Toissa yönä se alkoi eli vihlova kipu alaselässä sekä pakaroiden (molempien siis) ja jalkojen alueella. Kipu alkoi ihan yhtäkkiä. Seuraavana aamuna olo oli vähän helpottunut mutta sattui silti vähän joka paikkaan oikeastaan mutta otettuani särkylääkkeen se meni ohi kunnes tuli ilta..
Eli eilen ennen nukkumaan menoa kipuilu alkoi taas ja se teki nukkumisesta yhtä hel*ettiä, toisinsanoen en nukkunut paljoakaan koko yönä ja se vähäkin oli hyvin pätkittäistä.
MIkään asento ei tuntunut auttavan, välillä kipu hetkeksi hellitti ja sain unen päästä kiinni mutta heräsin aina samaan viiltävään tunteeseen.
Kipu oudosti liikkui välillä alaselän alueelta yläselkään ja hartijoihin ja palasi takaisin alas.
Aamulla koiran ulkoilutus oli ihan tuskaa ja kyykistyminen hankalaa. Menin sen jälkeen vielä hetkeksi lepäämään ja sitten alkoi vasta oireet helpottaa, tosin ne eivät ole vieläkään täysin kadonneet.
Ekana tuli mieleen välilevyn pullistuma tai rappeuma tai jotain sellaista, mutta voiko se olla kun ei noi mun oireet ihan täsmää kuitenkaan ja en osa sanoa kumpaa puolta sattuisi enemmän. Tosiaan yöllä oireet ovat olleet paljon pahemmat kuin nyt päivällä.
Olen 21 - vuotias normaalipainoinen, tarjoilijan työtä tekevä nainen. Työni on melko rankkaa, mutta ei mielestäni niin rankkaa että tällaisia kipuja siitä tulisi, kun siis ei ole aikaisemminkaan tullut enkä joudu paljoa nostelemaan mitään painavaa, lähinnä paljon askelia päivän aikana..
Apuja? Neuvoja?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kannattaa mennä omalle lääkärille mahdollisimman pian. Ei kuulosta hyvälle
Välilevyn pullistuman (tosin pikkuhiljaa syntyneen) kokeneena en kuvauksesi perusteella usko ikäiselläsi "pullistumaan" eli välilevytyrään. Oletko muistanut huolehtia selkä ja vatsalihasten kunnosta? Tarkoitan oikeasti enkä mitään kaksimielisiä juttuja. Joudut olemaan seisaallaan kantaen tavaroita, jolloin rasitus on huomattava. Kokeilisitko aloittaa venyttelyt ja jumpat! Aluksi voi tuntua pahalta mutta vaivan hellittäessä olo sitäkin mukavampi. Yksinkertaisia ohjeita löytyy netistä. Tietysti syynä voi olla mikä tahansa, joten mielenrauhan kannalta lääkäriin.
välilevyn pullistuma oireilee painaessaan hermoa, eli jos olisi kuvaamasi jatkuva kipu, olisi myös cauda oireet, eli pissat tulis housuun ja kiire leikkauspöydälle.
muuten välilevykipu on siis hermokipua, sähköiskuja lanneselän nikamissa, mutta loppuu samantien kun ei jää "pitkäaikaisesti" päälle..