Mellakat saapuu Suomeenkin!

Nyt stoppi!

38

205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maan tavalla elo

      "Suomessa on tällä hetkellä maahanmuuttajia ja maahanmuuttajataustaisia henkilöitä huomattavasti vähemmän kuin Ruotsissa. Husseinin mielestä nyt olisi kuitenkin tärkeää lähteä parantamaan sosiaali- ja asuntopolitiikkaa, jotta ongelmilta vältyttäisiin tulevaisuudessa."
      Ei vaan nyt olisi kiireesti lähetettävä mamut kotiinsa!!!!
      SIIS KAIKKI SINNE MISTÄ OVAT TULLEETKIN!
      Tapelkoot ja riehukoot kotimaassaan! Täällä niillä EI ole siihen mitään oikeutta!!!!

      • Runosmäkeläinen

        Itse olen vakuuttunut että Suomessa suurimmat rähinöitsijät ja väkivaltaa hihkuvat ovat alkuperäisin Suomesta, eikä liioin muualta. Tilastot kertovat sen kammottavan totuuden, että samanlaiset väkivaltaiset teot harvemmin ilmoitetaan poliisille, jos tekijöinä on suomalaistaustaiset henkilöt tai saatetaan jopa valehdella poliisille että tekijä oli ulkomaalainen, vaikka tosiasiassa tekijä olisi ollutkin suomalainen!!
        Suomalaiset ovat hyvin omahyväisiä ja Suomessa poliisikin uskoo aina suomalaisten puheet vaikka asiaan tulisi poliisin kiinnittää puoluettoman kannan, eikä suosia vain suomalaisia!!

      • epra1
        Runosmäkeläinen kirjoitti:

        Ota lääkkeet ja äkkiä!

    • naama gines

      persujenpaskaa.

      • Mustifa

        "naama gines"
        Toivon mukaan sinä lähet heidän mukanaan peppupuuksi ja saat kunnolla mustaa parrua hanuuriisi!

      • Antinationalisti
        Mustifa kirjoitti:

        "naama gines"
        Toivon mukaan sinä lähet heidän mukanaan peppupuuksi ja saat kunnolla mustaa parrua hanuuriisi!

        "Toivon mukaan sinä lähet heidän mukanaan peppupuuksi ja saat kunnolla mustaa parrua hanuuriisi! "

        Mene sä vaan nuolemaan sitä Timo Soinin persettä sillä ruskealla kielelläs!!!

        Hänen kotimaansa on Suomi ja kansalaisuus on suomalainen. Mene sinä hakamerkkeihin sonnustautunut suomalainen vaan sinne Hitlerin keskitysleirille. Toivottavasti siellä Saksas saat kaasukammiohoitoo, kun siitä pidät!? terv. Suomalainen

        On häpeäksi Suomelle, että kaltaisiasi natsiääliöitä elää vapaana Suomessa.

        perussuomalaiset pois eduskunnasta!! Ei natsipuolueita sinne!!

      • seedau
        Antinationalisti kirjoitti:

        Hoitoon ja vahvat lääkkeet!

    • Musut kotiinsa!

      Yllättäen tummaihoinen ja tummiin vaatteisiin pukeutunut mies lähestyi yhtä silminnäkijää, joka kuvasi tapahtumia videolle.

      Miehen kädet olivat verestä punaiset. Hän piteli samassa kädessään kahta erilaista veistä.

      - Olen pahoillani, että naiset joutuvat todistamaan tätä tänään, hän sanoi viittelöiden surmapaikalle.

      - Mutta meidän maassamme naisten täytyy nähdä samaa, hän lisäsi.

      Ennen poistumistaan mies vielä sanoi silminnäkijälle, että "te ette ole koskaan turvassa" ja "hallitus ei teistä välitä".

    • Syylliset hemmettiin

      Mietin tässä näitä Ruotissa tapahtuneita nuorison tekemiä tuhotöitä. Nyt saa Ruotsi maksaa siitä kun siirtolaisten sopeuttaminen ei ollut suunniteltua, vaan ahneus iski. Lisää siirtolaisia tekemään duunia joka ei Ruotsalaisille kelvannut. Lapset olivat silloin sivuseikka, niin kulttuurin kuin kielimuurin omaksuminen, on se yhdin juttu. Nyt maksetaan tästä ja kovalla hinnalla siirtolaisen jälkipolven kustannuksella...kokonaisvaltainen yhteiskunta ongelma ja vastuu.

    • allah ulos Suomesta

      On varma asia, että sinne, minne tulee islamin uskonto, tulee terrorismi, ennemmin tai myöhemmin.
      Muslimien uskonto on syypää lähes kaikkiin terroritekoihin maailmassa. Se on syyllinen miljoonien ihmisten kärsimykseen.

    • mamutkotiinsajo!

      Olen muualta kotoisin mutta kuulin että Turun varissuolla palaa jo autotkin, miten on?

      • Neito27

        Heh,

        olen itse asunut Varissuolla reilut kaksi vuotta, eikä täällä pala kuin keski-ikäisten SUOMALAISTEN naapurinsetien ja -tätien viinanpolttoastiat!

        Kuulemma asun sillä Varissuon "paremmalla" puolella (jos sellaista on), mutta levottomuutta ja turvattomuutta olen naisihmisenä täälläkin saanut kokea, en maahanmuuttajien vaan suomalaisten juoppojen taholta. Kerran jopa maahanmuuttajanuorukaisten porukka rohkeasti pelasti minut minua ja koiraani häiriköineen juoppoporukan kynsistä.

        Pitäisi siis muistaa, että oli kansalaisuus/etninen tausta mikä hyvänsä, kaikista ryhmistä löytyy aina myös niitä mätiä omenoita, jotka pilaavat muidenkin maineen, etenkin jos kyseessä on vähemmistöryhmä.

      • pahat suomijuopot
        Neito27 kirjoitti:

        todella uskottava tarina

      • Neito27
        pahat suomijuopot kirjoitti:

        todella uskottava tarina

        Surullista, jos sinä et näe suomalaisissa juopoissa pahuutta. :( Sitä kun löytyy siitäkin ryhmästä. Kaiketi et vielä ole joutunut suomalaisen juopon pahoinpitelemäksi tai raiskaamaksi. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

      • satutäti27

        höpö, höpö.

      • Kaatopaikalla koti?

        Täällä Varissuolla pitää olla itse ja seurata vähän aikaa tapahtumia, että käsittää, mitä täällä tapahtuu. Tämä on upea asuntoalue, hyvin kaunis ja luonnonläheinen. Asunnot ovat tilavia ja kauniita, pihat viihtyisiä. Ihan ainutlaatuista.

        Haluaisin ostaa täältä oman asunnon ja asua täällä, mutta se, miksi en osta, on todessakin suomalaiset alkoholistit. Ne ovat täällä häiriötekijä. Täällä on suomalaistaustaisten työttömyysaste korkea. Kaunis ja hino ostoskeskus on hukutettu roskamereen, kuten ympäröivät metsikötkin.

        En ymmärrä, kuinka tällaista voi tapahtua. Pilattu hieno asuntoalue ihan hirveällä tavalla. Sitä en ymmärrä, kuka tuon kaikkein pahimman ongelman on aiheuttanut, eli ketkä heittelevät kaikki roskansa, jotka kuuluisivat roskiksiin ja kaatopaikalle, ihan vain liikekeskuksen ympäristöön. Ihan mistään piittaamatta.

        Jos joku tietää, olisi kiva kun vastaisi. Nasevatkin ilkeilyt "mamuista" on suljettu pois, koska todellinen tieto olisi tärkeää. Roskat ovat ongelma. Kuka haluaisi asua kaatopaikalla. Tämä on hirveää.

        No. Oikeasti olen muuttanut jo pois sieltä.

      • mamu on vaarallinen
        satutäti27 kirjoitti:

        höpö, höpö.

        Suomalainen vanha puliveivari ei edes pysty raiskaamaan, kyllä ne ovat nämä mamupojat, jotka suomessa naisia raiskaavat. juuri viime kesänähän turussa liikkui tämä mamu sarja-ahdistelija joka kymmeniä naisia kouri ja yritti raiskata! Onneksi saatiin tuomiolle, tosin senkin saisi istua kotimaassaan!

      • Tekniikka palo?
        Kaatopaikalla koti? kirjoitti:

        Täällä Varissuolla pitää olla itse ja seurata vähän aikaa tapahtumia, että käsittää, mitä täällä tapahtuu. Tämä on upea asuntoalue, hyvin kaunis ja luonnonläheinen. Asunnot ovat tilavia ja kauniita, pihat viihtyisiä. Ihan ainutlaatuista.

        Haluaisin ostaa täältä oman asunnon ja asua täällä, mutta se, miksi en osta, on todessakin suomalaiset alkoholistit. Ne ovat täällä häiriötekijä. Täällä on suomalaistaustaisten työttömyysaste korkea. Kaunis ja hino ostoskeskus on hukutettu roskamereen, kuten ympäröivät metsikötkin.

        En ymmärrä, kuinka tällaista voi tapahtua. Pilattu hieno asuntoalue ihan hirveällä tavalla. Sitä en ymmärrä, kuka tuon kaikkein pahimman ongelman on aiheuttanut, eli ketkä heittelevät kaikki roskansa, jotka kuuluisivat roskiksiin ja kaatopaikalle, ihan vain liikekeskuksen ympäristöön. Ihan mistään piittaamatta.

        Jos joku tietää, olisi kiva kun vastaisi. Nasevatkin ilkeilyt "mamuista" on suljettu pois, koska todellinen tieto olisi tärkeää. Roskat ovat ongelma. Kuka haluaisi asua kaatopaikalla. Tämä on hirveää.

        No. Oikeasti olen muuttanut jo pois sieltä.

        kaunis?luonto on tosiaan lähel olet ilmeisemmi asunu omistus puolel,aikoinaan tuol oli talo mihi laitettiin kaikki tapost istuneet ja joka viikko sii talos melke tapettiin joku!tuo roskastaminen on joka paikan onkelma,kun keskitetään ihmiset lähiöihi itse ei tulis edes mieleen ostaa asuntoa tuolta tai pansiost!jos ostaa nii enemmi omakotitalon.

      • Kaatopaikalla koti
        Tekniikka palo? kirjoitti:

        " roskastaminen on joka paikan onkelma,kun keskitetään ihmiset lähiöihi"

        Eli mitä tarkoitat? Johtuuko roskastaminen mielestäsi siitä, että ihmiset asuvat lähiöissä? Olen itse asunut lähiössä siis tosi pitkään, mutta muistaakseni en roskan roskaa mihinkään muualle kuin niille kuuluviin jäteastioihin laittanut. Se, että minä asuin lähiössä, ei siis saanut minua roskastamaan.

        Luulen, että sen roskastamisen tekevät nuoret ja ehkä lapset! Voisiko olla. Siis ihan peruskauraa, kasvatuskysymys. Ei opeteta pitämään ympäristöä siistinä. Kuinka ne vanhemmat itse kestävät sen jäljen?

        En tosiaan tiedä, kuka ja ketkä sitä tekevät, mutta kirjoittakaa ihmeessä, jos tiedätte paremmin.

        Ja tuosta "omistuspuolesta", eikös siellä ole ihan sekaisin niitä omistustaloja ja vuokrataloja? Tiedän sen kaamean surullisen vuokratalon. Vähänväliä tosiaan joku tapettiin. Se tuntui pahalta silloin, kun asuin siellä. Vaikka olivatkin laitapuolen väkeä, mutta se ihmisarvon halpuus, joka siitä henki. Ei sovi suomalaiseen nykyaikaan. Poikkeaa rajusti. Ainakaan minä en haluaisi asioiden kehittyvän tuohon suuntaan.

    • Aikamo0inen ajatus

      Onko mukavampi joutua mamujen raiskaamaksi?

    • Sotilas Suomesta

      Minä en ole PerusSuomalainen,en natsi mutta isäni taisteli tämän maan puolesta rintamalla 6 vuotta parhaasta nuoruudestaan. Hänen kaltaistensa ansiosta saamme elää itsenäisessä Suomessa tai saimme kunnes nämä nulikat tuli Suomen hallitukseen avaamaan kaikki rajat mamuille,oli he sitten minkälaisia oman maansa rintamakarkureita tahansa!Nyt alkaa olla enää myöhäistä tehdä mitään ja odottaa koska ne alkaa täällä todella riehumaan. JA,kun ne mellakat alkaa niin mukaan lähden,enkä lupaa ystävällistä kohtelua riehujille vaan voivatpa jotkut päästä sinne "paratiisiinsakin"...

    • Sotilas myös

      Kannatan.

    • mamutkotiinsajo

      niin en saanut vielä kunnon vastausta siihen että paloiko ne saatanan autot turun varissuolla vai ei??? En hakenut vuodatusta joltain kukkahattutädiltä miten suomen köyhä on ärsyttävämpi kuin kaikkisaava mamu!!!! niin että paloiko siellä varissuolla autoja vai ei???

      • ..........

        Kyllä

      • Tekniikka palo?
        .......... kirjoitti:

        Kyllä

        näihä ilmoitettiin ken uskoo?

      • ei suomeen näitä
        Tekniikka palo? kirjoitti:

        näihä ilmoitettiin ken uskoo?

        Samaten mamujengi ryösteli vanhuksia varissuolla. Jäivät nulikat kiinni, tuomionsa saisivat istua kotimaassaan. Taitaisi varkaalta lähteä käsi....

      • mamutkotiinsajo
        .......... kirjoitti:

        Kyllä

        Kiitos vastauksesta, pistän viestejä eteenpäin koska suomen media ei juurikaan juttuja kirjoittele ellei kyseessä ole perus suomalainen matti tai maija...Ruotsin mellakoistakin vain suomen mediassa hehkutettiin että pidätettynä on suomalainen ja unohdettiin kertoa että nimi on joku saatanan ali tai muhammed...ihan perus suomalaisen nimiähän nuo..

    • Pois islamismi

      Mihin muslimiuskonto tuilee, sinne tulee väkivalta, terrorismi ja mellakat, ennemmin tai myöhemmin. Näin on käynyt kaikkialla maailmassa. Tuo on siis rehellinen toteamus.

    • Ei terrorismia meill

      Ei sitä enää voi estää.
      Muslimiuskonto on jo päästetty irti suomalla sille olemassaolon oikeus.

      • epra1

        Täälläkin Salossa on mamuja notkumassa joka paikassa ja kalliiksi tulee heidän elättämisensä veronmaksajille!

    • Turkuun töihin

      Salossa olisi työttömiä riittävästi jo omasta takaa.

    • Lopettakaa islam

      "Mihin muslimiuskonto tuilee, sinne tulee väkivalta, terrorismi ja mellakat, ennemmin tai myöhemmin. Näin on käynyt kaikkialla maailmassa. Tuo on siis rehellinen toteamus. "

      Niin se nyt vaan on.

    • Mell Akka

      Koskas tällainen mellakka tulee Turkuun. Osallistun ilman muuta, oli aihe mikä tahansa. Liikkeistä ikkunat sisään ja tavarat pihalle, tarttenkin uuden kameran.

    • MIES ja NAINEN

      Niasten hakkaajat pitää laittaa nyt seinää vasten ja

    • Jännittääkö

      FAKTA: Tiedot mediassa Varissuon vieraskielisestä väestöstä oleva 36.6 prosentin
      tieto on peräisin vuodelta 2010. Nyt eletään vuotta 2013.

      Mitäköhän luulette sen olevan tällä hetkellä kolmen vuoden jälkeen? Tai mistä kaivaa tuoreempia numeroita, kai se julkista tietoa on kaupungin asukkaille?
      Jos, niin miksei julkistettu?

      Itsekkin olen sitä mieltä, että monikulttuurisuus on rikkaus, mutta liika on aina liikaa.

      yst. tv. nimim. Lisää tänne vaan, kyllä mahtuu..

    • Naiseni puolustaja

      Yleensä nuo raiskaajat ovat naistenhakkaajia.
      Normaali sivistynyt mies ei lyö naista.

      • 3333

        Kukaan normaali ei lyö ketään. Tasapainoinen toisia ja itseään kunnioittava ei käyttäydy aggressiivisesti.

    • Totta niin. Niin tot

      Totta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      192
      1368
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      761
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      637
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      320
      614
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      595
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe