Kun on alkanut ymmärtää omat rajallisuutensa ihmisenä, tunteellisena "oliona" tämän ikävän sivutuotteena. Ikävän ja kaipuun kipuilun, toivottomuuden, suuren tunteen ja kipinän tunnetilan, fyysisen ja henkisen halun häneen ja kaikessa, siinä tulee pakosti tietynlainen olo että välillä on heikkona hetkinä mentävä jopa pakostikin syvälle itseensa halutakseen tajuta ja käsittää jotakin jota ei vaan ymmärrä.
Ne kun kokee olotilan sellaiseksi jossa haluaisi kokonaisvaltaisesti olla hänen lähellään tai olla vaan, jutella, olla sanattomana kaikesta kauniista joka tulisi siitäkin kun hän edes olisi siinä näköetäisyydellä, sanomatta sanaakaan. Se "tyhjä" olotila joinain hetkinä kun ei jaksaisi enää tuntea ja on väsynyt siihen että pitää yksin potea tätä kaikkea. Ja rankkaa se onkin, varsinkin niille jotka niin joutuvat tekemään syystä jos toisesta, itseni mukaanlukien.
Tämä on tälläkin hetkellä yhtä tunteiden pyöritystä,toivotonta noidankehää jossa ei voi itse niinkään vaikuttaa siihen että voisi joskus napsauttaa ne häneen kohdistuvat tunteet pois päältä ja laittaa off- tilaan ettei tarvitsisi kärsiä enempää varsinkin herkkinä hetkinä, koska silloin varsinkin ne satuttavat kaikista eniten. Miksi ihminen ei voi olla autonominen tunteiden osalta?
Tiukka on solmu, jos pitäisi yhdellä sanalla kaikkea tätä kuvata. Mutta koko ihmiselämä on tietynlaista prosessia jossa on tiukkoja solmuja, suoria langanpätkiä sekä löysäköjä siimoja. *huokaus* en tiedä niistä sitten miten mitenkin on ja mitä on....
Ne kun kokee olotilan sellaiseksi jossa haluaisi kokonaisvaltaisesti olla hänen lähellään tai olla vaan, jutella, olla sanattomana kaikesta kauniista joka tulisi siitäkin kun hän edes olisi siinä näköetäisyydellä, sanomatta sanaakaan. Se "tyhjä" olotila joinain hetkinä kun ei jaksaisi enää tuntea ja on väsynyt siihen että pitää yksin potea tätä kaikkea. Ja rankkaa se onkin, varsinkin niille jotka niin joutuvat tekemään syystä jos toisesta, itseni mukaanlukien.
Tämä on tälläkin hetkellä yhtä tunteiden pyöritystä,toivotonta noidankehää jossa ei voi itse niinkään vaikuttaa siihen että voisi joskus napsauttaa ne häneen kohdistuvat tunteet pois päältä ja laittaa off- tilaan ettei tarvitsisi kärsiä enempää varsinkin herkkinä hetkinä, koska silloin varsinkin ne satuttavat kaikista eniten. Miksi ihminen ei voi olla autonominen tunteiden osalta?
Tiukka on solmu, jos pitäisi yhdellä sanalla kaikkea tätä kuvata. Mutta koko ihmiselämä on tietynlaista prosessia jossa on tiukkoja solmuja, suoria langanpätkiä sekä löysäköjä siimoja. *huokaus* en tiedä niistä sitten miten mitenkin on ja mitä on....
Vastaukset 12
Vanhimmat
Paljon mutkikkaita tunteita ja ajatuksia tekstissäsi. Arvostan ihmisiä jotka kykenee ajattelemaan syvällisiä :)
Niin sellaista se on, toisaalta sitä osaa arvostaa että tämä on toisaalta aika uniikki tunne jos niin uskaltaa nyt tässä sanoa. Väsymys painaa varsinkin tämän pitkän päivän osalta joten lepoa ja unta totisesti kaipaa että jaksaa olla skarppina uuteen huomiseen päivään ja ajatella edes jotenkin myös jotenkin järkevästi, jatkossakin.
saatko hänen kanssaan tilaisuutta jutella tunteista? Ja uskallatko ottaa puheeksi, jos tilaisuus tulee?
Sun täytyis hieman relata varmaan ja ajautua tunteittesi vietäväksi, kuulostaa hieman liian analyyttiseltä.
Kauhean tuttuja äskettäin kuultuja "termejä" ansiokas kirjoitus vilisee. Mutta näinhän se on aina tällä palstalla.
Mä en tunne enää mitään. Helpompi niin kuin ikävöidä kaiken aikaa.
Hieno kirjoitus, olet pysähtynyt pohtimaan tunteitasi, niiden kohdetta, sydämesi vallanneelta ihmiseltä. Ehkä nyt uskallat toimia, sanoa maailmalle myös tuolla oikeassa elämässsä.. hän on ihminen jota rakastan, jonka rinnalla haluan kulkea.
Tiedän noin niin kuin suurin piirtein, mistä kirjoitat. Uupumus asiaa kohtaan on tuttu tunne sekin. Omalla kohdallani tiedän, että me emme voi olla yhdessä. Uskon myös, että tietynlainen etäisyys on ollut siinä mielessä pahasta, että mielikuvitukseni on saanut liian suuren tilan. Näin saattaa olla myös hänellä. Luultavasti en vastaa niitä mielikuvia, joita hänellä mahdollisesti on minusta. Oikeasti olen rauhaa, hiljaisuutta ja omaa tilaa rakastava, vaikka ihmisistä pidänkin. En lainkaan sopivinta kyyhkyläisainesta. Tiedän hänen ihailevan reippaita ja aktiivisia ihmisiä. Meillä ei välttämättä olisi mitään yhteistä keskenämme.
Se uupumus tulee siitä, että kaikesta huolimatta hän on kummallisen vahvasti päässäni ja sisälläni. Olen aiemminkin nähnyt hänestä usein unia mutta nykyisin näen joka yö. Lähes kaikki uneni liittyvät häneen jollakin tavalla. Ne ovat sekavia näkyjä, joita en edes aamulla muista tarkasti, mutta niissä unissa olen aina onnellinen ja rauhallinen, kun hän on kanssani.
Mietin, miltähän hänestä tuntuisi, jos hän tietäisi olevansa niin paljon unissani. Kokisiko itsensä hyväksikäytetyksi, vaikkeivät unet olekaan mitään seksiunia.
Viime yönä istuimme jossakin ulkona (en tunnistanut paikkaa) niin, että istuin hänen jalkojensa välissä käsivarret hänen polviensa ympärillä. Emme puhuneet mitään. Tuo oli varmaankin vain hetken tuokiokuva, joka hävisi heti, enkä muista mitään muuta koko yöstä. Aamulla kellon hälyttäessä olin tosi väsynyt, että unia on varmaankin tullut jälleen katseltua.
Jos nukahdan jonkun miehen syliin läheisten hetkien jälkeen, olen yöllä havahtuessani ja puoliunissani luullut olevani tämän toisen miehen sylissä. Olisi loogista, että unessa olisi se mies, jonka kanssa on juuri jakanut jotain intiimiä, mutta ei. Tämä etäinen on tullut siihen pyytämättä. Hämmentävää.
...hieman tutunoloinen tilanne on minulla tunnekoukussa kiemurtelusta. Tätä on jatkunut jo hyvän aikaa, mutta tunteet ei ole väljähtyneet vaan mitä hanakammin niitä yrittää vastustaa ja vähätellä sitä tiukemmin ne sitovat otteeseensa. Olo on kuin olisi hypännyt syvään veteen ja jäänyt sinne vellovan veden varaan haukkomaan henkeään, kohdannut itsensä ensi kertaa. Ei ole edes sanoja millä näitä tunteita kuvaisi...on vain värisevä, ihmettelevä, epäilevä sydän jonka sopukoissa elää toisinaan toivonkipinä. Päässä taas kummittelee ajatus, että kaikki onkin ehkä vain mielikuvituksen tuotetta...
En ole aloittaja, mutta kysyn neuvoja. Oletko huomannut mitään konstia, mikä auttaa tuohon olo-tilaan? Aikako vain? En jaksaisi enää odottaa, että pääsen tästä irti. Mitä enemmän yritän pyristellä sitä tiuemmin olen kuin kala koukussa
Perjantaisin kirjoitamme kirjaa.
Uutisväläys: 75% Suomalaisista on täysin tylyjä.