Hämeen-Anttilan kääntämänä:

        ”Herrasi antoi enkeleille ilmoituksen: ’Minä olen teidän kanssanne. Vahvistakaa niitä, jotka uskovat. Minä asetan pelon uskottomien sydämeen. Hakatkaa poikki heidän kaulansa ja raajansa!’ Näin tapahtui, koska he olivat vastustaneet Jumalaa ja hänen lähettilästään.”

        Oletko sinä myös sitä mieltä, että minulta tulee hakata poikki kaulani ja raajani, koska vastustan Allahia ja hänen lähettilästään Muhammadia?

      • tiirismaa kirjoitti:

        vain jos olet enkeli. ja silloin et olisi niin tyhmä että kysyisit tuollaista minulta, kuten hakkaisitko oman kaulasi ja raajasi...

      • tiirismaa
        mhmd kirjoitti:

        vain jos olet enkeli. ja silloin et olisi niin tyhmä että kysyisit tuollaista minulta, kuten hakkaisitko oman kaulasi ja raajasi...

        mhmd:lle
        Halveksitko tosiaan minua niin paljon, ettei minulle tarvitse vastata selväänkään kysymykseen?

      • Jake Waits
        mhmd kirjoitti:

        jo 10000 kerran varmaan joudun samasta asiasta postaamaan tälle henkilölle. hän käy juutalaisten ylläpitämistä sivuista hakemassa haditheja. jokainen muslimi tietää niiden luotettavuuden arvon. se on tasan 0. jotkut ottavat sieltä joitakin ns. hyviä haditheja itselleen. minä kehottaisin muslimeja luottamaan sellaisiin kuten MUSLIM ja BUKHARI, jotka ovat yleisiä ja luotettavia. kaikkeen ei kannata luottaa. eikä varsinkaan muslimeja vihaaviin juutalaisiin, ateisteihin, monijumalaisiin, tai nimikkokristittyihin.

        Naisten Suura, tässä on siitä kuinka juutalaiset ovat valehdelleet jo aiemminkin tekstejään

        44. Etkö ole huomannut, miten ne, jotka ovat saaneet osan Pyhää kirjaa, kartuttavat harhauskoa ja soisivat teidänkin (muslimien) eksyvän oikealta tieltä.
        45. Mutta Jumala tuntee parhaiten teidän vihollisenne; ja Jumala on kyllin hyvä Suojelija, Jumala on kyllin hyvä Auttaja.
        46. Juutalaisuuteen taipuvien keskuudessa on sellaisia, jotka sekoittavat sanat pois niiden oikeasta yhteydestä ja ääntäen niitä väärin parjaavat kielillään Uskoa (Islaamia) sanoen: »samicnaa wa casainaa» ja »ismac ghaira musmacin» ja »raacinaa» . Jos he sanoisivat »samicnaa wa atacnaa» ja »ismac» ja »unzurnaa» , niin olisi se heille parempi ja oikeampi, mutta Jumala on kironnut heidät heidän uskottomuutenta tähden; ainoastaan harvat heistä ovat uskovaisia.

        Sisähuoneiden Suura
        6. Te uskovaiset, jos jumalaton ihminen tulee luoksenne tuoden jonkin sanoman, niin tutkikaa sitä tarkoin, ettette tietämättänne vahingoittaisi ihmisiä ja sitten saisi katua, mitä olette tehneet.

        Samat hadithit ne ovat muslimien omilla sivuilla kuin tuolla Etelä-Kalifornian yliopiston sivullakin, mutta tässäpä sama hadith sunnah.comissa.

        Muhammad siis armahti raskaana olevan naisen murhaajan, koska murhaaja omien sanojensa mukaan vain kosti Muhammadin pilkkajalle.
        http://sunnah.com/search/دمها-هدر

        Jos kiistät tämän hadithin autenttisuuden, esitä todisteesi.

        "tässä on siitä kuinka juutalaiset ovat valehdelleet jo aiemminkin tekstejään"

        ja tässä on siitä, millaista jälkeä tuollaisten vihakuvien ylläpitäminen saa aikaan:

        "I will expel the Jews and Christians from the Arabian Peninsula and will not leave any but Muslim."
        Sahih Muslim 19:4366

        Muhammed sanoi: Karkoitan juutalaiset ja kristityt Arabian niemimaalta, ja jätän jäljelle vain muslimit.

        Kysymys: Mitäpä sanoisit, jos kristityt ja muut ei-muslimit ajaisivat muslimit pois Suomesta?

      • Jake Waits
        tiirismaa kirjoitti:

        Mhmd eli Muhammedin kiertelevä vastaus on jo myöntävä vastaus itsessään, eli kyllä hän on sitä mieltä, että Allahin ja profeetan vastustajien kaulat tulee katkaista.

      • tiirismaa
        Jake Waits kirjoitti:

        Mhmd ei halua keskustella Allahin raakuudesta tavallisen ihmisen kanssa ja leimaa kysyjän varmuuden vuoksi tyhmäksi. Muistan, kuinka mhmd julisti boikottiin erään naispuolisen kirjoittajan. Minulle hän vakuutti, että Allah on myös minun jumalani, vaikka minä en sitä tiedä. Hänen perustelujensa onttous on aivan samanlaista kuin itse profeetta Muhammadin. Ajatteleva lukija huomaa helposti profeetan perustelujen onttouden Koraania lukiessaan.

      • Jake Waits kirjoitti:

        Samat hadithit ne ovat muslimien omilla sivuilla kuin tuolla Etelä-Kalifornian yliopiston sivullakin, mutta tässäpä sama hadith sunnah.comissa.

        Muhammad siis armahti raskaana olevan naisen murhaajan, koska murhaaja omien sanojensa mukaan vain kosti Muhammadin pilkkajalle.
        http://sunnah.com/search/دمها-هدر

        Jos kiistät tämän hadithin autenttisuuden, esitä todisteesi.

        todella EI-tunnettu hadithi. vaikka se onkin näköjään hadithien kokoelmassa. niin todistukseni on se, ettei suurinkaan osa muslimeista tunne tai seuraa tätä hadithia. eli se on jo poissa käytöstä. eikä sitä luetella luotettaviin haditheihin.

      • Jake Waits kirjoitti:

        "tässä on siitä kuinka juutalaiset ovat valehdelleet jo aiemminkin tekstejään"

        ja tässä on siitä, millaista jälkeä tuollaisten vihakuvien ylläpitäminen saa aikaan:

        "I will expel the Jews and Christians from the Arabian Peninsula and will not leave any but Muslim."
        Sahih Muslim 19:4366

        Muhammed sanoi: Karkoitan juutalaiset ja kristityt Arabian niemimaalta, ja jätän jäljelle vain muslimit.

        Kysymys: Mitäpä sanoisit, jos kristityt ja muut ei-muslimit ajaisivat muslimit pois Suomesta?

        sitä ootellessa, katotaan kenet Jumala häätää :)

      • tiirismaa kirjoitti:

        mhmd:lle
        Halveksitko tosiaan minua niin paljon, ettei minulle tarvitse vastata selväänkään kysymykseen?

        oletteko niin epätoivoisia etsimään ja osoittamaan minusta, Islamista, profeetastamme, tai Jumalasta tuon Jake Waitsin kanssa jotain. että joudut ottamaan uhrin aseman. minusta tuntuu että te pelkäätte meitä muslimeja. kun teidän pitäisi vain pelätä Jumalaa. voi teitä, voi. säälin teitä, en vihaa. ja rukoilen Jumalalta anteeksiantoa teille, kun sokeassa pelossanne tai vihassanne yritätte tuoda Islamista jotain huonoa ilmi. ja aina teidän väitteisiin löytyy valheitanne kumoavat totuudet :)

        Ihanko totta?
        Mitähän väitteitä sinä olet kumonnut?
        Näytä ne kumoamiset minullekin.

      • Jake Waits
        mhmd kirjoitti:

        todella EI-tunnettu hadithi. vaikka se onkin näköjään hadithien kokoelmassa. niin todistukseni on se, ettei suurinkaan osa muslimeista tunne tai seuraa tätä hadithia. eli se on jo poissa käytöstä. eikä sitä luetella luotettaviin haditheihin.

        Voi, eihän se tee hadithia epäluotettavaksi, jos sinä et siitä ennen kuullut! ;D

        Muhammedhan itse määräsi useita hänen kritisoijiaan ja pilkkaajiaan tapettaviksi. Tämä hadith ei myöskään ollut ainoa vastaavanlainen tapaus, vaan Muhammad armahteli muitakin miehiä, jotka tappoivat orjanaisiaan, jotka olivat nauraneet Muhammadille.

        Lisäksi, Tämä hadith löytyy useiden islamoppineiden kokoelmista ja monet ovat luokitelleet sen luotettavaksi:
        http://www.islam-qa.com/en/103739

        1 – The ruling on the hadeeth.

        This hadeeth was narrated by Abu Dawood (4361), and via him and via another isnaad also by al-Daaraqutni (3/112). It was also narrated by al-Nasaa’i in al-Mujtaba (4070) and in al-Sunan al-Kubra (2/304); by Ibn Abi ‘Aasim in al-Diyaat (no. 249); by al-Tabaraani in al-Mu’jam al-Kabeer (11/351); by al-Haakim in al-Mustadrak (4/394); and by al-Bayhaqi in al-Sunan al-Kubra (7/60). All of them narrated it via several isnaads from ‘Uthmaan al-Shahhaam, from ‘Ikrimah, from Ibn ‘Abbaas, with variations in wording and length of the reports.

        This is a hasan isnaad, and its narrators are thiqaat (trustworthy). Hence the hadeeth was accepted by Abu Dawood and al-Nasaa’i who narrated it but did not comment on it, and it was also narrated by Imam Ahmad.

        - -

        3 – Although this was a hadd punishment, it also comes under the heading of killing a harbi (a non-Muslim in a state of war against Islam), and it is permissible for anyone to kill a harbi.

      • Jake Waits
        mhmd kirjoitti:

        sitä ootellessa, katotaan kenet Jumala häätää :)

        Onko se niin, että vain muslimeilla on oikeus häätää muut pois?

      • tiirismaa
        mhmd kirjoitti:

        oletteko niin epätoivoisia etsimään ja osoittamaan minusta, Islamista, profeetastamme, tai Jumalasta tuon Jake Waitsin kanssa jotain. että joudut ottamaan uhrin aseman. minusta tuntuu että te pelkäätte meitä muslimeja. kun teidän pitäisi vain pelätä Jumalaa. voi teitä, voi. säälin teitä, en vihaa. ja rukoilen Jumalalta anteeksiantoa teille, kun sokeassa pelossanne tai vihassanne yritätte tuoda Islamista jotain huonoa ilmi. ja aina teidän väitteisiin löytyy valheitanne kumoavat totuudet :)

        mhmd:lle
        Älä rukoile anteeksiantoa Allahilta minulle, vaan rukoile, että Allah muuttaisi suhtautumistaan minuun ateistina! Allahin suhtautumistapa on kerta kaikkiaan vinksahtanut. Sen seurauksena esimerkiksi Oman ei myönnä viisumia julkisesti ateistiksi tunnustautuvalle. Indonesiassa ateistiksi tunnustautuva saa viiden vuoden vankeustuomion. Sinä et yksinkertaisesti halua nähdä totuutta islamissa. Avaa silmäsi ja ala rukoilla, että Allah luopuisi raakuudestaan! Se olisi sinullekin parempi alku kohti totuutta.

      • tiirismaa
        mhmd kirjoitti:

        sitä ootellessa, katotaan kenet Jumala häätää :)

        mhmd:lle

        Koraanin kohdasta 77:36-37 luemme Hämeen-Anttilan kääntämänä: ” Emmekö me tuhonneet aikaisempia kansoja ja asettaneet niiden tilalle toisia?” Tästä näemme, että Muhammad ei tyytynyt vain kirjoittamaan Koraania, vaan myös itse toteutti puhdistuksen Arabian niemimaalla Koraania matkien. Toki Muhammad ei ole ainoa itsevaltias, joka on itse ryhtynyt toteuttamaan kirjoittamaansa kirjaa. Muhammadin lisäksi moni muukin muslimiterroristi on löytänyt oikeutuksen hirmutöilleen Koraanista. Heidän haastattelujaan olemme jopa nähneet televisiossa. Mitähän vaarallisia ajatuksia sinä mhdm olet jo ehtinyt omaksua Koraanista?

      • Jake Waits kirjoitti:

        Onko se niin, että vain muslimeilla on oikeus häätää muut pois?

        minusta lähinnä näytti siltä että "ei-muslimit olivat ajamassa muslimeja pois Suomesta" aivan niinkuin sanoit. vastasin siihen asiaankuuluvalla tavalla. sun ja tyyrismaan tapa tunnetaan. ootte keränneet sieltä sun täältä pätkiä Koraanista, tai joitakin pois jätettyjä ei autenttisia haditheja, sekä tietenkin sitä median moskaa mitä teille syötetään ja johon uskotte sokeasti. sitten keräätte ne yhdeksi palloksi ja heitätte sillä muslimeja. olettekin kuin lapset lumisodassa. ei ne lumipallot meitä satuta. lumikin sulaa aikanaan. mitäs sitten kun ootte haudassa ja huomaattekin koko elämänne tehneenne töitä Jumalaa vastaan. mikäköhän lie palkkanne. ehkä luulette, että saatte vain siitä helvettiä ja pääsette helpolla. jos luulette helvettiä karibian aurinkomatkaksi, niin ottakaa pientä esimakua sytyttämällä tulitikku ja polttamalla sen tikun verran ihoanne. helvetissä liekit ovat 30 metrisiä tunnetumman hadithin mukaan. ja ne jotka ovat pahimman palkkansa ansainneet ovat pohjimmalla.

        teidän ongelmana ei ole Islam, eikä muslimit. teidän ongelmana on se, että ette pelkää Jumalaa. ettekä usko Häneen mitenkään. luuletteko tosiaankin kääntävänne meitä uskostamme naurettavilla puheillanne, lähinnä vain annatte itsestänne tyhmää kuvaa, kukaan ei ota teidän puheita edes todesta. koska kaikki puheenne liittyvät Islamin vastaisuuteen. eikä johonkin epäkohtaan Islamissa, niinkuin silloin alussa luulin teidän kiinnittäneen huomionne. olette häviäjiä tässä elämässä ja seuraavassa elämässä häviäjät saavat helvetin itselleen.
        ja vaikka karkoittaisittekin meidät, tai minut...

        59. Maasta Karkoituksen Suura

        JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.

        1. Kaikki, mitä on taivaassa, ja kaikki, mitä on maassa, julistaa Jumalan kunniaa, sillä Hän on kaikkivoipa, viisas.

        2. Hän ensimmäisessä maastamuutossa karkoitti kodeistaan ne Pyhän kirjan saajista , jotka olivat epäuskoisia. Te ette luulleet, että he siirtyisivät pois, ja he uskoivat, että heidän linnoituksensa suojelisivat heitä Jumalaa vastaan, mutta Jumala tuli heidän luokseen sieltä, mistä he eivät odottaneet, ja nosti pelon heidän sydämiinsä, niin että he hävittivät talonsa omin käsin ja uskovaisten avulla. Ottakaa siis tästä oppiaksenne te, joilla on silmät.

        3. Ja ellei Jumala olisi määrännyt heille karkoitusta, Hän olisi varmasti antanut heille kärsimyksiä tässä maailmassa; ja tulevassa elämässä heitä odottaa tulen tuska.

        4. Näin on, koska he vastustivat Jumalaa ja Hänen sananjulistajaansa; sillä jos joku vastustaa Jumalaa, on Jumala totisesti ankara rangaistessaan.

        ....
        te pelkäätte että me aletaan käymään sotaa muita kuin Islamin uskoisia vastaan, mutta teidät on aivopesty jenkkien leffoilla ja harhakuvitelmillanne, sekä Saatanan peloittelullanne. kun luulette olevanne ateisteja, niin olette ottaneet Saatanan suojelijaksenne mutta ette näe häntä, ettekä tajua.

        13. Totisesti on heillä sydämissään suurempi pelko teitä (muslimeja) kuin Jumalaa kohtaan, sillä he ovat ymmärtämättömiä ihmisiä.

        14. He eivät taistele teitä vastaan joukkona, vaan linnoitetuissa kaupungeissa tai muurien takaa. Heidän taistelurohkeutensa on suuri. Sinä luulet heitä yksimielisiksi, mutta heidän sydämensä ovat jakaantuneet, koska he ovat ihmisiä, joilla ei ole ymmärrystä.

        15. He ovat juuri kuin edeltäjänsä, jotka äsken saivat kokea tekojensa onnettomat seuraukset; heitä odottaa tuska ja vaiva.

        16. Heidän laitansa on kuin saatanan, joka sanoi ihmiselle: »Älä usko», mutta kun tämä luopui uskostaan, hän sanoi: »Totisesti minulla ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi; totisesti minä pelkään Jumalaa, kaikkien maailmojen Herraa.»

        17. Mutta kummankin loppu on se, että he joutuvat tuleen ainiaaksi. Tämä on jumalattomien palkka.

        18. Te, jotka uskotte, pelätkää Jumalaa. Ja katsokoon kukin sielu, mitä panee itselleen tallelle tulevaksi päiväksi. Pelätkää Jumalaa! Sillä totisesti Jumala tietää mitä teette.

        19. Älkää olko niinkuin ne, jotka unohtavat Jumalan, niin että Hän antaa heidän unohtaa oman sielunsa. Nämä ovat jumalattomia.

        20. Eivät ole toistensa kaltaisia tulen ja paratiisin asukkaat. Paratiisin asukkaat riemuitsevat autuudesta.

        21. Jos olisimme lähettänyt tämän Koraanin vuorelta, niin olisit varmasti nähnyt sen sortuvan ja pirstoutuvan Jumalan pelosta. Nämä vertaukset lähetämme ihmisille, jotta he mietiskelisivät.

        22. Hän on Jumala, ja paitsi Häntä ei ole muuta jumaluutta; Hän tuntee salatun ja näkyvän. Hän on laupiain, armollisin.

        23. Hän on Jumala, ja paitsi Häntä ei ole muuta jumaluutta, kuningas, pyhä, rauhantuoja, turvanantaja, kaiken suojelija, kaikkivoipa, korkein, kaiken suuruuden alkulähde. Kunnia Jumalalle ainoastaan! Hän on korkealla kaiken yläpuolella, mitä he Hänen rinnalleen asettavat.

        24. Hän on Jumala, luoja, alkuunpanija, muodostaja; Hänelle kuuluvat kaikki erinomaiset nimet. Kaikki taivaassa ja maan päällä ylistää Hänen kunniaansa; sillä Hän on kaikkivoipa, viisas.

        Onko tämä heikko vai vahva hadith?

        Muhammed sanoi: "Jos muslimi hylkää islamin, tapa hänet."

        Väität, ettei kukaan ota meidän puheita edes todesta. Ainakin sinä otat puheemme todesta, koska jaksat uhkailla meitä Allahin helvetin tulella, vaikka tiedät hyvin, että pidän helvettiä vain Muhammadin mielikuvituksen tuotteena. Onko uhkailusi siinä tapauksessa viisasta vai tyhmää? Kirjoitin äskettäin tälle sivustolle nuoresta tytöstä Malala Yousafzaista. Oletko koskaan edes kuullut hänestä?

      • tiirismaa kirjoitti:

        mhmd:lle
        Älä rukoile anteeksiantoa Allahilta minulle, vaan rukoile, että Allah muuttaisi suhtautumistaan minuun ateistina! Allahin suhtautumistapa on kerta kaikkiaan vinksahtanut. Sen seurauksena esimerkiksi Oman ei myönnä viisumia julkisesti ateistiksi tunnustautuvalle. Indonesiassa ateistiksi tunnustautuva saa viiden vuoden vankeustuomion. Sinä et yksinkertaisesti halua nähdä totuutta islamissa. Avaa silmäsi ja ala rukoilla, että Allah luopuisi raakuudestaan! Se olisi sinullekin parempi alku kohti totuutta.

        tulet huomaamaan Allahin todella anteeksiantavaiseksi, mutta sinä tulet saamaan tekoistasi, sanoistasi, ajatuksistasi ja siitä mitä olet pitänyt sydämelläsi palkkasi. sinua ei tulla sitä enempää rankaisemaan kuin mitä olet ansainnut, anteeksiantokin on olemassa anteeksipyytäville.

      • tiirismaa kirjoitti:

        mhmd:lle

        Koraanin kohdasta 77:36-37 luemme Hämeen-Anttilan kääntämänä: ” Emmekö me tuhonneet aikaisempia kansoja ja asettaneet niiden tilalle toisia?” Tästä näemme, että Muhammad ei tyytynyt vain kirjoittamaan Koraania, vaan myös itse toteutti puhdistuksen Arabian niemimaalla Koraania matkien. Toki Muhammad ei ole ainoa itsevaltias, joka on itse ryhtynyt toteuttamaan kirjoittamaansa kirjaa. Muhammadin lisäksi moni muukin muslimiterroristi on löytänyt oikeutuksen hirmutöilleen Koraanista. Heidän haastattelujaan olemme jopa nähneet televisiossa. Mitähän vaarallisia ajatuksia sinä mhdm olet jo ehtinyt omaksua Koraanista?

        tämän takia on parempi, että jätät Koraanin tulkitsemisen sen tajuaville. sinun sydämesi on lukittu sen tajuamiselta.

        aikaisemmilla kansoilla tarkoitetaan esim. Nooan kansaa, Tamuudin, Aadin, Lootin, Aabrahamin, joitakin Mooseksen (kaananinmaan), Roomalaisten imperiumia (Suratu Rum), Babylonialaisia, atsteekkeja jne. nämä ovat niitä kansoja mitkä ovat eläneet, eivätkä elä enää. vaan nyt niiden tilalle ovat asettuneet toiset kansat.

      • Jake Waits kirjoitti:

        Onko tämä heikko vai vahva hadith?

        Muhammed sanoi: "Jos muslimi hylkää islamin, tapa hänet."

        tarvittaessa Allah tekee sen, Hän säätää elämän ja kuoleman. profeetta Muhammedin käsky oli alueella jossa sodittiin juutalaisia ja arabipakanoita vastaan. Islamista kääntyjät ryhtyivät heidän vihollisikseen. joten jotta ei saatu yhtä uutta vihollista lisää, niin näin oli tehtävä. mitäs suomalaiset muuten teki rintamakarkureille???

      • tiirismaa kirjoitti:

        mhmd:lle
        Väität, ettei kukaan ota meidän puheita edes todesta. Ainakin sinä otat puheemme todesta, koska jaksat uhkailla meitä Allahin helvetin tulella, vaikka tiedät hyvin, että pidän helvettiä vain Muhammadin mielikuvituksen tuotteena. Onko uhkailusi siinä tapauksessa viisasta vai tyhmää? Kirjoitin äskettäin tälle sivustolle nuoresta tytöstä Malala Yousafzaista. Oletko koskaan edes kuullut hänestä?

        tottakai minun tehtävänäni on vastata valheisiinne ja pahoihin tarkoituksiinne. tämä on uskon toisiksi alin taso, että minä puhun totuuden tänne sivustoihin. missä te yritätte vääristää totuutta. mitä enemmän jatkatte niin sitä enemmän tulee totuuksia ja jakeita Koraanista joilla ihmiset puhdistuvat kaikesta perkeleen alkuunpanemasta. ette ehkä itse tiedä olevanne Saatanan asialla tässä, mutta kuka meistä puhuu Jumalasta? minä? jos minä olen Jumalan puolella, ja te olette minua vastaan. niin kenenköhän puolella te olette. muistakaa nyt että on vain yksi Jumala johon me muslimit uskomme, ja Jumala on nimittänyt itsensä Allahiksi meille. Hän on niin Aabrahamin, juutalaisten, kristittyjen kuin muslimienkin Jumala. mutta väärintekijät yrittävät väittää muuta.

        tiedän joitakin yksittäistapauksia, jossa joku on joutunut jonkun väkivallan, raiskauksen tai muun rikoksen uhriksi. nämä rikoksentekijät tuomitaan Islamin lakien mukaan jos ovat muslimeja, jos eivät ole niin heidät tuomitaan valtion omien lakien mukaan. tähän asti yksikään maa ei ole täysin ottanut itselleen Sharia lakia joka olisi paras lakiasetelma. vaan heillä on omat järjestelmät. se mitä tapahtuu jollekin tytölle kaukaisessa itseään muslimivaltioksi nimittävässä maassa. ei muuta minun käsitystäni siitä että on yksi Jumala, joka on Allah, ja profeetta Muhammed on Hänen sanansaattajansa ja orjansa, sekä Koraani on viimeisin sana Allahilta.

        enkä edes ole huolissani siitä mitä mieltä monet tiirismaan tai jake waitsin kaltaisista ovat. olen jokseenkin huolestunut että normaalit sivustolle eksyneet käyttäjät saisivat vääränlaiset kuvan Islamista teidän takia, tai että muslimit jotka eivät tunne Koraania niin hyvin tai osaa suomea niin hyvin eivät pystyisi puolustamaan Islamia niinkuin kuuluu asianmukaisella tavalla. teidän mielipiteenne ovat menevä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

        muista myöskin se, että Islam on usko, se ei ole jonkin ihmisen teot. eikä Islamissa ole mitään vikaa, ihmisessä on vika. jos joku tahtoo Islamin nimissä tehdä pahaa, niin siihen tarvitaan kierotunut mieli ja pahantahtoisuutta. hyvätahtoinen ja sydäminen ihminen ei tee Islamin nimissä pahaa vaan hyötyy siitä uskosta itselleen, ja kehittää itselleen terveellisen elämäntavan ja paremman seuraavan elämän. sekä tukevat toisia samanlaisiaan ympärillään. Jeesus sanoi, että varokaa valheellisia messiaita, hedelmistä te heidät tunnette. Profeetta Muhammed on totinen messia, 98 % muslimeista on hyväntahtoisia, ja kunnollisia ihmisiä, ja jos 2 % heistä tekee pahaa, niin se ei ole vielä pilannut satoa. Allah korjaa hyvät hedelmät luokseen, ja se 2 % saa sen mitä se on itselleen aiheuttanut. olkoon se sitten helvettiä tai ei, niin jokaiselle maksetaan ansionsa mukaan. niinkuin on luvattu.

      • Pitkämuistinen
        mhmd kirjoitti:

        sitä ootellessa, katotaan kenet Jumala häätää :)

        mhmd:lle

        Vastauksessasi Jake Waitsille käytit ilmaisua: "sitä ootellessa,katotaan kenet
        Jumala häätää" !!!!!
        Vastauksesi sanamuoto tuo hyvin selvästi esiin teidän muslimiressukoiden
        röyhkeyden. Te pidätte itsestään selvänä oikeutenanne levittää ja juurruttaa
        häirikköuskomustanne Suomeen,leimaamalla kyseenalaistavilla ilmaisuilla
        vuosisataiset perinteet omaavia valtauskontojamme vääräuskoisiksi.
        Minun suomalaiset sukujuureni yltävät tutkitusti 1600 luvulle asti, ja sukuni
        sukupolvet ovat ammentaneet elantonsa ja voimansa SUOMALAISINA
        SUOMALAISESTA maaperästä,sekä vaalineet ja kunnioittaneet suomalaisia
        elämänarvoja.

        Ja nyt tässä joutuu lueskelemaan teidän musliminulikoiden uhoamisia että:
        "katotaan kenet Jumala häätää"
        Kyllä se on niin että Jumala ei häädä ketään,ihmiset täällä häätää silloin
        kun tarvetta ilmenee.
        Sinäkin musliminulikka tulet elämäsi ehtoopuolella huomaamaan,jos pystyt
        olemaan rehellinen itsellesi,että Jumalasi ei ole auttanut sinua yhtään missään.
        Suurin osa elämässäsi tapahtuneista asioista on sinun tekemien,omien ratkaisujesi seurausta.

        Kirjoitat 12.10.2013 seuraavasti:
        ”98 % muslimeista on hyväntahtoisia, ja kunnollisia ihmisiä, ja jos 2 % heistä tekee pahaa, niin se ei ole vielä pilannut satoa. Allah korjaa hyvät hedelmät luokseen, ja se 2 % saa sen mitä se on itselleen aiheuttanut. olkoon se sitten helvettiä tai ei, niin jokaiselle maksetaan ansionsa mukaan. niinkuin on luvattu.”
        Muslimeja on maailmassa vähintään miljardi ihmistä. 2 % heistä tarkoittaa siis vähintään 20 miljoonaa ihmistä. Se on niin suuri joukko, että sinin kannattaisi keskittää huomiosi heihin eikä meihin muutamaan islamkriitikkoon. 20 miljoonan ihmisen joukko saa paljon pahaa aikaan. Omien sanojensa mukaan useat heistä saavat innoituksensa ja oikeutuksensa Koraanista. Koraanin raaistavasta vaikutuksesta sinä kieltäydyt härkäpäisesti keskustelemasta kanssani. Et edes uskalla väittää, että nämä 2 % sinun käsityksesi mukaan joutuvat varmasti helvettiin. Minun mielestäni Koraanissa on selvä kahtiajako: Toiset joutuvat Allahin paratiisiin ja toiset Allahin helvettiin. Tämä ilmenee Koraanin kohdasta 7:44-47 (Hämeen-Anttilan kääntämänä):

        Paratiisin asukkaat huutavat Helvetin asukkaille: ”Me olemme nähneet, että Herramme lupaus oli tosi. Oletteko te huomanneet, että teidän Herranne lupaus oli tosi?” Helvetin asukkaat vastaavat: ”Kyllä”, ja kuuluttaja huutaa heidän välissään: ”Jumalan kirous väärintekijöille, jotka kääntyivät pois Jumalan tieltä, tahtoivat tehdä sen mutkaiseksi eivätkä uskoneet tuonpuoleiseen.” Heidän välillään on verho, ja kummuilla seisoo miehiä, jotka tunnistavat jokaisen hänen merkkinsä mukaan. Paratiisin asukkaille he huutavat: ”Rauha teille.” He eivät pääse Paratiisiin, vaikka haluavatkin. Kun Paratiisin asukkaat katsovat Helvetin asukkaita, he sanovat: ”Herramme, älä pane meitä väärintekijöiden joukkoon!”

        Vielä 7:50-51:

        Helvetin asukkaat huutavat Paratiisin asukkaille: ”Antakaa meille vettä tai sitä ruokaa, jota Jumala on teille antanut”, mutta he vastaavat: ”Jumala on kieltänyt ruoan ja juoman uskottomilta, jotka pitivät uskontoaan pilkkana ja leikkinä ja jotka tämänpuoleinen elämä vietteli.” Tänään me unohdamme heidät niin kuin he unohtivat tämän päivän kohtaavan heidät ja kielsivät merkkimme.

        Tämmöistä on elämä Allahin paratiisissa ja helvetissä Muhammadin mielikuvituksen mukaan. Silmiin pistävää on se, että Allah on kieltänyt ruoan ja juoman uskottomilta. Ainakin minusta näyttää siltä, että kysymys on pikemmin keskitysleiristä, jossa kellään paratiisin asukkaalla ei ole vapautta eikä oikeutta auttaa ketään helvetin asukasta, vaan itse asiassa kaikki paratiisin ja helvetin asukkaat ovat verhon eristämiä vankeja, toiset huonommassa asemassa ja toiset paremmassa asemassa.

        Ehkäpä et itsekään tiedä, joudutko lopulta helvettiin vai paratiisiin. Onko tosiaan niin, että pelkosi helvettiin joutumisesta estää sinua keskustelemasta asiallisesti Allahin häijyydestä ja raakuudesta? Koska et edes halua keskustella Koraanissa kuvatusta Allahin pahuudesta, en tietenkään voi jättää Koraanin tulkintaa yksin sinun ja kaltaistesi varaan, koska muidenkin tutkimukset ja tiedot ovat tarpeen totuuden selville saamiseksi. Esimerkiksi lääketiede on kehittynyt ensisijaisesti niiden ihmisten toimesta, jotka eivät usko siihen, että kaikki on etukäteen Allahin määräämää.

        prosentit oli suuntaa näyttäviä, eivät tilastotieteen sivuilta. mutta hyvä että selkensit, ilmeisesti väärällä tiellä olevia muslimeja on sittenkin lähinnä 0,2 tai 0,02 prosenttia. viä parempi :) jos sitäkään! olenpahan varmempi että minulla on oikea usko, ja niin voivat muutkin muslimit olla.

        helvetti ja paratiisi... ilmeisesti tiedät tarpeeksi niistä, ettei mun tarvitse niistä alkaa selittään. hyvä että olet kiinnostunut Koraanin lukemisesta, jatka ihmeessä. ehkä Jumala avartaa sydämesi Islamille. etkä kuulu eksyneisiin :) hyvää päivänjatkoa

      • Pitkämuistinen kirjoitti:

        mhmd:lle

        Vastauksessasi Jake Waitsille käytit ilmaisua: "sitä ootellessa,katotaan kenet
        Jumala häätää" !!!!!
        Vastauksesi sanamuoto tuo hyvin selvästi esiin teidän muslimiressukoiden
        röyhkeyden. Te pidätte itsestään selvänä oikeutenanne levittää ja juurruttaa
        häirikköuskomustanne Suomeen,leimaamalla kyseenalaistavilla ilmaisuilla
        vuosisataiset perinteet omaavia valtauskontojamme vääräuskoisiksi.
        Minun suomalaiset sukujuureni yltävät tutkitusti 1600 luvulle asti, ja sukuni
        sukupolvet ovat ammentaneet elantonsa ja voimansa SUOMALAISINA
        SUOMALAISESTA maaperästä,sekä vaalineet ja kunnioittaneet suomalaisia
        elämänarvoja.

        Ja nyt tässä joutuu lueskelemaan teidän musliminulikoiden uhoamisia että:
        "katotaan kenet Jumala häätää"
        Kyllä se on niin että Jumala ei häädä ketään,ihmiset täällä häätää silloin
        kun tarvetta ilmenee.
        Sinäkin musliminulikka tulet elämäsi ehtoopuolella huomaamaan,jos pystyt
        olemaan rehellinen itsellesi,että Jumalasi ei ole auttanut sinua yhtään missään.
        Suurin osa elämässäsi tapahtuneista asioista on sinun tekemien,omien ratkaisujesi seurausta.

        kai tiesit että Tataarit ovat muslimeja, ja he taistelivat Suomen sodissa. eikä heistä jäänyt kotiinsa kuin pieni todella pieni osa. siinä sulle historiantietämystä hieman. luuletko että voitat Jumalan tai Islamin, vaikka yhdistäisit voimasi kaikkien kansojen ihmisten kanssa, et voittaisi. se on Jumalalle helppoa, Jumala on sulkenut sun silmät jottet voi tajuta näitä tekstejä, sun kuulos jotta et voi kuunnella järkipuhetta, tai ymmärtää sitä, sun tietämyksesi että kuljet ja vaellat tyhmänä.
        ja sydämesi päällä on peite, että varmasti vihassasi unohdat järkesi, vihasta silmäsi ovat sokeat, ja mykkä tulet olemaan Jumalan edessä. kun sinulta kysytään tekojasi ja puheitasi, sekä sitä mitä olet hautonut sydämessäsi/mielessäsi. ei sinun kaltaiset tajua edes pelätä, kun ette usko seuraavaan elämään. eikä mikään paha rangaistus Jumalalta ole vielä koskenut sinuun. jos nyt syttyisi sota ja joutuisit sodan jalkoihin, varmasti itkisit Allahia avuksesi! :)

      • Pitkämuistinen
        mhmd kirjoitti:

        tämän takia on parempi, että jätät Koraanin tulkitsemisen sen tajuaville. sinun sydämesi on lukittu sen tajuamiselta.

        aikaisemmilla kansoilla tarkoitetaan esim. Nooan kansaa, Tamuudin, Aadin, Lootin, Aabrahamin, joitakin Mooseksen (kaananinmaan), Roomalaisten imperiumia (Suratu Rum), Babylonialaisia, atsteekkeja jne. nämä ovat niitä kansoja mitkä ovat eläneet, eivätkä elä enää. vaan nyt niiden tilalle ovat asettuneet toiset kansat.

        mhmd:lle

        Koraanin, totuuteen perustuva kriittinen tulkitseminen ja sisällön
        tarkoituksen ymmärtäminen on helppoa islamin sidonnaisuudesta vapaalle tutkijalle.
        Ja ihmisen tajuamiset tapahtuvat korvien välissä,eikä sydämessä. Sydämen tehtävänä on vain ylläpitää ihmisen
        elintoiminnoille tärkeätä verenkiertoa.

        Te muslimit ette aivopestyinä pysty ymmärtämään
        että Koraani sisällöltään on ymmärrettävä syntyhetkeensä
        aikasidonnaiseksi ja silloiseen kulttuuriin liittyväksi.
        Koraanin ajatusvankilaan joutuneille muslimeille
        usko on logiikkakin tärkeämpi apuneuvo Koraanin tulkinnassa

      • Pitkämuistinen
        mhmd kirjoitti:

        kai tiesit että Tataarit ovat muslimeja, ja he taistelivat Suomen sodissa. eikä heistä jäänyt kotiinsa kuin pieni todella pieni osa. siinä sulle historiantietämystä hieman. luuletko että voitat Jumalan tai Islamin, vaikka yhdistäisit voimasi kaikkien kansojen ihmisten kanssa, et voittaisi. se on Jumalalle helppoa, Jumala on sulkenut sun silmät jottet voi tajuta näitä tekstejä, sun kuulos jotta et voi kuunnella järkipuhetta, tai ymmärtää sitä, sun tietämyksesi että kuljet ja vaellat tyhmänä.
        ja sydämesi päällä on peite, että varmasti vihassasi unohdat järkesi, vihasta silmäsi ovat sokeat, ja mykkä tulet olemaan Jumalan edessä. kun sinulta kysytään tekojasi ja puheitasi, sekä sitä mitä olet hautonut sydämessäsi/mielessäsi. ei sinun kaltaiset tajua edes pelätä, kun ette usko seuraavaan elämään. eikä mikään paha rangaistus Jumalalta ole vielä koskenut sinuun. jos nyt syttyisi sota ja joutuisit sodan jalkoihin, varmasti itkisit Allahia avuksesi! :)

        mhmd:lle

        Tiedän Suomeen 1800-luvun puolenvälin jälkeen tulleista
        tataareista hyvin paljon ja heidän motiiveistaan osallistua
        sodan aikana Suomen joukoissa N-liittoa vastaan.

        Te nykyajan muslimit olette roskajoukkoa täällä asuneisiin
        tataarimuslimeihin verrattuna

      • tiirismaa
        mhmd kirjoitti:

        prosentit oli suuntaa näyttäviä, eivät tilastotieteen sivuilta. mutta hyvä että selkensit, ilmeisesti väärällä tiellä olevia muslimeja on sittenkin lähinnä 0,2 tai 0,02 prosenttia. viä parempi :) jos sitäkään! olenpahan varmempi että minulla on oikea usko, ja niin voivat muutkin muslimit olla.

        helvetti ja paratiisi... ilmeisesti tiedät tarpeeksi niistä, ettei mun tarvitse niistä alkaa selittään. hyvä että olet kiinnostunut Koraanin lukemisesta, jatka ihmeessä. ehkä Jumala avartaa sydämesi Islamille. etkä kuulu eksyneisiin :) hyvää päivänjatkoa

        mhmd:lle

        Ateistit eivät siis ole pelkästään hyödyttömiä ja vahingollisia ihmisiä, vaan heidän tulkinnoistaan voi olla apua uskovalle muslimille. Darwin on tunnetuimpia nykyajan ateisteja. Mitä olemmekaan oppineet hänen työstään! Se on pakottanut meidät tutkimaan elämän historiaa aivan uudella tavalla kivettymien eli fossiilien avulla.

      • Makaroni
        tiirismaa kirjoitti:

        mhmd:lle
        Väität, ettei kukaan ota meidän puheita edes todesta. Ainakin sinä otat puheemme todesta, koska jaksat uhkailla meitä Allahin helvetin tulella, vaikka tiedät hyvin, että pidän helvettiä vain Muhammadin mielikuvituksen tuotteena. Onko uhkailusi siinä tapauksessa viisasta vai tyhmää? Kirjoitin äskettäin tälle sivustolle nuoresta tytöstä Malala Yousafzaista. Oletko koskaan edes kuullut hänestä?

        voi teitä onnetomia ymärtömättömiä näinkö käydäytytteko julkisuudessa? voi onks teill kaksois elämä netiss? Hankikaa elämää rasistit!

      • IslamPoisEuroopasta

        Islamilainen matoja mielisairaus !
        Matu sanoi että "Seksuaalinen hätätilanteessa " , täytyy nöyryyttää lapsia,
        koska hän ei ollut seksiä kuukauteen ! hänellä on oikeus saada seksiä ja silloin toteutui islamilaisen lain . Islamilainen paska vitun raiskaaja .
        http://www.dailymail.co.uk/news/article-3434708/Iraqi-migrant-raped-10-year-old-boy-swimming-pool-Vienna-told-police-sexual-emergency-hadn-t-sex-months.htmlä
        Vitun Islam , joka täytyy täysin ja ehdottomasti kieltää !
        Islamisteja pois ehdottomasti Euroopasta !
        Euroopassa vaadimme kova Rangaistus ! Nolla toleranssi !

      • SUOMISUOMALAISILLE
        mhmd kirjoitti:

        jo 10000 kerran varmaan joudun samasta asiasta postaamaan tälle henkilölle. hän käy juutalaisten ylläpitämistä sivuista hakemassa haditheja. jokainen muslimi tietää niiden luotettavuuden arvon. se on tasan 0. jotkut ottavat sieltä joitakin ns. hyviä haditheja itselleen. minä kehottaisin muslimeja luottamaan sellaisiin kuten MUSLIM ja BUKHARI, jotka ovat yleisiä ja luotettavia. kaikkeen ei kannata luottaa. eikä varsinkaan muslimeja vihaaviin juutalaisiin, ateisteihin, monijumalaisiin, tai nimikkokristittyihin.

        Naisten Suura, tässä on siitä kuinka juutalaiset ovat valehdelleet jo aiemminkin tekstejään

        44. Etkö ole huomannut, miten ne, jotka ovat saaneet osan Pyhää kirjaa, kartuttavat harhauskoa ja soisivat teidänkin (muslimien) eksyvän oikealta tieltä.
        45. Mutta Jumala tuntee parhaiten teidän vihollisenne; ja Jumala on kyllin hyvä Suojelija, Jumala on kyllin hyvä Auttaja.
        46. Juutalaisuuteen taipuvien keskuudessa on sellaisia, jotka sekoittavat sanat pois niiden oikeasta yhteydestä ja ääntäen niitä väärin parjaavat kielillään Uskoa (Islaamia) sanoen: »samicnaa wa casainaa» ja »ismac ghaira musmacin» ja »raacinaa» . Jos he sanoisivat »samicnaa wa atacnaa» ja »ismac» ja »unzurnaa» , niin olisi se heille parempi ja oikeampi, mutta Jumala on kironnut heidät heidän uskottomuutenta tähden; ainoastaan harvat heistä ovat uskovaisia.

        Sisähuoneiden Suura
        6. Te uskovaiset, jos jumalaton ihminen tulee luoksenne tuoden jonkin sanoman, niin tutkikaa sitä tarkoin, ettette tietämättänne vahingoittaisi ihmisiä ja sitten saisi katua, mitä olette tehneet.

        SUOMI SUOMALAISILLE !!!!

        SUOMALAISTENKIN TÄYTYY TIETÄÄ SE TOSIASIA , ETTÄ ISLAM ON NS. LÄHETYSUSKONTO , JOKA PYRKII KAIKKALLA MAAILMASSA LEVITTÄYTYMÄÄN, KAIKIN MAHDOLLISIN TAVOIN !

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/08/16/veteraanin-iltahuuto

        – TURVAPAIKANHAKUOIKEUS POIS EUROOPPASTA -

        http://www.hs.fi/kaupunki/a1454725439900

        SUOMI ON SUOMALAISILLE
        SUOMI ON SUOMALAISILLE !
        http://www.hs.fi/kaupunki/a1454725439900

        SUOMI ON SUOMALAISILLE !

    • Esko o

      Jos islam on kaunis uskonto, niin miksi juuri uskovaiset muslimit ovat usein terroristeja? Miksi islam ei estä terrorismiä?
      Syy on ilmeisesti se, että juuri tärkeissä kohdissa islam on väärä ja sekava. Se on hienoa ja kaunista, mutta väärä perusteissa.
      Miten muslimit voivat tappaa aivan viattomia ihmisiä, jotka eivät ole ollenkaan poliittisia?
      >>sillä todellisuudessa hänen vaimonsa Aisha oli täysi-ikäinen, kun avioliitto pantiin täytäntöön.

      Jos pidät 9 vuotiasta täysi ikäisenä, niin sitten on. Yleensä 9 vuotias on lapsi.

      • Itseasiassa...

      • PS.

        Luotettavien hadithien perusteella on todistettavissa, että mennessään naimisiin profeetta Muhammadin kanssa Aisha oli vähintään parikymppinen, ei 9-vuotias, niin kuin islaminvastustajat valheellisesti väittävät.

      • hkkgh
        Itseasiassa... kirjoitti:

        Itseasiassa suurin osa terroristeista ei ole muslimeita http://www.loonwatch.com/2010/01/not-all-terrorists-are-muslims/

        Kysymys kuuluu pikemminkin niin päin, että miksi juuri ei-muslimit ovat usein terroristeja? Miksi epä-islamilaiset uskonnot eivät estä terrorismiä?

        The statistics look slightly different than those in loonwatcher's site.

        http://forums.understanding-islam.com/showthread.php?11080-Europol-Report-All-Terrorists-are-Muslims%85Except-the-99-6-that-Aren%92t&s=799b2e4cb9a51f1c3a4061490addb568

      • Jake Waits
        PS. kirjoitti:

        Luotettavien hadithien perusteella on todistettavissa, että mennessään naimisiin profeetta Muhammadin kanssa Aisha oli vähintään parikymppinen, ei 9-vuotias, niin kuin islaminvastustajat valheellisesti väittävät.

        Höpö höpö. Sahih hadithien mukaan Aisha oli nukeilla leikkivä 9-vuotias.

      • fruktis.
        PS. kirjoitti:

        Luotettavien hadithien perusteella on todistettavissa, että mennessään naimisiin profeetta Muhammadin kanssa Aisha oli vähintään parikymppinen, ei 9-vuotias, niin kuin islaminvastustajat valheellisesti väittävät.

        Täyttä valhetta. Islamin omat hadithit todistavat jopa Aishan itsensä suulla, että hän oli lapsi. Aishan lapsivaimoutta käsittelevät hadithit ovat kaikkein arvovaltaisimmasta päästä. Nämä "Aisha oli parikymppinen" -tarinat ovat silmänkääntötemppuja, joissa yhdistellään vuosilukuja lukemattomista eri lähteistä kunnes saadaan aikaiseksi ristiriita, joka ratkaistaan väittämällä Aishaa parikymppiseksi. Samalla sivuutetaan se tosiasia, että käytännössä kaikki todistaa Aishan olleen lapsi, kun taas juuri mikään ei todista päinvastaista.

        Kaiken lisäksi Koraanissa on ohjeet siihen, miten erotaan vaimosta, jonka kuukautiset eivät ole vielä edes alkaneet (so. vaimo ei ole vielä sukukypsä).

        Missä tahansa missä islamilainen laki on voimassa muslimimies voi ottaa lapsivaimon. Tästä asiasta ei ole koskaan ollut epäselvyyttä.

      • Jake Waits
        fruktis. kirjoitti:

        "Marrying a young girl before she reaches the age of adolescence is permitted in sharee’ah; indeed it was narrated that there was scholarly consensus on this point."
        http://islamqa.info/en/ref/22442

        Aa’ishah (may Allaah be pleased with her) said that the Prophet (peace and blessings of Allaah be upon him) married her when she was six years old and consummated the marriage when she was nine years old, and she stayed with him for nine years." (Reported by al-Bukhaari, 4738
        http://islamqa.info/en/ref/1493

      • kokototuus

        mutta missä kerrotaan heidän asunneen yhdessä tai harrastaneen seksuaalista kanssa käymistä? oli miten oli Aaisha oli ainakin onnellinen joka lienee tässä se tärkein huomioitava

      • Jake Waits
        kokototuus kirjoitti:

        mutta missä kerrotaan heidän asunneen yhdessä tai harrastaneen seksuaalista kanssa käymistä? oli miten oli Aaisha oli ainakin onnellinen joka lienee tässä se tärkein huomioitava

        Kysy vain, niin vastaan.

        "mutta missä kerrotaan heidän asunneen yhdessä"

        >>Aisha reported: Allah’s Messenger married me when I was six years old, and I was admitted to his house at the age of nine….>>
        (Muslim, volume 2, #3309)

        "...tai harrastaneen seksuaalista kanssa käymistä?"

        "Aisha said, "The Apostle of Allah married me when I was seven years old." (The narrator Sulaiman said: "Or six years."). "He had intercourse with me when I was 9 years old."
        (Abu Dawud, volume 2, #2116)

      • jos Amerikka on maailmanpoliisi, ja Hollywoodissa on hyviä komedialeffoja, ja onnellisia perheitä, sekä pelko terroristmista ja siitä että amerikkalaisten perheiden kimppuun hyökätään tai heidän maahansa.

        NIIN MIKSI HE OVAT AINOAT JOTKA HYÄKKÄÄVÄT MUIHIN MAIHIN?
        ja montako sotilaallista hyökkäystä muslimit ovat tehneet toisten maihin? montako? siinä sulle pähkinä purtavaksi. rauha sinulle ja ymmärrystä, sekä tietoa

      • sds
        Jake Waits kirjoitti:

        Kysy vain, niin vastaan.

        "mutta missä kerrotaan heidän asunneen yhdessä"

        >>Aisha reported: Allah’s Messenger married me when I was six years old, and I was admitted to his house at the age of nine….>>
        (Muslim, volume 2, #3309)

        "...tai harrastaneen seksuaalista kanssa käymistä?"

        "Aisha said, "The Apostle of Allah married me when I was seven years old." (The narrator Sulaiman said: "Or six years."). "He had intercourse with me when I was 9 years old."
        (Abu Dawud, volume 2, #2116)

        tuo on täyttä paskaa

    • Totuus islamista

      Islamin aikapommi ja Allahin kosto -blogi

      MUHAMMAD, AISHA, ISLAM, AND CHILD BRIDES by Silas

    • Islam<3

      On se tosi kaunista kun taas joku löytää totuuden ja valon elämäänsä. Mun kannustukset!! Muslimiksi kannattaa kääntyä/palata! Hyvä veli! Masha Allaah! :)

      • arolaroi

        Olen samaa mieltä allahu

    • muslim

      Masha allah veli! olen todella iloinen puolestasi, että olet löytäny totuuden.

      • Faktoja

        Onneksi niin kauan kun USA,KIina ja Venäjä ovat suurvaltoja tämä hullu uskonto kyllä pidetään kurissa. Lisäksi Israel kurittaa riittävästi Lähi-idässä.

      • asma24
        Faktoja kirjoitti:

        mikään ei pidä islamia kurissa mitä suurvallat voivat asialle johon ihmiset uskovat ja väitätte että islamissa ei ole ihmisoikeuksia kun kaikki suurvallat ja israel sitä rikkovat luullen että islam pysyy kurissa

      • Koroljov
        Faktoja kirjoitti:

        Onneksi niin kauan kun USA,KIina ja Venäjä ovat suurvaltoja tämä hullu uskonto kyllä pidetään kurissa. Lisäksi Israel kurittaa riittävästi Lähi-idässä.

        "Lisäksi Israel kurittaa riittävästi Lähi-idässä."

        USA, Israel ja ääri-islamistit ovat monessa sodassa olleet samalla puolella. Kyseisestä epäpyhästä alianssista ovat eniten joutuneet kärsimään Lähi-Idän kristityt, joita Venäjäkään ei pysty suojelemaan.

    • lässynlää

      loonwatch on islamistien ja vasemmistolaisten sivusto. Hyökkäilee kaikkea vastaan joka uskaltaa kritisoida islamia.

      But for LoonWatch.com any criticism of the Koran or of violent Jihad - even those criticisms that might have some legitimacy to them - even of radical Islam, are branded as Islamophobia and anyone who dares to raise questions about the nearly constant acts of Jihad going on increasingly around the world today is labeled a “Loon” - thus the title of their blog, LoonWatch.com.
      http://www.dailykos.com/story/2012/01/15/1054856/-Loonwatch-com-and-Radical-Islam

      How and Why Loonwatch.com is a Terrorist Spin Control Network
      http://www.dailykos.com/story/2012/01/19/1056337/-How-and-Why-Loonwatch-com-is-a-Terrorist-Spin-Control-Network

    • Jake Waits

      Onko Loonwatch se sivusto, jonka mukaan muslimiveljeskunta oli liian heikko noustakseen valtaan Egyptissä?

      • fruktis.

        Loonwatch on myös se sivusto, joka nimitteli Robert Spenceriä mm. läskiksi.

        Jostain syystä joillain on hirveä hinku ryhtyä muslimiksi. Hirveällä kiirellä sivuutetaan kaikki islamiin liittyvät epäkohdat, koska nyt on pakko päästä heti muslimiksi. Sa*tana on paras viettelijä.

        Loonwatchissa on lipeviä ja pitkäksi kirjoitettuja argumentteja, jotka vaikuttavat ensialkuun uskottavilta. Kun tutkii sisältöä tarkemmin, huomaa pian, että sivuston ainoa tarkoitus on mustamaalata islamkriitikkoja ja harhauttaa ihmiset pois kritisoimasta islamia. Sivuston rahoitus ja tekijät ovat myös hämärän peitossa.

        Loonwatch on hyvin laadittu sivusto, joka on propagandassaan tehokas ja onnistunut. Koska moni haluaa kuulla, ettei islamissa oikeasti ole mitään ongelmaa, suuri osa lukijoista nielee Loonwatchin propagandan purematta.

        Epärehellinen tiedottaminen ei pitkälle kanna.

        "Koska moni haluaa kuulla, ettei islamissa oikeasti ole mitään ongelmaa, suuri osa lukijoista nielee Loonwatchin propagandan purematta."

        Ei kai sentään moni koko maailman ihmisistä?
        Montakohan lukijaa tuolla loonwatchilla on todellisuudessa?
        Itse olen kerran aikaisemmin kuullut tuosta sivustosta, mutta ei ole kiinnostanut alkaa edes vilkaisemaan.

        Kuinka moni ihminen koko maailman ihmisistä haluaa todella unohtaa kaikki negatiiviset uutiset islamista ja pitää silmät itsepintaisesti kiinni harhakuvista?

        Tässä täytyy vain jatkaa rehellistä tiedottamista islamin epäkohdista ja loonwatcherin ym. argumenttien alasampumista. Lopussa rehellisyys ja totuus ovat kuitenkin voittajia. Kuten sanottu. Epärehellisyys ei pitkälle kanna.
        Loppujen lopuksi ihmiset haluavat kuitenkin kuulla totuuden.

      • ninja girl

        Tuo on juuri se mistä Loonwatchissa on kyse, mustamaalaus ja propaganda. Sivustoon aalunperin pakistanilainen ja siellä sekoilee Danios niminen nimimerkki, omalla nimellään esiintyviä, useimmiten ex-muslimeja mustamaalaten ja juokko hyväuskoisia. Jake, kannattaa tutustua, on hyvä tuntea vihollisensa, että löytää parhaat keinot taistella vastaan.

      • Jake Waits
        ninja girl kirjoitti:

        Joskus on parempi vain dissata.

        Varsinkin trollien kohdalla dissaaminen toimii kuin rotanmyrkky.

        Kun trolli ei saa huomiota, se kuolee pois! :D

    • ArkeologiaOpiskeleva

      Moni kääntyy koska kuvittelee että ei kuulu mihinkään tai sitten elämä on tylsää ja etsitään "seikkailua" jne.. järkevä ihminen ei usko mielikuvitusolentoihin. Arkeologina tiedän että dinosauruksia oli ennen ihmisiä eikä mikään allahi ole niitä luonut :D mutta eihän koraanin kirjoittamisaikaan oltu löydetty fossiileita dinosauruksista saatika muista homo sapiens lajiin kuuluneistä ihmisistä kuten Neandertaalin ihmisestä jne.

      • ttiytfvjgfhh

        sun tietos on vanhoja nederland oli eri laji eikä ihminen jatka silti opiskelua mutta tiedoksi vaa.

    • muslim g.

      Sait minut todella iloiseksi aloittaja, toivon ettei teksti ole "trolli". Ihanaa kuulla, että joku muukin voi nähdä islamin kauniina uskontona, koska sitä se on :) Vaikka uskoisin, että sitä on vaikeaa nähdä nykyään kaikkien valheiden jälkeen. Olen itse muslimi, aina ollut, mutta vasta vastikään aloin todella nähdä islamin oikeudenmukaisuuden/hienouden ja kiinnostuin siitä entistä enemmän.

      Kannustan todellakin sinua palaamaan islamiin ja etsimään siitä lisää tietoa, mutta muista olla kriittinen ts. etsi tietoa luotettavilta sivuilta.. (ei välttämättä mistään suomi24:sta). ;)

    • a-opisk

      Että oikein (itsensä koroittaja ) opiskelija toimii arkologin tittelillä.
      Kas kun ei vanhempi arkeologi.
      No, kaikesta näkee, millä resursseilla ollaan likkeellä.

    • skinit kuittailee

      Tämä palsta on varmaan yksi maailman parhaista vitseistä. Muutama rasistinen vajakki huutelee toisilleen kilpaa solvauksia islamista. Eikai täällä kukaan muslimi enää viitsi tosossaan edes käydä. Häpeän olla suomalainen kun näitä juttuja täällä lukee.

      • ninja girl

        Skinit kuittailee, olet idiootti, skinit eivät tiedä mitään islamista, täällä keskustelevat ovat usein vuosia uhranneet lukiessaan islamista ja mikä rotu tarkalleen iskam on kun on kuulemma rasismia, islamilaisia on myös ihan suomalaisia. Lue islamin pyhät kirjat, lue kaikki exmuslimien kirjoittamat kirjat ja esim. islam watch on sivusto on sellainen, johon vain ex-muslimit saa kirjoittaa, unohda lännen yliopistojen hölynpöly, joka on saudien rahoittamaa. No niin katsotaampa nyt minua olenko skini. Koulussa olin rasismia vastustava hiphoppari, sen jälkeen pyörin teknopiireissä, joissa jos joku oli rasisti tämä kaveri hylättiin, piirit olivat aika vasemmistolaiset, minulla oli 4 vuotta muslimipoikaystävä, joka kertoi minulle, kaiken saman islamista kuin palstan islamkriitikot, poliittisesti edustan sdp:tä oikeammalla puolueessa olevia ja uskon, että sosiaalidemokratia on paras malli valtiolle, kunhan kapitalismi pystyy myös toimimaan. Olen jokseenkin feministi ja vastustan rankasti fasismia, en hyväksyisi skiniä kaverikseni, koska he tekevät fyysisiä viharikoksia. Aviomeheni ja minä rakastamme hiphoppia ja mustaa kulttuuria, luultavasti pitäisit minua hyvin tyylikkäänä ja kauniina jos tapaisit minut. Olen opiskelemassa antropologian tohtoriksi. Olenko siis skini, luulen, että sinä vain olet hullu!

      • Hyvää matkaa

        Pohjois afrikassa on sullekin varmasti tilaa niin ei tarvitse hävetä.

    • Ei tietoa

      Haluaisin käydä moskeijassa vaikkapa esim. Turkissa. Esitteissä mainitaan, että voi käydä moskeijassa, mutta ei rukoushetken aikana. Eikö juuri silloin ole hyvä käydä, jos haluaa tutustua islamiin.Tietysti täytyy osata käyttäytyä, rukoilla rukousmatolla, jne...
      Naisille on ilmeisesti oma paikka moskeijassa...

      • Jake Waits

        "Naisille on ilmeisesti oma paikka moskeijassa... "

        Joo, se on miesten takana verhot edessä.

      • Tämäkin vielä! :)
        Jake Waits kirjoitti:

        "Naisille on ilmeisesti oma paikka moskeijassa... "

        Joo, se on miesten takana verhot edessä.

        Eli muslimimiehet pyllistävät kirjaimellisesti naisille? :)

      • Malala mielessä
        Jake Waits kirjoitti:

        "Naisille on ilmeisesti oma paikka moskeijassa... "

        Joo, se on miesten takana verhot edessä.

        Täytyyhän toki turvata, ettei miesten rukoilu epäonnistu naisten takia.

        Voi miten kaunista ja oikeudenmukaista. Varmaan Jumala ja/tai Allahkin tästä pitää....ja tämän siunaa.....

        Ihanaa jos todella lähes kaikki muslimit ovat Jumalaa rakastavia ja rauhantahtoisia, kuten eräs täällä lupaili. Itsekin haluan kunnioittaa Jumalaa.
        Ja mm juuri siksi en hyväksy tuollaista naisten alentamista tai koirien vihaamista tms. missään nimessä!
        Kumma vaan, että ne ovat olennainen osa ns. islamilaista lakia. Luota tässä nyt sitten islamin "kauneuteen"....

    • Seurailija

      Paha osaa houkutella ja osaa johdatella väärälle tielle.

      Usko Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen, äläkä vilkuile muiden suuntaan
      jos aiot päästä oikean Isän luo taivaaseen.

      "Jeesus: Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan mene Isän luo muuten kuin minun kauttani." Joh. 14:6

      "Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka pelastaisi, ei ole ihmiselle annettu koko taivaan kannen alla." Ap.t. 4:12

    • Väärä Valinta

      Oletko valmis tähän: Siinä silmänräpäyksessä, kun muunnut muslimiksi, kaikki sinulle läheiset ihmiset muuntuvat sinulle vääräuskoisiksi - ja tiedäthän kuinka sinun tulee heitä kohdella?

      Ja sinua odottaa eräs kirurginen toimenpide, jonka aiheuttamaa vahinkoa ei voi korjata.

      • asma24

        vaikka kääntyy islamin uskoon perheesi pysyy perheenäsi vaikka he uskovat toiseen uskontoon ei se tarkoita kohtelet heitä eri tavalla kun kukaan muu muslimi kohtelisi perhettään muista perhe on tärkeä asia islamissa

      • Pitkämuistinen
        asma24 kirjoitti:

        asma24:lle

        Koraanin suurassa 58:22 ohjeistetaan islamiin kääntynyttä,miten hänen pitää
        suhtautua muunuskoisiin perheenjäseniin:
        "Kukaan niistä,jotka uskovat Jumalaan ja viimeiseen päivään, EI RAKASTA
        NIITÄ,JOTKA VASTUSTAVAT JUMALAA ja HÄNEN LÄHETTILÄSTÄÄN,VAIKKA
        NÄMÄ OLISIVAT HEIDÄN ISIÄÄN TAI POIKIAAN,,VELJIÄÄN tai MUITA
        SUKULAISIAAN....." . (muilla sukulaisilla varmaankin tarkoitetaan äitejä ja sisaria!)

        Tässä yksi tehokeino islamiin orjuuttamisessa!

      • tiirismaa
        asma24 kirjoitti:

        vaikka kääntyy islamin uskoon perheesi pysyy perheenäsi vaikka he uskovat toiseen uskontoon ei se tarkoita kohtelet heitä eri tavalla kun kukaan muu muslimi kohtelisi perhettään muista perhe on tärkeä asia islamissa

        asma24:lle

        Koraani ei tue väitettäsi, että perheesi pysyy perheenäsi. Tämä ilmenee myös Koraanin kohdasta 9:23 Hämeen-Anttilan kääntämänä:

        "Uskovaiset, älkää ottako isiänne ja veljiänne ystäviksi, jos he rakastavat epäuskoa enemmän kuin uskoa. Joka teistä ottaa heidät ystävikseen, tekee väärin."

        Sinun on siis tehtävä ero aikaisempaan, epäuskovaan perheeseesi, jollet halua olla väärintekijä. Suomessa sinä voit tietenkin tehdä niin kuin haluat, koska täällä ei kukaan valvo sitä, kuinka toteutat islamia.

      • väärin käänetty

        väärin käänetty

        "Uskovaiset, älkää ottako isiänne ja veljiänne liittolaisiksi (Mekan muslimien auttamiseksi/jihadissa) jos he rakastavat epäuskoa enemmän kuin uskoa. Joka teistä ottaa heidät ystävikseen, tekee väärin."

        ja kuunelkaa nyt ne muslimit eikä muiden ei muslimien valheita
        copy-paste-copy-paste get a life

    • As-salamu-aleikum veliseni. Rauha sinulle.

      Olen iloinen puolestasi. Selvästi Jumala rakastaa sinua. Jos haluat kysyä tai tulla, vaikka käymään moskeijassa täällä Tampereella päin.

      Joonan Suura
      25. Jumala kutsuu teidät rauhan asuntoon ja ohjaa, kenet Hän tahtoo, oikealle tielle.
      26. Jotka hyvää tekevät, heillä on hyvääkin parempi osa tallella: heidän kasvojaan ei varjosta synkkyys eikä häpeä. He ovat paratiisin perillisiä ja saavat siellä ikuisesti asua.

      Niin minä voin opastaa ja auttaa uskoon liittyvissä asioissa. Me autamme myös elämään liittyvissä, muslimit ovat veljiä ja siskoja toisilleen.

      jos haluat. voin antaa sähköpostiosoitteeni tai puhelinnumeroni. Olet tervetullut Jumalalle antautuneisiin ja elää tehdä itselleen palvelus tässä elämässä :)

      älä anna saatanoiden, jotka asuvat ihmisissä käännyttää pois sinua Jumalan uskosta

      Aabrahamin Suura
      3. He pitävät parempana tämän maailman elämää kuin tulevaa, estävät toisia kulkemasta Jumalan tietä ja koettavat tehdä sen mutkaiseksi. He ovat kauaksi harhaantuneet.

      Naisen Suura
      76 Uskovaiset taistelevat (hengessä) Jumalan asian puolesta, ja ne jotka ovat uskottomia, taistelevat Taaguutin (eli epäjumalaa, ja niiden jotka ovat Jumalaa vastaan) asian puolesta; taistelkaa te siis Saatanan kannattajia vastaan. Saatanan sotajuonet ovat hatarat.

      Jumala kutsuu teitä uskoon, mutta Saatana luopumaan uskosta

      • muslim g.

        Assalaamu aleikum

        mhmd, koska olet ilmeiseti perehtynyt asioihin hyvin kysyisin sinulta yhtä juttua. Mitä kannattaisi tehdä, kun on sellaisessa tilanteessa jossa vanhemmat ovat niin ylisuojelevia (?) etteivät esim anna nähdä kavereita koulun ulkopuolella ja en tunne ketään muuta ihmistä jolta voisin oppia enemmän käytännön juttuja (naispuoliselta ihmiseltä siis kuin yhdeltä kaveriltani). Lisäksi minua on masentanut jo jonkun aikaa ja haluaisin tuntea kuuluvani yhteisöön, koska juuri nyt tunnen olevani maailmassa aivan yksin ja rukoilen selvitäkseni (henkisesti) seuraavasta päivästä... Onko väärin ajatella näin, koska kyllähän minä periaatteessa nyt sanon, ettei vanhempien kasvatus ole ihanteellinen? En voi oikeen puhua perheen kanssa asiasta, koska meillä asioista ei juuri puhuta niin avoimesti, ts. en uskalla. (Juu, ja muslimiperheestä kyse. :))

      • muslim g. kirjoitti:

        Wa-Aleikuma salaam

        voin antaa vaihtoehtoja, mutta vain sinä tiedät parhaiten sydämesässi mikä on oike ratkaisu.

        1. siskoni, suoraan sanot. vanhemmillesi. ole silti nöyrä ja kohtelias. ilmeisesti olet todella kunnioittava jo heti alkuun vanhemmillesi, kun et halua vaivata heitä kysymyksilläsi. mutta Jumala kehoittaa totuuteen. Ja muista, että vanhempasi haluavat suojella sinun pyhyyttä

        mieluiten puhut yksityisesti äitisi kanssa, ei ole noloa kysyä äitiltään tiettyjä naisia koskevia asioita. jotta äitisi voi kertoa isällesi. tiedän että se on vaikeaa. tunnetko muita muslimityttöjä?

        2. en ymmärtänyt heti mitä tarkoitit käytännön jutuilla. ja näin yritän hajauttaa vastaustani hieman laajemmalle ikäryhmälle. mutta ne mitä opetetaan koulussa ovat perehdytyksen kannalta riittävät. seksuaalivalistus ja muut. se mitä haluat oppia tehdääksesi tulevan miehesi ja itsesi iloiseksi, opit myöhemmin. ihmiset ovat osanneet sen kaiken jo ennen uskontojakin jopa. mutta rakkaus ensin. ja mies, joka avioituu kanssasi sen takia, kun olet Jumalaapelkääväinen, niin käytännön asiat ovat vain toissijaisia. Hän tulee olemaan tyytyväinen ja iloinen sinusta inshallah. Se on miehen velvollisuus ja etuoikeus rakastaa ja arvostaa naistaan.

        3. se mitä voisit oppia nykyajan tyttöporukoilta, on liikaa. mutta ihmiset, jotka elävät himojen, rahan, maallisen ja itsensä kaunistamisen, ulkonäön, egon pöhöttämisen äärellä. ovat vain sitä. puunkuoria, ilman sisältöä, ja ilman sydäntä. siinä on tottakai oma viettelemyksensä ja hauska puolensa. mutta katuisit sitä, että miksi menin ottamaan sellaista oppia itsellesi. nyt olen paljon onnettomampi kun tiedän ne asiat.
        "esim. muistatko kun lapsena uuden kokeminen ja näkemin ja oppiminen, sekä kaikki olin niin paljon hienompaa? kun näki uuden asian, maistoi uutta makua, oppi ajaan pyörällä? taivaallista. mutta miltä ne nyt tuntuvat??? ei paljon miltään." ei kannata ottaa sitä lapsen viattomuutta itseltään. se on aarre, joka kannattaa pitää arkussa ja vaalia. oli se sitten mikä tahansa se pätee moneen.

        naisten suura

        138 vie kaksimielisille sanoma, että heitä odottaa tuskallinen rangaistus
        139 ne, jotka ottavat uskottomoia ystävikseen uskovaisten asemasta, etsivätkö he heiltä kunniaa? kaikki kunniahan on Jumalan hallussa.
        ...

      • mhmd kirjoitti:

        Jumala koettelee uskoasi sisko

        Pöydän suura
        51: te jotka uskotte! älkää lyöttäytykö juutalaisten ja kristittyjen ystäviksi, - he ovat ystäviä vain toisilleen, ja joka ottaa heidät liittolaisekseen, on yksi heistä. (eri asia on tietenkin jos sinun ystäväsi on muslimi, tai hän hyväksyy muslimien tavat ja opit.) Jumala ei totisesti ulota johdatustaan väärämielisiin.

        52: mutta heidän ystävikseen näette te rientävän sellaisten, joiden sydämiä tauti tärvelee ja jotka sanovat : "me pelkäämme onnettomuuden meitä kohtaavan" ...

        (sisko koita kestää, rukouksesta saat voiman, mutta ensin sinun täytyy voittaa itsesi, ilmeisesti jokin ajatus viehättää sinua jostain, koita tutkia sitä ajatusta ja ajattele
        tuleeko se Jumalalta)

        Nyt voikin tapahtua, että Jumala antaa (muslimeille ja Jumalaapelkääväisille kristityille/juutalaisille) voiton heistä tai lähettää rangaistuksen suoraan itseltään, niin että he joutuvat katumaan sitä, mitä sisimmässään salailivat.

        jos henkilö, tai saatana tai kuka tahansa on yrittänyt yllyttää sinua johonkin. niin sano tälle, että minä olen Jumalaapelkääväinen. Ja vaikka se on vaikeaa, niin pidän itseni poissa "tiedon puusta". koska se on vain Sheitan, joka sinua houkuttelee siinä tapauksessa. Tiedon puun ei tarvitse näkyä fyysisesti silmiemme edessä. tiedon puu, voi olla meidän aivot. käytämme n. 10 % aivojemme kapasiteetista, se paljon söimme tiedon puusta, oli vain yksi puraisu omenasta. eli 10 %. Ja kun pääsemme takaisin Allahin luokse, saamme loput 90 %. mutta jos me pyrimme haukkaamaan sitä edelleen pala palalta, se on itsessään syntiä.

        5:62 ja sinä tulet näkemään enimpäin heistä yhdessä rientävän synteihin ja rikkomuksiin sekä syövän kiellettyä. Pahaa on totisesti se mitä he tekevät.

        naiset pukeutuvat puolialasti, 3/4 persettä näkyvillä, miehillä tiukat vaatteet ja letti pystyssä, lihakset just salilta pumpattuina, kaikki menevät terasseille vetämään kännejä, sitten illan päätteeks tanssitaan hitaat tuntemattoman kanssa, ja harrastetaan seksiä. ja aamulla toinen käsketään ulos. näitä juttuja voi lukea ihan facebookistakin. suurimman osan mielestä se on ihan normaalia. paitsi muslimien mielestä.

        jos voin auttaa jotenkin. niin [email protected] on osoite. voit kirjoittaa minulle. en tiedä missäpäin asut mutta tampereella on tytöilläkin omia "seurustelupiirejä" :D ja he osaisivat auttaa ehkä joissain asioissa paremmin. ja muutenkin saisit heistä seuraa.

        ja avioituminen on tietenkin keino, pitää paha poissa, sillä silloin voit olla kaunis miehellesi ja tehdä käytännön juttuja, hänen turvaamana.

        "sinä olet hänen vaatteensa, ha hän on sinun vaatteesi" ja "paras vaate on Jumalanpelko". se on ainoa oikea vaate. ja koska kummatkin on Jumalaapelkääväisiä, niin se ei ole syntiä, koska silloin Jumala jopa siunaa sitä.

      • Totuus.

        Shalom mhmd, kirjoitat että:
        "naiset pukeutuvat puolialasti, 3/4 persettä näkyvillä, miehillä tiukat vaatteet ja letti pystyssä, lihakset just salilta pumpattuina, kaikki menevät terasseille vetämään kännejä, sitten illan päätteeks tanssitaan hitaat tuntemattoman kanssa, ja harrastetaan seksiä. ja aamulla toinen käsketään ulos. näitä juttuja voi lukea ihan facebookistakin. suurimman osan mielestä se on ihan normaalia. paitsi muslimien mielestä. "

        Itse asiassa aitojen kristittyjen mielestä tuo ei ole normaalia eikä hyväksyttävää. Kyseessä on uskosta osattomat eli tapakristityt. Näillä ei ole mitään tekemistä oikeiden kristittyjen kanssa. Ja olenkin äärimmäisen pahoillani että muslimeilla on näin huono ja väärä kuva kristityistä! Joten älkää yleistäkö.

        Siunausta!

      • Totuus. kirjoitti:

        hyvä! ei muuta sitten kuin kouluttamaan omia nuoria ja aikuisiakin, koska tällä hetkellä yhteiskuntanne on siinä kunnossa. tai yhteiskuntamme, kerran kun asumme myöskin täällä. että se on langennut muslimien vastuulle. olet itseasiassa ensimmäinen kristitty joka myöntää sen. loput vain sotivat meitä vastaan, vaikka yritämme auttaa. joten en taida olla yleistäjä kun puhun totuudessa valtaväestöstä. se että leimaa muslimit terroristeiksi kaikki on yleistämistä. ei tämä. tosin kristityissäkin on hyviä niinkuin Allah on sanonut. niitä jotka rukoilevat, harrastavat hyvää ja kannustavat siihen, sekä viettävävät päivähartautta, paastoavat ja kieltävät pahasta, sekä itse pidättäytyvät siitä. yleistän siis myöskin tähän suuntaan.

        Pöydän Suura

        41. Lähettiläs, älä katkeroidu niistä, jotka kilpailevat keskenään epäuskosta, jotka huulillaan tunnustavat: »Me uskomme», mutta joiden sydämet eivät usko, älä myöskään (katkeroidu) juutalaisista, jotka mielellään kuuntelevat valheita, kuuntelevat vieraita ihmisiä, jotka eivät tule sinun luoksesi. He tempaavat Kirjoitusten sanoja pois kohdaltaan ja sanovat: »Jos ne teille näin annetaan, ottakaa ne vastaan; ellei, niin varokaa!» Jos kenet Jumala määrää syntiin, et sinä (yrityksilläsi) voi lainkaan häntä auttaa Jumalaa vastaan. Ne ovat sellaisia, joiden sydämiä Jumala ei tahdo puhdistaa. Tässä elämässä saavat he osakseen häpeätä ja tulevassa kauhean kurituksen.

        42. He kärkkyvät (kuulla) valheita! He ahnehtivat laitonta voittoa! Jos he tulevat luoksesi (Muhammed), tuomitse heidän riidassaan tai epää se heiltä. Jos kieltäydyt (tuomitsemasta), eivät he voi sinua vahingoittaa, mutta jos tuomitset, tee se oikeudenmukaisesti. Katso, Jumala rakastaa oikeudenmukaisia.

        43. Kuinka tulevatkaan he luoksesi tuomittavaksi, vaikka omistavat Tooran, joka sisältää Jumalan tuomiot? Joka tapauksessa menettelevät he toisin jälkeenpäin. Eiväthän tällaiset ole uskovaisia.

        44. Olemmehan totisesti ylhäältä lähettänyt Tooran, jossa on johdatus ja valkeus. Senhän mukaan juutalaisia tuomitsivat profeetat - jotka kuuluivat muslimeihin - sekä opettajat ja kirjanoppineet, koska heidät oli määrätty pitämään huolta Jumalan kirjasta, jonka (eläviä) todistajia he olivat. Älkää siis pelätkö ihmisiä, vaan pelätkää ainoastaan Minua. Tunnusmerkkiämme älkää vaihtako mitättömään. Joka ei käytä Jumalan ilmestystä oikein, on uskoton.

        45. Me määräsimme heille siinä: henki hengestä, silmä silmästä nenä nenästä, korva korvasta ja hammas hampaasta samoin kuin haava haavasta; mutta ken ehättää (kostamaan) tuomiotta, jääköön enemmättä hyvityksettä; kuka taasen ei tuominnut niin kuin Jumalan ilmoitus määrittelee, kuuluu väärintekijöihin.

        46. Ja Me lähetimme profeettain jälkeen Jeesuksen, Marian pojan, vahvistaen sen, mikä ennen Häntä oli sanottu Toorassa; Hänelle Me annoimme evankeliumin, joka sisälsi johdatuksen ja valkeuden sekä varmensi sen, mikä edellä oli sanottu Toorassa, - ollen myös johdatukseksi ja kehoitukseksi niille, jotka karttavat pahaa.

        47. Ja evankeliumin seuraajien piti tuomita sen mukaisesti, kuin Jumala oli siinä ilmoittanut; mutta kuka ikinä ei tuominnut Jumalan ilmoituksen mukaisesti, kuuluu väärintekijöihin.

        48. Näin Me olemme ilmaissut sinulle (Muhammed) Totuuden kirjan varmentaaksemme edeltäkäyneet kirjoitukset ja säilyttääksemme niiden tarkkuuden; arvostele siis niitä Jumalan ilmoituksen mukaisesti, äläkä seuraa sellaisten alhaisia vaistoja, jotka luopuvat sinulle ilmaistusta totuudesta; kullekin (heimollenne) Me sääsimme omat lakinsa ja tapansa. Jos olisi ollut Jumalan tahto, Hän olisi muovaillut teidät kaikki yhdeksi kansaksi, ellei Hän olisi tahtonut koetella teitä erikseen annetuin totuuksin; sentähden rientäkää kilvan toistenne kanssa hyveiden harjoittamiseen. Kaikkien on teidän palattava Jumalan eteen, ja Hän kyllä antaa teille lopullisen selvyyden siitä, mistä olitte erimielisiä.

        49. Siten on sinun (Muhammed) arvosteltava heitä sen mukaan kuin Jumala on ilmoittanut, äläkä seuraa heidän alhaisia viettejään, vaan ole heidän suhteensa varuillasi, etteivät he viettelisi sinua pois osastakaan niitä totuuksia, jotka Jumala on sinulle ilmoittanut. Mutta jos he uskostaan luopuvat, tiedä silloin, että Jumala aikoo rangaista heitä jostakin heidän vääryydestänsä; totisesti ovat monet kansasta lainrikkojia.

        50. Pimeyden päivien lakiako he sitten takaisin kaipaavat? Kuka muu kuin Jumala on parempi tuomari niille, jotka ovat uskossaan varmoja.

        61. Kun he tulevat luoksenne, he sanovat: »Me uskomme», ja saattavathan he todellakin tulla tässä luulossaan ja mennä tiehensä samassa harhassa, mutta Jumala tietää parhaiten, mikä heissä piilee,

        62. ja sinä tulet näkemään enimpäin heistä yhdessä rientävän synteihin ja rikkomuksiin sekä syövän kiellettyä. Pahaa on totisesti se, mitä he tekevät.

        Joten vie hyvä uskonveli tai sisko sanomaa eteenpäin. ja kerro kristityille ystävillesikin, että tulee kiire taistella henkimaailman saatanoita vastaan. kun ollaan jo häviön puolella:

        63. Miksi eivät heidän opettajansa ja viisaat estä heitä puhumasta synnillistä ja syömästä kiellettyä? Pahaa on totisesti se mitä he tekevät.

        Siunausta ja hyvää alkanutta lokakuuta :)

    • muslim g.

      Kiitos paljon vastauksestasi, se olikin laajempi kuin osasin odottaa, mutta monia hyviä ohjeita sain :)

      Sanoin ehkä vähän epäselvästi, en oikein osannut laittaa ajatusta sanoiksi... Kun sanoin "käytännön juttuja" tarkoitin vähän niinkuin kaikkea. Minun aikanani ei koulussa ollut tarjolla islamin opetusta, joten sain usein vapautuksen siitä ja silloinkin kun oli opetusta, niin opettajan kielimuuri (ja oppilaiden villihkö käyttäytyminen) esti että tunneista olisi tullut mitään. Joten olen ikäisekseni kauhean alkeellisella tasolla ja se hävettää joskus niin, etten viitsisi edes kysyä siltä ainoalta muslimiystävältäni mitään... Muut pari ystävää, joita minulla on ovat kristittyjä/ateisteja, mutta heille uskontoni on oma asiani, eivätkä he ole mollanneet sitä yms. vaikka joskus ehkä ihmetelleet jotain. Se on varmaan ihan ok? Haluaisin enemmän muslimi(tyttö)kavereita, mutta en ole niin hyvä tekemään kavereita/en näe muslimeita missään.

      Haluaisin olla kavereiden kanssa (erityisesti siis sen muslimiystäväni), koska mielestäni minulta "puuttuu" jotain. Huomasin sen kun kävin kerran moskeijassa ja siellä oli niin ihanaa, kun kaikki näyttivät olevan niinkuin yhtä perhettä ja muutenkin tunnelma oli niin sanoinkuvaamaton. Silti huomasin etten oikein osannut sulautua muihin, tuntui etten kuulunut heihin - en osannut. En sitten tiedä mikä se juttu on mikä puuttuu, joten on vähän vaikea edes tehdä asialle mitään konkreettista. En todellakaan kyllä halua kuulua tuohon yhteen kuvaamaasi porukkaan, vaikka on se kyllä aika mahdotonta median kautta olla vaikuttumatta kaikenlasista ulkonäköpaineista yms. ainakin minulla se on ollut vähän vaikeaa, vaikken ole tehny asialle mitään - paitsi se on ehkä masentanut minua.

      Mutta sitten, miten voin "voittaa itseni"? Tai minustakin on ajoittain tuntunut tuolta, mutta kun en edes tiedä mikä minua sisimmässä vaivaa... ja vaikea korjata sellasta jos ei tiedä edes mitä. Ja olen pohdiskellut kyllä kauan.. ainakin vuoden (ei nyt tietenkään yhtäjaksoisesti, mutta niin pitkältä aikaväliltä). Välillä tuntuu, että minussa on kaikki pielessä. Sitpaitsi, miten voisit olla noin varma, että ikinä pääsisin naimisiin. Itse en olisi ollenkaan varma siitä.. ei sillä ettenkö haluaisi, mutta tilanteeni on vain niin ... ristiriitainen, en itsekään tiedä. Kaikki menee vain ihan mönkään, en tiedä mitä Jumala haluaa minun tekevän, en ymmärrä.. Yritän etsiä lisää tietoa, mutta samalla pitäisi opiskella ja tilanteeni masentaa minua, mikä taas hidasataa kaikkea muuta. Ehkä olen vain liian pinnallinen/ehkä vähän laiskakin. tosin en tiedä johtuuko se masentuneisuudesta.. Inshallah löydän tieni, mutta nyt se tuntuu tosi vaikealta.

      Kiitos tarjoamastasi avusta todella paljon, mutta en oikein taida uskaltaa lähettää sähköpostia, vanhemmat suuttuisivat todella... (laitan muistiin kuitenkin) En ole tampereelta pän, mutta kaipa täälläpääkaupunkiseudulla on jotain "piirejä", en tiedä. Voisin kysyä ystävältäni. Harmi vain, etten voisi nähdä häntä varmaan ainakaan vuoteen :´( Mitä mä von tehdä rukoilemisen lisäksi, että pysyn järjissäni?

      • salamun aleikum wa rahmatullahi wa barakatuhu :)
        no itsekin katselen ja yritän etsiä itselleni sopivaa vaimoa, kun ei synteihin meno kiinnosta. muslimina maailmankatsomus on vain niin erillainen. eikä sitä tajua kunnes tosiaan harjoittaa sitä uskoa kunnolla ja pyrkii elämään hyvänä ihmisenä. ja profeetta Muhammad salla alayhi was salam sanoi, että puolet uskosta on aviossa elämistä. ja pitäisi mahdollisimman pian pyrkiä avioitumaan, kun on valmis :) mutta miten vahempasi siitä suuttuisivat lähetäthän nyttenkin viestejä. Islamissahan se on ihan sallittua, että on yhteydessä uskoon liittyvissä tai kun puhutaan sovelian sanoin vastakkaisen sukupuolen kanssa. kunhan rajoja ei ylitetä, ellei tehdä tavanomaista kosintaa :D

      • muslim girl.
        mhmd kirjoitti:

        salamun aleikum wa rahmatullahi wa barakatuhu :)

        Salaam alaykum wrwb! Olipas tuuria, että katoin tänään tämän palstan...
        Mutta olen kuullut jostain jonkun mielipiteen siitä, ettei vastakkaisten sukupuolten kannattaisi olla mitenkään olla yhteydessä, paitsi jos on ihan välttämätöntä (esim koulussa jos joutuu kysymään jotainyms).. Tai luin jonkun keskustelun siitä tulevaisuus.org-sivustolta.. Sitäpaitsi, ainakin minun puolelta olisi varmaan parempi pysytellä julkisilla palstoilla, koska masentuneisuus "sekoittaa" ajatusten kulkua... :)
        Mutta jos Muhammad (SAAS) sanoi, että puolet uskosta on aviossa elämistä, niin mitä sitten jos ei mene naimisiin koskaan? Tai ainakin minulle on sanottu, että olen ihminen josta kukaan ei ikinä pitäisi (tietyissä mielessä, en nyt viitsi eritellä), niin yritän totutella siihen ajatukseen pikkuhiljaa... eihän sen kai pitäisi olla pakollista...?

      • Naisten nautiskelija
        muslim girl. kirjoitti:

        muslim köörlille

        Eihän teille munallisille muslimeille maistu vittu kuin väkisin otettuna!

      • Naisten nautiskelija kirjoitti:

        en sinusta tiedä, mutta kyllä meitä muslimeja on ohjattu ihan siinäkin. kummatkohan sitä väkisin ottamista enemmän harrastaa? te jotka elätte pornojenne ja sairaitten ajatusmaailmojenne kanssa? ja kun sanon te, niin viittaan sinun lailla ajattelevia. vaiko muslimit, jotka:

        2: 187. Paastonaikana teidän on sallittu öisin olla vaimojenne luona; he ovat teidän verhonne, ja te olette heidän verhonsa. Jumala tietää, että te aikaisemmin kiusasitte itseänne pidättyväisyydellä; siksi on Hän säälinyt teitä, Hän on suvaitsevainen. Olkaa siis yhteydessä heidän kanssaan ja etsikää sitä, minkä Jmala on teille määrännyt; syökää ja juokaa aamuhämäriin asti, kunnes vaalea lanka selvästi erottuu mustasta. Mutta sitten noudattakaa tarkoin paastoa yön tuloon saakka älkääkä koskeko heihin, vaan omistautukaa hartaudenharjoituksille rukoushuoneissa. Nämä ovat Jumalan asettamat rajat; älkää siis sinä aikana koskeko heihin. Niin selittää Jumala ihmisille tunnusmerkkinsä, jotta te karttaisitte pahaa.

        "he ovat teidän verhonne, ja te olette heidän verhonsa" ei tuo heti mieleen pornoanne, tai sairaita ajatuksianne, se kertoo sitä. että Allahi verhoaa parit, jotka tekevät sitä ja nauttivat toisistaan. sekä kyseessä voisi kuvitella olevan halailua, jos yhtään osaat käyttää mielikuvitustasi muulla tavalla kuin tavalla "saasta" ja "porno".
        "että kiusasitte itseänne pdättäytyväisyydellä" me emme harrasta haureutta, tai ainakin meitä kehotetaan olemaan käymättä esiaviollisissa ja muissa seksiin liittyvissä

        221. Älkää naiko monijumalaisia naisia, elleivät he käänny uskoon. Uskovainen orjatar on totisesti parempi kuin monijumalainen vapaa nainen, vaikkapa tämä miellyttäisi teitä enemmän. Älkääkä antako tyttäriänne vaimoiksi monijumalaisille, ennenkuin he kääntyvät uskoon. Uskovainen orja on totisesti parempi kuin vapaa monijumalainen, vaikkapa jälkimmäinen miellyttäisi teitä enemmän. Nämä johdattavat teidät Tuleen, mutta Jumala kutsuu Paratiisiin ja armahdukseen ja selittää tunnusmerkkinsä ihmisille, jotta he pitäisivät ne mielessään.

        "vaikka jälkimmäinen mielyttäisi teitä enemmän. Nämä johdattavat teidät tuleen" eli emme kulje himoissamme, kuten te. se ei ole meidän tapaista, meidän on pyrittävä puhtauteen. eläimet paneskelevat miten sattuu ja käyvät toistensa luona vieteissään. ei ihmiset.

        222. He kysyvät sinulta, Muhammed, miten on meneteltävä naisen kuukautispuhdistuksen aikana. Sano: »Se on heidän pahoinvointinsa; karttakaa siis naisia puhdistuksen aikana älkääkä lähestykö heitä, ennenkuin ovat puhdistuneet. Mutta kun he ovat puhdistuneet, käykää heidän luonaan, kuten Jumala on määrännyt. Jumala rakastaa totisesti Hänen puoleensa kääntyneitä ja rakastaa niitä, jotka pitävät itseään puhtaina.»

        "me emme harrasta mitään, länsimaissa tunnettua "vamppyyriseksiä"... hyi että"

        223. Vaimonne ovat teidän vaimonne, käykää vainiollanne mielenne mukaan, mutta suorittakaa myös ensin jotakin hyvää sielujenne puolesta. Pelätkää Jumalaa ja tietäkää, että tulette kohtaamaan hänet. Julista, Muhammed, uskovaisille ilosanomaa!

        "suorittakaa ensin jotain hyvää sielujenne puolesta. Pelätkää Jumalaa" eli eiköhän muslimit harrasta sellaista seksiä, että me pidämme mielessämme sen, että kohtaamme vielä Jumalan ja joudumme vastuuseen kaikesta, tai palkituiksi.

        Lainaus kirjoituksestasi:"kummatkohan sitä väkisin ottamista
        enemmän harrastaa"?
        Tilastojen mukaan islamilaisista maista tulleet syyllistyvät
        raiskauksiin suhteessa enemmän väkimäärään verrattuna.
        Joukolla raiskaukset ovat niistä enemmistönä ja kasvamaan
        päin. Eli maahanmuuttaja taustaisia,muslimit mukaan lukien,
        tuntuu suuresti kiihottavan saada raiskata suomalaisia
        naisia.Heidän raiskausaktiivisuudesta päätellen suomalais-
        naiset ovat heille vapaata riistaa ja kertoo karuatodellisuutta
        heidän surkeasta seksuaalisesta pidätyskyvystään ja
        suomalaisten naisten koskemattomuuden kunnioittamattomuudesta.
        Tässä jokunen aika sitten uutisoitiin,koraanikoulusta palaavien muslimipoikien,suomalaistyttöön kohdistuneesta
        joukkoraiskauksesta. Että esimerkkejä kyllä löytyy.

        se ei tee mamusta muslimia jos nimenä on Muhammed tai Ahmed tai vastaava. eikä edes vielä sekään että väittää olevansa muslimi, mutta ei elä kuin muslimi. muslimit eivät raiskaa naisia. eivät lyö. eivätkä alista.

        jos lähdetään tähän syyttelylinjalle mitä teikäläinen harrastaa niin kiivaasti. niin eiköhän nimikkokristityistä löydy enemmän raiskaajia, murhaajia ja pedofiilejä. varsinkin kun kaikki kasteen saaneet ovat virallisesti kristittyjä. heillä kun se ei näy nimessä välttämättä niinkuin "muslimeilla". mut kristinuskoa se ei saa mua syyttämään, eikä Jumalaa. päätöntä ja mielivaltaista osoittelua, jolla tuot vain rasistiset pelkosi ja ajatuksesi esiin ja leimaat kauniin uskonnon, koska olet rakastunut synteihisi etkä tahdo ajatella mitään hyvää muslimeista.

        sen verran viä sanon, että eiköhän ne naistenpahoinpidelyt ja raiskaukset tapahdu ihan siellä suomalaisissa perheissä alkoholin turvin ellei ilmankin, ja tilastollisesti ollaan muuten aika huikeissa lukemissa mitä teidän elintapanne ovat verrattuna muslimien. että jos tuodaan vähän tilastoja. ja todellakaan kaikista ei edes hiiskuta, ennen kuin henki on niin lähellä lähteä että on pakko soittaa poliisit paikalle.

        Jumala antakoon anteeksi sokeutesi ja tyhmyytesi, säälin sinua vain sen verran koska epäilen että Saatana on nostanut sinulle vihan meitä Jumalanpalvelijoita kohtaan. mene ja mieti elämäsi uudelleen, ja tiedä että on seuraavakin elämä, sekä helvetti ja paratiisi. eikä askelesi ole todellakaan menossa oikeaan suuntaan tolla asenteella. salamun aleikum.

    • Huava huva
      • sä tuut saamaan sen minkä ansaitsetkin. sulla on syytä pelätä Jumalan ja Hänen enkeleittensä puolelta :) tuon sinulle ilosanoman helvetistä

      • 12+19
        mhmd kirjoitti:

        sä tuut saamaan sen minkä ansaitsetkin. sulla on syytä pelätä Jumalan ja Hänen enkeleittensä puolelta :) tuon sinulle ilosanoman helvetistä

        Mene vain takaisin sinne helv...
        Sinun sanomasi eivät kiinnosta ketään. :)

      • 12+19 kirjoitti:

        Mene vain takaisin sinne helv...
        Sinun sanomasi eivät kiinnosta ketään. :)

        olen jo siellä. odotan että Jumalan käsky tulee, ja uskottomat saavat kärsiä :) minun sanomani kiinnostaa uskovaisia, oli ne sitten missä tahansa uskossa johon liityy Jumala. ennemin sinä tulet painumaan sinne minne minua tahdot hätyyttää :) siellä ei puhuta Jumalasta. saat palkkasi myöskin aikanaan. se että minä en tiedä kenen kanssa juttelen 12 9 ei tarkoita sitä etteikö Jumala tietäisi.

      • 18+13

        No pysy siellä, äläkä tule tänne pitämään typeriä peloittelupuheitasi.
        Kukaan ei usko sinua. :)

      • 18+13 kirjoitti:

        No pysy siellä, äläkä tule tänne pitämään typeriä peloittelupuheitasi.
        Kukaan ei usko sinua. :)

        uskoo ketkä uskoo, ei oo mun vastuulla helvettiin joutuvat, mun tehtävänä on vain kertoa asiani, ja sekin asia ei oo mun oma keksimä vaan Jumalan Kirjasta.

    • pian muslimi?

      Kiitos muslimeille ihanista viesteistä!

      Palasin tänään islamiin. Tuntuu, että olen löytänyt sisäisen rauhan ja onnellisuuden.

      • muslim g.

        Salaam,
        alhamdulillaah olen iloinen puolestasi! :)

      • Islam<3

        Mashaa Allaah, itse tunsin saman kun palasin islamiin. :) Se on kokemus, joka ei tule unohtumaan. :) Alhamdulillaan, paljon onnea veljeni! Lämpimät onnittelut!

      • Observatore hki
        Islam<3 kirjoitti:

        Mashaa Allaah, itse tunsin saman kun palasin islamiin. :) Se on kokemus, joka ei tule unohtumaan. :) Alhamdulillaan, paljon onnea veljeni! Lämpimät onnittelut!

        Islam on täyttä aavikolla kirjoitettua huuhaata jota kukaan nykyaikainen ja rationalisesti ajatteleva ihminen ei pysty käsittämään. Sopii kyllä hyvin kolmannen maailman pääosin luku- ja kirjoitustaidottomalle ja taikauskoiselle väestölle.
        Kehittyneessä Länsimaailmassa tuollaisella soopalla ei ole mitään arvoa.

      • Pitkämuistinen

        pian muslimi-nimimerkille!

        Kun nyt ilmoitat "palanneesi" islamiin,niin kerroppa milloin erosit islamista?

        Islam

      • asma24
        Pitkämuistinen kirjoitti:

        pian muslimi-nimimerkille!

        Kun nyt ilmoitat "palanneesi" islamiin,niin kerroppa milloin erosit islamista?

        Jokainen ihminen syntyy muslimina ja aikuisena sitten päättää mihin uskoo tai mihin ei usko

      • Pitkämuistinen
        asma24 kirjoitti:

        Jokainen ihminen syntyy muslimina ja aikuisena sitten päättää mihin uskoo tai mihin ei usko

        asma24:lle

        Sinäkin ilmestyit tänne valehtelemaan että jokainen ihminen muka syntyy muslimina!
        Ei tuota vaikeuksia ymmärtää missä tarkoituksessa sinäkin valehtelet tuon asian.
        Kun sinulle on valehdeltu niin sinäkin välität islamilaista valhetta muille.

        Tämä on sitä, ihmisen elämän kaaresta kaiken islamilaiseksi omivaa islamilaista
        valhepropagandaa

        Vastasyntyneen lapsen "luonnollinen tila" ei tee hänestä minkään uskoista.
        Lapsi ei siinä tilassa vielä tiedä mistään henkiolennoille alistumisesta,ei
        maailman pahuuksista eikä islamilaisista valheista.

        Lapsi tiedostaa syntymän jälkeisinä hetkinä vain fyysisen olotilansa.

        Kukaan ei todellakaan synny maailmaan minkään uskoisina vaan nämä
        uskottelu-uskomukset ,henkiolennoilla höystettynä juurrutetaan lapseen
        myöhemmin kasvatuksen seurauksena.

      • Anonymous7

        As-salamu alaykum veli!
        Lämpimät onnittelut!

      • Alhamdulillah, onneksi olkoon :) Jumala lisätköön johdatusta, ja pitäköön sinut hyvyydessä :)

      • Observatore hki kirjoitti:

        Islam on täyttä aavikolla kirjoitettua huuhaata jota kukaan nykyaikainen ja rationalisesti ajatteleva ihminen ei pysty käsittämään. Sopii kyllä hyvin kolmannen maailman pääosin luku- ja kirjoitustaidottomalle ja taikauskoiselle väestölle.
        Kehittyneessä Länsimaailmassa tuollaisella soopalla ei ole mitään arvoa.

        ymmärrys annetaan vain niille, joita Jumala tahtoo itse johdattaa :)

      • asma24 kirjoitti:

        Jokainen ihminen syntyy muslimina ja aikuisena sitten päättää mihin uskoo tai mihin ei usko

        salamun aleikum sisko, aivan oikein. ihminen on syntyessään jo, Islam eli Jumalan lakien alainen. eikä ole vielä syntynyt omaa tahtoa, ja päätöksentekovaltaa. "Islam is derived from the Arabic root "Salema": peace, purity, submission and obedience. In the religious sense, Islam means submission to the will of God and obedience to His law."

      • Pitkämuistinen kirjoitti:

        asma24:lle

        Sinäkin ilmestyit tänne valehtelemaan että jokainen ihminen muka syntyy muslimina!
        Ei tuota vaikeuksia ymmärtää missä tarkoituksessa sinäkin valehtelet tuon asian.
        Kun sinulle on valehdeltu niin sinäkin välität islamilaista valhetta muille.

        Tämä on sitä, ihmisen elämän kaaresta kaiken islamilaiseksi omivaa islamilaista
        valhepropagandaa

        Vastasyntyneen lapsen "luonnollinen tila" ei tee hänestä minkään uskoista.
        Lapsi ei siinä tilassa vielä tiedä mistään henkiolennoille alistumisesta,ei
        maailman pahuuksista eikä islamilaisista valheista.

        Lapsi tiedostaa syntymän jälkeisinä hetkinä vain fyysisen olotilansa.

        Kukaan ei todellakaan synny maailmaan minkään uskoisina vaan nämä
        uskottelu-uskomukset ,henkiolennoilla höystettynä juurrutetaan lapseen
        myöhemmin kasvatuksen seurauksena.

        pitkämuistisuuden sijaan kehoitan sinua perehtymään asioihin, ennen kuin kartutat valheilla ja kieroudella muistiasi. ettei se tuomiopäivänä toimi sinua vastaan :) hyvää jatkoa

      • Jake Waits
        mhmd kirjoitti:

        ymmärrys annetaan vain niille, joita Jumala tahtoo itse johdattaa :)

        Mitä tarkoitusta varten se jumala sitten on luonut ne, joita ei tahdo johdattaa?

      • Pitkämuistinen
        mhmd kirjoitti:

        salamun aleikum sisko, aivan oikein. ihminen on syntyessään jo, Islam eli Jumalan lakien alainen. eikä ole vielä syntynyt omaa tahtoa, ja päätöksentekovaltaa. "Islam is derived from the Arabic root "Salema": peace, purity, submission and obedience. In the religious sense, Islam means submission to the will of God and obedience to His law."

        mhmd:lle

        Minun periaatteeni on erottaa tässä elävässä elämässä todellisuuteen perustuvat
        asiat epätodellisista. Lukiessani teidän muslimipoloisten juttuja,joudun kartuttamaan
        muistiani myöskin teidän valheeseen ja kieroiluun pohjautuvilla ilmaisuillanne.
        Elävästä elämästä hankkimani tiedot kestävät vertailun,teidän muslimipoloisten
        valheiden rinnalla siellä "tuomiopäivän koitoksessa."

        Kukaan lapsi ei synny minkään uskoisena,ei edes muslimina. Muslimeiksi kääntyneiden vanhempien vastasyntynyt lapsi on ainoastaan islamin lakien
        alainen,ei Jumalan.
        Lasten uskottelu-uskomuksiin liittyminen tapahtuu vasta vanhempien
        kasvatuksen seurauksena.

        Te muslimit olette ihmiskunnan suurimpia varkaita kun te valheellisilla
        väittämillä yritätte jatkuvasti varastaa kaiken islamilaiseksi!

      • Jake Waits kirjoitti:

        Mitä tarkoitusta varten se jumala sitten on luonut ne, joita ei tahdo johdattaa?

        se Jumala? HÄN.

        otetaan esimerkiksi ihminen. joka on syntyessään muslimi, niinkuin kaikki ihmiset ovat. eli alistuneita Jumalan valtaan. tämä ihminen ei osaa vielä tehdä mitään päätöksiä, tai sanoa juuta tai jaata. ja on täysin Jumalan armoilla, ja lapsen vanhempien hoidettavissa ja kasvatettavina.
        kun tämä lapsi, pikkuhiljaa kasvaa, aistit kehittyvät, harjaantuvat, älykkyys ja motoriikka kasvaa, ja hänellä on päätäntävalta asioissa. niin hän tekee valintoja.

        nyt lapsella on valta tehdä hyviä valintoja tai huonoja. Jumala johdattaa niitä joissa Hän löytää hyvyyttä. ne jotka tekevät huonoja valintoja, niin niille Jumala antaa lisää johdatusta haluamaansa suntaan. ne jotka hyviä, niin niille samoin. ei Jumala oo armoton tai epäreilu. ihmiset ovat itselleen, ja toisilleen. mutta Jumala antaa anteeksi huonon valinnan tehneellekin, ja jos tämä katuu niin Jumala on valmis johdattamaan Häntä. In sha Allah

      • Pitkämuistinen kirjoitti:

        mhmd:lle

        Minun periaatteeni on erottaa tässä elävässä elämässä todellisuuteen perustuvat
        asiat epätodellisista. Lukiessani teidän muslimipoloisten juttuja,joudun kartuttamaan
        muistiani myöskin teidän valheeseen ja kieroiluun pohjautuvilla ilmaisuillanne.
        Elävästä elämästä hankkimani tiedot kestävät vertailun,teidän muslimipoloisten
        valheiden rinnalla siellä "tuomiopäivän koitoksessa."

        Kukaan lapsi ei synny minkään uskoisena,ei edes muslimina. Muslimeiksi kääntyneiden vanhempien vastasyntynyt lapsi on ainoastaan islamin lakien
        alainen,ei Jumalan.
        Lasten uskottelu-uskomuksiin liittyminen tapahtuu vasta vanhempien
        kasvatuksen seurauksena.

        Te muslimit olette ihmiskunnan suurimpia varkaita kun te valheellisilla
        väittämillä yritätte jatkuvasti varastaa kaiken islamilaiseksi!

        jos se että me muslimipoloiset "varastamme" asiat siihen tilaan missä ne ovat olleet. eli Jumalankuuliaisuudessa. niin minkä se tekee sinusta sitten? en haluaisi olla sinä, tuomiopäivänä.

      • Jake Waits
        mhmd kirjoitti:

        se Jumala? HÄN.

        otetaan esimerkiksi ihminen. joka on syntyessään muslimi, niinkuin kaikki ihmiset ovat. eli alistuneita Jumalan valtaan. tämä ihminen ei osaa vielä tehdä mitään päätöksiä, tai sanoa juuta tai jaata. ja on täysin Jumalan armoilla, ja lapsen vanhempien hoidettavissa ja kasvatettavina.
        kun tämä lapsi, pikkuhiljaa kasvaa, aistit kehittyvät, harjaantuvat, älykkyys ja motoriikka kasvaa, ja hänellä on päätäntävalta asioissa. niin hän tekee valintoja.

        nyt lapsella on valta tehdä hyviä valintoja tai huonoja. Jumala johdattaa niitä joissa Hän löytää hyvyyttä. ne jotka tekevät huonoja valintoja, niin niille Jumala antaa lisää johdatusta haluamaansa suntaan. ne jotka hyviä, niin niille samoin. ei Jumala oo armoton tai epäreilu. ihmiset ovat itselleen, ja toisilleen. mutta Jumala antaa anteeksi huonon valinnan tehneellekin, ja jos tämä katuu niin Jumala on valmis johdattamaan Häntä. In sha Allah

        "ei Jumala oo armoton tai epäreilu."

        On joo armoton ja epäreilu.

        “Fight against those who (1) believe not in Allaah, (2) nor in the Last Day, (3) nor forbid that which has been forbidden by Allaah and His Messenger (Muhammad), (4) and those who acknowledge not the religion of truth (i.e. Islam) among the people of the Scripture (Jews and Christians), until they pay the Jizyah with willing submission, and feel themselves subdued”

        [al-Tawbah 9:29]

        And it was proven that the Prophet (peace and blessings of Allaah be upon him) accepted the jizyah from the Magians, but it was not proven that the Prophet (peace and blessings of Allaah be upon him) or his companions (may Allaah be pleased with them) accepted the jizyah from anyone except the three groups mentioned above.

        The basic principle concerning that is the words of Allaah (interpretation of the meaning):

        “And fight them until there is no more Fitnah (disbelief and polytheism, i.e. worshipping others besides Allaah), and the religion (worship) will all be for Allaah Alone [in the whole of the world]”

        [al-Anfaal 8:39]

        “Then when the Sacred Months (the 1st, 7th, 11th, and 12th months of the Islamic calendar) have passed, then kill the Mushrikoon (see V.2:105) wherever you find them, and capture them and besiege them, and lie in wait for them in each and every ambush. But if they repent [by rejecting Shirk (polytheism) and accept Islamic Monotheism] and perform As-Salaah (Iqaamat-as-Salaah), and give Zakaah, then leave their way free. Verily, Allaah is Oft-Forgiving, Most Merciful”

        [al-Tawbah 9:5]

        This verse is known as Ayat al-Sayf (the verse of the sword).

        These and similar verses abrogate the verses which say that there is no compulsion to become Muslim.

      • Pitkämuistinen
        mhmd kirjoitti:

        se Jumala? HÄN.

        otetaan esimerkiksi ihminen. joka on syntyessään muslimi, niinkuin kaikki ihmiset ovat. eli alistuneita Jumalan valtaan. tämä ihminen ei osaa vielä tehdä mitään päätöksiä, tai sanoa juuta tai jaata. ja on täysin Jumalan armoilla, ja lapsen vanhempien hoidettavissa ja kasvatettavina.
        kun tämä lapsi, pikkuhiljaa kasvaa, aistit kehittyvät, harjaantuvat, älykkyys ja motoriikka kasvaa, ja hänellä on päätäntävalta asioissa. niin hän tekee valintoja.

        nyt lapsella on valta tehdä hyviä valintoja tai huonoja. Jumala johdattaa niitä joissa Hän löytää hyvyyttä. ne jotka tekevät huonoja valintoja, niin niille Jumala antaa lisää johdatusta haluamaansa suntaan. ne jotka hyviä, niin niille samoin. ei Jumala oo armoton tai epäreilu. ihmiset ovat itselleen, ja toisilleen. mutta Jumala antaa anteeksi huonon valinnan tehneellekin, ja jos tämä katuu niin Jumala on valmis johdattamaan Häntä. In sha Allah

        mhmd:lle

        Sinä se vaan jaksat valehdella! Valehtelusi on muslimien aivojen pesua varten
        kehitetyn islamilaisen pesukoneen ( Koraanin ) pesuohjelman tuotosta.
        Kun sinulle on valehdeltu niin sinun velvollisuutesi "hyvänä muslimina"
        on jatkaa valheiden levittämistä!

        KAIKKI IHMISET SYNTYVÄT TÄYSIN USKONNOTTOMINA JA AUTUAAN
        TIETÄMÄTTÖMINÄ MISTÄÄN JUMALALLE ALISTUNEISUUKSISTA;
        LAPSI TIEDOSTAA OLOTILASTAAN VAIN FYYSISET TUNTEMUKSENSA.

        Muslimiperheiden lapsilla ei ole päätäntävaltaa itseään koskevissa asioissa
        ennenkuin joskus aikuisiässä,tyttölapsilla ei juuri silloinkaan.

      • Pitkämuistinen
        mhmd kirjoitti:

        jos se että me muslimipoloiset "varastamme" asiat siihen tilaan missä ne ovat olleet. eli Jumalankuuliaisuudessa. niin minkä se tekee sinusta sitten? en haluaisi olla sinä, tuomiopäivänä.

        mhmd:lle

        Tällä maapallolla on,ennen islamilaisuuden syntyä, miljoonien sukupolvien ajan harrastettu monenlaisten henkiolentojen palvontaa ja "kuuliaisuutta".
        Ei tämä "Jumalankuuliaisuus" ole mikään islamilainen keksintö.
        Te muslimiressukat,islamille hyödylliset idiootit,yritätte vain varastaa kaiken
        islamilaiseksi,vaikka tämän, maailman onnettomimman uskottelu-uskomuksen
        syntyvaiheet ajoittuvat vasta runsaan 1400 vuoden päähän.

        Te muslimit,sinä mukaan lukien,teette itsestänne naurettavia pellejä
        valheellisilla väittämillänne.

        Odottele sinä vain "pelosta vapisten" "tuomiopäivääsi"

        Meidän,elämän todellisuudessa,elävien "tuomiopäivän" ainut tapahtuma
        on se,kun tajunnan sammuttava elämänliekki sammuu kehostamme.
        Kenellä mistäkin syystä.

      • Pitkämuistinen kirjoitti:

        mhmd:lle

        Sinä se vaan jaksat valehdella! Valehtelusi on muslimien aivojen pesua varten
        kehitetyn islamilaisen pesukoneen ( Koraanin ) pesuohjelman tuotosta.
        Kun sinulle on valehdeltu niin sinun velvollisuutesi "hyvänä muslimina"
        on jatkaa valheiden levittämistä!

        KAIKKI IHMISET SYNTYVÄT TÄYSIN USKONNOTTOMINA JA AUTUAAN
        TIETÄMÄTTÖMINÄ MISTÄÄN JUMALALLE ALISTUNEISUUKSISTA;
        LAPSI TIEDOSTAA OLOTILASTAAN VAIN FYYSISET TUNTEMUKSENSA.

        Muslimiperheiden lapsilla ei ole päätäntävaltaa itseään koskevissa asioissa
        ennenkuin joskus aikuisiässä,tyttölapsilla ei juuri silloinkaan.

        voi sinua. vai että lapsi tiedostaa vain fyysiset ominaisuudet? jos näin on, niin miksei lapsi osaa heti kävellä synnyttyään. tiedostaahan hän fyysiset ominaisuutensa.

        muslimperheiden lapset ovat suojeltuja, onnellisia, ja ainakaan he eivät ole sen kaiken mainstream saastan mukana mitä maailma tänä päivänä suoltaa. kiitos muslimiperheiden vanhemmille että jaksavat vielä huolehtia jälkikasvuistaan. kun joidenkin jälkikasvut ovat 12 vuotiaina pukeutuneet kuin punaisten lyhtyjen 20 vuotiaat, vetävät alkkisäiden tuilla ostettua sidukkaa ja isän pöllittyjä malluja. sitäkö on sinun mielestä vapaus. ilmeisesti, taidanpas levitellä edelleen "näitä valheitani" ettei heidän kaltaisia tai sinun kaltaisia vapaa-ajattelijoita pääse lisääntymään vapaasti ilman vastakkaista ajattelurintamaa. kiitos Jumalan, että olen muslimi enkä nauti saastasta :)

      • Pitkämuistinen kirjoitti:

        mhmd:lle

        Tällä maapallolla on,ennen islamilaisuuden syntyä, miljoonien sukupolvien ajan harrastettu monenlaisten henkiolentojen palvontaa ja "kuuliaisuutta".
        Ei tämä "Jumalankuuliaisuus" ole mikään islamilainen keksintö.
        Te muslimiressukat,islamille hyödylliset idiootit,yritätte vain varastaa kaiken
        islamilaiseksi,vaikka tämän, maailman onnettomimman uskottelu-uskomuksen
        syntyvaiheet ajoittuvat vasta runsaan 1400 vuoden päähän.

        Te muslimit,sinä mukaan lukien,teette itsestänne naurettavia pellejä
        valheellisilla väittämillänne.

        Odottele sinä vain "pelosta vapisten" "tuomiopäivääsi"

        Meidän,elämän todellisuudessa,elävien "tuomiopäivän" ainut tapahtuma
        on se,kun tajunnan sammuttava elämänliekki sammuu kehostamme.
        Kenellä mistäkin syystä.

        odota niin mekin odotamme. olen vain ilmoittava sinulle ilosanoman helvetistä minne uskottomat heitetään, saatte siellä huokaista äärettömästi. seuraava elämä on meidän onneksemme jotka olemme muslimeja ja uskovaisia ikuinen, mutta myöskin teidän harmiksenne sitä. korjaa kieliasusi, jos et kykene asialliseen keskusteluun niin voit yhtä hyvin jättää keskustelun sikseen ja mennä tekemään syntejäsi mihin olet tottunut. jätä Jumalanpalvominen ja Jumalalle alistuminen meille muslimeille. todista vain että olemme muslimeja.

      • HOh hoijaa...
        mhmd kirjoitti:

        ymmärrys annetaan vain niille, joita Jumala tahtoo itse johdattaa :)

        "ymmärrys annetaan vain niille, joita Jumala tahtoo itse johdattaa :)"

        Voi kun kuulostaa ihan samalta kun joissain fundamentalistisissa kristillisissä piireissä. Olen seurannut esim. vanhoillislestadiolaisten palstaa ja kokemusta on tästä liikkeestä myös. Tuo lause on yksi osa sitä "vain me"-oppia. Tarkoittaa tietysti, että JUmala antaa ymmärryksen, että vain meidän oppi, puheet, Jumala ja armo on sitä oikeaa.

        Tätä kuule niin tuttua soopaa...

      • Tutun tuttua huttua
        asma24 kirjoitti:

        Jokainen ihminen syntyy muslimina ja aikuisena sitten päättää mihin uskoo tai mihin ei usko

        Ja tämä.
        Jokainen lapsi on syntyessään siinä ainoassa oikeassa vanhoillislestadiolaisten kanssa samassa Jumalan lapsen asemassa. Mutta kun kasvaa, se on soropnoo.., jos ei älyä mikä porukka on se oikea, oikeine oppeineen, oikeine tapoineen, oikeine tuomioineen, oikeine armoineen, oikeine käsityksineen siitä miten Jumalaa rakastetaan ja kunnioitetaan.

      • Kuviot toistuu...
        Tutun tuttua huttua kirjoitti:

        Ja tämä.
        Jokainen lapsi on syntyessään siinä ainoassa oikeassa vanhoillislestadiolaisten kanssa samassa Jumalan lapsen asemassa. Mutta kun kasvaa, se on soropnoo.., jos ei älyä mikä porukka on se oikea, oikeine oppeineen, oikeine tapoineen, oikeine tuomioineen, oikeine armoineen, oikeine käsityksineen siitä miten Jumalaa rakastetaan ja kunnioitetaan.

        "Jokainen ihminen syntyy muslimina ja aikuisena sitten päättää mihin uskoo tai mihin ei usko"

        "Tämä on sitä, ihmisen elämän kaaresta kaiken islamilaiseksi omivaa islamilaista
        valhepropagandaa. "
        Ja täysin samaa kuin vanhoillislestadiolainen propagandai ev.lut. kirkkomme sisällä.

      • 2+10
        mhmd kirjoitti:

        voi sinua. vai että lapsi tiedostaa vain fyysiset ominaisuudet? jos näin on, niin miksei lapsi osaa heti kävellä synnyttyään. tiedostaahan hän fyysiset ominaisuutensa.

        muslimperheiden lapset ovat suojeltuja, onnellisia, ja ainakaan he eivät ole sen kaiken mainstream saastan mukana mitä maailma tänä päivänä suoltaa. kiitos muslimiperheiden vanhemmille että jaksavat vielä huolehtia jälkikasvuistaan. kun joidenkin jälkikasvut ovat 12 vuotiaina pukeutuneet kuin punaisten lyhtyjen 20 vuotiaat, vetävät alkkisäiden tuilla ostettua sidukkaa ja isän pöllittyjä malluja. sitäkö on sinun mielestä vapaus. ilmeisesti, taidanpas levitellä edelleen "näitä valheitani" ettei heidän kaltaisia tai sinun kaltaisia vapaa-ajattelijoita pääse lisääntymään vapaasti ilman vastakkaista ajattelurintamaa. kiitos Jumalan, että olen muslimi enkä nauti saastasta :)

        Vastasyntynyt lapsi tuntee aluksi lähinnä vain läheisyyden tarpeen, nälän, ulostustarpeen, kivun jne.
        Kävely tulee sitten myöhemmin n. 1 vuoden päästä. :)

      • Pitkämuistinen
        mhmd kirjoitti:

        odota niin mekin odotamme. olen vain ilmoittava sinulle ilosanoman helvetistä minne uskottomat heitetään, saatte siellä huokaista äärettömästi. seuraava elämä on meidän onneksemme jotka olemme muslimeja ja uskovaisia ikuinen, mutta myöskin teidän harmiksenne sitä. korjaa kieliasusi, jos et kykene asialliseen keskusteluun niin voit yhtä hyvin jättää keskustelun sikseen ja mennä tekemään syntejäsi mihin olet tottunut. jätä Jumalanpalvominen ja Jumalalle alistuminen meille muslimeille. todista vain että olemme muslimeja.

        mhmd:lle

        Minä julistan sinulle kaksi surusanomaa: Sinä et pääse muslimien taivaaseen ja
        minä en joudu helvettiin! Toiveesi ei toteudu siksi että kumpaistakaan ei ole !

        Ja minulla ei ole tarvis korjata kirjoituksieni "kieliasua" sinun mieleiseksesi niin kauan
        kun sinä julkaiset islamilaista valhepropagandaa.

        Tämä on avoin keskustelupalsta ja vapaa mielipiteiden esittämisille.
        Minä aion olla täällä oikaisemassa teidän muslimien valheita.

        Teidän muslimien "totuuden tie" on valheilla koristeltu!

        Koraanin suura 41:41-42 korostaa: "Onhan se jalo kirja,johon valhe ei pääse
        edestä eikä takaa" Sinäkin olet elävä esimerkki,että kyllä vain on päässyt!

        onnea valitsemalle tiellesi, mä vetoan Allahiin :) ja mulla on mun tekoni, sulla on sun

      • HOh hoijaa... kirjoitti:

        "ymmärrys annetaan vain niille, joita Jumala tahtoo itse johdattaa :)"

        Voi kun kuulostaa ihan samalta kun joissain fundamentalistisissa kristillisissä piireissä. Olen seurannut esim. vanhoillislestadiolaisten palstaa ja kokemusta on tästä liikkeestä myös. Tuo lause on yksi osa sitä "vain me"-oppia. Tarkoittaa tietysti, että JUmala antaa ymmärryksen, että vain meidän oppi, puheet, Jumala ja armo on sitä oikeaa.

        Tätä kuule niin tuttua soopaa...

        olet oikeassa, kyllä meilä uskovaisilla on yhdistäviä tekijöitä. onko se pointtisi, kyllästytät pian itsesi. hanki muuta ajateltavaa. sitähän ei uskovaiset tekevät. tai vaikka et uskoisikaan mihinkään, niin mitä järkeä on asettua uskovia vastaan? se on suurimman kaltaista hukassa oloa. jos on tylsää niin ajanhan voi käyttää paljon paremmin. toivon mukaan, näet toisenlaisen tarkastelukulman vielä, jos Jumala tahtoo niin.

      • 2+10 kirjoitti:

        Vastasyntynyt lapsi tuntee aluksi lähinnä vain läheisyyden tarpeen, nälän, ulostustarpeen, kivun jne.
        Kävely tulee sitten myöhemmin n. 1 vuoden päästä. :)

        JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.

        1. Eikö ole kulunut pitkä aika, ennenkuin ihmisestä tuli jotakin mainitsemisen arvoista?
        (ennen kuin ihmisestä tuli ihminen, eli homo sapiens, sitä ennen on ollut monta eri ihmislinkkiä maan päällä, kansoja ja linkkejä, jotka Allah on aina edelleen tuhonnut ja luonut uuden päälle niinkuin on luvannut)

        2. Me olemme totisesti luonut ihmisen siemenestä yhdistäen sen toiseen. Me aiomme kasvattaa häntä, ja niin olemme antanut hänelle kuulon ja näön.
        (miten 1600 vuotta sitten Allah tai profeetta Muhammed, rauha hänelle, on tiennyt että ihminen kehittyy siittiösolusta, joka käyttää kreatiinipyrstönsä ravintona, (eli muuttuu siemeneksi) kun yhdistyy munasoluun, joka on myöskin siemen), sen jälkeen lapsi alkaa äidin kohdussa jo kuulemaan ja erottamaan ääniä, ja sen jälkeen vasta näkemään kun tulee kohdusta ulos. ja järjestys on juuri tämä jakeessakin, ei oo mistään tieteestä tai noituudesta, vaan Jumalan mahdista kyse! :) )

        3. Totisesti olemme ohjannut hänet polulle, olkoonpa hän kiitollinen tai kiittämätön.
        (Jumala on antanut ihmiselle, jonkinlaisen kohtalon, niin hyvän kuin huonon, molemmat on Jumalan tiedossa, Hänen tiedossaan ja Hänen luonaan Kirjassa, se mitä kohti ihminen tavoittelee on ihmisen omalla vastuulla, se onko ihminen tyytyväinen tai tyytymätön tiehensä on hänestä itsestään kiinni, mutta Allah näkee ja kuulee kaiken, ja kaikki kirjoitetaan ylös, ihminen saa vain sen palkan minkä itselleen on ansainnut elämällää, joka on testi tietyksi ajaksi)

        kyseessä oli Ihmisen suura, jos joku ei arvannut.

    • 16+1

      Selittäisitkö tarkemmin, miksi mielestäsi mainittu vuosiluku vaikuttaa asiaan?

    • Skattalainen

      Isllam on totalitäärinen järjestelmä ja samanlainen uhka vapaudelle ja vapaille/liberaaleille sivistysvaltioille kuin kansallissosialimi ja kommunismi aikaisemmin. Ehdoton ei Islamille. Jokainen joka haluaa tutustua Islamiin voi mennä ja tutustua Iraniin ja Saudi-Arabiiaan katsomaan mitä helvettiä ihmisten elämä noissa valtioissa on. Niissähän islam esiintyy puhtaaksiviljeltynä (helvettinä).

      • Koroljov

        "Vapaan maailman johtaja" Yhdysvallat on tunnetusti yksi wahhabilaisen Saudi-Arabian tärkeimmistä liittolaisista ja tukijoista. On länsimaisen tekopyhyyden huippu demonisoida Irania, joka on Saudi-Arabiaan verrattuna vanha sivistysvaltio (vaikka en islamilaisen tasavallan lainsäädännöstä pidäkään).

      • demokratia on isompi uhka ihmisen vapaudelle. ja valheellinen illuusio vapaudesta, siinä missä se lupaa tasa-arvoakin. vain demokraattisissa valloissa on rikollisuustilastot niin pilvissä, kun muslimivaltioissa ei näin ole. vain demokraattisissa valtioissa on eniten masennusta, itsemurhia, henkistä pahoivointia, haureutta, huoruutta ja pornografiaa, homoutta, huumeita ja alkoholia, sekä äpäriä (niin, että on vain toinen vanhemmista huoltajana) ja orpoja. kun Islamit lait suuresti rajoittavat näitä kaikkia. vain demokratia väittää sinulla olevan vapautta, äänestämällä voit vaikuttaa. mutta tähän asti suomessa on äänestetty niin oikeistoa ja vasemmistoa vuorotellen, käymällä sdpssäkin eikä asiat ole mitenkään suuresti muuttunueet. vain liivien värit ovat vaihtuneet, mutta samat possut valtaistuimillaan. kun köyhien ja rikkaiden kuilu kasvaa. muslimimaissa on pakollisena, ja suotavana asiana järjestetty almuverotus köyhille, normaalin verotuksen lisäksi.

        vain demokraattisissa valtioissa väitetään että olet vapaa tulemaan ja menemään ja puhumaan sekä kirjoittamaan vapaasti mitä lystäät. haukut vaikka Jumalaa yleisesti niinkuin jotkut täälläkin. mutta he ovat useinmiten niitä onnettomimpia. ja huutavat apua mielenilmaisuillaan. sen voi huomata lapsista, joiden vanhemmat ovat pitäneet liian vapaan kasvatuksen lapsilleen. eikä heillä ole rajoja = rakkautta ollenkaan. ja he ovat usein niitä jotka ovat sosiaalisesti syrjäytyneitä, joita ei sitten auteta millään kuin enintään viemällä putkaan tai hoitolaan. mutta ei mitenkään ennaltaehkäisevästi, niinkuin Islam auttaisi. lapset lyöttäytyvät samojen tunteellisesti hylättyjen kanssa yhteen, kun rakastavaiset vanhemmat rajoittavat lastensa vapautta, ja asettavat heille kotiintuloajat, mitä he pistävät päällensä, mitä syövät, kenen kanssa liikkuvat, ja jopa miten pesevät hampaansa (EIKÖ TÄÄ OO TOTAALITÄÄRINEN JÄRJESTELMÄ!!!). mutta silti lapset ovat iloisia, OHO!

      • Jake Waits
        mhmd kirjoitti:

        demokratia on isompi uhka ihmisen vapaudelle. ja valheellinen illuusio vapaudesta, siinä missä se lupaa tasa-arvoakin. vain demokraattisissa valloissa on rikollisuustilastot niin pilvissä, kun muslimivaltioissa ei näin ole. vain demokraattisissa valtioissa on eniten masennusta, itsemurhia, henkistä pahoivointia, haureutta, huoruutta ja pornografiaa, homoutta, huumeita ja alkoholia, sekä äpäriä (niin, että on vain toinen vanhemmista huoltajana) ja orpoja. kun Islamit lait suuresti rajoittavat näitä kaikkia. vain demokratia väittää sinulla olevan vapautta, äänestämällä voit vaikuttaa. mutta tähän asti suomessa on äänestetty niin oikeistoa ja vasemmistoa vuorotellen, käymällä sdpssäkin eikä asiat ole mitenkään suuresti muuttunueet. vain liivien värit ovat vaihtuneet, mutta samat possut valtaistuimillaan. kun köyhien ja rikkaiden kuilu kasvaa. muslimimaissa on pakollisena, ja suotavana asiana järjestetty almuverotus köyhille, normaalin verotuksen lisäksi.

        vain demokraattisissa valtioissa väitetään että olet vapaa tulemaan ja menemään ja puhumaan sekä kirjoittamaan vapaasti mitä lystäät. haukut vaikka Jumalaa yleisesti niinkuin jotkut täälläkin. mutta he ovat useinmiten niitä onnettomimpia. ja huutavat apua mielenilmaisuillaan. sen voi huomata lapsista, joiden vanhemmat ovat pitäneet liian vapaan kasvatuksen lapsilleen. eikä heillä ole rajoja = rakkautta ollenkaan. ja he ovat usein niitä jotka ovat sosiaalisesti syrjäytyneitä, joita ei sitten auteta millään kuin enintään viemällä putkaan tai hoitolaan. mutta ei mitenkään ennaltaehkäisevästi, niinkuin Islam auttaisi. lapset lyöttäytyvät samojen tunteellisesti hylättyjen kanssa yhteen, kun rakastavaiset vanhemmat rajoittavat lastensa vapautta, ja asettavat heille kotiintuloajat, mitä he pistävät päällensä, mitä syövät, kenen kanssa liikkuvat, ja jopa miten pesevät hampaansa (EIKÖ TÄÄ OO TOTAALITÄÄRINEN JÄRJESTELMÄ!!!). mutta silti lapset ovat iloisia, OHO!

        Ainoa valheellinen illuusio tässä on sinun käsityksessäsi muslimivaltioiden rikostilastoiden totuudenmukaisuudesta.

        Muslimivaltioissa muun muassa tyttöjen kunniamurhia tilastoidaan itsemurhiksi.
        Muslimivaltioissa esiintyy homoseksuaalisuutta yhtä paljon kuin muissakin valtioissa. Muslimihomot vain eivät uskalla tulla pois kaapista, koska heidät suljettaisiin vankilaan, eristettäisiin yhteisöstä tai tapettaisiin.

        Al-koholi on muuten arabialainen keksintö. Myös huumeita käytetään muslimimaissa - itseasiassa suuri osa huumeista tulee juuri muslimimaista.

        Muslimimaissa muslimit juovat alkoholia ja harjoittavat myös kaikkia näitä luettelemiasi paheita, mutta he tekevät sen salassa, koska ne ovat kiellettyjä.

        alkoholi, on nimetty muslimien mukaan. hyvä että olet ollut koulussa kuulolla. mutta etsi lisää tietoa. se on alkemian kirjoihin tallennettu. ei keksitty sieltä. se keksittiin jo kauan ennen muslimeja. luultavasti jo Nooan aikaan. kun Raamatussa lukee siitä kuinka Nooa oli juopunut, ja hänen kaksi poikaansa pilailivat hänen kustannuksellaan. kantsii lukee hyvä kertomus.

        taidat olla oikea islam ja muslimi tietäjä kun sinulla on väitteesi. vaikka et edes tiennyt mistä alkoholi on peräisin. kumpaakohan ihmiset luottavat tässä.

        suurin osa huumeista on muslimimaista? taidat tarkoittaa esim. Afghanistania jonne jenkit hyökkäsivät, tuhosivat ruoka ja ruusu/tulppaani vijlelmiä. ja pistivät tilalle ooppiumkasviviljelmät? ihmeellistä kyllä huumeiden vienti sieltä kasvoi räjähdysmaisesti kun amerikkalaiset olivat hyökänneet sinne. jos millään jaksaisin pistäisi sulle ne linkit kyllä. mut vaikka teikäläisille (ei siis suomalaisille, vaan sinun kaltaisille), pistäisi kaikki mahdolliset linkit. niin se menee sisälle ja ulos, samalla tavalla kuin käy ruuan kanssa kun se kulkee ihmisen läpi.

        alkoholia ei ole nimetty muslimien mukaan, vaan se tulee arabian kielen sanasta al kuhl.

        Enkä sitä paitsi näe mitään syytä epäillä tietojani islamista, vaikka en sattuisi tietämään alkoholista yhtään mitään. (Tosin tiedän myöskin alkoholista erittäin paljon.)

        Mutta mitä ihmettä taas horisetkaan seuraavassa?

        Jenkitkö ne niitä huumeita Afganistanissa nyt kasvattavatkin? Ja samaan aikaan yrittävät niitä peltoja tuhota. Epäilyksettä varmaan juutalaisillakin on syyhyävät sormensa mukana pelissä?
        Ei millään pahalla, mutta olet todella aivopesty. :D
        Olet lukenut liikaa islamin propagandaa yhdellä silmällä.
        Suosittelen sinulle todellakin objektiivisempaa otetta tiedonhankintaasi - tosin tiedän myös sen, ettei uskontohihhulilla ja objektiivisuudella ole mitään toivoa koskaan kohdata.

    • arolaroi

      Olen itse syntynyt islamilaiseen perheeseen ja yleensä muslimit tulevat juttelemaan minulle niinkuin omalle veljelle muista että allah palkitsee sinut kuoleman jälkeen nämä ihmiset puhuvat paskaa aisha oli hieno ihminen eikä todellakaan lapsi muhammed muslimit eivät ole terroristeja vaan se on jokaisen ihmisen oma päätös ollako muslimit vai ei mutta myönnän että suurin osa on muslimeja ne tekevät väärin mutta allah sanoo että taistelkaa jos on pakko uskonnon puolesta jotkut ihmiset ovat ymmärtäneet sen väärin vastaa jos tämä oli hyödyllinen vastaus aslamalaikum veliseni

      • Ihmettelenhki

        Eikö sinulle ole kerrottu pisteistä,pilkuista tai muistakaan välimerkeistä?

      • Fuck you
        Ihmettelenhki kirjoitti:

        Eikö sinulle ole kerrottu pisteistä,pilkuista tai muistakaan välimerkeistä?

        Eikö sinulle ole kerrottu että kannattaa pitää turpansa kiinni ennen kuin tulee turpaan vitu prinssi uljas

      • Ihmettelenhki kirjoitti:

        Eikö sinulle ole kerrottu pisteistä,pilkuista tai muistakaan välimerkeistä?

        kerrottiinko sinulle pilkunviilaamisesta, kun en viitti käyttää sitä toista sivistyssanaanne?

    • muslim2

      indeed allah is the greatest and he will all be returned
      Kun uskovaisen tavoite on Allahin tyytyväisyys, hänen elämänsä päämäärä tulee selkeäksi ja vaikeat asiat tulevat helpommaksi.
      Kun tavoitteena on uskon vahvistaminen, silloin sydänkin saa rauhan.

      وَ أَنَّ هَٰذَا صِرَٰطِي مُسۡتَقِيمٗا فَٱتَّبِعُوهُۖ وَ لَا تَتَّبِعُواْ ٱلسُّبُلَ فَتَفَرَّقَ بِكُمۡ عَن سَبِيلِهِ

      Tämä on Minun oikea tieni; sitä siis vaeltakaa! Älkää käykö muita teitä, sillä ne eksyttävät teidät Hänen tieltään! Tämän on Hän määrännyt teille, jotta pelkäisitte Jumalaa.»
      Koraani 6:153

      • choose it

        1.Don’t be afraid to stand up for what you believe in, even if that means you will be standing alone
        2.In the midst of making ends meet, don't forget the day you will meet your end
        3.Hold on tight to the rope of Allah, because it will eventually lead you to paradise
        4.This dunya is a commercial; get ready for the real show
        5.The poorest people on earth are the ones who don’t have Allah
        6.Before you achieve peace with others, you must achieve peace within yourself

        and always remember
        Don’t stress, put your trust in Allah and everything will be blessed!

        brother Islam is the right religion so be muslim and Allah wil always be there for you

    • johtajamies22

      Siellä Egyptissä rauhanuskonto joukkoraiskaa naisia, todellinen rauhanuskontohan tuo on. Tai päitä leikkaavat muslimit lontoossa, syyskuun 11pv iskut, Lontoossa tapahtuneet muslimien kiihkomielenosoitukset jossa sanotaan selvästi: freedom can go to hell!

      Te muslimit kykenette vain yksipuoliseen katsomukseeen ja uskontoon josssa sivulliset tuomitaan oman veljeyden varjolla. Uskonnossanne ei ole mitään jota voisi pitää edes i´nhimillisenä.

      • Koroljov

        Mutta milloin "vapaa länsi" lakkaa antamasta tukea kiihkomielisille ja barbaarisille fundamentalisteille, jotka leikkaavat kristittyjen kurkkuja poikki Syyriassa ja muualla Lähi-Idässä?

    • anonymous7

      Lisää tietoa Islamista saat Islamopas.fi sivustolta :)

    • Anonymous7

      Aisha ei ollut lapsi mentyään naimisiin Profeetta Muhammedin (PBUH) kanssa.
      ISLAM KIELTÄÄ AVIOLIITON TÄYTTYMYKSEN ennen kuin henkilö on saavuttanut täysi-ikäisyyden sekä fyysisesti, että seksuaalisesti. [24:59] [4:6]

      Lisää Aishan iästä:
      http://www.ilaam.net/Articles/Ayesha.html
      http://www.ilaam.net/Articles/AyeshasAge.html

      Eri aikoihin, eri paikoissa ihmiset kehittyvät eri aikaan. Et voi vain verrata Profeetta Muhammedin (PBUH) paikkaa ja aikaa nykyaikaan. Nykyään elämme keskellä kaupunkia. Siihen aikaan Profeetta Muhammed (PBUH) asui keskellä aavikkoa.

      Profeetta Muhammedia on arvosteltu ja kritisoitu koko 1400 vuotta ihan alusta alkaen, mutta vasta 1900-luvulla hänen naimisiinmeno Aishan kanssa muuttui kritisoinnin kohteeksi. Profeetta Muhammedin aikaan (PBUH) aikaan ihmiset aikuistuivat nopeammin.

      "They want to extinguish the light of Allah with their mouths, but Allah will perfect His light, although the disbelievers dislike it." Quran 61:8

      "If I am right, it's from Allah. if I am wrong, it's from myself."

      • Jake Waits

        Olet siis sitä mieltä, että

        1) Sahih hadithit ovat epäluotettavia ja

        2) Aisha ei ollut 8-vuotias, kun Muhammad meni tämän kanssa naimisiin.

        Miksi sitten yrität selitellä, että "Profeetta Muhammedin aikaan (PBUH) aikaan ihmiset aikuistuivat nopeammin."?

      • minä¨åp

        Anonymous7:lle

        Luin nuo linkit. Siis niiiin hyviä. Itse olinkin etsimässä tuonlaista. Kiitos laitoit esille. :)

      • kattokaas ihan mielenkiinnosta milloin suomessa mentiin naimisiin 1600 vuotta sitten, kun näitä asioita tapahtui ja paljon sivistyneemmässä arabiassa. kattokaas ihan mielenkiinnosta.

        13-15 v, googlettakaa jos ette usko

      • Jake Waits
        mhmd kirjoitti:

        kattokaas ihan mielenkiinnosta milloin suomessa mentiin naimisiin 1600 vuotta sitten, kun näitä asioita tapahtui ja paljon sivistyneemmässä arabiassa. kattokaas ihan mielenkiinnosta.

        13-15 v, googlettakaa jos ette usko

        Aivan, mutta ei enää, koska Suomi on kehittynyt sivistyneeksi noista ajoista.

        Mikä on mielestäsi islamin mukaan alin avioitumisikä tytölle?
        (katsotaan pystytkö antamaan suoran vastauksen yhtään kiertelemättä)

      • Jake Waits kirjoitti:

        Aivan, mutta ei enää, koska Suomi on kehittynyt sivistyneeksi noista ajoista.

        Mikä on mielestäsi islamin mukaan alin avioitumisikä tytölle?
        (katsotaan pystytkö antamaan suoran vastauksen yhtään kiertelemättä)

        onko sivistys sitä että kontataan pitkin tampereen hämeenkatu kuin evoluutiossa takaperin sen mukaan mitä kello näyttää, varsinkin viikonloppuisin. no, eiköhän jokaisella valtiolla ole omat häpeänpilkkunsa. ja muista tietyt muslimimaat kuten Iran, ovat maita. ei Islameja tai muslimeja. valtiolla on omat lait, uskonnollisten lakien lisäksi. ja sen ja joidenkin maiden lakeihin kuuluu alhainen avioitumisikä. islaminkin suhteen Iran on pahasti kadoksissa. he eivät seuraa Koraania vaan imaamien puheita, ja vain harva imaami sieltä tänä päivänä täysin seuraa Koraania ja profeetan opetuksia.

        unohdin vastata, jos kysyt mikä on fysiologisesti kypsyysikä tytöillä. niin se vaihtelee, jos kysyt mikä on valtion asettama raja niin Suomessa se on 18. espanjassa suojaikäraja on 13. Iranissa se on 12. monissa maissa se on 15-16. voit mennä tarkisteleen.

        Arvasinhan minä, ettei sieltä suoraa vastausta tule.

        Saat uuden mahdollisuuden.

        Tässä siis uudestaan alkuperäinen kysymykseni:

        "Mikä on mielestäsi islamin mukaan alin avioitumisikä tytölle?"

        Siis islamin / Koraanin mukaan... Ei siis minkään Iranin, Espanjan tai minkään muunkaan maallisen instituution mukaan, vaan islamin mukaan eli Koraanin mukaan.

        Muhammed mhmd ! Huhuu! Oletko siellä?
        Tule pois piilostasi ja vastaa!
        Ole joskus rehellinen.

        jokainen järjensä mukaan. Jumala on kannustanut muslimeja ajattelemaan omalla järjellä.

        http://library.thinkquest.org/12834/text/distaffside.html#Marriage
        Keskiajalla kyllä katsottiin, että tyttö oli 12-vuotiaana kypsä avioliittoon, poika 14-vuotiaana.

        The Contract of Marriage in the Ecloga of Leo III, 726, mainitsee, että naisen olisi oltava 13- vuotias ja miehen 15.

        http://www.fordham.edu/halsall/source/byz-marr726.html

        eli Kristinuskon mukaan avioitumisikä olisi 12. sitä ei ole päätetty missään Jumalan käskemänä. ilmeisesti Jumala on tiennyt että se muuttuu, kun mennään ajassa eteenpäin. joten ei ole pistänyt siihen mitään rajoitusta. vastaus kysymykseesi Islamin usko ei ole asettanut mitään ikää avioitumiseen. ihmisen oma järki saa pelata.
        ja kuten suomalaisetkin tapaavat kovin usein sanoa "rakkaus ei tunne numeroita" varsinkin baarissa kun 50 v nainen ottaa mukaansa 24 vuotiaan turkkilaisen pojan. baarissa työskennelleenä sen kaltaista on nähny liiankin usein tapahtuvan. katsotaan ensin sitä oman yhteiskunnan saastaa ja kermaa kakkua päältä ennen kuin aletaan pyhkimään muiden eks jee?

      • Jake Waits kirjoitti:

        Muhammed mhmd ! Huhuu! Oletko siellä?
        Tule pois piilostasi ja vastaa!
        Ole joskus rehellinen.

        olen rehellinen. sinun kuulosi, kielesi, ymmärryksesi ja näkösi on kovin valikoiva ja puolueellinen ja ennakkoluuloinen. kaikki ne tulevat todistamaan sinua vastaan tuomiopäivänä. voin lähestulkoon käsittää miltä on tuntunut profeetta Muhammedilta, kun hän yritti kertoa Jumalasta arabialaisille pakanoille, jotka rakastivat huoruutta, syntejään, alkoholia, epäjumalainpalvontaansa ja ateismiaan. mutta mikä olikaan lopputulos, heistä kaikista tuli muslimeja, ja tänä päivänä Muhammed on tunnetuin nimi maailmassa ja käytetyin, sekä Koraani on luetuin Kirja. teet itsestäsi vain pilkka tässä ja seuraavassa elämässä, turhaan. palat varmaan siellä inhostasi.

        171. Profeetan suhde niihin, jotka ovat uskottomia, on sama kuin sen, joka kutsuu olentoja, jotka eivät erota muuta kuin äänen ja huudon, jotka ovat kuuroja, mykkiä ja sokeita, niin etteivät mitään ymmärrä.

      • Lääketiede kehiin

        Alle 15-vuotiaalle raskaus on suuri fyysinen riski. Alle 18-v. on henkisesti keskenkasvuinen. Tämä on tämän päivän faktatietoa. JOs rajat on jotkin tätä alemmat, ne ovat väärät. Ja piste.

        Hui kun pelottaa, mutta vastaapas nyt

        Et tiedä islamin mukaista alinta avioitumisikää tytölle.

      • Jake Waits kirjoitti:

        Et tiedä islamin mukaista alinta avioitumisikää tytölle.

        lääketiede:
        olen ihan hyvin perillä fysiologiaa lukeneena asiasta. eikä siihen tarvita mitään korkeakoulu tai yliopistotutkintoja tajuamaan se missä iässä synnytys ja raskaana olo on riski. se on riski koko naisen elämän ajan, kaikkein otollisimmat ajat synnytykseen voisi olla länsimaalaisella yli 15 vuotiailla. mutta etelässä ihmiset aikuistuivat aikaisemmin, ja myös fysiikka muuttui. myöskin keski-ikä on paljon alempana, ja oli varsinkin silloin.

        Jakew:
        Toora, Raamattu, tai Koraani ei määrittele sellaista, se kuuluu lääketieteeseen. ehkä Jumala luottaa ihmisiin yleisesti sen verran, että suurin osa meistä osaa määritellä sen keskenään. tai keskenäisen sopimuksen mukaan, miettiä hankkia lapsia. Profeetan vaimo Aisha oli siihen halukas itse, ja profeetan vaimona ja kyvykkäänä synnyttämään se ei varmastikaan ollut tuomittava teko Jumalan edessä. vain ihmiset ovat tuominneet sen, ja ihmisistäkin vain ne joilla on jo valmiiksi jotain hampaankolossa Islamia vastaan, eivätkä keksi muita syytöksiä.

      • Jake Waits kirjoitti:

        Hui kun pelottaa, mutta vastaapas nyt
        "Mikä on mielestäsi islamin mukaan alin avioitumisikä tytölle?"

        Naisten Suura (luonnollisesti joka liittyy naisiin)

        6. Ja seuratkaa orpojen (henkistä) kehitystä, kunnes he saavuttavat naimaiän, ja jos silloin havaitsette heidät tervejärkisiksi, niin luovuttakaa heille itselleen heidän omaisuutensa. Varokaa tuhlaamasta sitä kevytmielisesti ja hätiköiden, ennenkuin he ovat täysi-ikäisiä. Rikas (holhooja) jättäköön holhokkien omaisuuden käyttämättä, ja se, joka itse on köyhä, kuluttakoon siitä vain kohtuulliseksi harkitun osan. Kun te luovutatte heille heidän omaisuutensa, niin olkoot teillä todistajat läsnä. Jumala valvoo tarkasti tilien tekoa.

        Valon Suura (joka liittyy pyhyyteen, avioitumiseen ja haureudesta rankaisemiseen tai sen estämiseen)

        59. Kun lapsenne ovat ehtineet kypsyneeseen ikään, on heidän pyydettävä pääsyä, kuten heitä aikaisemminkin eläneet tekivät. Tällä tavoin Jumala selvittää teille ohjeitaan - sillä Jumala on tietävä, viisas.

      • Lääketiede kehiin kirjoitti:

        Alle 15-vuotiaalle raskaus on suuri fyysinen riski. Alle 18-v. on henkisesti keskenkasvuinen. Tämä on tämän päivän faktatietoa. JOs rajat on jotkin tätä alemmat, ne ovat väärät. Ja piste.

        niin ne ovat tänä päivänä, ihminen on kuitenkin ihminen. eikä kaikkiin päde yleisesti joku ikäraja-asetus. me ei olla robotteja jotka kehittyvät yhtäkkiä 18 vuotiaina henkisesti täysikasvuisiksi tai 15 vuotiainan sopivimmaksi synnytykseen, kun joku itseään lääketieteellisenä pitävänä sanoo "piste".

      • Faktaa....

        Nämä rajat ovat kuitenkin yleisiä ja perusteltuja rajoja. Alle 16-v raskaudet ovat huomattavasti suurempi riski kuin muutamaa vuotta vanhemilla. Mitä nuorempi sitä suurempi riski. Myös henkinen epäkypsyys on todistettavissa oleva asia. Tietysti on jonkin verran yksilöllisiä eroja, mutta vain jonkin verran.

    • Jake Waits

      Tarkemmin katseltuna tämä aloitus näyttää trollaukselta.

      • ehkä trollailet omissa postauksissasi mielummin, tulemme sitten trollailemaan kanssasi :D

      • Jake Waits
        mhmd kirjoitti:

        ehkä trollailet omissa postauksissasi mielummin, tulemme sitten trollailemaan kanssasi :D

        Ei kiitos. En pidä trollailemisesta enkä teistä trolleista.

    • Ohitse

      En ole minkään lajin uskovainen, enkä aio uskovaiseksi ryhtyäkään. Mutta jos olisi pakko valita, mieluummin ryhtyisin muslimiksikin kuin liittyisin tämän ketjun vihaa puhkuviin islamkriitikoihin. Kahlasin tämän ketjun läpi ja kyllä alkoi kuvottaa. Hyvästi.

      • Yäk,Yäk

        ohitse kirjoittajalle
        Alkoi ihan oksettaan kun luin kirjoituksesi
        hyvästi vaan,en jää kaipaamaan.

      • Islamkriitikko

        Yhyy! Älä mee! Älä jätä meitä!
        ANTEEKSI.
        Nyt me kyllä luvataan alkaa kehumaan islamia kun se on niin iiihanan julma meittii kohtaan.

        Mitä vaan!

        Sano mitä meijjän pittää tehä ettet sä jättäis meitä. Pleeeeese!

        Hei, aletaan kaikki muslimeiksi!

      • Muslim girl.

        Älä muuta virka Ohitse!

        Kuin eivät palstan islamkriitikot osaisi asiallisesti puhua ja sitten omaksua tietoa joka heille annetaan.. Aina pitää vääntää vastaan. Mietin joskus mitä tapahtuisi jos täällä ei olis joku asiallinen (kuten mhmd) yrittämässä korjata heidän käsityksiä.. Näyttäisi siltä, että joillekin islamin ja muslimien haukkuminen on parahinta ajanvietettä. Hankkisitte ihmiset elämän!!

    • Utelias vain

      Ihan mielenkiinnosta olis kiva tietää, et miten suomalainen mies yleensä johdattuu islamin pariin? Tai miksei naisetkin, jotka kääntyneet muun kuin puolison tavattua ja sitä kautta islamiin tutustuttua. Oletteko olleet aina hengellisistä asioista kiinnostuneita, tai onko teillä muslimi ystäviä, onko teillä ollut ensin jotain ongelmia joihin olette etsinyt vastauksia islamista vai miten olette löytäneet islamin? Toivon asiallisia vastauksia, joskin sitä on varmaan ihan turha täältä toivoa...

    • Vastaa muslimi!

      Miksei nämä muslimi-kommentoijat ole tuominneet sitä mitä Malalalle tehtiin, pakkoavioiliittoja, kunniamurhia?
      Miksi naiset kelpaavat vain moskeijan takaosaan?

      Haluan selkeät vastaukset.

    • buddhisti

      Islamiin liittyy kieltämättä paljon todella kaunistakin. Jotakin niin hienovaraista, ettei "vulgaari nykyihminen" ja vieläpä toisesta kulttuurista kykene sitä aina käsittämään, saati arvostamaan. Ymmärrän hyvin mistä Hämeen-Anttilankin kaltainen mies saanut sen viehätyksensä lähi-idän kulttuureihin.

      Itseä kiinnostaisi tutustua hieman paremmin sufilaisuuteen, mutten tiedä oikein mistä lähteä liikkeelle, kun heillä ei ilmeisesti mitään virallista doktriiniakaan, jonka kautta tutustua. Toistaseksi painunut mieleen vain Rumin kauniit teksit (tuolla jotain lainauksia niistä http://goo.gl/ClIL8) sekä Llewellyn Vaughan Leen videot youtubessa. Jos joku tietää muita lähteitä aiheeseen niin saa vinkata.

      • Rumaa rumaa rumaa

        Niin kauan kuin naiset kyykkivät Allahin temppelin takahuoneessa sillä aikaa kun miehet rukoilevat paremmilla paikoilla - kaikki muu mahdollinen kauneus islamissa jää kyllä varjoon ja kaikki kauneus on turmeltu ja sotkettu ja raiskattu.
        Kunniamurhista yms. puhumattakaan.

      • YmmärtääKenHaluaa

        Ihan kertakaikkiaan hypoteettinen kysymys:
        Voisitko itse miehenä keskittyä rukoukseen, kun joku nainen pyllistäisi edessäsi??
        Siihen, että naiset rukoilevat miesten takana, on ihan järkevä peruste, jonka ymmärtää jokainen, joka vähänkään haluaa.
        Oliko tarpeeksi selkeä vastaus? :)

    • fatmabloggaaja

      Assalamu aleikum (rauha sinulle :)) pian muslimi? -veljelle!
      Hienoa lukea, että olet alkanut kyseenalaistamaan "itsestäänselviä" asioita ja avannut sydämesi Jumalan sanalle. Mikäli tarvitset mitä tahansa apua, ota yhteyttä.

      Terveisin siskosi islamissa

      • utelias unto

        oletko isäsi ensimmäisen,toisen,kolmannen vai neljännen vaimon jälkeläinen?

    • Elämäntarkoitusss
    • EiIslamHoukuttele

      Onko totta, että muslimit tappavat pommeilla päivittäin toisia muslimeja kymmenittäin? Vai ovatko tuollaiset uutiset pelkkää vääräuskoisten pahaa sanomaa?

    • ISIS_Finland

      Tarvitset terävän veitsen millä vääräuskoiset kaulat saa nopeasti katkaistua.

    • rtvh

      Menkää sinne omiin maihinne ja ympyröihinne palvomaan sitä Muhammedianne ja lukemaan Koraanianne älkääkä tulko tänne kristittyjen demokratioihin pesiytymään valheuskonnollanne. Jeesus Kristus on Herra ja siihen me uskomme ja Hän on meidän Pelastajamme eikä mikään ihminen Muhammed. Meidän on Taivas-koti, mutta sitä, mikä on teidän tuleva kotinne en tiedä. Taitaa olla se pahempi paikka.

      • IlmaisenpaNytVain

        Menee nyt vähän ohi tämä ahdaspäisyys..
        Olen omassa maassani. Olen muslimi. Uskon, että Koraani on Jumalan viimeisin ilmoitus ihmiskunnalle.
        Uskon, että Jeesus (rauha Hänelle), Kristus, Jumalan sana lihaksi tulleena, neitsyt Mariasta ihmiseksi syntyneenä, oli Jumalan lähettiläs Israelin kansalle. Ja että hän ei ole kuollut, vaan elää Jumalan luona, ja tulee takaisin maan päälle ajan lopussa. Ja silloin hän tekee selväksi ihmisille asiat, joista nämä kiistelevät.
        En palvo Muhammedia (rauha ja jumalan armo Hänen kanssaan), en Jeesusta, enkä ketään muutakaan ihmistä. Palvon Jumalaa, Kaikkivaltiasta, ja tahdon alistua Hänen tahtoonsa.
        Jeesuksen tehtävä oli olla evankeliumin tuoja. Hänet lähetettiin VAIN Israelin heimolle.
        On ollut kolme työvuoroa. Aamusta työskennelleet halusivat suuremman palkan, ja nurisivat ja olivat kateellisia ja tyytymättömiä, kun viimeiselle ryhmälle luvattiin sama palkka. Siksi heille on sanottu: "Ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi."
        Juutalaisuus. Kristinusko. Islam.

        Moosekselle (rauha Hänelle) Jumala ilmoitti, että Hän on lähettävä "profeetan, sinun kaltaisesi, veljeskansasi joukosta" (5. Moos. 18:15->). Kuka? Ainoastaan Muhammed sopii tuohon rooliin. Jotkut tosin väittävät, että kyseessä on Jeesus. Mutta kelatkaapa, sopivatko Jeesukseen Mooseksen piirteet (jotka Muhammediin sopivat täydellisesti): Profeetta, kansan johtaja, uuden liiton ja Jumalan lain tuoja, isästä ja äidistä syntynyt ihminen, kasvattivanhempien kasvattama, Jumalan tiellä taistelija, sotapäällikkö, kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanija, kuoli luonnollisen kuoleman, sai lupauksen jonka täyttymystä ei ehtinyt itse nähdä...
        "Jos joku ei kuuntele niitä sanoja, jotka hän minun nimissäni puhuu, minä itse vaadin tilille sen miehen." (5. Moos. 18:19)
        Jokainen Koraani suura alkaa sanoilla "Jumalan, Armeliaan Armahtajan nimeen."

        Raamatussa(nne) Jeesus sanoo juutalaisten johtomiehille: "Taivasten valtakunnan avaimet otetaan teiltä pois, ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmää!" Uskon, että TÄMÄ on Evankeliumi. Ennen oli ainoastaan juutalaiset - Jumalan oma kansa - ja me muut, pakanat, joilla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Ei mitään osaa taivasten valtakunnassa. Mutta Jeesus oli juutalaisten viimeinen mahdollisuus. Kun he Hänet hylkäsivät, alkoi uuden liiton aika. "Kun viinitarhan isäntä tulee, mitä Hän tekee noille pahoille tarhanhoitajille?"(Jotka pieksivät tai tappoivat isännän lähettiläät (=profeetat) halutessaan omia itselleen koko sadon.)

        Raamatussa(nne) Johannes kastajalta (rauha hänelle) kysyttiin, onko hän Elia - onko hän messias -onko hän "se profeetta". Kaikkiin KOLMEEN Johannes vastasi, "en ole". Jeesus taas sanoi hänenn olleen Elia. Siis kuka on tuo kolmas, jota juutalaiset tiesivät odottaa?? Minun vastaukseni on: Muhammed. Ei ole taaskaan ketään muuta tuohon rooliin sopivaa.

        Kirjoitat: "Jeesus Kristus on Herra ja siihen me uskomme ja Hän on meidän Pelastajamme eikä mikään ihminen Muhammed."
        a) Eivät kaikki pääse taivasten valtakuntaan, jotka sanovat Jeesukselle "Herra, Herra", vaan ne, jotka tekevät hänen taivaallisen isänsä tahdon. Allekirjoitatko?
        b) Sinunko mielestäsi Jeesus ei ollut ihminen? Sinäkö et tunnusta Jeesusta ihmiseksi? Sinun oma raamattusi neuvoo, miten tunnistatte hengen, joka on Jumalasta:
        1. Joh. 4:2, 2. Joh. 1:7
        En usko nykyiseen kristinuskoon. Jeeus varoitti niistä, jotka sanovat "Täällä on Kristus! Tai tuolla!" Paavali sanoi, "Näin Kristuksen tiellä." En usko Paavaliin. Uskon Jumalaan, ja Hänen lähettiläisiinsä, muiden muassa Moosekseen, Aaroniin, Nooaan, Joonaan, Lootiin, (rauha heille), sekä Jeesukseen, Muhammediin, ja moniin muihin.

      • TaaasIlmaisenIlmaiseksi

        Olipa hupaisasti noussut tämmöinen ikivanha ketju! :D
        Nimimerkin "utelias unto" kysymykseen ensimmäisen, toisen, kolmannen, vai neljännen vaimon jälkeläisyydestä: Ihan ensimmäisen - ja vieläpä ainoan. :)

        Voisin kyllä kysyä vastakysymyksen: Oletkohan itse isäsi ensimmäisen....kymmenennen tyttöystävän/kumppanin/vaimokkeen jälkeläinen? Ja vielä, tietääkö sitä vältämättä KUKAAN? Edes äitisi? (Ja tämä ei ole mitään vinoilua tai halventamista. Ihan vain mahdollisesti ajatuksia herättävä kysymys..)
        Ja onkohan missää "sivistyneessä" yhteiskunnassa mitään lakia tai rajoitusta, kuinka monta tällaista random-kumppania miehellä tai naisella saa olla? Saatika sitten, että siihen liittyisi mitään velvollisuutta huolehtimiseen - sekä kumppanista, että mahdollisesta jälkikasvusta..?

      • kkijuuji
        IlmaisenpaNytVain kirjoitti:

        Menee nyt vähän ohi tämä ahdaspäisyys..
        Olen omassa maassani. Olen muslimi. Uskon, että Koraani on Jumalan viimeisin ilmoitus ihmiskunnalle.
        Uskon, että Jeesus (rauha Hänelle), Kristus, Jumalan sana lihaksi tulleena, neitsyt Mariasta ihmiseksi syntyneenä, oli Jumalan lähettiläs Israelin kansalle. Ja että hän ei ole kuollut, vaan elää Jumalan luona, ja tulee takaisin maan päälle ajan lopussa. Ja silloin hän tekee selväksi ihmisille asiat, joista nämä kiistelevät.
        En palvo Muhammedia (rauha ja jumalan armo Hänen kanssaan), en Jeesusta, enkä ketään muutakaan ihmistä. Palvon Jumalaa, Kaikkivaltiasta, ja tahdon alistua Hänen tahtoonsa.
        Jeesuksen tehtävä oli olla evankeliumin tuoja. Hänet lähetettiin VAIN Israelin heimolle.
        On ollut kolme työvuoroa. Aamusta työskennelleet halusivat suuremman palkan, ja nurisivat ja olivat kateellisia ja tyytymättömiä, kun viimeiselle ryhmälle luvattiin sama palkka. Siksi heille on sanottu: "Ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi."
        Juutalaisuus. Kristinusko. Islam.

        Moosekselle (rauha Hänelle) Jumala ilmoitti, että Hän on lähettävä "profeetan, sinun kaltaisesi, veljeskansasi joukosta" (5. Moos. 18:15->). Kuka? Ainoastaan Muhammed sopii tuohon rooliin. Jotkut tosin väittävät, että kyseessä on Jeesus. Mutta kelatkaapa, sopivatko Jeesukseen Mooseksen piirteet (jotka Muhammediin sopivat täydellisesti): Profeetta, kansan johtaja, uuden liiton ja Jumalan lain tuoja, isästä ja äidistä syntynyt ihminen, kasvattivanhempien kasvattama, Jumalan tiellä taistelija, sotapäällikkö, kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanija, kuoli luonnollisen kuoleman, sai lupauksen jonka täyttymystä ei ehtinyt itse nähdä...
        "Jos joku ei kuuntele niitä sanoja, jotka hän minun nimissäni puhuu, minä itse vaadin tilille sen miehen." (5. Moos. 18:19)
        Jokainen Koraani suura alkaa sanoilla "Jumalan, Armeliaan Armahtajan nimeen."

        Raamatussa(nne) Jeesus sanoo juutalaisten johtomiehille: "Taivasten valtakunnan avaimet otetaan teiltä pois, ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmää!" Uskon, että TÄMÄ on Evankeliumi. Ennen oli ainoastaan juutalaiset - Jumalan oma kansa - ja me muut, pakanat, joilla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Ei mitään osaa taivasten valtakunnassa. Mutta Jeesus oli juutalaisten viimeinen mahdollisuus. Kun he Hänet hylkäsivät, alkoi uuden liiton aika. "Kun viinitarhan isäntä tulee, mitä Hän tekee noille pahoille tarhanhoitajille?"(Jotka pieksivät tai tappoivat isännän lähettiläät (=profeetat) halutessaan omia itselleen koko sadon.)

        Raamatussa(nne) Johannes kastajalta (rauha hänelle) kysyttiin, onko hän Elia - onko hän messias -onko hän "se profeetta". Kaikkiin KOLMEEN Johannes vastasi, "en ole". Jeesus taas sanoi hänenn olleen Elia. Siis kuka on tuo kolmas, jota juutalaiset tiesivät odottaa?? Minun vastaukseni on: Muhammed. Ei ole taaskaan ketään muuta tuohon rooliin sopivaa.

        Kirjoitat: "Jeesus Kristus on Herra ja siihen me uskomme ja Hän on meidän Pelastajamme eikä mikään ihminen Muhammed."
        a) Eivät kaikki pääse taivasten valtakuntaan, jotka sanovat Jeesukselle "Herra, Herra", vaan ne, jotka tekevät hänen taivaallisen isänsä tahdon. Allekirjoitatko?
        b) Sinunko mielestäsi Jeesus ei ollut ihminen? Sinäkö et tunnusta Jeesusta ihmiseksi? Sinun oma raamattusi neuvoo, miten tunnistatte hengen, joka on Jumalasta:
        1. Joh. 4:2, 2. Joh. 1:7
        En usko nykyiseen kristinuskoon. Jeeus varoitti niistä, jotka sanovat "Täällä on Kristus! Tai tuolla!" Paavali sanoi, "Näin Kristuksen tiellä." En usko Paavaliin. Uskon Jumalaan, ja Hänen lähettiläisiinsä, muiden muassa Moosekseen, Aaroniin, Nooaan, Joonaan, Lootiin, (rauha heille), sekä Jeesukseen, Muhammediin, ja moniin muihin.

        kyllähän se muuten kuuluu hyvältä muslimien puhe viimeisestä jumalan sanasta eli koraani,,,,mutta mutta eipä se taida olla kuin saatanasta ,koska kieltävät sen että jeesus on jumalan poika. ISLAM on susi lammasten vaatteissa jonka eksytykseen monet lankeavat,mutta islamin aika on kohta ohi,sillä SAATANA vangitaan ja heitetään kadotuksen tuleen-tarkoittaa hävittämistä. kiertäkää kaukaa tuo saatanallinen oppi josta jeesus jumalan poika varoitti satoja vuosia ennen muhamettien ja mullahien tuloa. ajatelkaa kuinka viisas oli jumalallinen tieto ja kuinka tarkan varoituksen jumala antoi ihmiskunnalle tuosta saatanan uskosta..MUSLIMI käänny pois tuosta väkivallan ja terrorin uskosta ja polta koraanisi,niin sinulla on mahdollisuus elämän ylösnousemukseen. kaikki tarinat koraanissa ovat mielipuolen keksimää ja otettu joitakin kohtia ja henkilöitä raamatusta ,jotta ihmiset eksyisivät.

    • TiedonjanoinenOlenMäVaan

      Pitääkö paikkansa, että allah oli paskaa syövä homoseksuaali ?
      Miksi somaleiden hebgitys haisee paskalle ?

      • Odotellessa

        Tiedonjano on hieno asia.
        Voit ehkä kysyä sitä kuolemasi hetkellä. Se on verrattoman ahdistava kokemus. Ja se on meille jokaiselle ihan takuuvarmasti edessä.
        Silloin on vastaukset kaikkeen, mutta ei paluuta.

    • Nuin

      Ei todellakaan ole kaunis uskonto! Mitä kaunista on siinä, että homot kivitetään kuoliaaksi vuonna 2015? Täysin kivikautinen uskonto!

      • fvhwfbv

        No itse asiassa ei homoseksuaaleja kivitetä kuoliaaksi - sen enempää kuin ihmisiä, jotka ajattelevat "naapurini on ihan pahvi. Joskus tekis mieli tappaa se!"
        Mutta aviorikoksesta on kuolemantuomio. Siis ihan sama, toteutetaanko se miehen vai naisen kanssa, avioliiton ulkopuolinen seksuaalinen akti on rangaistava teko. Siis myös homoseksuaalinen akti.
        Aviorikos on paljon tuhoavampi rikos, kun moraalirappioisessa yhteiskunnassamme tunnustetaan.
        Alkoholin kielto ja aviorikoksen sanktiointi ovat ideaaliyhteiskunnan piirteitä. Näillä poistuisi lukuisa määrä muita ongelmia. Rattijuoppojen kuolemaan tai vammautumiseen johtavat yliajot, mustasukkaisuusmurhat, lasten heitteillejättö, isättömien ja äidittömien lasten ongelmat, kapakkatappelut, suurin osa puukotuksista ja muista tapoista ja pahoinpitelyistä..
        Ihan vaan noin niinku mielipiteenä..

    • ennenloioooioio

      islam on saatanasta ja edustaa väärää profeettaa...VAROKAA.

    • Näytöillä-kääntynyt

      "Meitä länsimaalaisia pelotellaan kertomalla kaikenlaisia kauhutarinoita islamista"

      Hahhah. Näytöt on saatu.

    • PalataTakaisin

      Emme halua näitä vaahdon muslimi nuorten miesten täällä-ne ovat lähteneet naiset ja lapset vainon ! Miksi nämä muslimi pakolaiset haluavat vain kristityissä maissa tulla? Tultuani, he vaativat heidän elämäntapansa-huutaen "Allahu Akbar", ja aiheuttaa ongelmia alkuperäiseen kansalaisille.
      Emme näe kymmenien tuhansien pakolaisten pakenevan "Saudi-Arabiassa, Kuwaitissa, Bahrainissa, Qatar, tai UAE! Toisaalta islamilaisten pakolaisten vaativat, islamilainen elämäntapoja kuten sharia-lain. Pois ja Palata heti takaisin !

      • Mikä-muslimeja-houkuttaa

        Kyllähän se niin on, että jos he todella olisivat sotaa paossa ja haluaisivat olla "kunnon muslimeja", he menisivät "syntisen Euroopan" (pah! ketkä tässä ovat todella syntisiä?) sijasta "kunnon" muslimimaihin, kuten Saudi-Arabiaan.

        Eipä ole pakolaisvirtoja sinne päin nähty. Silti he huutavat kurkku suorana Allahu Akbar ja vaativat sharia-lakia. Menisivät sinne missä sellainen on.

    • Tuulah1

      Raamattu sanoo arabeista /hagarin jälkeläisistä näin: mies, kuin villiaasi, jonka käsi on kaikkien niskassa ja kaikkien kädet ovat hänen niskassa ja hän on kaikkia veljiään vastaan. puheet pitävät paikkaansa. hehän tappelevat keskenäänkin.

    • aloittajan_huono_provo

      Aloittaja on eksyksissä ja yrittää eksyttää muutkin. Pari positiivista juttua ei mitätöi sitä jo yli 1400 vuotta kestänyttä verenvuodatusta ja vihaa, mitä muu maailma on saanut kokea. Faktat puhuu puolestaan. Jihad on osa tuhoa, jihad on osa koraania, koraani ja islam ohjelmoi kannattajansa, sumentaa järjellisen ajattelun, yksilö kuolee ja kollektiivi syntyy... tämä on timantin kovaa faktaa, eikä sitä yksikään suvakkipelle perseilyllään muuksi muuta. En voi todeta edes, että "hyvä yritys", koska tämäkin yritys muiden yritysten mukana on surkeaakin surkeempaa provoamista.

    • Lehdonrauha

      Suomalainen nuori mies. Mene kävelemään metsään. Mene kuuntelemaan luontoa ja hiljaisuutta, sitä samaa mitä esi-isäsikin kuuntelivat. Sieltä löydät oman maasi ja rauhasi. Siellä ei ole kirjoja, käskyjä, rangaistuksia. Siellä kohtaat oman ajatuksesi ja ympäröivän luonnon ja rauhan.
      Siellä Kalevan kansa lauloi ja lepäsi. Siellä sinäkin.

    • Mikael2016

      Islam on paholaisen eksytys. Allah on toiselta nimeltään saatana. Saatana jäljittelee Jumalaa kaikessa ja loi islamin uskon. Muslimit ovat valmiita tappamaan kaikki kristityt, jotka ovat muka vääräuskoisia. Eli teoista tekijä tunnetaan. Taas tehtiin islamin nimissä terrori isku ja murhattiin kymmeniä ihmisiä Brysselissä.

    • kaarlekusiperseIII

      Aloittaja ihannoi Muhammedia, tuota vanhaa ukkoa joka RAISKASI LAPSIA, otti vaimokseen VIISIVUOTIAAN.

    • pahollainen

      raamattu oli ensin ja varoittaa väärästä profeetasta eli muhametista jo satoja vuosia ennen tuon illjetyksen tulemisesta. karttakaa islamia ,sillä se on saatanasta kaikkine harhaoppineen .islam on paholaisen ruumiillistuma ja on itse saatana joka puhuu toista ja tekee toista........

    • paskapaperia

      pyyhkikää koraanilla persettä ja polttakaa tuo saatanan oppikirja,sillä se johtaa väkivaltaan ja vihaan.

    • islam_ei_ole_uskonto

      Profeetta Mohammed on (oli) Antikristus ja Islamista koostuu ilmestyskirjan peto.

    • trollit_haisee

      Trolli vuodelta 2013. Eikä tänä päivänä trollit ole yhtään sen järkevämpiä. Päinvastoin. Vielä tyhmempiä. Nyt meillä on suvakkitrollit.

    • väääääääääärennös

      karttakaa islamia ja paetkaa jo ajatustakin ,sillä islam on saatanasta ja muhametti on sen sanansaattaja....ilmestyskirjan mukaan saatanan vauhti kiihtyy sillä sen tuomio lähenee.....islam on kirjoittanut oman kuolintidistuksensa joka on leimaa vaille valmis.

    • ymmärrystähoi

      Islam on terrorismiuskonto. Islam houkuttelee sinua Helvettiin.

    • Älkäätulkopetetyksi

      Jos olet kantasuomalainen ,älä anna islamistimatujen pettää itseäsi ja johdattaa sinut
      harhaaan.Jos olet matujenjälkeläinen,niin et ole suomalainen vaan korkeintaa saanut
      suomenkansalaisuuden.Silloin ymmärtää sinun islamin ihannointis, joka on sukusi
      perintö .Siintä on vaikea päästä varmaan eroon ,ennenkuin tietokasvaa ja järki
      voittaa huomaamaan totuuden.Me suomalaiset emme ole petettävissä,muutamia
      hyysäreitä lukuunottamatta,joihin 90-luvun suomessa kouluissa alettiin pakolla
      opettamaan suvaitsevuutta ja islaminihannointia,kun somaleita alkoi virtaa maahamme.

    • tosiasioistasuomesta

      islaminuskoisena sinulla on lupa hiplata pieniä lapsia, leikellä päitä, kivittää naisia, tappaa eläimiä jne. Kyllä se islam kieroja ja sairaita ihmisiä todellakin houkuttelee. Ja vain kiero ja sairas ihminen näkee islamin kauniina.

    • saatana_on_valehtelija

      Monien länsimaisten ihmisten on vaikea ymmärtää, miksi islam ja islaminuskoiset ovat käsityksissään niin periksi antamattomia ja väkivaltaisia kuin terroriteot osoittavat. Pelkkä viittaus muslimien katkeruuteen, joka seuraisi Lähi-idässä vallitsevasta kurjuudesta ja jatkuvasta sotatilanteesta, tuntuu pinnalliselta.

      Se ei selitä, miksi monissa luonnonvaroiltaan rikkaissa öljymaissakin koetaan poliittista kurjuutta ja miksi muslimit riitelevät verisesti keskenään oikeasta uskonnon tulkinnasta, kuten Syyriassa ja Irakissa, jonka alueita osittain hallitsee terroristijärjestö The Islamic State of Iraq and Syria (ISIS).

      Vihan ja väkivallan kierrettä ei voida vierittää Yhdysvaltojen tai länsimaiden syyksi. Yhdysvallat ja muut länsimaat ovat tehneet kaikkensa demokratian, vapauden ja ihmisoikeuksien saattamiseksi voimaan muun muassa Saddamin jälkeisessä Irakissa, ja Länsi on auttanut afgaaneja taistelussa sosialismia vastaan.

      Vastaamatta on jäänyt sekin kysymys, miksi muslimien elämäntavassa ei ole tapahtunut juuri mitään edistystä keskiajan jälkeen. Musliminaiset ovat edelleen alistettuja myös länsimaiden muslimiyhteisöissä, ja arabimaiden tiede ja tutkimus ovat aivan retuperällä.

      Islamilaisissa maissa ei ole sen enempää vapaata tiedettä kuin vapaita tiedotusvälineitäkään. Islamin hallitsemissa maissa ei ilmesty tieteellisiä julkaisuja, eikä niihin osoiteta tieteellisiä palkintoja, ellei kyse ole Kairon Amerikkalaisen Yliopiston tapaisista laitoksista tai toisinajattelijoiden palkitsemisista.

    • Xenofon

      Islam on peräisin Muhammadin mielen houreista ellei sitten itsestään Perkeleestä.
      Islam on maailman suurin ja kauhein kusetus.
      "Sääli että 90 % muslimeista pilaa loppujen maineen."

    • 888888v

      islam on väärän profeetan uskonto ja tehty harhauttaan ihmisiä ja taisteleen todellisia jumalaan uskovia eli kristtityjä vastaan
      älä ikinä lankea muslimin puheisiin, sillä sanat ovat kuin käärmeellä
      totta he eivät sitä itse tiedä, vaan luulevat olevansa jumalan asialla, vaan väärässä ovat. todellisuudessa he ovat eksyneitä ja eksytettyjä

    • AiheestaKiinnostunut

      Jokos olet islamiin palannut, jos olet, millaiset ovat olleet alkuvaikutelmat?

    • BumBomBam

      Eikö sinua yhtään peloita, että sinusta saatetaan islamiin palattuasi kouluttaa itsemurhapommittaja?

    • ruokitaantrollia

      Aloitus on trolli, ja jengi lankesi siihen^^

    • vvccd

      sitähän miekii ,,että kuka täysjärkinen ihannoisi islamia

    • Nahkur

      Jokos esinahkasi on tarpeettomana poistettu?

    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4609
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2341
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2217
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2069
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1632
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe