Kysymyksiä bipolaarisille selvittääkseen omaa tilannettaan..

Hei,
Voi olla, että tästä tulee pitkä teksti tai sitten ei.. Sen näkee sit kun olen kirjottanut (taino max. 5000 merkkiä).

En oikein tiedä mitä tehdä, tässä pohtinut vakavissani itseäni, omia tekojani tunteitani ja elämääni. Ilman mitään lääkäreidenkin superdiagnooseja olen huomannut, että omaan hyvin monia bipolaariselle ihmiselle ominaisia ominaisuuksia josta päätellen omaan todennäköisesti tämän "taudin".

Kerron tässä pätkässä itsestäni, voi skipata jossei historiat kiinnosta, ei ole oleellinen pätkä mutta selvittää hieman miksi olen päätynyt tähän tulokseen, että olen mahdollisesti bipolaari.
Olen tällähetkellä 22 vuotias nuorimies, asun yksin ja muuttanut pois kotikaupungistani hiljattain. Olen luova, sosiaalinen, iloinen ja todella lahjakas ihmisten kanssa. En tosin opiskele ja olen nyt määräaikasessa duunissa joka loppuu pian. Joskus olen omasta mielestäni, lahjakkain, hauskin, komein ja siistein. Saan kenet vaan ja kaikki haluaa minut. Hoidan hommat hetkessä ja haluan vaan tehdä lisää. Revin kirjan palasiksi, teen siitä "taidetta", menen omiin pieniin maailmoihin ja "näyttelen", soitan mummille ja kerron kuinka loistavasti menee vaikka jääkapissa ei olisi ruokaa, laskut maksamatta eikä ole rahaa vuokraan mutta noilla asioilla ei ole mitään väliä, koska ei niillä ole.. AH! Mutta tuolloin myös , olen oikeasti onnellinen, saan oikeasti aikaan ja olen oikeasti luova.
Melankolia kun iskee niin se kestää joskus päiviä, nykyään se kestää pidempään. Muut ihmiset onneksi yleensä saa revittyä pois siitä, tai sosiaaliset tilanteet. Kun elämä on paha paikka. Ei ole tulevaisuutta ja ainoastaan se fakta, ettet halua satuttaa äitiäsi pitää sinut elossa. Kerran 18 vuotiaana jouduin sairaalaan kun olin tyhmä ja satutin itseäni. Raskasmielisyyden aikaan tosin kirjotan mikä maailmassa ja kaikessa vituttaa, mikä pohdituttaa. Se historiasta, historia on vaan jaarittelua menneestä, mutta jos tämän luitte saitte kuvan, että en vain kuvittele asioita. Tai ehkä kuvittelen hehaehhea.

JA SE KYSYMYS:

Juttu on kuitenkin se, että mennäkkö lääkärille? En näe itselleni selvinäkään hetkinä tavanomaista tulevaisuutta, en näe olevani onnellinen kultaisennoutajan, lapsien ja asuntolainan kanssa. Nimittäin "high" hetkinä tuntuu, että olen oikeasti onnellinen. En vain tiedä kestääkö se, tämä, paheneeko tämä? Olen täysin lääkkeitä vastaan. Pelottaa, että jos minua lääkitään se vie osan MINUSTA pois.. Se tekee minusta kuoren, kadotan liekin ja tyydyn tyytymään ja se paskoisi kehoni ja maksani ja hyi, ei..
Olisiko täällä jotain näkökulmia asiaan? Voisiko olla, että kuten tähän asti olen tehnyt olisi tämä itsehoidettavissa?