Voi kun joku tekisi sellaisen lakialoitteen, että vanhempi, joka ei tapaa lastaan, joutuisi maksamaan tapaamattomuuskorotusta. Sillä onhan se niin, että vanhemmat, jossa molemmat hoitaa lapsia/lasta, niin ostaa ja maksaa lapsien elatuksesta sen ajan, kun lapsi on hänellä.
Ja ne , ketkä ei tapaa lapsiaan pitäisi rahallisesti korvata se lapsen huoltajalle/lähiomaiselle. Näin saataisiin etävanhempi osallistumaan hoitoon tai kustannuksiin. Joutuuhan rikoksistakin maksamaan henkisistä kivuista rahallisesti, niin kyllä tapaamattomuus aiheuttaa lapselle ihan yhtä paljon henkistä kipua, jos ei peräti enemmänkin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ja ne , ketkä ei tapaa lapsiaan pitäisi rahallisesti korvata se lapsen huoltajalle/lähiomaiselle. Näin saataisiin etävanhempi osallistumaan hoitoon tai kustannuksiin. Joutuuhan rikoksistakin maksamaan henkisistä kivuista rahallisesti, niin kyllä tapaamattomuus aiheuttaa lapselle ihan yhtä paljon henkistä kipua, jos ei peräti enemmänkin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Niin, se on totta, että lasta tapaava vanhempi ostaa esim. synttäri-ja joululahjan. Maksaa lapsen elämisestä sinä aikana(ruoat,harrastukset, elämykset,matkat) kun vanhemman luona...elatusmaksun lisäksi. Jotkut selviää elatusmaksulla lapsen päivittäisistä kuluista, mutta eivät ajattele mitä kipua ja henkistä kärsimystä tuo omalle lapselle. Se olisi niinku korvaus lapselle.
Olen lueskellut vuoden päivät aina silloin tällöin tätä palstaa, ja törmännyt tähän samaan kirjoitukseen eri ketjuissa todella monta kertaa.
En tiedä, oletko ap se sama henkilö, jota Lissuksi kutsutaan.
Kommentoin nyt tuota ajatusta yh-äitinä, jonka lasta isä on tavannut yhteensä 2h yhdeksän vuoden aikana.
Olen aikanaan tehnyt väärän valinnan puolison suhteen. Valitettavasti hänestä ei isäksi ollut. Kaikista ei ole vanhemmiksi, eikä sitä asiaa voi korvata millään.
Mielestäni olen päässyt siinä mielessä helpolla, että isä ei ole mitenkään taistellut lapsesta. En olisi lasta hänelle uskaltanut jättää (ja tästä on nyt turha palstan vihaisten isien kimpaantua, ette tunne tapausta). Ei ole tarvinnut tapella asiasta, isää ei ole kiinnostanut.
Lapsen kannalta katsottuna tilanne on tietysti ollut surullinen, mutta hänkin on oppinut elämään asian kanssa, kun ei siitä ole tehty turhan suurta numeroa.
Kyllä lapsen tapaamisen pitää lähteä halusta olla lapsen elämässä läsnä, ei pelosta, että saa sakkoja, jos ei tapaa.
Idea muka ajaa lapsen etua, mutta ajatelkaa niitä lapsia, jotka viettäisivät aikaa isän kanssa, koska isällä ei ole varaa muuhun ja on pakko tavata. Ainakaan omalle lapselle en sellaista soisi.
Ja miten tämä sanktio sitten toteutettasiin? Valjastettaisiinko kovin isot yhteiskunnat resurssit vahtimaan, onko nyt jokainen isi varmasti tavannut lasta ja missä on syy tapaamattomuuteen?
Ei yhteiskunta voi vahtia ihmissuhteitamme. Meidän pitää itse tehdä voitavamme, ja välillä sopeutua siihen, ettei mennyt niin kuin haaveiltiin.
Totta tuokin. Joskus on lapsen kannalta hyvä, ettei etävanhempi tapaa lasta. Mutta joku sanktio pitäisi siitä tulla, että jättää noudattamatta jo tehtyä sopimusta. Sopimushan on...no ..sopimus=) eli se on tehty lapsen parasta ajatellen. Tai näin ainakin pitäisi olla. Eli silloin voidaan ajatella että tapaamiset olisivat hyväksi lapselle. Mutta liian usein on niin, ettei sitä sopimusta noudateta. Tapaamissopimus on voitu tehdä laajaksikin, ja silloin elatusmaksuissa on ehkä huomioitu luonapitovähennys. Sitten jos tapaamiset ei toteudukaan niin kyllä siitä joku sanktio pitäisi olla. Tapaamissopimustahan voi toki muuttaa, mutta jos toinen ei siihen suostu, vaatii se oikeudenkäynnin, ja sen takia asiat jää usen sellaiseksi että etä vaan "hyväksyy" sen ettei sopimusta noudateta.
"Tapaamissopimus on voitu tehdä laajaksikin, ja silloin elatusmaksuissa on ehkä huomioitu luonapitovähennys. Sitten jos tapaamiset ei toteudukaan niin kyllä siitä joku sanktio pitäisi olla. Tapaamissopimustahan voi toki muuttaa, mutta jos toinen ei siihen suostu, vaatii se oikeudenkäynnin, ja sen takia asiat jää usen sellaiseksi että etä vaan "hyväksyy" sen ettei sopimusta noudateta."
No nyt tipahdin vähän kärryiltä. Tarkoititko, että lähivanhempi vain hyväksyy sen, ettei sopimusta noudateta?
Siis että lapsesta maksetaan pientä elatusmaksua siksi, että lapsi on paljon etävanhemman luona, mutta etä ei pidäkään lasta luonaan?
Jos etävanhempi joutuisi jonkinlaisen sakon muodossa maksamaan lähivanhemman tilille siitä, että ei ole ottanut lasta, niin kuinka tätä lakia valvottaisiin? Riittäisikö, että lähivanhempi ilmoittaa jollekin viranomaiselle (mille?), että etä ei nyt tullutkaan, eurot tänne? Vai olisiko jonkinlainen todisteluvelvollisuus ja millainen?
Aika hankalalta (mahdottomalta) kuulostaa.
Jos tilanne vakiintuu toisenlaiseksi kuin aluksi on sovittu, eikä toinen suostu muuttamaan sopimusta, niin eikö silloin kannata hakea oikeusteitse muutosta. Lähivanhemmallehan se vieläpä on ilmaista, koska muutos haetaan lapsen/lasten nimissä.
Eihän se hauskaa ole, eikä välttämättä paranna vanhempien välejä. Mutta ei tuollainen sakkojen napsauttelukaan sitä tekisi.
Lisäys vielä, että vanhemmat elelevät yhdessä, niin ei mikään laki valvo sitä, että molemmat hoitavat lasta ja maksavat lapseen liittyviä kuluja. Se ettei toinen osallistu on luultavasti aika monen eron syy.
Tuntuu epärealistiselta ajatus, että sitten kun erotaan, tulisi ympärille joku virkamiesten armeija, joka pitäisi huolen siitä, että toinenkin satavarmasti hoitaa velvollisuutensa. Tai jos ei hoida, niin maksaa siitä. Vaikka ymmärränkin, että tilanteet voivat tuntua tosi epäreiluilta ja hatuttaa.
En ole tarkoittanutkaan, että tapaamattomuuskorotus olisi rikesakko, vaan esim. jos etä ei ole ottanut lasta tapaamisiin 6kk sisällä, niin lähi voisi hakea tapaamattomuuskorotusta, joka taas olisi niin kauan voimassa, ennekuin etä hakisi purkua. Ja etän tietty täytyisi perustella korotuksen poistoa. Jos se olisi aiheeton, niin sitten pois.
Lähivanhempiko sen maksaa, syy tapaamattomuuteenon 75%:ssa tapauksia hänen.
Hatusta vetelet lukuja...
Erot on joskus riitaisia ja saatta jatkua, ikävä kyllä lasten kustannuksella. Siitä täällä palstalla on monta ketjua, mutta tämän ketjun tarkoitus on herätellä niitä, jotka jättävät lastansa tapaamatta esim. uusien liittojen myötä, josta ollut ikävästi artikkeleita, hankalan exän vuoksi (ei niin voi olla, saattaja voi olla joku muu kuin vanhempi), tai tuettua tapaamista esim. etän jaksamisen vuoksi. Ja voi olla että muitakin tilanteita on, mutta nämä nyt ensin tuli mieleen...vähättelemättä muita syitä =)
Niin, ehkä 90% on lähempänä todellisuutta.
Höpö höpö..
Sakko olisi hyvä asia ainakin 150 e kerta ellei tapaa lapsiaan. Minusta isät pääsee helpolla, kun ievät hoida eikä maksa. Äiti tekee kaikki työt eikä saa korvausta siitä mieheltä,kun hoitaa tämän lapsia.
Minusta olis hyvä jos äidit voisi tehdä laskun kaikista lapsenmenoista ja sitten mies maksaa sen. Esim jos lapsi tarvii vaatteita, niin puolet laksust mieheltä ja kaikki puoliski.
Niin, lähivanhemmallehan voidaan antaa uhkasakko, jos ei tuo lasta tapaamisiin..miksei toimisi myös toisinpäin...
Ei lähivanhemman tarvi tuoda lasta tapamisiin, yleensä se isä hakee jos viitsii ja haluaa. Miehen on itse huolehdittava siitä että tapamiset sujuu, ei se ole äidin tehtävä, hänhän hoitaa lapset yksin kokonaan muutenkin.
Kuvittelen, että normaali ihminen rakastaa lastaan ja haluaa tehdä kaikki hänen parhaakseen. Jos on tullut ero, niin siinäkin hyvät vanhemmat pyrkivät yhdessä toimimaan kaikessa lapsen parhaaksi. En ole eronnut ja meillä on lapsi jo aikuinen. Hän on tuottanut meille aina iloa ja kotimme olisi ollut hyvin tyhjä ilman häntä. Olen valmis edelleenkin auttamaan häntä esim. taloudellisesti kykyjeni mukaan vaikka asuu omillaan. Kiitän Jumalaa. että hän antoi meille lapsen.
Tuota samaa asiaa olen monet kerrat pohtinut. Ihan ehdottomasti pitäisi saada laki, joka velvoittaa nämä pakenevat etävanhemmat maksamaan enemmän. Toisaalta asia on niin, että mitäs hyötyä lapselle on vanhemmasta, joka tapaisi vain taloudellisista syistä - eihän lapsi ole tyhmä, kyllä hän nopeaan vaistoaa, jos tunteet eivät ole aitoja. Sellaista vanhempaa on hyväkin olla tapaamatta. Ja taas vanhempi, joka haluaa lapsensa elämään kuuluu, kuuluu sinne keinolla millä hyvänsä.
Minua itseäni hävettää isänä että on ainakin lähimenneisyydessä ollut juuri isillä tapana vain hävitä lasten elämästä eron jälkeen. Tästä häviämisestä ja välinpitämätömyydestä syntynyttä mielikuvaa päin me oikeasti hyvät isät lyömme edelleen päätämme, ja onhan toki jonkinmoista muutosta asenteissa tapahtunut.
Ymmärrän hyvin joidenkin kohdalla tapaamattomuuden ja lasten elämästä katoamisen: ehkä ero koetaan niin suurena henkilökohtaisena epäonnistumisena ja tästä tuleva häpeä muuttuu eroisän mielessä hyväksi ratkaisuksi lasten kannalta kun ovat vain toisen vanhemman vastuulla. MIelikuva on, vaikka surullinenkin, kuitenkin ahattelemattomutta ja lapsen tarpeiden laiminlyöntiä. Hieman sama ajatusmaailma ja loppupäätelmä tulee tapauksessa, jossa eroisä jättää tapaamatta lapsiaan suojellakseen itseään kivulta, jonka lasten tapaaminen aiheuttaa tms. Kyllä aikuisten täytyy kestää lasten vuoksi aina!
TIetty on tilanteisiin sopivia tapaamisia vaikeuttavia tekijöitä ja tapaamista mahdollisesti estäviä ja sabotoivia lähivanhempia. Näihin ei voi oikein yksilökohtaisten erojen vuoksi sanoa mitään, valitettavasti. Ja siksi usein tällaiset aloitukset menevät huuteluksi lähien ja etien välillä, syyttelyksi tapaamisten estämisistä yms.
Tapaamattomuuskorotus voisi mielestäni toimia, ainakin kaikissa niissä eroissa joissa ei tapahdu tapaamisiin liittyen mitään pelailua, kuten juuri estämistä, haittaamista tms. Eli tapauksissa, joissa loppujen lopuksi asiallisen eron asiallisissa jälkimainingeissa etävanhempi päättää kadota lastensa elämästä. PIeni pakko saattaisi lopulta tuoda ajan kanssa sen hyvän erovanhemmuudenkin esille. Ja onhan tässä taloudellinenkin seikka se, että jos on luvannut tavata ja jättää tapaamatta, on tuo lähivanhempi mahdollisesti budjetoinut tai muuten suunnitellut kaiken siten että nuo tapaamiset toteutuvat.
Yritin olla rakentava, sillä kyllä omia lapsiaan pitää tavat eronkin jälkeen jos ne niin tahtovat. Eikä tähän lauseeseen liittynyt mitään "mutta, entä jos, tai,.."jne kytkyjä.
Minä kaipasin isääni koko lapsuuden, nuoruuden ja kaipaan vielä aikuisenakin. En usko että muut lapset ovat erossa kummoisestikaan erilaisia.
Juuri tätä tarkoitan, lasten etua.
En tuonut esille kumpaakaan vanhempaa erityisesti sillä onhan nyt ollut ikävästi lehtien otsikoissa myös sitä, että yh-äidit "antaneet" lapsensa huostaan, jotta voivat elää suhteessa jonkun muun kanssa. Todella surullista lasten, että äidin puolesta siksi, että äidillä on kyllä oikeus onneen ja kahden keskiseen hetkeen uuden kanssa, mutta mahdotontahan se on, jos isä ei tapaa lapsia, jotta äiti saisi omaa aikaa. Usein nämä äidit ovat yksinäisiä ja väsyneitä arkeen, jota joutuvat yksin pyörittämään. Tämä on aika lyhyt yhteenveto mielipiteestäni ja voi olla että se synnyttää mielipiteitä laidasta laitaan...