mikä avuksi, mistä apua

vasynyt

teen työtä ihmisten kanssa, en ole hoivatyössä. viime kesä oli tosi kiireistä aikaa, tein töitä enemmän kuin 8 tuntia päivässä. lomaa sain pitää vain kaksi viikkoa ja siitäkin osa meni luottamustehtävien hoitamiseen. palatessani töihin jouduin paikkaamaan kahden viikon poissaoloni ja huomasin, että työt tulivat uniin. tein töitä myös unissani. sittemmin alkoivat heräilyt yöaikaan, nukahdin oitis, kun pääsin sänkyyn, mutta heräsin parhaimmillaan puolen tunnin kuluttua nukahtamisesta. sitten heräsin ja heräsin, katsoin kelloa tunnin välein jne... joskus oli öitä, että kertakaikkiaan unet karisivat ja valvoin 1 - 3 tuntia, ennen kuin sain unen takaisin. aamulla tunsin itseni väsyneeksi. samaan syssyyn parit muutot, stressaava parisuhde (on-off) jonkinlaista narsismia potevan miehen kanssa ja hankala taloudellinen tilanne. rupesin olemaan tosi kiukkuinen kotosalla, kyyninen työpaikalla, ärsytti pomon vaatimukset, ahdisti yksin toissa olo (ei ole yhtään työkaveria, kuten muissa paikoissa on ollut), en jaksanut enää liikkua lainkaan, siideriä ja tupakkaa rupesi kulumaan. nauranut en ole kunnolla noin 1,5 vuoteen. veriarvot putosivat muutamassa kuukaudessa noin 20 pykälää. illalla en jaksa kuin olla vain yhdessä kohti, vähäisetkin askareet ovat ylivoimaisia jne. Mikä auttaisi?

1

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elämännälkä

      Sulla on ollut pitkään todella rankkaa ja stressaavaa! Oletko käynyt työterveyshuollossa hoitajan tai lääkärin luona? Monissa työterveyshuolloissa on myös työpsykologin palveluja saatavilla. Hae ihmeessä apua! Tärkeää on saada unirytmisi kuntoon, unenpuute jo yksistään aiheuttaa paljon stressiä ja oireita puhumattakaan sun muista rankoista asioista. Asiat ei yleensä parane odottamalla, vaan pahenee. Ansaitset parasta mahdollista elämässäsi, lähde liikkeelle vaikka ystävän kanssa hakemaan apua jos yksin ei tule lähdettyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3305
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2935
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2819
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2580
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2169
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe