Eristyksissä kaikista

Mitä tuolla tarkoittanet? Jos ole eläkkeellä, luultavasti summa rahaa tulee automaattisesti tilillesi kuukausittain. Mikäli asut jossain omakotitalossa ja voit elää ilman naapureiden kohtaamisia, kaupassa joutunet käymään pakosta muutamia kertoja kuukaudessa. Voishan sitä alkaa elämään ihan erakkonakin: Paljon kuivamuonaa, vaatteita ym. tarvittavaa. Voisi päättää, että mikäli sairastuu, ei mene lääkäriin vaan kuolee sitten sinne autiokämppäänsä. Siis riippuu, miten elämänsä voi rakentaa mahdollisimman vähälle sosiaaliselle kanssakäymiselle.

Selviää mutta kurjaahan se on. Sosiaaliset suhteet ovat mukavia.

Mitä on selviäminen, että pysyy hengissäkö?
Tuskin monikaan selviää kovin pitkään ilman edes jonkinlaisia
sosiaalisia kontakteja vaurioitumatta, niin että kykenee toimimaan
joten kuten oravanpyörän osasena.

Mä pelkään omalla kohdallani sitä että miten pitkäkestoinen yksinäisyys vaikuttaa seksuaalisuuteen... Oon nuori mies ja onhan mulla kädet, mutta ei se vaan riitä. Pitäisi saada pillua tai muuten alkaa kieroutua... selibaatin kaltaisessa tilanteessa eläminen on epätervettä!

Eli voiko ihminen pysyä järjissään ilman sosiaalista kanssakäymistä. Pelkät kaupassakäynnit ym. ei liene vaikuta tilanteeseen.

Kun sää mainitset sosiaalisen kanssakäymisen, mitä se on?
Moni mainostaa elävänsä sinkkuna seurustelematta, mutta siitä
huolimatta eivät täysin yksin ole, täällä yhteiskunnassa on esim.
semmoisia hys hys systeemeitä, mistä ei isommin meuhkata, siellä
osa laukkaa jatkuvasti eivätkä siten ole täysin ilman mitään "sosiaalista"
kanssakäymistä.

Siis jos ihminen nököttää jossain asunnossa täysin yksin vuodesta
toiseen niin, ettei ole missään tekemisissä toisten ihmisten kanssa,
poislukien ne pakolliset kauppareissut, ei varmasti suurin osa pysy
yhteiskuntakelpoisena tämän olotilan pitkään jatkuessa.
Elät vaikkapa viisitoista vuotta näin, arvioisin työelämään toisten
ihmisten sekaan menemisen sen jälkeen olevan vähintäänkin
haasteellista. Poikkeusyksilöitä tottakai on.

Ei pysy järjissään.

moni on eristäytyneenä yhteisöstä ja yhteiskunnasta omasta tahdostaan.järjissä pysyminen on kiinni selviytymisestä niiden asioiden kanssa joiden takia on yhteisöstä ja yhteiskunnasta eristetty.kun eristäytymisen tiedostaa asian kanssa pystyy elämään paremmin.tosin sosiaaliset tilanteet on pakollisia esim.kaupassa käynti ja virastot.nehän on pakollisia niinkuin kuolemakin.

"Kun sää mainitset sosiaalisen kanssakäymisen, mitä se on?
Moni mainostaa elävänsä sinkkuna seurustelematta, mutta siitä
huolimatta eivät täysin yksin ole, täällä yhteiskunnassa on esim.
semmoisia hys hys systeemeitä, mistä ei isommin meuhkata, siellä
osa laukkaa jatkuvasti eivätkä siten ole täysin ilman mitään "sosiaalista"
kanssakäymistä.

Siis jos ihminen nököttää jossain asunnossa täysin yksin vuodesta
toiseen niin, ettei ole missään tekemisissä toisten ihmisten kanssa,
poislukien ne pakolliset kauppareissut, ei varmasti suurin osa pysy
yhteiskuntakelpoisena tämän olotilan pitkään jatkuessa.
Elät vaikkapa viisitoista vuotta näin, arvioisin työelämään toisten
ihmisten sekaan menemisen sen jälkeen olevan vähintäänkin
haasteellista. Poikkeusyksilöitä tottakai on."

Mä olen elänyt näin varmaan juurikin tuon 15 vuotta, ja elän edelleen. Tylsää on, mut on aivan paskapuhetta etteikö hengissä selviäis. Ei mulla ole mitään muuta ku työ. Eikä ne kontaktit ole mitään kavereja vaikka hyvää porukkaa onkin. En tosin tiedä mitä näillä on-off -tyyppisillä viesteillä tarkoitetaan; sitäkö, että elät jossain kellarissa ja pidät ittes hengissä syömällä jne, vai sitä että on kymmenen kumppania vuoden aikana ja bileet joka viikonloppu? Eikö tuohon väliin mahdu osapuilleen koko todellisuus?

En tiedä mitä omalle tilanteelleni tekisin, tuntuu että elämätön elämä on taakka josta en pääse yli. En osaa lukea ihmisten suhtautumista niin että ymmärtäisin mitä tuntemattomat musta ajattelee. Ei mulle juuri kukaan koskaan tule mitään sanomaan. Eikä mulla ole kellekään mitään sanottavaa.

Vaikka pidän itseäni ulkoisesti jokseenkin normaalina, en missään nimessä "komeana" tms, tuntuu että mussa on jotain muiden silmissä luotaantyöntävää. Näin on ollut varmaan vielä viittätoista vuottakin pidempään.

Jos se mitä sinä pidät yhteiskuntakelpoisena, tarkoittaa että kelpaa töihin, sitten varmaan olen sellainen. Jos taas sellaista, jolla on kavereja ja kumppaneita, tuskin olen. Ei siltikään ole helppoa saada edes niitä töitä, kun hakijoita on älytön määrä ja sosiaalisesti olen täys nolla.

Ainakin mitä tulee noihin suuriin ajattelijoihin, filosofeihin, kirjailijoihin, tieteen ja taiteen tekijöihin, niin heille se on henki ja elämä, että saavat elää erakkona hiljaisuudessa ja keskittyä vain omiin ajatuksiin ja tutkimaan kirjallisuutta ja teoksia rauhassa. Yleensä heistä tulee "omalaatuisia", mutta kuten sosiaalisuuskin voi tehdä ihmisestä katkeran, kateellisen eristäytyvän vihaajan, niin en nyt sitten tiedä onko se sosiaalisuuskaan mikä tae tai mittari sille, että aina voidaan hyvin tai pysytään järjissään.

Alkakoon uusi itkumaraton....byäääh!

Pakko sitä on selvitä, kun ei kelvannut muille ihmisille. En mä enää mene vasiten kerjäämään muilta henkisesti turpaan, parempi kun pysyttelen omissa oloissani etten ärsytä ketään pelkällä läsnäolollani. Kun ystävät ja tutut ovat hylänneet, niin mistä revit niitä sosiaalisia suhteita muihin ihmisiin.Silloin tällöinhän lehdistä on saanut lukea uutisia asunnoista löydetyistä muumioituneista vainajista, jotka jopa vuosia ovat olleet siellä asunnossa ilman ett kukaan on edes kaivannut heitä. Saa nähdä lisääntykö tuokin ilmiö väestön vanhetessa, kun meitä yksinäisiä ihmisiä on nykyään niin paljon

Tutkimusten mukaan yksinäisyys on enemmän pahoinvointia luova tunnetila kuin esimerkiksi köyhyys. Se aiheuttaa myös psyykkisen stressin kautta somaattisia sairauksia, jotka epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen ohella yleensä lisäävät juurikin syrjäytyneiden ihmisten kuolleisuutta. Ihmisellä on psyykkinen liittymisen tarve, koska äärimmäisen sosiaalisena eläimenä ihmisen minuus, itsetunto, itsekontrolli, identiteetti yms. eivät kehity ilman yhteyttä toisiin ihmisiin. Sosiaalinen tuki on tärkeää, koska se luo kognitiivista selkeyttä tarjoamalla informaatiota sekä vähentää epävarmuutta tarjoamalla vertailun mahdollisuuksia ja luo turvallisuuden tunnetta, joka on myös vahvasti yhteydessä hyvinvointiin. Jatkuva yksinäisyyden kokemus ei siten ole eduksi ihmiselle, vaikka tietenkin ihmisen oma tulkinta ja kulttuurin arvot vaikuttavat siihen miten asiat koetaan. Tietenkin yksin oleminen on eri asia kuin yksinäisyys, joka on ymmärryksen ja rakkauden kokemisen puutteesta syntyvä emootio. Joku voi selvitä yksin olemista erinomaisesti, jos hänellä on sopivasti itserakkautta ja sisältä päin ohjautuva autonominen luonne. Luullakseni mitä "kypsempi" ihminen on, niin sitä pidempään hän kestää yksinäisyyttä. Mutta ihmiset ovat erilaisia, jotkut tarvitsevat enemmän ihmisiä ympärilleen kuin toiset.

sosiaalisetsuhteet on siinä vaiheessa lopetettava tai vähennettävä minimiin kun loppuu sosiaaliset puheenaiheet.jos on esimerkiksi luottotiedoton ja elää sosiaalituella tai on rikosrekisteri niin ei ole mitään mahdollisuuksia osallistua keskusteluihin mitä kutsutaan paremmissa piireissä sosiaaliseksi kanssakäymiseksi.sentakia ihmisiä erakoituu ja syrjäytyy.

"sosiaalisetsuhteet on siinä vaiheessa lopetettava tai vähennettävä minimiin kun loppuu sosiaaliset puheenaiheet."

Aivan valtavan hyvä veto! Olen mietiskellyt tuota samaa tässä silloin tällöin. Että mistä sitä sitten puhuu, kun ei voi enää edes harrastaa, että rahat on niin loppu. Ja, totuuden nimissä, kuka noista harrastuksista jaksaa olla kiinnostunut. Ei kukaan. En aio puhua niistä. Kärsin puheenaiheiden puutteesta, vaikka käyn työssä.

Tosiasiassa. Pitemmälle kouluttautuneet tempaavat puheenaiheita ihan melkein tyhjästä ja ovat usein vitsikkäitä, eli on kivaa. Kun taas toisen asteen koulutuslaiset: mun lapsi, mun lapsi munlapsimunlapsimunlapsi.....jne. Nähty on ja kuultu.

Ei selviä, jos elämälle pohjana on tunneköyhä lapsuuden koti ja sen päälle aikuisena elettyä yksinäisyyttä. Elämä pitäisi ensiksi siis saada jollain tapaa mallilleen. Yksi varma tapa saada elämä mallilleen on aito ja mahdollisimman pyyteetön rakkaus.

Selviää, vaikka kuinka kauan erakkona, jos vain on kerran saanut kokea aidon rakkauden. Menetetty hurmaava rakkauskin riittää tähän. Tärkeintä on, että alkaa tuntea kiitollisuutta elämää ja sen tuomia lahjoja ja opetuksia kohtaan.

Erakkona voi puuhailla kaikkea kivaa. Esim nauttia luonnon monipuolisuudesta, kevään tuoksusta, itse kasvatetun sadon ihmeestä raadannan jälkeen, uida pehmeässä järvivedessä ja kuunnella yölintujen laulua. Omasta itsestä on sitten kiinni, että puhuuko esim kauppareissulla jonkun kanssa tai alkaako harrastamaan jotain sosiaalisia kontakteja tarjoavaa jasitten juttelee välillä hyväntuulisesti muille.