Fazer Food Service..

Herätkää jo!!

Miten aikonaan ihan kiva työnantaja onkaan muuttunut muutamassa vuodessa!!
Johtajia,apujohtajia ja päälikönpäälliköitä palkataan ja nimitetään, mutta työntekijät tekevät monikertaisen työn jokapäivä. ROP;ROP ja tussisulkeisia aamuin illoin. Ennen päivän työ tsovittiin aamukahvilla jos siihen oli tarvetta, nyt pidetään väkisin aamu-ilta palaverit..
Koetetaan yhdenmukaistaa ja silti jokapaikka toimii omalla tavallaan vaikka ulospäin toista kertookin. Pomot istuu kopissa kahvia juomassa ja kokit tekee kaikki työt tarvittaessa, myös tarjoilijoidenkin. Parhaillaan on kolme pomoa kopissa ja 4 työntekijää ravintolan puolella, ihan kuin DDR:ssä!!
Vaatteet pestään omalla ajalla ilman mitään korvausta, nyt pienennettiin pesuaine määrääkin.
Minkäänlaista työhyvinvointia edistävää toimintaa ei ole.
Yhteisiä vuosijuhlia ei ole kuin silloin tällöin,ehkä pitääkin puhua vuosikymmen juhlista. Ja Slotte (konserninjohtaja) nosti yli 1,2 miljoonaa € vuosituloja ja nyt ilmoitti jäävänsä eläkkeelle 60v. TÖRKEÄÄ!!!!
Ei FFS johtaja Korhola ihan ilmaiseksi töitä tee n.37 000€/kk eli huomattavasti enemmän kuin keskiverto fazerilainen koko VUODESSA. Ei ole härkiydellä rajaa.
Asiakas saa kaiken pyytämänsä, mutta mihin unohtui työntekijä??
Konttorilla on ihan eri säännöt kun kentällä, ravintolassa töihin haetaan vaikka kesken vessareissun, mutta jos konttorille soittaa, ollaan juuri nyt kahvilla tai syömässä, ei tavoiteta, ravintolassa oltava tavoitettavissa joka sekuntti.
Ja jos erehtyy kommentoimaan jotain sanotaan, ei ole pakko olla täällä.No ei niin, siksi moni lähteekin, ja mm.kokeista on kova pula. Kuka hullu tuolla palkalla tulee painamaan niska limassa??

Mitä muuten PAM tekee asioiden parantamiseksi ? Ei yhtään mitään!!
Täysin hampaaton liitto joka käyttää aikaansa itkiessään entisten jäsenten takaisin saamiseen, kun olisi aika toimia ja näyttää miten saadaan korjausta palkkakuoppaan jossa ollaan ja inhimillisempiin työolosuhteisiin, taatusti väki tulee takaisin ja uusia liittyy ,kun alatte hoitaa hommanne!!

12

2989

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokinretku

      Aivan loistava kirjoitus, sekä että tuo koskee myös Sodexoa ja kai muitakin henksuravintolayrittäjiä.
      Niin tuo PAM on, kuten kaikki tietää kauppaan kallellaan, eli jos siellä jotain taphtuu, niin kyllä heti ollaan paapimassa, mutta ravintolassahan saa tapahtua mitä vaan, ei ne siihen reagoi.

      • EI PAM

        Näin on, PAM:a ei kiinnosta ravintolat, viis niistä, kunhan työntekijät kiltisti maksavat.
        No ei maksa enää!!

        Tuo palkka ero on mieletön, mitä niin hyvää kukaan saa firmassa aikaan että kuussa maksetaan toisen vuosipalkka, jopa moninkertaisesti?


      • ahneus loistaa

        Niin kauan kun on, näitä "hulluja" työntekijöitä, jotka tekevät työtä surkealla palkalla ja alimiehityksellä homma jatkuu.
        Itse tiedän paikan jossa käy n. 700 syöjää, kaksi kokkia tekee hullunkiilto silmissä työtä, pomo on niuhottava, kaikesta säästävä, komenteleva k.pää.2:si päivää vanhaa salaattia ei saanut heittää pois...?!
        Ruoka mautonta mössöä,vesi on kai ainoa mitä saa käyttää..

        Yleensäkin olen ihmetellyt, onko keittiöalla siivousneurootikkoja / pilkunviilaajia töissä, työilmapiiri on niin kireä ja pahansuopa ? Ihmisillä on kyllä aikaa kytätä muita! Minusta se on sairasta.
        ennen pidin keittiötyöstä, ja pidän kyllä vieläkin, mutta kun ihmissuhteet on TODELLA SURKEAT, ei työkään enää maistu.

        Eilen tuli ohjelma ruotsalaisesta vanhustenhoidosta, sama motiivi kuin näilläkin, ei ollut vaippoja, ei työntekijöitä, mutta BISNESMIEHET veti hyvää liksaa.


    • Entinen kynnysmatto

      Eipä tule työuran aikana yhtään työnantajaa mieleen joka kohtelisi työntekijöitä yhtä huonosti FFS,Esimiesurasta haaveileville voi sanoa että ovet on auki nuorille restonomeille jotka voidaan opettaa "talon tavoille" ja maksaa pikkupalkkaa.Työnimikkeiden muuttaminen on silmänkääntötemppu jolla saadaan sama työ halvemmalla.Onnex loppu se piirileikkien ja korttipelien pelaaminen palavereissa.Ovathan nuo asiakkaatkin äänestäneet jaloillaan,johtajat kun ovat sosiopaatteja joilta puuttuu neuvottelutaidot,mennään samalla asenteella kuin henkilökunnan kanssa.

      • Kyllästynyt..

        Työntekijä ei Fazerille oile yhtään mitään jos hän polkemisella saa centinkään. Pelkkä pelinappula jota voi kohdella mielensä mukaan ,pompottaen paikasta toiseen.
        No meiltä lähtenyt kaksi työntekiää pois kuukauden sisällä ja lisää lähtee heti kun uusi paikka löytyy!!


      • Roppi217876

        Laskin työpaikka ikinä.
        3 kk viitti työskenellä.
        Kaikki mitä kirjoitit pitää paikkansa vieläkin.


    • Liitot ei valvo

      Maailma mennyt raadolliseksi ja eenkin kovia tulostavoitteita vaativat osaamattomat esimiehet, joilla ei edes koulutusta koko alalle tai tehtäviin.

      Ravintola, siivous, leipomo alalla voi työskennellä nykyään hoonosoomi, kouluttamton, alipalkalla, osa-aikatyöllä ja näitä tulee ja halee koko ajan muuttolupia maahan eli ei ole kohta suomipjilla ja tytöillä työtä. Kun halvan maan väki valloittaa entisen suomen.

      Liitot ei valvo, mutta raha kelpaa sekä jäsenmaksut. Työnantajat sanelee, ottavat itse erilaisia tukia ja teettävät työntekijöitä orjatyövoimana.

      Ei taukoja, vain pieni palkka alle kympin tunnssa, joten ei se työ enää kohta kannata ja sosiaali sekä päivärahtkin on enmmän kuin palkka näillää hyväksi ja halpakäyttö aloilla.

      Meneeköhän verot minne ja mitä kautta kierrätetään veroparatiiseihin. Nämä kaikki firmat, rekryt, yms paikat ovatkin ilmeisemin vain välittäjiä ja veronkiertäjiä.
      Stafpoint jne ilmeisemmin myösvälittävät halpaa Virolaista henkilöstöä ja palkka tosi pieni.

      Myös erilaiset perintätoimistot ovat veronkiertäjiä, kuten esimerkiksi Lindorff, jolla on yhteyksiä Jerseyn saarille ja veroparatiiseihin.

      Katsokaa kenen leivissä olette ja kiertäkää kaukaa nämä kyseiset keinottelijat!

    • Öjxöyxhl

      Tampereella on Fazerin paikka yliopistolla joka ei leivo itse leipiä lounaalle tai näkkileipää myymälän myytäväksi. Tämä tuote on jussihannan tuotteita. Leipomon tuotteita mitä on myymälässä. Ne ovat muitten leipomien tuotteita!

    • Ellunkanana

      Just näin, Fazer Food Service, ei ole enään se arvoiltaan, minne tulin töihin. Asikasyritysten petkutusta, Virossa iso tehdas syytää valmisruokaa halvalla Suomen keittiöille, että pystytään pitämään asiakassopimukset, kilpalututtaa. Kilpailutus, alhaiset sopimukset maksaa ravintolan keittiön työntekijät selkänahastaan, nimim. 40v,n kokemus A,stä ja S, tä.

      • Anonyymi

        Kellään kokemuksia tämä vuonna Fazerista? Vieläkö sana meininki jatkuu ettei työntekijöitä arvosteta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kellään kokemuksia tämä vuonna Fazerista? Vieläkö sana meininki jatkuu ettei työntekijöitä arvosteta?

        Samaa roskaa, osa-aikaista ja lomautusta. Lähdin kävelee ja en kadu yhtään.


    • Anonyymi

      Samanlaista vähän joka alalla nykyään. Johtajat vetää ylisuuria palkkioita siitä että kohtelevat työntekijöitä kuin paskaa. Ei vain yksinkertaisesti ole enää kannattavaa käydä töissä työntekijänä. Itse teen nykyään töitä vain sen verran että saan ansiosidonnaisen. Siinähän ihmettelevät sitten kun ei orjatyövoimaa enää löydy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1666
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1162
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      137
      950
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      784
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      558
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      46
      542
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      485
    Aihe