Demarointia !

Sossun kallein yksittäinen lentolasku syntyi vuonna 2011 Halosen vierailtua Etelä-Afrikassa ja Namibiassa.

Tuolla yksittäisseen lentoon kulutetulla puolella milijoonalla olisi voitu tarjota vuoden koulutus 40 000 nepalilaislapselle.
Nepallilaisen lapsen kouluvuosi maksaa noin 12 euroa. Namibiassakaan kouluvuosi ei voi olla kovin kallis.
Suomen kehitysavunkin pitäisi teoriassa riittää noin 100 miljoonan lapsen kouluttamiseen, mutta kun maamme on näitä tallljoja pullollaan.

Melein samanlaisia mulle heti kaikki nyt ihmmeissii on olleet : vanahanen, tuppi. kininenniemi. Yksityiskoneella kun muka on aikataulut kireet.
Mökkiviikonlopun jälkee kun oli kiirre, eikai voitas olettaa jotta ois joutunu jo sunnuntai-iltana lähteen, kun silloin voi paistaa makkaraan rannalla, kansahan kaiken maksaa.
5112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niin että jos vanhanen, Tuppi, kiviniemi ja kumppanit on lennelleet myös, niin koko kakka menee Taljjan ja demarien piikkiin. Moisia lentoja kyllä voi arvotella ja kysyä onko moiset tarpeellisia, mutta vaikka eräillä tulisi paskat housuun, niin se on vasurien vika.

Äänestä
Aloittaja

Äläs nyt Vasuri 123, Talllja on jäävuoren huippu moraalittomalla rahankäytöllään.
Tuo oli vain hänen kallein TIEDOSSAOLEVA matka köyhien kustannuksella.

Mainitsin tietääkseni myös kepulien ja kokomustien parhaat kyykyttäjät ?

Äänestä
  • Aloittaja

    Ne oli vaan lentomaksut lentoyhtiölle, sen lisäksi on mennyt vielä aikamoinen rahatukku ja sopimuksia joista " nautitaan " arvatenkin aika kauan ?

    Äänestä

Ja veisatkaamme mä jokä päivä t...ä teen vai mitä sanoo ikiveisaaja?

Äänestä
  • Aloittaja

    Annappas iäni näin aluksi, niin mie tuun duettona mukkaan ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


arto.lohvansuu kirjoitti:

Sossun kallein yksittäinen lentolasku syntyi vuonna 2011 Halosen vierailtua Etelä-Afrikassa ja Namibiassa.

Tuolla yksittäisseen lentoon kulutetulla puolella milijoonalla olisi voitu tarjota vuoden koulutus 40 000 nepalilaislapselle.
Nepallilaisen lapsen kouluvuosi maksaa noin 12 euroa. Namibiassakaan kouluvuosi ei voi olla kovin kallis.
Suomen kehitysavunkin pitäisi teoriassa riittää noin 100 miljoonan lapsen kouluttamiseen, mutta kun maamme on näitä tallljoja pullollaan.

Melein samanlaisia mulle heti kaikki nyt ihmmeissii on olleet : vanahanen, tuppi. kininenniemi. Yksityiskoneella kun muka on aikataulut kireet.
Mökkiviikonlopun jälkee kun oli kiirre, eikai voitas olettaa jotta ois joutunu jo sunnuntai-iltana lähteen, kun silloin voi paistaa makkaraan rannalla, kansahan kaiken maksaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu