Puheen ymmärtämisen vaikeutta 2v 9kk

Huolestunutmamma

Alan olla huolissani poikani ymmärryksestä. Poika puhuu paljon, mutta aika paljon ihan puuta-heinää. Matkii paljon ilmaisuja piirretyistä (katsoo pikkukakkosta joka ilta innoissaan) Ymmärtää kyllä ihan hyvin perusjuttelua, mutta etenkin kysymykset tuntuvat tosi vaikeilta. Puheen kehitys on kyllä mennyt nyt aika vauhdilla eteenpäin, paljon on oppinut sanoja mutta välillä tuntuu olevan vaikeutta ymmärtää eri asiosta pääasiaa.

Satuja on luettu ja viime aikoina keskittymiskyky on parantunut ja jaksaa kuunnellla paremmin (kerron tosin omin sanoin että olisi mahdollisimman helppo ymmärtää) . Tuntuu kuitenkin ettei poika saisi juonesta kiinni, vaan keskittyy epäoleellisuuksiin (kuten satuhahmon hattuun).

Nyt on kuukauden verran ollut 'mikä toi on' kausi ja sitä mukaa on kyllä puhuminen ja ymmärrys mielestäni kyllä hieman parantunut.

Outoa on mielestäni juuri kysymyksiin vastaamisessa on ollut vaikeutta. Esim. 'Joo' on ollut ihan kiven takana. Esim. 'Onko hyvää ' kysymykseen tuntuu olevan mahdoton välillä saada vastausta.

Poika osaa myös laskea kymmeneen ulkomuistista, mutta kun laittaa vaikka 5 tomaattia eteen, niin ei osaa laskea. Omasta mielestäni on ollut koko ajan ikätasoaan jäljessä juuri vuorovaikutuksessa, mutta nyt on alkanut huolestuttamaan vaan enemmän. Toisaalta muisti on hyvä, poika on empaattinen, ihana ja aurinkoinen tapaus, mutta jotain vaikeuksia hänellä taitaa olla. :(

Onko täällä muita joilla lapsilla vastaavia ongelmia?

6

584

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etsiIIee

      Kuulostat aika vaativalta. Lapsi on, mikä on; lapsi. Minusta lapsesi kuulostaa terveelle ja kuinka niin hattu ei voisi olla pääasia? Esim. Nuuskamuikkusen hattu on aika lailla pääasia Nuuskamuikkusen ilmestyksessä.

    • etsiIIee

      Ja entäs sitten tämä...

      "Poika osaa myös laskea kymmeneen ulkomuistista, mutta kun laittaa vaikka 5 tomaattia eteen, niin ei osaa laskea."

      Puhutko tosiaan 2v 9 kk ikäisestä lapsesta? :D
      Kuinka huolissaan olisitkaan, jos 15v ei pystyisi matematiikantunnilla keskittymään useampaan kuin yhteen asiaan... :(
      *reality check*

    • toinen moinen

      Melkein kuin olisin itse kirjoittanut aloituksen :) Saman ikäinen poikani puhuu enemmän kuin ymmärtää. Lähinnä hölisee ulkomuistista kirjojen lauseita (väärin ääntäen, vain osasta sanoja saa selvää). Toistelee myös laulujen sanoja ja hänelle opetettuja lauseita, mutta kaikesta huomaa, ettei todellakaan ymmärrä mitä sanoo. Ei osaa lainkaan soveltaa kieltä, yhdistellä, kehittää omaa lausetta. Meilläkin oli jo yli vuoden tullut sanoja ennen kuin saatiin "joo" kaivettua ulos. Poika ei koskaan kysy mitään, eikä useimmiten vastaakaan kysymyksiin, paitsi "missä" ja "mikä". Hiljattain olen saanut opetettua hänet vastaamaan mitä haluaa iltapalaksi. Ongelma on vain se, että vastaa aina samoin eikä sen mukaan mitä oikeasti haluaisi.

      Meillä tilanne on siinä mielessä hieman eri, että lapsi myös lukee, kirjoittaa, ja laskee yli sataan, useammalla kielellä. Nämä erityistaidot ja puutteet "normaalissa" kehityksessä ovat saaneet minut epäilemään Aspergerin syndroomaa. Syksyllä pääsemme puheterapiaan, jossa toivottavasti selviää jotain. Tsemppiä teille!

    • Lauseita

      Olen 2 lapsen äiti, kummallekin olen pyrkinyt hyvin varhain yksittäisten sanojen toistelua välttämään ja puhua lyhyin selkein lausein, sekä lukenut paljon. Ovat yksin kertaiset lauseet oppineet hyvin. He ovat tämän jälkeen hyvin oppineet sitten lauseiden kautta sanoja ja sanojen merkityksiä, sekä myös synonyymejä jo 2- vanhoina. Isompi on jo koulussa, pienempi päivähoidossa, kummastakin on sanottu, että puhe on ikäisikseen ollut selkeää päiväkoti-ikäisenä ja on ollut laaja sanavarasto.

    • unohda verailu

      Eipä tuon perusteella paljoa voi sanoa. Vuorovaikutuksesta puhuttaessa: käykö lapsi päivähoidossa tai jossain kerhossa. Jos käy, niin kysele tilanteesta ohjaajilta.
      Jos ei vielä ole missään ryhmässä, olisi hyvä syksyn myötä aloitella vuorovaikutuksen tukemiseksi.
      p.s. kuuntelukirjat ovat mainio keksintö - lapsi saa rauhassa kuunnella tarinoita.

    • Toinenäippä

      Hei huolestunutmamma! Sinun kuvauksesi pojastasi oli aivan kuin minun tytöstä kirjoitettu! Tyttöni nyt 3 vuotta. Olisi mukavaa vaihtaa ajatuksia/kuulumisia kanssasi esim sähköpostitse ? :) itsekin kaipaisin jonkinlaista "vertaistukea" kun välillä on uuvuttaa yksikseen pohtia näitä asioita ja kun meidän lähipiirissä ei ole ainuttakaan jolla olisi puhumisen/ymmärtämisen vaikeutta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe