Hukassa

Veneen mastonhuipusta tuleva noin 6mm köysi joka kannattelee puomia alkaa olla aika hapristunut ja ajattelin vaihtaa sen uuteen.
Alapäässä on kaksi sakkelia noin 15cm päässä toisistaan.
Mikä näillä on tarkoitus ja mikä on oikea säätö ko. köydelle?

Mitä laatua köyden pitää olla?
15627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Sakkeleista en tiedä, mutta sopiva pituus on sellainen ettei köysi kannattele puomia kun purje on ylhäällä.

Äänestä

Yksi sakkeli taitaa olla satamaa ja toinen purjehdusta varten. Todennäköisesti haluat puomin satamassa vähän ylemmäksi, mutta purjehtiessa dirkki (se sen kannattimen nimi on) ei saa kiristyä, kun kryssillä vedetään skuuti tiukalle ja puomi tulee alemmas. Jos satamassa puomi jää sen dirkin varaan, laita dyneemaa, muuten kelpaa polyesterikin.

Ohuella dirkillä on tapana lähteä vonkumaan kireänä. Siksi useimmiten kannattaa tuoda ison falli puomin päähän ja jättää dirkki löysälle. Näin et tarvitse kahta pituuttakaan siihen.

Äänestä
  • Meinaatko, että polyesteri venyy liikaa vai ei jaksa kannatella puomia?

    Dyneema on pikkasen kallista hätävarjelun liioittelua, varsinkin jos ohuudesta on vielä haittaa.

    Äänestä

  • Jihuu joo kirjoitti:

    Meinaatko, että polyesteri venyy liikaa vai ei jaksa kannatella puomia?

    Dyneema on pikkasen kallista hätävarjelun liioittelua, varsinkin jos ohuudesta on vielä haittaa.

    Jos vetää ison skuutilla 6 mm polyesteriä, se venyy kunnes puomi on kannessa tai katkeaa. 6 mm kuorellinen dyneema taas ei ole mikään suuri kustannuskysymys, eikä vastaava 5 mm dynaonekaan (=kuoreton). Jos tarvitsee vain kannatella puomia purjetta laskiessa ja reivatessa, kelpaa se polyesterikin.

    Silti, kuten sanottu, se ohut köysi lähtee värähtelemään ja vonkuu oli se dyneemaa tai polyesteriä. Lisäksi Joakim on aivan oikeassa, kannatteleva kikkitanko on parempi. Mutta sitten puhutaan jo kustannuksestakin.

    Äänestä

Dirkki tulee virittää maston rissan kautta alas lukolle, niin saa läysälle purjedittaessa. Sitten sen vaimennin kun dirkki on tiukalla. Siihen kumilenkki dirkin ja takastaagin välille. Siinä dirkin resonoinnin aiheuttamassa volinassa ei nuku naapuriveneessäkään kukaan. Ne sakkelit käydessä toinen on varmaan puomin päähän ja toinen takastaagiin värinän poistoa varten.

Äänestä

Jos dirkki ei ole säädettävä niin silloin se kannattaa ottaa irti maston päästä kun purje on ylhäällä ja laittaa takastaagiin kiinni.

Äänestä
  • Tarkoitatko puomin päästä irrottamista kuitenkin? Jos dirkki ei ole säädettävä, se lienee kiinni maston toppihelassa. Aika epäkäytännöllistä kiivetä mastoon.

    Eihän dirkkiä kannata irroittaa purjehduksen ajaksi, toki se ei saa olla niin tiukalla, että kiristyy skuuttia tai puominalasvedintä kiristettäessä. Dirkkiähän tarvitaan purjetta laskiessa tai reivatessa.

    Paras ratkaisu tietysti on jättää dirkki kokonaan pois, asentaa kannatteleva puominalasvedin ja käyttää satamassa ison nostinta dirkkinä. Näin asia on hoidettu kaikissa uudemmissa veneissä.

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Tarkoitatko puomin päästä irrottamista kuitenkin? Jos dirkki ei ole säädettävä, se lienee kiinni maston toppihelassa. Aika epäkäytännöllistä kiivetä mastoon.

    Ilmeisesti noilla saavutetaan jonkinlaista nopushyötyä kun kisailijat niitä käyttävät?

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Tarkoitatko puomin päästä irrottamista kuitenkin? Jos dirkki ei ole säädettävä, se lienee kiinni maston toppihelassa. Aika epäkäytännöllistä kiivetä mastoon.

    Eihän dirkkiä kannata irroittaa purjehduksen ajaksi, toki se ei saa olla niin tiukalla, että kiristyy skuuttia tai puominalasvedintä kiristettäessä. Dirkkiähän tarvitaan purjetta laskiessa tai reivatessa.

    Paras ratkaisu tietysti on jättää dirkki kokonaan pois, asentaa kannatteleva puominalasvedin ja käyttää satamassa ison nostinta dirkkinä. Näin asia on hoidettu kaikissa uudemmissa veneissä.

    Mielenkiintoista lueskella tätä keskustelua. 1) Ison nostin pitää pitää aina paikallaan ja satamassa löystää fallia sen verran et nostimen voi sitoa puomiin siten, että se ei paukuta mastoa. 2) Dirkki kannatta AINA juoksuttaa maston läpi alas, jotta sitä voi vapaasti säätää ja mikä tärkeintä dirkki on VARAFALLI isolle. Ymmärrän hyvin pienimutoisen purjehdusharrastuksen, mutta ei saa sotkea asioita ja niiden käyttötarkoitusta. Eli dirkin täytyy olla nostimeksi kelpaavaa materiaalia.

    Äänestä

  • Fallivarmistus kirjoitti:

    Mikä ihmeen tarve olisi pitää ison falli aina paikoillaan? En pysty keksimään siihen mitään syytä.

    Tottakai dirkki kannattaisi tuoda alas mastoa pitkin. Mutta jos topissa ei ole sitä varten kehrää, ei sitä ihan helpolla tehdä. Eikä dirkin silti tarvitse olla kuin auttavasti fallikelpoista materiaalia. Varafallina toimiminen puoltaa sitä dyneeman käyttöä. Mutta heppoisempaakin voi käyttää vetonaruna.

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Tarkoitatko puomin päästä irrottamista kuitenkin? Jos dirkki ei ole säädettävä, se lienee kiinni maston toppihelassa. Aika epäkäytännöllistä kiivetä mastoon.

    Eihän dirkkiä kannata irroittaa purjehduksen ajaksi, toki se ei saa olla niin tiukalla, että kiristyy skuuttia tai puominalasvedintä kiristettäessä. Dirkkiähän tarvitaan purjetta laskiessa tai reivatessa.

    Paras ratkaisu tietysti on jättää dirkki kokonaan pois, asentaa kannatteleva puominalasvedin ja käyttää satamassa ison nostinta dirkkinä. Näin asia on hoidettu kaikissa uudemmissa veneissä.

    Tämä on nyt hifistelyä mutta itselläni on dirkki roikkunut purjeen kyljellä ja sain sellaisen ajatuksen että laitan siihen lukon niin voin ottaa sen pois puomin päästä kun iso on ylhäällä ja siirrän sen kukonjalkaan tai mastolle niin ei häiritse niitä solmun sadasosia roikkuesssaan purjeen pinnalla.

    Jos oikein alkaisi hifistelemään niin laittaisi dirkin kulkemaaan takastaagin rinnalle ahvenselän ohittajan ohjurin kautta. niin varmaan samalla pääsisi eron myös osin resonoinnista. ohjurin lasikuitulatta saattaisi vaimentaa resonointia.

    Eri asia sitten on tietinkin dirkin käyttö puomin nostamistarkoituksessa ja mitä hyötyä siitä on ja milloin. Pikemminkin on käynyt päin vastoin ihmettelen että mikä on kun ei kulje ja sittten hoksaan että dirkki on unohtunut vapauttaa lukolta.

    Äänestä

Kannatteleva puominalasvedin on hyvä erityisesti kisaajille ihan kevyellä kun se kompensoi puomin painoa ja isopurjeeseen saa lisää sen tarvitsemaa twistiä.

Äänestä
  • Onhan siitä se kilpailullinenkin etu. Mutta kätevä se on kaikille dirkkiin verrattuna.

    Äänestä

  • Ok. Tuota en osannut ajatella. Kuvittelin käytön johtuvan dirkin ilmanvastuksesta. Ei kisailijalle köysi taitaa olla kustannustehokkain ja toimintavarmin vaihtoehto.

    Äänestä

Kiitoksia vastauksista, nämä selvensivätkin paljon asiaa.
Nyt muistankin että dirkki oli satamassa aina ylemmässä sakkelissa kunnes älysin että se vonkuu tuulessa.

Itseasiassa pidin sitä pari ensimmäistä kesää kokoajan siinä ylemmässä sakkelissa ja viimekesänä se olikin siinä alemmassa, ei tainnut isopurje olla kovinkaan optimaalisesti säädetty ensimmäisinä kesinä kun dirkki sitä kannatteli alareunasta.

Mastossa ei ole ylimääräistä kehrää eli kiinteällä köydellä mennään jatkossakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kausia kirjoitti:

Veneen mastonhuipusta tuleva noin 6mm köysi joka kannattelee puomia alkaa olla aika hapristunut ja ajattelin vaihtaa sen uuteen.
Alapäässä on kaksi sakkelia noin 15cm päässä toisistaan.
Mikä näillä on tarkoitus ja mikä on oikea säätö ko. köydelle?

Mitä laatua köyden pitää olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu