Työkyvyn arviointi?

särkynyt

Kela määräsi minut työkyvyn arviointiin ja päätti, että näillä näkymin kuntoutustukeni loppuu tammikuussa, kun jatkoa haettiin vuodeksi, eli toukokuun loppuun. Samalla tähän asti saamani eläkkeensaajan hoitotuki lopetettiin. Olen tähän asti ollut n. 9 vuotta määräaikaisella kuntoutustuella paniikkihäiriön ja sosiaalisten tilanteiden pelon takia, ja tänä aikana ei ole erityistä parannusta voinnissani tapahtunut 3 vuoden psykoterapiasta, ryhmäterapiasta ja fysioterapiasta huolimatta. Nyt ikää on 34 vuotta, sairastanut olen jo yli 10 vuotta.

Ajatuskin kuntoutuslaitokseen menemisestä ahdistaa, joudun todennäköisesti ottamaan saattajan mukaani, enkä pysty yöpymään laitoksessa yksin, hyvä jos päivät selviän. Pelkään kuitenkin suunnattomasti, että minut todetaan työkykyiseksi, ja kuntoutustukeni lopetetaan. Tiedän itse, että olen työkyvytön, samoin tietävät läheiseni ja mielenterveystoimiston hoitajani ja psykiatrini, mutta kauhutarinat kelan lääkäreistä kummittelevat mielessä. Pelkään, että hoitotuen lakkautus ennakoi sitä, että myös kuntoutustuki lopetetaan.

Millaisia kokemuksia työkyvyn arvioinnista muilla on? Onko arvioinnin tuloksena tullut käsky palata töihin (itse en ole koskaan ollut työelämässä lukuunottamatta kouluaikaisia kesätöitä), vai voisiko tämä tarkoittaa, että eläkettä jatkettaisiin toistaiseksi työkyvyttömyyseläkkeenä? Entä miten olette selvinneet, jos kuntoutustukenne onkin katkaistu, vaikka työkykyä ei ole?

2

377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sairas ja köyhä

      Se arvionti tehdään ikäsi takia ja voivat ajatella että sinä kuntousjaksolla innostuisit yrittämään.Toki ovat realistisia jos et kykene ominpäin paikalle ja ryhmässä olo vaikeaa.Mutta siellä on muitakin joilla sama elämäntilanne.Monet jäävät roikkumaan siihen kuntotuustukeen vudesta toiseen ja sekin passivoittaa.Elä kuitenkaan pelkää mennä-kela tarvitsee todistuksen että olet edelleen työkyvytön ja seiltä saat lausunnon.

    • rajoitteinen

      Itselläni hieman samoin tilanne vaan ei kuitenkaan kestänyt kuin muutaman vuoden. En kyennyt menemään kuntoutuslaitokseen laisinkaan, pelkkä kodista poistuminen aiheuttaa oireita vaikka menisi lähikaupassa käymään. En pysty useaa tuntia pois kotoa olemaan. Tukeni katkaistiin ja nyt olen joutunut elämään toimeentulotuen varassa jo yli vuoden nollatuloisena. Minulla vielä terapia kesken, hassua että terapiaa myönnetään mutta kuntoutustukea ei. Nyt olen taas laittanut uuden kuntoutustukihakemuksen, pakko koko ajan hakemus olla vetämässä, sossu vaatii muuten saavat aiheen alentaa tukeani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1309
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      859
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      29
      607
    4. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      548
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      492
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      483
    Aihe