Voiko kahta/kolmea rottaa kuljettaa samassa boxissa? Jos voi niin miten iso sen silloin pitäisi olla? Entä onko teillä kellään rotille valjaita, kannattaisiko sellaisia hankkia? :-)
Kuljetus
4
172
Vastaukset
- Sedä
Voi, ja samaa laumaa kuuluukin. Erottaminen yksikseen olisi niistä liian pelottavaa.
Mulla on Ferplastin Aladino Medium, siihen menee hyvin pari ehkä kolme aikuista naarasta. Kätevän pieni kuljettaa. Toinen hyvä vaihtoehto on muovinen kisaankoppa, mielellään sellainen jossa on luukku myös päällä. Luukkuja saattaa joutua verkottamaan, mutta se ei ole iso homma ja tila riittää paremmin. Etenkin jos näyttelyt kiinnostaa yhtään, niin hyvä on Ferplastin Geo Max, joka on samalla näyttelyloota jota kaikki käyttävät.
Valjaita ei kannata edes harkita. Rotta on sen muotoinen, että se hujahtaa sekunnissa läpi niistä jos sitä yhtään kiinnostaa, tai satuttaa itsensä. - geh
Hyvin rotta pärjää yksinäänkin boksissa. Näin kesällä rotat mieluiten yksittäin bokseihin tai oikeasti ISOT boksit, että vältytään lämpöhalvauksilta.
Tuo medium Aladino on aivan liian pieni kolmelle naaraalle kuljetusta varten ellei matka ole esim. huoneesta toiseen. Kahdelle juuri ja juuri sopiva, mutta meillä yleensä Aladinoissa kulkee vain yksi rotta. Lisäksi Aladinon rottaturvallisuudessa on toivomisen varaa (kansi, jonka väliin varpaat jäävät helposti suuret reiät boksin kyljissä, joista rotat saavat käsiinsä kaikkea ympäristöstään).
Ferplastin Geo (rotille sopivat koot MAXI ja XL, yksittäisille naaraille myös L) on käytössä kaikkein kätevimmäksi boksiksi todettu. Isoille uroksille ainoa sopiva koko on MAXI.- Dundunduuuu
http://m.zooplus.fi/shop/jyrsijat/lelut/kantolaatikot/191357?previousProductGroupId=25350 voisiko tämmösessä boxissa rottia kuljettaa? :)
- Sedä
Uskallan yhä väittää että rotta pelkää huomattavasti enemmän joutuessaan boksiin yksin. Ylimmäräinen stressi taas lisää mm. riskiä sairastua.
Mallailin enemmän tuota omaa koppaa - ja okei, on se aika pieni ainakin jos sinne kolme aikuista laittaisi :D Mulla on siinä lähinnä taitanut kulkeakin poikasia tai aikuinen & poikasia. Neuvo: ostakaa siis toki isompi. Itsekin hankin isomman kopan kun enemmän joutui matkaamaan ja isommalla laumalla.
Kannattaa toki huomioida myös matka jolle koppaa aikoo. Aikaisemmin kuljetin rottia vain lääkäriin & kasvattajalta kotiin. Silloin rotat oli oikeasti matkan sen verran arkoja, että tuskin muuta tekivät kuin nukkuivat, jolloin tilan tarve on aika minimaalinen. Eri asia kun viedään pitkiä matkoja esim. mökille tai näyttelyyn.
Aladinon kansi on ihan ok kunhan sen jaksaa laitaa varovasti kiinni. Geon kansi puolestaan tutuilla ei pysy kiinni lainkaan, ellei sitä teippaile :D
Dundunduuuu: Eiköhän tuossa rotat mene hyvin, isompi kuin suositeltu Geo Max, ja 8mm pinnavälin pitäisi pitää poikasetkin. Sivussa on noita isohkoja reikiä, lisäävät tuuletusta gehiä ne tuntuivat Aladinossa haittaavan. Aukeava kansi on toi hyvä juttu!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh402688Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?
Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli612038Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit521896- 911724
Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi411544Kerro minulle
Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö631167Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla
Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise1231104Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j1661085Kristinuskossa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä
Jeesuksen kehoitus kastamiseksi Isän ja Pojan ja PH:n nimeen. Matt 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun3781045Rakkaalle J miehelle.
Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.641013