Voiko elää säästäen tunteitaan, estäen niitä kulumasta, turtumasta.
Voiko elää niin, että vahingossa ruttaa tunteensa, saa ne turtumaan. Kokonaan.
Voiko elää saamatta koskaan juuri kummempia tunteita ja olla siis kyvytön tuntemaan. Tunteiden puupäänä, mistään kärsimättä tunnetasolla.
Albert
Voiko elää niin, että vahingossa ruttaa tunteensa, saa ne turtumaan. Kokonaan.
Voiko elää saamatta koskaan juuri kummempia tunteita ja olla siis kyvytön tuntemaan. Tunteiden puupäänä, mistään kärsimättä tunnetasolla.
Albert
Vastaukset 22
Vanhimmat
Syvällä rintaäänellä, VOI! Elän tälläisen yksilön kanssa.
Vai onko matkalla muuttunut?minkähän takia?
Itse asiassa en mihinkään. Halusin katsoa mitä näin kyynisen ja tunteettoman ihmisen mielessä liikkuu. Arvostan hänessä monia muita piirteitä ja tämäkin asia on matkan varrella toki muuttunut parempaan suuntaan. Toivoa on jos elämää riittää.
joka kesti 26 vuotta oli elämää voimakkaiden tunteiden kanssa, se tunne oli kuitenkin pelko.
En halua siitä sen kummemmin kertoa, olen siitä päässyt terapian avulla eroon ja olen voinut solmia uuden "normaalin" suhteen, nyt nautin elämästä naisena, rakastettuna, tunnen valtavaa rakkautta nykyistä miestäni kohtaan.
Kysymykseesi; mikä turruttaa tunteet? No, ainakin se ettei saa vastakaikua tunteilleen tai tulee erittäin kaltoin kohdelluksi.
Siis turruttaa tunteitaan.
Kyllä tunteita löytyy, jos sopiva ihminen osuu kohdalle.
tunteita ei voi säästää, elämä kuluttaa niitä väkisin, ja turruttaa. Eikä voi elää niin, että se tapahtuisi vahingossa. Puupääksi voi tietysti muuttua jokainen silloin kun elämä ei oikein suju (esim. parisuhde), mutta kyllä ne taas jostain löytyy kun löytyy uusi elämä, tai jotain sellaista.
Tunteet säästyvät, jos ei ole kehen ne kohdistaa.
En tiedä, säilyvätkö pilaantumatta vai tulevatko happamiksi tai homehtuvat.
Jos ei ole ystäviä, vain 'kavereita' työssä, jos ei ole perhettä, ei läheisiä omaisia, ja jos on (kuten minulla) se kummilapsikin jo poissa, ja ikää 55 jolloin ei enää ole 'markkinakelpoinen' mies, tunteet voisi vaikka pakastaa. Silloin ei olisi pelko homehtumisesta. Ja voisi ottaa ne sitten pakkasesta ja opetella käyttämään kun pääsee vanhainkotiin.
no tuohon en nyt osaa tällä hetkellä oikein muuta sanoa kuin että niinhän ne taitavat säästyä sinne vanhainkotiin !:)
että sinnepä ne taitavat säästyä minunkin tunteeni, ehkäpä me siellä sitten tavataan !:)
tunteitasi "säästää"sinähän tunnet kokonaisvaltaisesti,aamulla herätessäsi tunnet virkistyneesi,j.n.e
Taas sanon ei,et voi elää peläten tunteittesi ruttaantuvan/turtuvan ,olet jo tunteesi siinä vaiheessa menettänyt,jos moisia mietit,tai ainakin hälytys kellot soi.
Elämä on koko ajan tunnetta, sinä tunnet kivun ,ihastumisen,vihan, rakkauden,lämmön ,kosteuden, kauneuden,tuoksun, ja lisää vaikka kuinka paljon.
Älä huoli,kyllä sinä tunnet,et pääse siitä mihinkään,,,en ehkä ymmärtänyt syvintä, mutta näin ,pioni
virkistynyt,olin kyllä illalla paljon pirteämpi
mutta sanotaanko ,niin makaa kuin petaa,olisit nukkunut,etkä muuta touhunnut,eipä pitäs valitella
kai nyt tyytyväinen kumminkin olit,vai etkö???,
utsii pioni
Kuin peippo,sauna lämpiää ja potut kiehuu,tulee toi pimeä mokoma näin aikaisin niin se ajaa tänne sisälle,no taitaa olla vähän rytmit sekaisin.Päivät hevosena ja yöt sonnina sano yks mun kaveri kerran työmaalla.Älä nyt vaan luule että minä siihen sonni hommaan pystyisin,kyllä takki tyhjenee muuten jo tän ikäiseltä patulta,ei nykyään tarvi kun sätkä kääntää niin on kylet kipeenä,sano Ruonansuu osuvasti.
50:nen,mites kun nuo 60 ja 70:set,vielä väittävät kykenevänsä.
Onko itsetunto maissa, vai onko sitä ikää kumminkin jo tullut enemmän.
katos siinä se
Tunto aistilla on oma tehtävänsä, sehän ei ole aivan samaa kuin tunne, jonka minä miellän meissä jokaisessa olevaksi olotilaksi.
Rakkauden tunne, palava ja polttava olotila, sitä ei soisi kadottavansa.
Samaan liittyy ikävä ja suru, syviä tunteita molemmat, jokaiselle lienevät tuttuja.
Järkyttävä kokemus turrutti minut, en tiedä olivatko ne tunteet jotka silloin turtuivat, mutta itkemään en heti kyennyt, en osannut purkaa järkytystä itkuksi, enkä sanoiksi. Yritin vain olla vahva, toisia tukeva, kuin jääpala rinnassa, pala kurkussa, eikä se hävinnyt nielaisemalla.
Täytyy myöntää että jotain tunteistani on palanut loppuun, hiljalleen hiipunut ja hävinnyt muistoiksi. Lopullisestiko, ehkä niinkin.
Vihantunnetta kun oppisi säästämään ja käyttämään vain harvoissa tilanteissa, varovasti ja joskus vain hiljaa kiroten, ehkä silloin muut tunteet tulisivat paremmin esiin kanssakäymisessä toisten kanssa.
Sitä yritän säästää.
Kyllä tunteet turtuvat, se on luonnollista.
Kaikki mikä alkaa, myös loppuu.
Sen tähden ihmettelenkin niitä ihmisiä, jotka väkisin yrittävät herättää henkiin esim. kuollutta rakkautta.
Joskus rakkauskin kuolee itsestään, ilman syytä.
Ei tunteet rakastamaansa ihmistä kohtaan välttämättä turru. Ne vain vuosien yhdessäolon aikana muuttavat muotoaan. Minusta tämä kuvaa hyvin sitä muutosta:
Kaikella on aikansa:
nuoren rakkauden intohimolla,
aikuisen liiton toveruudella,
kypsien vuosien ystävyydellä,
Onni on kulkea yhdessä ajasta aikaan,
katsoa samaan suuntaan
ja kasvaa yhdessä
ihmisiksi.
aina olla jossain ihmeen tunnemyllytyksessä.
Minusta ainakin onnellisimpia hetkiä elämässäni ovat ja ovat olleet ne kun mitään miestä ei ole mailla eikä halmeilla.
Tämä nyt ei ole, oikeastaan, Tytteli sinulle erikoisemmin tarkoitettu, mutta jos alkaa elämässä olla liikaa äksön hakuisuutta, eikä resurssit riitä ukolla eikä itsellä, niin auttaisiko, jos vaikka repäisisi sen hormoonilaastarin pyrstöstä vähäksi aikaa ja elelisi rauhaisaa vähäseksisempää elämää.
Sitten taas jonkun ajan kuluttua baanalle!
Eiks se olis hieno ratkaisu,tökkää kylkeen tarvittaessa.
Voi elää kaikilla noilla tavoilla. Toisaalta, voi elää niin, että antaa kaiken tapahtua ja silti uskoo tunteeseen. Valinta on jokaisen tehtävä.