Kyllä paikallislehti taas hupajaa. Miten voi käsittää hallituksen päätöstä että 6.6.2012 päätös olisi syntynyt äänestyksellä. Miten nykyisen hallituksen jäsenet sen voi tietää? Miten hallitus voi mennä muuttamaan aikaisemmin tehtyä päätöstä? Tämähän tarkoittaisi sitä että 6.6.2012 pöytäkirjanpitäjä Rajala ja pöytäkirjantarkastajat Tuikka ja Leppäharju olisivat syyllistyneet asiakirjan väärennökseen. Ja sitä minä en usko. Toteamukseni on että 13.5.2013 hallitus on sen sijaan on tehnyt arveluttavan päätöksen. Mihin nykyhallitus pyrkii? Sekoittamaan pakkaa. Mielestäni Veikko Tikkasen vs. Kaupunginjohtaja tulisi tulla esiin. Hän varmasti tietää, ettei näin voi toimia!!! Asia selvitettävä. Edellisen hallituksen mollaaminen sen kun jatkuu, jatkuu. Käsittämätöntä, toimintaa. Jormalta toivon nyt äänestäjänä kirjoitusta pj sanomiin. Olit itse päättämässä 6.6 ja pöytäkirjassa lukee että päätös oli yksimielinen.
Pahalta näyttää nykyjohdon meno!
Pahalta näyttää nykyjohdon meno!
Vastaukset 25
Vanhimmat
Näkeehän sen jo tuosta äänestystuloksesta, jonka mukaan paikalla olisi ollut seitsemän jäsen, kun kokouksessa on ollut vain kuusi ja päätöstä tehtäessä enää viisi.
13.5 kokouksen pöytäkirjanpitäjän vakavan möhläyksen takia tulee kyllä vakavasti harkita, voiko tämä enää jatkaa hallituksessa. Voiko koko hallituskaan olla enää toimintakykyinen, kun tuommoisia "rupisammakoita" tulee päätöksiin. Ei nimittäin ole ensimmäinen...
Entisenä pyhäjärvisenä häpeän teitä. Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Nykyinen hallitus vaikuttaa kiihkomieliseltä, täysin asian hallinnan ja laittomia päätöksiä tekevältä joukolta. Onneksi Tuikkaa tuuraavalta Pietikäiseltä ja J. Leskiseltä löytyy näkemystä. Olikohan pöytäkirjaan merkitty J Leskisen sanoneen näin. Epäilempä. Onhan hän itse ollut 6.6.2012 tekemässä päätöstä, joka on ollut pöytäkirjan mukaan yksimielinen. Ja mitä laskuoppia! Taisi tulla pahan luokan kömmähdys. Olenkin jo harkinnut koota yhteen poisl lähteneet ja kirjoitamme Valitut Palat teoksen, jonka otsake kuuluu: Ei viekkaudella, eikä vääryydellä - vaan kokemuksella?
Tuohon 6.6. päätökseen ei kukaan jättänyt eriävää mielipidettä...
13.5.2013 pöytäkirjaan kirjatusta päätöksestä ovat ensisijaisesti vastuussa hallituksen puheenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä ja pöytäkirjantarkastajat. Ovat muuten virkavastuussa. Nyt muiden hallituksen jäsenten pöytä puhdistuu, jos jättävät oikaisupyynnön. Muuten on tulkittava, että ovat osallisia päätökseen, joka on virheellinen eikä ole 6.6.2012 pöytäkirjan mukainen.
KYLLÄ, Näin asia on, kuten kirjoitat "Oikaiskaa ihmeessä".
Kauko Tikkanen, Katja Erkkilä, Maritta Rytkönen OIKAISKAA SELKÄRANKANNE:
Teidän on oman kunnianne tähden tehtävä henkilökohtainen oikaisuvaatimus virheellisesti kirjauksesta.
Olette huuhtoutumassa likaviemäriveden mukaan.
Samaa mieltä. On vaarallista olla osallisena laittomaan pöytäkirjatekstiin. Olisi ja on jatkossa ilman muuta selvää, että asia ei jää tähän. Onhan kyseessä todella härski kirjaus. Valituksien myötä joutuu varmaankin jokainen hallituksen jäsen vastaamaan, oliko osallisena päätökseen.
Jos oikeasti totuus kirjoitettaisiin 6,6,12 kokouksen kulusta, se olisi vielä ihmeellisempi kuin mitä nyt on esiin tuotu. Jos vain kokouksessa mukana olleilla olisi kanttia kertoa, mitä tapahtui. Se mitä kirjattiin on yksi asia, toinen on se, miten toimittiin.
Jos tarkasti luetaan tääällä haukuttua hallituksen pöytäkirjaa 13.5.13 - lukekaapa - siellä sanotaan että Jorma Leskinen kysyttäessä vastasi, että 6.6.12 kokous äänesti 4-3 jossakin kokouksenpidon vaiheessa asiasta (varmaan väliäänestys tai jotain) ja sitä ei ole kirjattu silloisen hallituksen pöytäkirjaan. Ei siis pidä syyttää nykyistä hallitusta. Voi ihmetellä, miksi 6.6.§12 hallitus ei kirjannut kokouksenkulkua asianmukaisesti ja avoimesti. J Leskiselle pisteet että on nyt rehellinen ja muistaa asiat oikein.
. ""KUN TYÖT NÄKKEE, NIIN TEKIJÄT TUNTEE"
luin ja ymmärsin, lue ""osansa kullakin"uudestaan ja ajattele.
tuossa lausumassa ei päätä ei häntää.Tarkista koska Ahola poistui..
ja lue äänestksen tulos. Onko järkee. ?
LAINAUS PÖYTÄKIRJASTA 13.5.13
"""Taimi Piippo kysyi edellisen hallituksen jäsen Jorma Leskiseltä mihin perustui kaupunginhallituksen päätös virkavapauden myöntämisestä kokouksessaan 6.6.2012, johon Jorma Leskinen totesi kokouksen kestäneen myöhään yöhön ja päätöksen syntyneen äänin 4-3, jota äänestystä ei ole kirjattu pöytäkirjaan.""""
Näyttää siltä ,että koko Pyhäjärven hallinto on sekaisin . Oisko vaihdon aika?
On jäävääviä henkilöitä pilvin pimein .Setvittävää riittää. .Ja siinä sivussa porukkaa johdetaan kuntaliitokseen oikopäätä ,hyvästi koko porukan vaalilupaukset itsenäisestä Pyhäjärvestä. :.........Onhan se varmaan kokemusten kokemus kun sama porukka sitä työstää oikein innokkaasti kuten Sarkkinen sanoo valtiovallan ohjauksen mukaan.
Mutta kerrassaan karseeta ,että pöytäkirjoihin höpsitään omiaan. On siinä kyllä johtoroikalle työtä.
Jos johtaja Tikkanen pitäisi pienen oppitunnin tuolle porukalle, ihan yleisellä tasolla.
mikä on epäselvää siinä, että Leskinen vastasi miten ko asiaa 6.6.12 kokokuksessa oli hoidettu? Selkeä vastaus, ja tämä keskustelu on kirjattu kokouksen 13.5. pöytäkirjaan niinkuin pitääkin. Samalla tavalla olisi pitänyt kirjtata viime kesänäkin hallitusten kokousten kulku. En tiedä mitä useissa puoleenyöhön venyneissä kokouksissa käsiteltiin? Ja silloin kokouksia oli tuiki tiheään yli 10 tuntiakin kesäneitä, joista hallituksen jäsenet kehuskelivat naureskellen.
Nyt tämän nykyisen hallituksen ja sen pöytäkirjan pidon herjaus on ihan perusteetonta.
Kuka tietää muu kuin hallitus ,mitä se Leskinen J on sanonut hallituksessa?
Mitäs jos saataisiin Namo sinne hallituksen kokouksiin saatais sitten selvät vastaukset ymmyrkäiseksi käyneisiin hallinto kyvioihin.
En jaksa uskoa että J.Leskinen olisi lähtenyt leventeleen omiaan. Taitaa tämä olla selvittämisen paikka.
Sarkkinen lehessä mainihtee miten hyvin tämä Tikkanen valmistelee asiat.
Veivasin nuita hallituksen esittelyitä ,usein oli palattu juurille ja valintojakin oli suoritettu peräjälkeen. Että empä menis kehuun. Ja valtuustossakin on huomautettu ,kun namoo seuraa.Hyvähän se on että kehhuu ,mutta pitäs olla pohjaa.
Inhimillisesti katsottuna , ihminen voi muistaa väärin. Olen luottanut J Leskisen jämäkkään puheeseen. Nyt panee ihmettelemään tuota puhetta. Vai miten kirjaaja on asian ymmärtänyt?
pellejä palstoilla, niin pellejä...
Edellä mainittu (koeäänestys) on voinut tuottaa 3/3 tilanteen, jolloin puheenjohtajan ääni ratkaisee tuloksen. Muuta selitystä sivullinen ei tälle episodille ymmärrä.
Asian käsittelyssä ja (koeäänestyksessä) puheenjohtajan ehdotus ei siis ole saanut ehdotonta enemmistöä.
Leskinen on selvityksen velkaa, kun on asian avannut. Kaikki muu onkin spekulointia.
Kohta pääsöö puolukkaan toverit!!
Laguuna-puolukkaerkki taas siinä innoissaan, voidessaan valaa vaalikarjaansa uskoa paremmista metsästys-ja marjamaista.tuoonpuoleissa.
Netissä olevan pöytäkirjan 13.5 mukaan J leskiseltä oli kysytty, miten 6.6.12 hallitus päätyi Rinnevaaraa pyytämään virkavapaaseen eikä eroamaan ja siihen Leskinen on pöytäkirjan mukaan vastannut tuon äänestysasian ja sen tuloksen. Yhtään ei pitäisi vääristellä vaan lukea mitä on kirjoitettu. Hän rehellisenä miehenä kertoi, miten meneteltiin. Ja tuon ilmeisesti väliäänestyksen jälkeen silloinen hallitus eteni sitten neuvottelemaan ja lopputuloksen tiedämme ja siitä joudutaan nyt vaivaa näkemään. Ei nykyinen halitus ole pöytäkirjan mukaan ottanut mitään kantaa tuohon äänestykseen ja sen tulokseen. Ei pidä sotkea asioita.
nämähän sotkee, vaikka evät sitäkään osaa!
Jäädään odottelemaan oikaisuja
Hei oikeesti! Turhaanhan siellä mitään istuntoja pidetään, kun asiat kuitenkin tunnutaan käsiteltävän täällä nettipalstoilla. Todella kummallista touhua.
Hei oikeesti. Kyllä päätökset tehdään Tikkalanmäellä. Ja sieltä olis lupa odottaa laillisia päätöksiä. Antakaa sen Rinnevaaran tulla virkaan ja jos sitten ongelmia tulee onhan niihin sitten puututtava. Tosin hän on ollut nyt vuoden poissa, se epäluottamus ei voine tulla heti alkumetreillä!
No kyllähän nuo edellisen hallituksen päätökset ja jälkipuheet antaa oudon kuvan menettelystään siitä huolimatta mikä on ollut enemmistön kanta, voisi rinnastaa työpaikkakiusaamiseen, tai lievään lahjontaan, jos et puhu
Kuka ei puhu? Kenen pitäisi puhua?