Opiskelijat keskeyttävät useasti opintonsa ja näin heillä on jatkossa vaara myös syrjäytyä. Millaisia tukipalveluita opiskelijan pitäisi saada, jotta hän saisi suoritettua opintonsa loppuun? Pitäisikö palvelut olla netissä vai onko henkilökohtaiset kontaktit parempia? Mitä palveluita nettiin?
Millaisia tukipalveluita opiskelijalle?
4
273
Vastaukset
- noh
Rahattomuushan se opiskelijalla kaikkein suurin ongelma on.
- reiska
No töihin vaan sitten. Kesällä on hyvin aikaa painaa duunia.
- Pia
henkilökohtaiset tapaamiset. Itse ainakin olen netissä hakemassa apuja useita tunteja ja tuntuu että tulen aina vain hullummaksi. Ei todellakaan ole hyvä, että nettiin ns. luotetaan näinä päivinä liikaa. Tälläinen tilanne täällä..
Olen miettinyt kyseisen asian ratkaisua kovasti. Kiintoisa aihe, todella. - Luuseri
Mielestäni opiskelijaterveydenhuollon tai jonkin muun tahon tulisi järjestää vertaistukiryhmiä (kenties ohjattuja) opinnoissaan takerteleville opiskelijoille. Lisäksi pitäisi olla mahdollisuus henkilökohtaiseen tutor-tyyppiseen tukisuhteeseen opiskelupaikalla (neuvontaa, kannustusta, käytännön keinojen etsimistä sekä edistymisen seurantaa).
Itse aloittelen yliopistossa kolmatta vuotta, enkä ole saanut juuri lainkaan suoritettua opintoja, vaikka kovasti haluaisinkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2663338Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.791435- 661213
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991039Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:48943- 63941
- 49855
- 42787
- 47772
- 113716