Nyt alkaa saarimökin rakentaminen!

ALOITTAJA ITSE

Muutama motti puita kaadettu mökin alta pois, tuleva pihapiiri raivattu kuljettavaksi. Sellaisia reidenvahvuisia lehtipuita. Nyt ne on rankoina kasassa. Kiire olisi halkoa tai klapittaa ne, ennen kuin pehmenevät. Mutta on muutakin.

Kaivuri touhusi yhden päivän. Sai aikaiseksi mökin ja puuvaraston pohjat sekä kaapeliojan. Rajun näköinen tontti on nyt, sitä ei siististi saa kaivettua kun on niin lohkareista maata. Pohjat kyllä ovat hyvin tasaiset.

Anturoita pitää alkaa tekemään. Mökki on niin pieni ja pohja kauttaaltaan tasainen, niin ajattelin tehdä juoksuanturan johon tartunnat ja pilariharkoilla ylöspäin. Massanvaihtoa ei tehdä huonojen kulkuyhteyksien vuoksi. Aion korvata sen paremmalla routaeristyksellä. Anturan yläpintaan kauttaaltaan suulakepuristettu routaeriste.

Vappuna tilattiin lamellihirsipaketti "pohjoisesta". Se tullee heinäkuun alussa. Se on aika pieni; sauna, tupa ja korkea parvi yhteensä 30 m2. Isompi mökki tulee ehkä joskus. Tilasin myös päätykolmiot hirrestä, en halua alkaa ristikoiden kanssa pelaamaan. Katto tehdään kurkihirrellä ja kattokannattajilla.

Laiturikin on työn alla. Rakentelen itse betoniponttoonit, muotit ovat jo melkein valmiina. Mitään muoviponttooneita ei viitsi meren rannalle viedä.

Rakennuslupahakemuksen täytän vielä tänään ja laitan huomenna postiin. Olisi mukavampaa ostella hirsipaketteja jos olisi rakennuslupa olemassa, mutta tällä kertaa luvan haku vähän venähti..

58

2785

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 10 10

      Miten sen kaivurin sait sinne?

      • Ojuri.

        Se on viety varmaan jäätä pitkin helmikuussa ja ensi talvena pois samaa reittiä, jos jäitä tulee?

        Jospa se kaivuri on ollut valmiina siellä saaressa? Synnynnäinen kaivuri ja tullut kaupan päälle.

      • ALOITTAJA ITSE

        Meillä on siellä kylän satamassa sellainen saarirakentajan siunaus, kuljetuslautta jolla liikkuu raskaskin kalusto.

        Se on mahtava juttu, sen muutaman satasen reissusta maksaa mielellään. Voin kuvitella että saareen akentaminen on hankalaa siellä missä tällaisia vehkeitä ei ole!

        Näillä nurkilla kun koko kylän elämä pyörii meren ympärillä, ei ole mitään hankaluuksia saada putkaria, sähkäriä tai nuohoojaa saareen. Talvella liikutaan kelkalla tai maasturilla ja kesällä veneellä.

    • dddd3

      Rakennusluvan saaminen saareen voi joskus olla aika työlästä, uskalsit kuitenkin ottaa riskin?

      • Anonyymi

        Me rakennettiin mun miehen kanssa saareen jossa ei ole muita mökkiläisiä,valitsimme vaan saaren ja menimme sinne ja raivasimme puista tilaa tulevalle mökillemme,sitten öisin kuskasimme puutavarat sinne eettei kukaan nähnyt,myös muut rakennusmateriaalit veimme aina iltaisin,pimeällä,talvella jäätä pitkin,nyt on upea hirsi mökki josta kukaan ei tiedä mitään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja pimeän aikaan teit tämän kommenttisikin !

      • Anonyymi

        Me mitään ralemnuslupia haeta kun mennään johonki saareen mikä näyttää hyvältä,sinne rakennetaan mökki ja kukaa ei tiedä onko lupaa vai ei

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja pimeän aikaan teit tämän kommenttisikin !

        Haista sinä pelle vittu

    • Kateellinen Erkki

      Se on kuin lottovoitto. Ei pääse sukulaiset, eikä itikat haittaa. Nyt kannattaa ostaa saaritontteja jos vaan jostain löytää. Saaria kun ei enää valmisteta.

    • niitä tulee lisää

      Saaria kun ei enää valmisteta.

      Arabit on tämänkin teorian kumonneet jo vuosia sitten.

    • kiitos ei

      miten sen hirsimökin saatte sinne saareen heinäkuussa? Jotenkin haiskahtaa koko juttu ja kaikki me tiedämme että ko jutut tehdään aina talvella kun on jäät.....ja takuulla alkaa leikki aurinkokennoilla jne....sähköjä tuskin on eikä saa edes rahalla.....kaikkea ne ihmiset ostaa....ja sitten se kulkeminen saareen....anna minun nauraa....

      • Anonyymi

        Hei pölö jirsimökin saa saareen heinäkuussa kun vie veneellä hirret saareen tai lautalla

    • ALOITTAJA ITSE

      Rakennusluvan kanssa otin kyllä pienen riskin, mutta kiinteistö kuuluu vahvistettuun kaava-alueeseen. Hyvin pieni mahdollisuus että luvan kanssa tulisi murheita.

      Nimimerkki "kiitos ei" on vähän epäluuloinen, en koe tarvetta todistella mitään mutta vastaan lyhyesti:

      -hirsimökki tuodaan kuljetuslautalla, kuten edellä mainitsin
      -jäätilanne on epävarma merellä, siksi kesärakentaminen
      -sähköliittymä on Fortumin 1-vyöhykkeellä, maksoi 2640e (plus johto ja kaivuu)
      -saareen kuljetaan avovesiaikana veneellä, jääpeitteen aikana moottorikelkalla tahi lumitilanteen salliessa kumipyöräajoneuvolla

      Saaristossa on vielä tänäkin päivänä vakituisia asukkaita, ei se mitään periferiaa ole.Meidän saaressakin on vanha kalastajatila, mutta sitä ei ole asutettu aikoihin. Mökkirannasta vartti veneellä ja vartti autolla niin ollaan kaupungin keskustassa. Sähköverkko on laaja, ja moneen saareen tulee kunnan vesijohtokin - meillekin. Sitä liittymää ei vielä ole hankittu.

      Tutustu Karttapaikan tai Fonectan karttoihin. Yllätyt, kun huomaat kuinka moneen saareen sähkökaapeli menee.

      • aisaaja1

        Vinkki rankojen käsittelyyn = aisaus: vesurilla tai parkkausraudalla vetäiset rangoista parilta sivulta kuoren puuta myöden pois, niin jo loppukesällä sinulla on kuivaa puuta.

        Kuoripäällisenä koivut muhentuvat muutamassa kuukaudessa ja saavat värivikaa, ja haapa kehittää kuoren alle inhottavan limakerroksen ja isompi haapa sitkistyy vaikeaksi pilkkoa. Havupuut sinistyvät ja keräävät hajullaan maisemaan puuntuholaisia, joita ilmestyy myös mökkihirsille vaikka eivät kuivaa puuta syökään.

        Rakennusvaiheessa on kiireellisempiäkin töitä kuin polttopuuhuolto, mutta jos aloittajalla sattuisi olemaan lähistössä teini-ikäinen voimaihminen, niin kannattaisi antaa rankojen aisaus urakaksi. Varsinaisen klapinteon ehtii parin vuoden päästäkin. - Itse on vuosikausia polteltu polttoarvoaan menettäneitä ja värivikaisia raivauspuita...

      • ALOITTAJA ITSE
        aisaaja1 kirjoitti:

        Kiitos vinkistä! Tuota aisaamista olen harkinnutkin. Ajattelin myös että voisi katkoa ne saman tien pölleiksi ja halkaista kerran. Ne on niin kivan paksuisia että halkaisukirveellä saa yhdellä huitaisulla. Voisi sitten myöhemmin pilkkoa pienemmiksi.

        Jotain niille pitää tehdä vaikka kiire onkin. Olisi sekin kamalaa kun saa saunan valmiiksi loppukesällä ja joutuisi veneellä kuljettamaan kuivaa puuta..

      • kiitos ei....

        mikä sinun aloitusviestin tarkoitus on? Luuletko että tänne pitää kaikille ilmoitella jos alkaa mökkiä rakentaa saareen tai mantereelle...eikö ole ihan tarpeeksi puuhastelua ilman tänne ilmoittelua....olen tehnyt elämäni aikana 12 mökkiä ja en ole ikinä tänne niistä riviäkään laittanut....onnea projektiin....saareen kulkeminen on vain niin työllästä etten ainakaan minä sinne mökkiä tekisi. Mihin autosi jätät ja mihin vieraasi autonsa jättävät? Ja sitten se tavaroiden rahtaaminen ja aina jää jotain mantereelle....ja eikun takaisin....ja tuo hyttysjuttu ei ole kyllä ongelma meren äärellä...kutsumattomia tulee siitä huolimatta vaikka on saaressa....

      • No,uuteen saunaan..
        ALOITTAJA ITSE kirjoitti:

        Loppukesästä sulla on varmaan sen verran ylimäärästä laudanpalaa, että kyllä niillä saunan syksyllä lämmittää. Ite oon tehny koivurankojen kansa niin että oon pyhkässy karsiessa aina sahalla tuohen rikki niin ei tarvi häsätä aisaamisenkanssa. Tosin kuorimaraudan kanssakin on tullu harrasteltua kun olen parkannu tontilta kaadettujen näreiden latvoja rakoiiteritarpeiksi.. Joo tiedän, ei oo järkeä oksasia latvoja parkata, mutta onko mökkihomissa yleensäkään, vapaa-ajallahan niitä tehään :)

      • onnea vaan
        kiitos ei.... kirjoitti:

        mikä sinun aloitusviestin tarkoitus on? Luuletko että tänne pitää kaikille ilmoitella jos alkaa mökkiä rakentaa saareen tai mantereelle...eikö ole ihan tarpeeksi puuhastelua ilman tänne ilmoittelua....olen tehnyt elämäni aikana 12 mökkiä ja en ole ikinä tänne niistä riviäkään laittanut....onnea projektiin....saareen kulkeminen on vain niin työllästä etten ainakaan minä sinne mökkiä tekisi. Mihin autosi jätät ja mihin vieraasi autonsa jättävät? Ja sitten se tavaroiden rahtaaminen ja aina jää jotain mantereelle....ja eikun takaisin....ja tuo hyttysjuttu ei ole kyllä ongelma meren äärellä...kutsumattomia tulee siitä huolimatta vaikka on saaressa....

        No saahan sitä ilonsa jakaa muiden mökkiläisten/mökkeilystä kiinnostuneiden kanssa.

      • Erkki
        kiitos ei.... kirjoitti:

        mikä sinun aloitusviestin tarkoitus on? Luuletko että tänne pitää kaikille ilmoitella jos alkaa mökkiä rakentaa saareen tai mantereelle...eikö ole ihan tarpeeksi puuhastelua ilman tänne ilmoittelua....olen tehnyt elämäni aikana 12 mökkiä ja en ole ikinä tänne niistä riviäkään laittanut....onnea projektiin....saareen kulkeminen on vain niin työllästä etten ainakaan minä sinne mökkiä tekisi. Mihin autosi jätät ja mihin vieraasi autonsa jättävät? Ja sitten se tavaroiden rahtaaminen ja aina jää jotain mantereelle....ja eikun takaisin....ja tuo hyttysjuttu ei ole kyllä ongelma meren äärellä...kutsumattomia tulee siitä huolimatta vaikka on saaressa....

        Ei sinne sukulaiset pääse kun ei niillä ole venettä.

      • Anonyymi
        Erkki kirjoitti:

        Ei sinne sukulaiset pääse kun ei niillä ole venettä.

        Kyllä ne vasn pääsee joku voi tuoda ne rannasta sinne riesaksi meidän mökillä kutsumattomat ammutaan haulikolla ja upotetaan sementin avulka mereen

    • iki ihanaa

      Saaret on paratiiseja, onnen kantamoisia, rauhan tyyssioja, ei hyttysiä eikä mitään muutakaan häiriötekiää vai suunnaton onnen tunne huumaa mielen, koita siinä sitten pysyä tajuissaan....

      • kyllä on

        vai ei ole hyttysiä saaressa.....kerro miksi jos näin on?

      • Anonyymi

        VARMASTI on hyttysiä saaressa

      • Anonyymi

        Minäkin haluan sellaseen saareen missä ei ole hyttyysiä

      • Anonyymi

        Syö pers karvasi jokaisessa saaressa in hyttysiä joten pelle älä valehtele

    • dddd3

      Saarimökissä on monia iloja, ja saareen rakentaminenkin on loppujen lopuksi ihan kivaa. Paljon työläämpää kuin mantereelle. Vähän naureskellen katselen keväisin "manteremökkiläisiä", kun roudaavat mökille tavaraa peräkärryllä. Saarimökkiläinen säästyy tältäkin (mielestäni ihan turhalta) puuhalta.

      • herra saarelainen

        Saarimökkeilyssä on tietty alkukantainen piirre, jollain tavalla vähän kuin erämaamökissä.

        Saareen ei tarvitse tehdä tietä eikä parkkipaikkoja. Pihan voi jättää metsäiseksi, jolloin se on "ihmisen kokoinen", turvallinen. Mieli lepää paremmin kun ei tarvitsella arkista autoa pihassa.

        On mahtavaa ajaa autolla perjantaina kunnan venesatamaan. Siellä on kova kuhina, satoja venepaikkoja. Veneillä lähdetään peräkanaa samaa väylää, osa mökkiläisiä yhteysveneillä ja osa matkaveneilijöitä. Väylää ajellessa kanssaveneilijät vähenevät, kääntyilevät saarien suojiin kuka mihinkin menee. Silloin alkaa rauha.

        Naapuri saattaa illalla veneillä laiturin viereen morjestamaan ja vaihtamaan muutaman sanan. Joskus pidemmäksikin aikaa ja otetaan konjakit.

    • ALOITTAJA ITSE

      Nyt on noin 18 tonnia tavaraa kuljetettu saareen. Aika rutosti menee materiaalia vaikka on kuitenkin pienet neliöt kyseessä! Siinä on silti jo laiturin ponttoonit ja ankkuripainot mukana.

      Rakennuslupa tuli alkukesällä nopeasti, kesti 1,5 viikkoa! Siinä ei onneksi ollut juuri huomautettavaa, hyvä juttu koska hirsimökki oli jo tuotannossa ja liiterin runko valmis...

      Hirsikehikko on puolivälissä. Sitä vähän aliarvioin, olikin hitaampaa kuin kuvittelin. Villakaistojen ja vaarnatappien laittaminen vie aikansa, mutta on niissä hirsissä pirun tiukat salvokset! Lekalla joutuu lähes kaikki paukuttamaan kiinni. Onkohan kaikilla valmistajilla samanlaiset salvokset? Kai se hyvä on silti, ei tuule nurkista.

      • Hyvä tulee

        Juu. Eli tiukka salvos teettää työtä, mutta lopputulos on sitten parempi, eli ei ole ilmavuotoja nurkissa.
        Toki lamellihirrellä vaikuttaa myös ilman kosteus siihen tiukkuuteen. Kuiva lamellihirsi kun tuppaa turpoamaan kosteilla ilmoilla.

        No jokatapauksessa huolellisesta pystytyksestä on iloa vuosisadoiksi, joten vaivan näkö palkitaan.

      • naurattaa

        mistä tiedät että 18 tonnia...onko sinulla rannassa puntari?

      • ALOITTAJA ITSE
        naurattaa kirjoitti:

        mistä tiedät että 18 tonnia...onko sinulla rannassa puntari?

        Laskin rahdituspainot yhteen. Pelkkä hirsitoimitus oli melkein 10 tonnia.

        Muut oli aika helppoa laskea. Tonnin suursäkki painaa 1000 kg, 800 kilon laituriankkuri painaa 0,8 tonnia ja niin edespäin.

        Niin, tyhmiä kysymyksiähän ei olekkaan.

    • yhe5 b

      ei taida olla mitään merkitystä sillä että ilmankosteus on tällä hetkellä suuri?

      Joo,o. Jokohan laittaisi kalsarit jalkaan ja hyppäisi autoon&5min. ja mökillä. Me ei jaksettu tapella saarimökin kanssa vaan vaihdettiin mantereenmökkiin mutta ihan vapaasti..

      • K. Kivinen

        Miten teillä on jätevesiasiat. Imeytyskenttä ei taida oikein onnistua...

      • Saarelainen erakko
        K. Kivinen kirjoitti:

        Miten teillä on jätevesiasiat. Imeytyskenttä ei taida oikein onnistua...

        No näitä epäilijöitä saarirakentamiseen löytyy ja kaikenmaailman besserwissereitä " minä en ikinä" jne. Niinkuin nyt tuokin " imetyskenttä ei onnistu" tehdään niinkuin luvassa lukee ja thätsit ... Saaressa on tietenkin kantovesi joten jätevesiasiat sen mukaan: saunapallo ja mökkikaivo riippuen onko lavuaaria tai ei.

      • Vastoja
        Saarelainen erakko kirjoitti:

        No näitä epäilijöitä saarirakentamiseen löytyy ja kaikenmaailman besserwissereitä " minä en ikinä" jne. Niinkuin nyt tuokin " imetyskenttä ei onnistu" tehdään niinkuin luvassa lukee ja thätsit ... Saaressa on tietenkin kantovesi joten jätevesiasiat sen mukaan: saunapallo ja mökkikaivo riippuen onko lavuaaria tai ei.

        Monta sinne saunapalloon mahtuu kerrallaan?

      • 17+15
        Vastoja kirjoitti:

        Monta sinne saunapalloon mahtuu kerrallaan?

        Noin pitkällä rakentamisessa eikä vielä itse tiedä tuleeko lavuaari vai ei?

      • saaressa on
        K. Kivinen kirjoitti:

        Miten teillä on jätevesiasiat. Imeytyskenttä ei taida oikein onnistua...

        ei tartte saareen mitään imeytyskenttiä tahi astioita.muutenkin saareen rakentamisessa on löyhemmät säännöt,kun mantereen/kaavoitusalueen puolella.itselläni ollut talviasuttava mökki saaressa vuosia,ja on tehty laajennuksia,ym rakennuksia.kaikille on tullut luvat hetkessä,ja rakennustarkastaja ei ole ikinään käskenyt siirtää mitään,vaikka kaikki mitat ei täyttyisikään.onpa todennut vaan,että ketäpä ne täällä saaressa haittaa,ja itsehän te valvotte ja tiedätte tekemisenne:)saareen rakentaminen on toki työlläämpää,mut eipä tule kutsumattomia vieraitakaan,varkaista puhumattakaan.takuu varmasti saarimökit tulee kiinnostamaan yhä enemmän suomalaisia tulevaisuudessa.kulkemisen kanssa ei myöskään mitään ongelmia.talvisaikaan autolla tahi kelkalla,tai jopa jalkaisin kuntoilun kannalta,ja jos oikein huono keli on,päräytetään kelirikko hydrolla heikkojen jäiden ylitte,ja jos jäätä on runsaasti,niin omalla traktorilla pidetään jäätie auki koko talven ajan,mukavaa puuhastelua.onhan meidän saaressa toki muitakin mökkiläisiä,mut eipä niistä haittaa ole,vaan päinvastoin.autellaan toisiamme erillaisissa asioissa:)näin ainakin meillä siellä maalla,abaut 200km helsingistä sisämaahan päin.maalla on vielä aitoja ihmisiä:)

      • saaressa on
        saaressa on kirjoitti:

        Helikopteri ja kuumailmapallo unhohtu kätevien saarikulkupelien listasta

      • Huvilasta huussi
        Vastoja kirjoitti:

        Monta sinne saunapalloon mahtuu kerrallaan?

        En tiiä mutta kuulemma pehmeet löylyt. Varsinkin saaressa.

    • ddd3

      Kuinka mökki edistyy?

      • ALOITTAJA ITSE

        Kiitos kysymästä, hirsirunko on nyt pystyssä!

        Parhaillaan laitellaan kattokannattajia jotta päästään vesikattohommiin. Sitten alkaa mukavammat hommat, lattiat ja muut sisätyöt. Onneksi sisätyöt ovat aika vähissä, kun on hirsipinnat.

        Koitetaan vähän pitää hoppua, nyt alkaa jo syksy olemaan näköpiirissä.

    • merimökki

      Hyvä meininki! Minulla on saarimökin lopputarkastus piakkoin. Aika pitkään meni rakentamisessa, mutta ihan oma vika. Nimittäin mökki kyllä kuljetettiin sinna lautalla kerralla, joten kyse oli vaan siitä, että tein hiljakseen, ja nautin välissä kesäpäivistä. Meni siis useampi kesä, että tuli täysin valmiiksi. Tein myös harjaan saakka hirrestä ja kurkihirrellä (tai oikeammin liimapalkilla) harja. "Saunamökki" noin 40 m2 parvi mukaan lukien.

      Seuraavaksi mietin vesipuolta: ilmeisesti investoin Affluxin vedentekolaitteeseen, jolla tekee noin 100 litraa vettä tunnissa suoraan merivedestä. Ei tarvitse kauaa käyttää, kun on jo viikonlopun vedet tehty säiliöön. Samanlaisilla laitteilla tehdään mm. Cafe Komsalön vedet Sipoon saaristossa, kuten myös Störön vedet moneen mökkiin, onkohan tuo nyt Inkoota. Niillä on 5 kuution säiliö, johon vettä tehdään koko ajan. Vesihomma on saarissa ehkä hankalin, koska porakaivot ei välttämättä onnistu. Mutta nykytekniikka on onneksi ratkaissut tämänkin ongelman.

      Seuraavaksi täytyy alkaa pohtia pientä laajennusta. Voisin tehdä toisen suuremman mökin, luvassa on mahdollisuus, mutta en tarvitse niin paljon tilaa. Ulkona mökillä pääasiassa kuitenkin ollaan.

      Suuri osa tämänkään ketjun kirjoittajista ei varmaan koskaan ole käynyt näissä Suomenlahden vanhoissa kalastajakylissä, kuten Tammiossa. Ne on mitä hienointa saaristoa, todellisia aarteita, ja kaukana autoista ja muusta arkisesta. Veneilijät paremmin tuntee noita seutua, ja tietysti ne sadat tai tuhannet kesämökkeilijät, jotka saariin vaeltavat.

      Saarissakin on kyllä hyttysiä, vaikka joku tuossa väitti että ei ole. Ja saarissa on monesti paremmat rannat kuin mantereella: ei kaisloja, ja syvempää, vesi vaihtuu paremmin. Merialueella saarimökki on kyllä ykkösvaihtoehto!

      • ALOITTAJA ITSE

        Onko ne juuri niitä käänteisosmoosilaitteita?

        Sellaista kyselin ja tutkin nettiä. Amerikasta saa noin 300 dollariin niitä pieniä, Suomessa hintaluokka 700 euroa.

        Kysyin kuitenkin maahantuojalta, ja tyrmäsi heti nämä pienet laitteet meriveden puhdistuksessa. Kuulemma kalvot jatkuvasti tukossa. Niitä käytetään lähinnä kaivo- tai hanaveteen.

        He arvioivat että kunnollisesta laitteistosta joutunee pulittamaan kaikkineen noin 15 000 euroa.

      • Merimökki

        Halvimmillaan käänteisosmoosilaitteet lähtee noin viidestä tonnista. Itse olen harkinnut "saaristopakettia", maksaa hieman alle 10 k€:

        http://www.johnsell.fi/html/vedenpuhdistus_merivedesta.php

        Jos mökki maksaa kuusinumeroisesti, ja vesi nelinumeroisesti, niin en pidä tuota ollenkaan kalliina. Ulkosaaristoon ei vesijohtoa kannata vetää, ja saaren kaivot ovat aika epäluotettavia - ei kannata ottaa riskiä, että tekisi porakaivon.

    • Suosittelen

      Perustakaa vesiosuuskunta. Meidän mökkisaareen tulee vesi meren pohjaan laskettua vesijohtoa myöten. Liittymä mksoi noin 3000 €/ mökki, mutta käyttö on ollut halpaa.

      • täyttä puppua

        Kaikesta näkee että koko juttu on keksitty eli mielikuvituksen tuote ja kirjoittaja vaan haaveilee mitene tekisi saareen mökin jne. Jos joku rakentaa saareen oikeasti mökkiä niin miksi sitä alkaisi julkisesti täällä kirjoitella mitä tekee jne ja mökii tulee pohjoisesta? Älkää uskoko mitä vaan täällä saa lukea...suurin osa täyttä potaskaa.
        Monta asiaa mihin hän ei kommentia anna eli ei oikeasti tiedä miten homma oikeasti menee...tekee itse betoniponttoinit jne....heh heh

      • naurattaa

        miten saareen jossa on yksi mökki voi perustaa vesiosuuskunnan ja mksi kun vettä on joka puolella...juomavesi ei voi olla ongelma. Eikä edes maksa paljon....voi ihme näitä juttuja

      • naurattaa

        Miten vesijohto pysyy talvella ettei jäädy...kerro kun sen keksit.

      • ei ikinä
        naurattaa kirjoitti:

        Miten vesijohto pysyy talvella ettei jäädy...kerro kun sen keksit.

        Ja kun saari mökin saa valmiiksi niin sitten alkaa se arkinen helvetti. On muuten melkoinen kokemus mennä veneellä koko perhe siinä ja kaikki viikonlopun ruokajutut ja tavarat lastina...ja vettä tulee kuin kaatamalla ja tuulee 15m/s....siitä on romantiikka kaukana. Minulla on huonot kokemukset ja kotimatkalla huomaa että autosta on renkaat puhkotto kun se on ilman vartiointia rannassa. Ja aina kun pääsee perille muistaa että hitto se unohtui autoon tai kauppaan...

      • Merimökki
        täyttä puppua kirjoitti:

        Kaikesta näkee että koko juttu on keksitty eli mielikuvituksen tuote ja kirjoittaja vaan haaveilee mitene tekisi saareen mökin jne. Jos joku rakentaa saareen oikeasti mökkiä niin miksi sitä alkaisi julkisesti täällä kirjoitella mitä tekee jne ja mökii tulee pohjoisesta? Älkää uskoko mitä vaan täällä saa lukea...suurin osa täyttä potaskaa.
        Monta asiaa mihin hän ei kommentia anna eli ei oikeasti tiedä miten homma oikeasti menee...tekee itse betoniponttoinit jne....heh heh

        No mikäs ongelma on betoniponttoneiden tekemisessä? Et vaan osaa! Voit toki ostaa laiturin vaikka Marinetekiltä (kuten oma iso laiturini on), mutta kyllähän ponttoneita itsekin voi tehdä - tunnen erään kaverin Sipoon saaristossa, joka näitä tekee ja asentaa.

      • Merimökki
        naurattaa kirjoitti:

        miten saareen jossa on yksi mökki voi perustaa vesiosuuskunnan ja mksi kun vettä on joka puolella...juomavesi ei voi olla ongelma. Eikä edes maksa paljon....voi ihme näitä juttuja

        Saarissa voi olla satoja mökkejä tai sitten voi olla oma saari yhdellä mökillä. Mutta puhdas vesi on yhtäkaikki hyvä homma: tuo Suomenlahden vesi ei ole kovin hyvää juotavaksi... ja on paljon mukavampi peseytyäkin makealla vedellä. Vaikka meressä uisikin. Monet käyttää sadevettä, mutta siinäkin on epäpuhtauksia.

      • Merimökki
        ei ikinä kirjoitti:

        Ja kun saari mökin saa valmiiksi niin sitten alkaa se arkinen helvetti. On muuten melkoinen kokemus mennä veneellä koko perhe siinä ja kaikki viikonlopun ruokajutut ja tavarat lastina...ja vettä tulee kuin kaatamalla ja tuulee 15m/s....siitä on romantiikka kaukana. Minulla on huonot kokemukset ja kotimatkalla huomaa että autosta on renkaat puhkotto kun se on ilman vartiointia rannassa. Ja aina kun pääsee perille muistaa että hitto se unohtui autoon tai kauppaan...

        Voihan sulla jäädä kamat kauppaan, vaikka mökki olis missä. Ja jos lähdet veneilemään, niin taas voi jäädä kamat vaikka kotiin. Mikä ongelma tuo sitten on?

        Mun auto on vartioidulla satama-alueella säilössä, kun olen merellä ja saaressa. Enpä ole kuullut, että keneltäkään olisi siellä renkaita puhkottu...

        Ja kun on kunnon vene, keli ei ole ongelma. Mulla on useampikin vene, mutta jo pienellä 5,6 metrisellä avoveneellä pärjään kovissakin keleissä - vauhtia vaan alas tonne 10 - 15 solmun välille, niin onnistuu turvallinen kotiintulo vaikka olis se 15 m/s. Ja noin kovia tuulia ei nyt kovin usein kesällä kuitenkaan ole. Ja jos on tosi paha keli, menen Targalla.

        Tietysti nämä on vähän semmosia juttuja, että jos ei ole merielämä tuttua, niin ehkä kannattaa pysyä mantereen puolella.

      • Suosittelen
        naurattaa kirjoitti:

        Miten vesijohto pysyy talvella ettei jäädy...kerro kun sen keksit.

        Vesijohto ei jäädy merenpohjassa. Johto on kaivettu rannassa kahden metrin syvyyteen tonttisulkuventtiilille ja siitä johto vedetty routarajan alapuolella maakellariin. Maakellarista lähtee kesävesijohto saunaan. Saunaan vedetty johto jäätyy talvella, mutta talviaikaan vettä saa haettua maakellarista. Tosi toimiva ratkaisu.

        Meillä vesiosuuskuntaan kuuluu useita saaria. Jäseniä osuuskunnassa lienee toistasataa.

      • Duusari
        Suosittelen kirjoitti:

        Hyvin kaivettavaa maata siellä teidän merensaaressanne kun noin uppoaa putket maahan.

    • mannermökkiläinen

      Oikein naurattaa muutamat kommentit. Huomaa ettei kirjoittaja ole koskaan astunut asfaltilta pois, tässä helmet:

      -"miten sen hirsimökin saatte sinne saareen heinäkuussa? Jotenkin haiskahtaa koko juttu ja kaikki me tiedämme että ko jutut tehdään aina talvella kun on jäät.....ja takuulla alkaa leikki aurinkokennoilla jne....sähköjä tuskin on eikä saa edes rahalla.....kaikkea ne ihmiset ostaa....ja sitten se kulkeminen saareen....anna minun nauraa...."

      -"mistä tiedät että 18 tonnia...onko sinulla rannassa puntari?"

      -"Miten teillä on jätevesiasiat. Imeytyskenttä ei taida oikein onnistua..."

      -"Kaikesta näkee että koko juttu on keksitty eli mielikuvituksen tuote ja kirjoittaja vaan haaveilee mitene tekisi saareen mökin jne. "

      -"Miten vesijohto pysyy talvella ettei jäädy...kerro kun sen keksit."

      -"Hyvin kaivettavaa maata siellä teidän merensaaressanne kun noin uppoaa putket maahan."

    • Anonyymi

      Me ollaan mieheni kanssa rakennettu mökki saareen,mitään rakennuslupia emme hakeneet,menimme vaan yhteen saareen kun olimme veneilemässä ja päätimme että tähän rakennamme kesämökin nyt olemme vieneet rakennus tarpeita veneillä,lautoilla sinne,tänään viedään ikkunat,ovet,mökki pian valmis ja kukaan ei tiedä missä se meidän mökki on,kun emme ilmoita siitä,mitään rakennuslupia emme hakeneet emmekä hae,mieheni on rakennusmestari hän kyllä osaa rakentaa ja tietää mitä mökki rakentamiseen kuuluu,osaa tehdä veden paikat,salaojat ym.meidän mökkiä ei kaupungin kusipää virkamiehet löydä.t.Jarkko ja Lauri,Nyt minä menen saunan rakennuspuuhiin.

    • Anonyymi

      Ei diinä mitään lupia tarvita jos rakentaa mökin saareen ei me ainakaan haettu ja nyt on upea hirsimökki saaressa

    • Anonyymi

      Ja aukeaa kuin yhteiskunta konsaan
      komsiikomsaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      7032
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1317
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1096
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1051
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe