juuri tällä hetkellä minusta olisi ihana elää mahdollisimman kaukana kaikesta. Ihmisistä, isoista kaupungeista, hälinästä, ruuhkasta, isoista inhottavista jättimarketeista ja krääsäkaupoista.
Vaikka pieni mummonmökki jossakin syrjäisessä paikassa, jossa luonto on vallannut koko paikan ja linnut laulavat. Siellä makaisin vanhassa puusängyssä. Katselisin, kuinka lämmin, laiska tuulenvire leyhyttelisi virkattuja pitisiverhoja ja aurinko loisi lohdullisen, kultaisen kehrän huoneeseen. Pöly väreilisi valossa ja senäkello raksuttaisi aikaa, jolla ei olisi mitään merkitystä. Yöpöydällä olisi maljakossa pihalta poimittuja ruusuja. Olisi vain luonnon äänet ja kesän lyhyt riemu. Olisin tietysti masentunut, mutta samalla tuntisin sisälläni rauhan. Pärjäisin melkein kokonaan ilman lääkkeitä. Illalla sytyttäisin hellaan tulet. Kävisin uimassa. Paistaisin makkaraa ja joisin vihreää smurffilimsaa
Paikka olisi "hylätty". Minä olisin (kerrankin jossain) onnistunut, hankkimaan sen paikan. Se olisi pakopaikkani. Sinne menisin myös viimeisen kerran, kun olisi aika jsanoa heissuliveit tälle pilaantuneelle maailmalle.
Vaikka pieni mummonmökki jossakin syrjäisessä paikassa, jossa luonto on vallannut koko paikan ja linnut laulavat. Siellä makaisin vanhassa puusängyssä. Katselisin, kuinka lämmin, laiska tuulenvire leyhyttelisi virkattuja pitisiverhoja ja aurinko loisi lohdullisen, kultaisen kehrän huoneeseen. Pöly väreilisi valossa ja senäkello raksuttaisi aikaa, jolla ei olisi mitään merkitystä. Yöpöydällä olisi maljakossa pihalta poimittuja ruusuja. Olisi vain luonnon äänet ja kesän lyhyt riemu. Olisin tietysti masentunut, mutta samalla tuntisin sisälläni rauhan. Pärjäisin melkein kokonaan ilman lääkkeitä. Illalla sytyttäisin hellaan tulet. Kävisin uimassa. Paistaisin makkaraa ja joisin vihreää smurffilimsaa
Paikka olisi "hylätty". Minä olisin (kerrankin jossain) onnistunut, hankkimaan sen paikan. Se olisi pakopaikkani. Sinne menisin myös viimeisen kerran, kun olisi aika jsanoa heissuliveit tälle pilaantuneelle maailmalle.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Maalla, torpassa,erakkona, naisen kanssa?, elukoita,iso tila, omavarainen. Verstas,kivinavetta,savusauna, metsää, rauhaa, luontoa. Ei ihmisiä.Ura kansantaiteilijana,kirjailijana, kenties jotain pientä yritystä pyörittäen sairaseläkkeellä. Se siinä. Matkailtu on ja kaupunkielämä koettu. Ikää 32 vuotta.
ihanaa unelmaa.kunpa tää masis ei ois vieny pohjaa pois kaikelta.ja kuntot romuttunu.kirotut psykiatrit ja muut masentajat.kun sisu nousisi niin onneni eteen jaksaisi pongistella
Unelmani ovat varsin halvat jos vaan pääsisi eläkkeelle kun mikään ei tunnu toimivan ja onnistuvan. Nyt kyhjötetään vielä kaupungissa betonilähiössä.
Kyllä tuollaiset ajatukset tulee mieleen kun katselee naisten lehtien sivuilta vanhoja maalaismaisemia mökkeineen. Lapsuuden kotini on jo ränsistynyt ja liian kaukana tällä iällä, noin 40 km fillaroida päiväreissulla sinne ja taitaapa olla jo pihakin täysin koivittunut ja villiintynyt.
Kiva olisi viettää päivä pari tuollaisella mökillä, mutta asumaan en sinn kyllä jäisi.
Ehkä vähän samalla tapaa kuin aloittaja tai sitten jossain lämpimässä maassa. Siellä minulla olisi joku oma pieni asunto luonnon keskellä, rauhallisessa ympäristössä jossa saisin olla omassa rauhassa. Ei sekään varmaan ahdistusta poistaisi mutta kuitenkin elämän pitäis olla mahdollisimman stressivapaata.
Haluaisin kyllä itselleni elämänkumppanin mutta se ei taida olla koskaan realistinen tavoite minun kohdallani. Kuitenkaan mitään kuvatunlaista tilannetta ei ole olemassa koska ihminen on aina yhteiskunnasta riippuvainen tavalla tai toisella. Haluaisin olla täysin vapaa velvollisuuksista mutta se ei ole mahdollista. Onko mikään ihme että ahdistaa kun tuntee elävänsä vankilassa. Varmaan joku tulee taas tätäkin paheksumaan ja syyttelemään laiskaksi loiseksi mutta yritän olla välittämättä siitä.
Haluan elää itsekseni kirjojeni ja kiinnostuksen kohteideni ympäröimänä ilman vaatimuksia materiaalisesta menestyksestä tai suurista sosiaalisista taidoista.
Tältä pohjalta olen elänyt, elän ja tulen edistämään Elämää parhaan kykyni mukaan.
Noin minä haluaisin elää, jos löytäisin rakastavan naisen rinnalleni vielä. En minä maailmasta muuta kaipaa kuin hyvää yhdessä elämistä ja maaseudun rauhaa.
Minua ei auttanut maaseudun rauha, pahensi vain. Olen tajunnut että ei sillä paikalla ja sijainnilla ole suurtakaan väliä, jos ei ole kunnollisia ihmissuhteita.
Koko ikäni olen vaihdellut työpaikkoja, kouluja, asuinsijojani pitkin poikin, ihan vain paetakseni todellista pahan olon aiheuttajaa ja masennuksen ainaista aikaan saajaa. Eli todennäköisesti häpeätraumaa, ja siitä johtuvaa kiltteys-syndroomaa ja itsensä pahimmaksi terrorisoijaksi tulemista.
Haluaisin elää siten, että ensin saisin jotenkin selville, mistä nautin, ja sitten tekisin sitä työkseni, vaikkapa sellasta missä sais matkustella ja liikkua eri paikoissa.
Kyllä minullekin kelpaisi. Sairaseläkkeellä vaan kun ei mökkiä osteta. Vankina vuokra-asunnossa. Voisin muuttaa johonkin lapin erämaahan, jos siellä vaan toimisi netti. Oma kaivo, pieni takka tai kamiina, sähköt, mutta tilaa ei tarvisi paljoa. Mielellään järven rannalla, korkealla, tuulisella kalliolla. Ehkä jopa meren rannalla. Ihmisiä en ole kaivannut, ja tuskin tulen kaipaamaankaan. Ehkä joskus tapaisi kuitenkin sukulaisia.
Juuri näin kun nyt asiat menevät: maaseudun kirkonkylässä , työkyvyttömyyseläke alkaa viikon päästä .
Vuokra on 300 € /kk rivarikämpästä.