Pohjalainen valehtelee päin naamaa

Tämän päivän Pohjalaisen pääkirjoituksessa oli lehden tähän kovin pohjanoteeraus. Puolueettomana itseeän mainostavan lehden pääkirjoitus ampui täyslaidallisen paikkaansapitämätöntä potaskaa Etelä-Euroopan tukia vastustavien niskaan.

Pari faktaa Pohjalaisen toimittajille:

1. Suomen hallitus salasi Kreikka-sopimukset, koska niistä selviää, ettei Suomella ole mitään todellisia vakuuksia lainaamilleen 2,6 miljardille eurolle. Tätä faktaa on käsitelty useissa riippumattomissa uutislähteissä. Suomi voi saada kolmanneksen lainaamistaan rahoista takaisin ainoastaan siinä tapauksessa, että voidaan kiistattomasti osoittaa Kreikan laiminlyöneen säästöohjelmansa tai rikkoneen sopimuksen. Kaikissa muissa tapauksessa Suomi menettää Kreikan maksuvaikeuksissa koko 2,6 miljardia euroa.

2. Suomen vakuudet olivat pelkkä mihinkään johtamaton poliittinne teatteri. Suomen vaatimat "vakuudet" eivät kelvanneet millekkään muulle maalle.

3. Perussuomalaiset eivät voineet mennä halltukseen, jonka johtajapuolue Kokoomus vaati yks'kantaan, että yhtä tukipakettiäänestystä lukuunottamatta Perussuomalaisten olisi kannatettava kaikkia seuraavia tukipaketteja.
20242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jos kerran Sipiläkin ymmärtää sopimuksen niin miksei Soini.Onko hän tyhmä?

Äänestä
  • Persut ei menneet hallitukseen koska heistä ei ole muuhun kuin jatkuvaan räksyttämiseen.

    Äänestä

  • faktaa. kirjoitti:

    Persut ei menneet hallitukseen koska heistä ei ole muuhun kuin jatkuvaan räksyttämiseen.

    olipa lapsellinen argumentti. tähän mennessä luulisi jom jokaiselle olleen selvää, ettei PS mene hallitukseen, jossa joutuu rikkomaan vaalilupauksen. Onko tämä nyt selvä sinullekin?

    Äänestä

  • Sipilä onkin KEPUlainen ja KEPU pettää aina. Sillä ei ole merkitystä, ymmärsikö Sipilälukemaansa vai ei, hän kuitenkin pettää äänestäjänsä.

    Äänestä

  • On!

    Äänestä

  • Kumma kyllä monet riippumattomat toimittajat eivät ole ymmärtäneet sopimusta. Mainittakoon esimerkiksi Taloussanomien Jan Hurri, jonka asiantuntemusta arvostan huomattavasti korkeammalle kuin Pohjalaisen poliittisesti väritettyjen kesähessu.

    Sopimus on tarkoituksellisesti kirjoitettu vaikeaselkoiseksi liturgiaksi, jossa on läjäpäin viittauksia muihin dokumentteihin. Tarkoituksena on ollut arvatenkin hämärtää se tosiseikka, että Suomi maksoi vakuuksistaan extraa ja ei saanut vastineeksi yhtään mitään.

    Äänestä

  • eikepulle kirjoitti:

    Sipilä onkin KEPUlainen ja KEPU pettää aina. Sillä ei ole merkitystä, ymmärsikö Sipilälukemaansa vai ei, hän kuitenkin pettää äänestäjänsä.

    .

    Sipilä uskoi vakuuksien olemassaoloon

    "Vakuudet on Uskon Asia!"

    .

    Äänestä

On suomen pankin hoivissa takuina....

Äänestä
  • Taas väärin. Vajaa 900 miljoonaa on Lontoossa sijaitsevan liikepankin holvissa takuina. Suomi saa tuon summan, jos Kreikka lyö todistettavasti laimin säästöohjelmansa tai rikkoo sopimuksen. Suomi menettää koko 2,6 miljardia, jos Kreikka noudattaa säästöohjelmaa ja menee silti konkurssiin.

    Ja mistä lähtien 900 miljoonaa euroa korvaa 2,6 miljardin euron menetyksen? Onko tämä jotakin sumeaa Kokoomusmatematiikkaa?

    Äänestä

Oikeesti, vieläkö joku lukee Pohjallista?????

Äänestä
  • Jos sinä Eikka-Herkoo et lue, ei kuulu sulle jos toiset lukevat!

    Äänestä

  • 7+3 kirjoitti:

    Jos sinä Eikka-Herkoo et lue, ei kuulu sulle jos toiset lukevat!

    Täytyy kyllä sanoa jotta vaikea sitä "sanomalehtä" on ymmärtää kun ei koskaan tiedä mikä juttu on valetta ja mikä totta. Onko se EU niin tärkeä asia että sen takia kannattaa jopa valehdella ja johtaa harhaan?

    Äänestä

  • Sun ei varmaan tartte kun olet lukihäiriöinen!!

    Äänestä

  • ihmettelijä__ kirjoitti:

    Täytyy kyllä sanoa jotta vaikea sitä "sanomalehtä" on ymmärtää kun ei koskaan tiedä mikä juttu on valetta ja mikä totta. Onko se EU niin tärkeä asia että sen takia kannattaa jopa valehdella ja johtaa harhaan?

    .

    Voisko olla mahdoton pyyntö ettei sitä mainospohjallista tule enää yhtäkään kappaletta pyytämättä postilaatikkoon

    .

    Äänestä

Jos Persut ei ymmärrä että rahat on pankissa niin voi voi.

Äänestä

Happamia on pihlajanmarjat sanoi Persu vakuuksista.Persut ei menneet hallitukseen koska tykkäävät niin kovasti räksyttämisestä.

Äänestä
  • mikä vakuus? juurihan selvisi ettei sellaista lue yhdessäkään sopimuksessa vaan jutta valehteli koko kansalle.

    kyllä nuo PS vastustajat ovat sitten tyhmiä!

    Äänestä

Soinia ketuttaa kun Sipilä vetäisi maton alta.

Äänestä
  • Sipilä näyttää olevan systeemin miehiä, kuten Kokkareet, Demarit, RKP, Vassarit ja Vihreät. Kaikki on myytävänä kun vain hinnasta sovitaan. Ja sitten tällaiset johtavat tätä maata.

    Noh, eipä tarvitse ihmetellä, miksi Suomi ottaa joka vuosi 8-10 miljardia syömävelkaa ja kansa voi huonommin ja huonommin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sekoomuksen ääni kirjoitti:

Tämän päivän Pohjalaisen pääkirjoituksessa oli lehden tähän kovin pohjanoteeraus. Puolueettomana itseeän mainostavan lehden pääkirjoitus ampui täyslaidallisen paikkaansapitämätöntä potaskaa Etelä-Euroopan tukia vastustavien niskaan.

Pari faktaa Pohjalaisen toimittajille:

1. Suomen hallitus salasi Kreikka-sopimukset, koska niistä selviää, ettei Suomella ole mitään todellisia vakuuksia lainaamilleen 2,6 miljardille eurolle. Tätä faktaa on käsitelty useissa riippumattomissa uutislähteissä. Suomi voi saada kolmanneksen lainaamistaan rahoista takaisin ainoastaan siinä tapauksessa, että voidaan kiistattomasti osoittaa Kreikan laiminlyöneen säästöohjelmansa tai rikkoneen sopimuksen. Kaikissa muissa tapauksessa Suomi menettää Kreikan maksuvaikeuksissa koko 2,6 miljardia euroa.

2. Suomen vakuudet olivat pelkkä mihinkään johtamaton poliittinne teatteri. Suomen vaatimat "vakuudet" eivät kelvanneet millekkään muulle maalle.

3. Perussuomalaiset eivät voineet mennä halltukseen, jonka johtajapuolue Kokoomus vaati yks'kantaan, että yhtä tukipakettiäänestystä lukuunottamatta Perussuomalaisten olisi kannatettava kaikkia seuraavia tukipaketteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu