"Enkeleitä toisillemme"

Oletko koskaan ajatellut, kuinka tärkeä tämä palsta voi olla jollekin ihmiselle?
Ihmiselle, jolla voi olla paha olla, ihmiselle, jolle palsta on tärkeä?
Onko liikaa pyydetty, että ottaisimme me kaikki toisemme ihmisinä, emme vihollisina?
Palsta voi olla ystävä, voi olla vihollinen, ihan kuin sinä sen haluat muille muotoilla.
Toivoisin ihmisyyttä, ystävyyttä, vilkasta keskustelua, mutta ennen kaikkea, sopua kaikkien mielipiteitten kesken.

http://www.youtube.com/watch?v=1y77lUqbxls&feature=player_detailpage
94409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 94

Vanhimmat

Olen hyvinkin samaa mieltä, mutta käytännönläheisenä eli pragmaattisena ihmisenä, on minun tuotava esiin oman näkökohtani.

Kyllä tuo enkelinä oleminen sujuu kesähelteellä hyvinkin, mutta annas olla talvella.

Melkoisia ongelmia aiheuttavat ne isot siivet - toppavaatteissa. Olen pragmaattinen kuin poliitikot.

P.S. Käytin tuota hienoa sanaa, pragmaattinen kun poliitikot sitä niin yleisesti viljelevät. kun ei tuo suomalainen sana käytännöllinen ei kuulosta juuri miltään.

Vaikeaa sitä on nähdä vaikkapa J Katainen arkisena ja käytännöllisena, kun asiat pyritään esittämään niin hienoin sanakääntein, sivistyssanoin ym.,ettei tällainen rupusakki tajua siitä mitään.

Äänestä
  • Joo-o, totta puhut. Kyllä siivet olisivat epäpragmaattiset, jos vetäisisin päälleni äitini perintönä saamani lammasturkin. Siivet rypistyisivät, ei niillä lentoon pääsisi, ei varmana.
    Ahtisaaresta en enää oikein muuta muista, kuin "itseasiassa".
    Kataisella on aina hirveä hiki otsassaan, kun häntä haastatellaan. Liekö johtaminen niin hikistä hommaa, vai mikä hien pintaan nostattanee?
    Vaihdetaan siivet siipis(k)andaaleihin, kultaisiin?

    Äänestä

Kahta olen ihmetellyt. Palstalla esiintyvää "nokittelun" tarvetta ja sitä, että monet vieläpä reagoivat siihen.

Live-elämässä minulle on joskus laukaistu vasten kasvoja härskejäkin asioita.
Olen suhtautunut niihin, että "sehän on vain hänen mielipiteensä", siinä tilanteessa.

Äänestä

Kieltämättä palsta antaa monelle 70 :lle elämään sisältöä.

Tietokonehan on yhä useammalla ikäihmisellä ja Internet-yhteys on tarpeen jo pornonkin katselua varten.

Äänestä
  • Herra Maisteri katselee, mitä katselee.
    Minulle riittää sääksi ja hänen siekailunsa.

    Äänestä

Niin kaunis aloitus osui silmiin heti aamusta! Olen kokenut palstan kuin siltana, inhimillisenä kaikkineen.

Ystävyyttäkin olen löytänyt, lohtua, - kiukkua, kaikkea näköalattomuuttakin, ja siivet väristen tömähtänyt maahankin välillä:D
Kuvakieltähän tämä on, mutta hyvä ja tarpeellinen on aloituksesi!

* On kaksi tapaa elää:--- niin ettei mikään ole ihmeellistä, tai niin,--- että kaikki on ihmeellistä* Albert Einstein.

Äänestä
  • Minusta on mukavaa, kun joka päivästä vielä löytyy jotain uutta ja ihmeellistä.
    Mukava palsta tämä on, vaikken täällä kauaa ole ollutkaan. Omia ajatuksiaankin saa parempaan järjestykseen, kun niitä tänne kirjoittelee.
    Tämä kirjoittelu on vain joskus hankalaa, ei meinaa osata kirjoittaa, saada sanottavaansa käsitettävään muotoon. Kirjoittaminen on paljon vaikeampaa, kuin kasvokkain keskustelu, jolloin näkee ilmeet ja on helppo kysyä, jos jää epäselvyyksiä.
    Piristävä paikka tämä on.

    Äänestä

  • kaisu-liisa kirjoitti:

    Minusta on mukavaa, kun joka päivästä vielä löytyy jotain uutta ja ihmeellistä.
    Mukava palsta tämä on, vaikken täällä kauaa ole ollutkaan. Omia ajatuksiaankin saa parempaan järjestykseen, kun niitä tänne kirjoittelee.
    Tämä kirjoittelu on vain joskus hankalaa, ei meinaa osata kirjoittaa, saada sanottavaansa käsitettävään muotoon. Kirjoittaminen on paljon vaikeampaa, kuin kasvokkain keskustelu, jolloin näkee ilmeet ja on helppo kysyä, jos jää epäselvyyksiä.
    Piristävä paikka tämä on.

    Oletkin osoittautunut mukautuvaksi ihmiseksi ja sehän on mukavaa.

    Kun näitä kirjoituksia on seurannut vuosia, tulee mieleen kysymys; missähän tuollaista tapahtuu.

    Tuo valitus, ettei noteerata on aina murheena. tulee tänne jokainen ensimmäisen kerran aina. Tilanne on kuolemaan verrattava eikä sitä voi välttää kukaan.

    Jos tänne tullaan avoimin mielin ja edes jonkinlaisella tiedolla ja taidolla, on tervetullut.

    Arvostelutta ei täällä jää kukaan, kiitokset ovat vielä harvinaisempia.

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Nyt minä palstapunastuin kauniista sanoistasi, kiitos!

    Tuota samaa asiaa olen minäkin miettinyt, kun jotkut valittavat, ettei vastata. Olen minäkin joskus niin tuntenut, mutteihan siihen ole muuta lääkettä, kuin jatkaa vain innokkaasti. Kyllä huomion saamiseen auttaa aina samana pysyvä nimimerkki.
    Usein tulee väärinkäsityksiä, minulla on pahana tapana kirjoittaa joskus vaikeasti, etten pian itsekään ota selvää, mitä olen tarkoittanut.

    Äänestä

Olen ajat sitten pudonnut junasta, viitaten näihin hienoihin sanoihin mitä Ruuneperi käyttää. Oliko se sanonta että puhuu kuin ruuneperi, niin puhuiko hän paljon tai käyttikö sanoja joita maatiainen ei ymmärtänyt. Ysyävyydellä rune.

Hyvä on seurata miten viisaita täällä kirjoitetaan.
Mutta kun kuulee vanhempien huutavan ja kiroilevan lapselle, niin kyllä siinä Enkelikin pelästyy.

Miksi ihmiset ovat vihasen näkösiä esim. kaupan kassat, minä ainakin valitsen ystävällisen kassan jos on mahdollista.
Älä vaihda huonompaan, on mainos tuossa yllä. taitaa olla varoitus?

Äänestä

Ja niin kuin ihmissuhde aina voi olla toista tukeva, auttava,
tai sitten päinvastainen, toisen elämää pilaava,
niin voi olla näiden virtuaali-ihmissuhteidenkin laita.

Palstalla voi jäädä 'sodan' jalkoihin tahtomattaan, syitä ymmärtämättään, ja niin kuin aina, - sodassa ei ole voittajia.
vaikka toinen saa kenties mollattua toisen maan rakoon,
niin kyllä hän myös itsekin menettää. Menettää toisten kunnioituksen niitä keinojaan kohtaan, vaikka pelko voi häntä kohtaan lisääntyäkin.
Sodassa molemmat osapuolet menettävät, niin hyökkääjä kuin hyökkäysten kohdekin. Sodassa ei ole voittajia.

Epäterve ihmissuhde on katkaistava, on vihellettävä peli poikki. Kaikista ei tarvitse yrittää pitää.

Siltikään ei tarvitse kantaa kaunaa, eikä viljellä vihaa.
Voi vain väistää ihmistä, jonka kanssa ei millään pääse samalle taajuudelle.

Palstaystävyys on myös ihmissuhde, joka antaa paljon.

Äänestä
  • Kokemuksien kimuranteissa ympyröissä olen varovainen virtuaaliystävyydestä, olen vain mukana kirjoittelemassa.
    Kuitenkaan ei ole tarkoitus mitenkään väistää tai jättää vastaamatta, vaan ei yksinkertaisesti kaikkiin ole tarvetta ottaa osaa.

    Näillä mennään, mielestäni jokainen on mitä on tai haluaa olla.
    Kokemuksia on ollut puoleen jos toiseen, kaikki eivät ole olleet edes inhimilisyyden rajoissa.

    Juuri siksi en käytä rekattua täällä,minä vain olen ja elän.

    Äänestä

Varmasti moni, joka tulee palstalle uutena, uskoo, että keskustelu on mielenkiintoista ja monipouolista.
Pudotus todellisuuteen tulee ennemmin tai myöhemmin.

Tyrmäykset ja järkevimpienkin ajatusten mollaukset kohtaavat hyvin nopeasti.
On päästävä siihen vakituisten hyväksymään piiriin, ja vasta sitten ole palstalainen.

Äänestä
  • On minulla palstakokemusta pian 10 vuotta, tiedän kiemurat. Mutta kun puhuu, kun puhuttaa, kenen kanssa vaan, niin hyvä tulee. Tai on hiljaa, ei aina synny sanoja.

    Äänestä

heidän " köörinsä " ( ollaan niin olevinaan kuin ikinä heh ) vaika samaa mätä sakkia kuin me kaikki muutki,
meillä monella on kokemusta, näkemystä, varallisuutta, menestyviä jälkeläisiä, mutta ei vaan kelpaa sakkiin, hah,

tulipahan snottua, helpotti kummasti, --- yx nikitön

joukkoon yrittäny,,

olet aivan oikeassa, täällä on selkeä jako akaniin ja jyviin,
se lohtu kuitenki on, vain muutamat pitää suljettua kööriä yllä, valitettavasti valtaavat palstan ja hylkivät kaikki uusia palstalle tulijoita,
eivät vastaa eivätkä kommentoi muille kuin vain keskenään toisilleen kuten lapset konsanaa heh,
ovat muuttuneet jälleen lapsentasoiseksi pysskkisesti,
se on sitä kuulisaa " kiusamista" jota ei terve aikuinen ymmärrä,
sivistyny terve ihminen ei karsinoi ihmisiä eri karsinoihin,
asia on kriteeri jollon otan osaa ketjuun,
huomatessani näitten muutamien nikkien keskinäisen sisäänlämpiävän köörin pysyn poissa heidän keskusteluistaan,
antaapa heidän loistaa keskenään,

Äänestä

Olen ollut monta vuotta kirjoittelemassa, enkä ole erottanut jyviä akanoista, ne ovat näköjään joidenkin erikoisalaa.
Joskus päiväsaikaan täällä ei liiku juuri ketään eikä kirjoituksia ilmesty ketjuihin.
Mutta tämä palsta ei tosiaankaan ole ainoa jossa minäkään kirjoittelen,IL ja IS ovat asiapohjaisia keskusteluita, jos yksi palsta ei miellytä voi valita paremman.

Syvää katkeruutta on turha julistaa, meissä kaikissa kun on omat katkeruutemme,
ylö ulos ja lenkille toivotteli Tarvakin, minä vain toistan.

Äänestä
  • Minua palstat eivät koskaan ole katkeroittaneet. Päinvastoin, monta pahaa mieltä ja itkua on unohtunut, kun on saanut ottaa osaa palstailuun.
    Se lie monien muidenkin ilon aihe.
    Moni ei edes pääse muualle ulos, kuin palstan omaan kiehtovaan maailmaan.

    Iltalehden palstoja joskus punnersin, mutten siellä kyllä nähnyt pitemmän päälle mitään osallistumisen aihetta.

    Äänestä

totta on kukkahameen komentti myös,
ei aina jaksa ottaa kantaa eri keskuteluihin, joten saattaa tulla väärä käsitys ylimielisyydestä toisia kohtaan,
ei se sitä välttämättä ole,
asia ei vaan kiinosta toisia sillähetkellä,

Äänestä
  • Samaa mielenpidettä.
    Aina ei kiinnosta yhtään mikään, aina ei jaksa edes ajatella.
    Mutta sitten taas toisaalta, joskus tuntuu, että ajatusten virtaa ei voi salvata, vaan sanoja pulppuaa, kai nytkin.

    Äänestä

Luovaa maailman rakentamista -- on se prakmaattinen --ja ei ihme ettei sitä sanaa ole edes Ruotsi -Suomi sanakirjassa -- Senhän tiesin että Praktsisk --on käytännöllinen -- mutta liian hienoja sano ja ei saa vilsellä --ne vaan sekottaa asioita -- Tavallisessa keskustelussa sivistyssanoja käyttää vaan sellaiset henkilöt jotka luulee olevansa viisaampia kun muut -
Ollaan vaan " käytännöllisiä" -- sen ymmärtää kaikki .

Äänestä

Kaikenlaisia tuntemuksia tuntuu olevan osallistujilla. Minuakin naurattaa, mutta eniten oma hassu itseni, joka ei osaa aina suhtautua viileästi, eikä sulautua nimettömien joukkoon.
Minä kun pidän ihmisistä yleensä, en tahtoisi ketään sulkea pois, vaikka en kaikkiin mielipiteisiin voi yhtyäkään.

Katkeruutta on turha tuntea näillä areenoilla, huolta voi tosin tuntea jonkun maailmankuvasta, mutta milläs sitä vois muuttaakaan. Sen voin ymmärtää, että ei kaikki minustakaan voi pitää, kunhan hyväksytään joukkoon.

Äänestä
  • Mistä ihmeestä katkeruuden karvas kalkki tähän ilmestyi.
    Minä en ainakaan ole katkera mistään, täällä ainakaan.
    En muuallakaan, vaikka joku voisikin osassani olla.
    Minen enää välitä vähääkään, pitääkö vai eikö minusta kukaan pidä.
    Ne oli niitä nuoruuden tuulia, nyt "oon mikä oon, en voi muuksi tulla"

    Äänestä

  • kaisu-liisa kirjoitti:

    Mistä ihmeestä katkeruuden karvas kalkki tähän ilmestyi.
    Minä en ainakaan ole katkera mistään, täällä ainakaan.
    En muuallakaan, vaikka joku voisikin osassani olla.
    Minen enää välitä vähääkään, pitääkö vai eikö minusta kukaan pidä.
    Ne oli niitä nuoruuden tuulia, nyt "oon mikä oon, en voi muuksi tulla"

    Onko tuosta välistä poistettu joku viesti, kun en ollut vastaavinani sini-sirkulle?
    Tai sitten en muista oikein.

    Äänestä

  • kaisu-liisa kirjoitti:

    Onko tuosta välistä poistettu joku viesti, kun en ollut vastaavinani sini-sirkulle?
    Tai sitten en muista oikein.

    Ihmettelin hetken minäkin, mutta ei ne osu kohdalleen aina. Taisin kirjoittaa Kukkiksen jälkeen, jos muistan oikein. Ei se niin tärkeää ole minulle, eihän tässä ole mitään pahaa sanottu.

    Sääli vaan kun hyvän ajatus juuttui sanankäsittelyyn, mutta tallella ajatus on :)
    Niillä eväillä on hyvä kirjoitella!

    Äänestä

Prakmaattinen kaikuu pahemmalta kuin käytännöllinen, sen takia on käytännöllisempää käyttä prakmaattista jos haluu käyttää pahemmalta kaikuvaa sanaa. ööh.

Äänestä
  • Paree se on käyttää vierasperäistä sanaa, antaahan se heti kaikupohjaa ja mietittävää, jopa kunnioitusta herättävää.
    Myöhän ollaan kellallaan kaikkeen vierasperäiseen, pian kai puhutaankin pelkkää engelskaa. hööh!

    Äänestä

  • Johan on merkillistä! jjoutavakin vielä!

    Kyllä yritin suomentaa tuon sanan pragmaattinen. Kaikkihan eivät pysty ääntämään noita sivistyssanojen kirjaimia. g-kirjainta sanotaan kooksi ja d-kirjainta teeksi.

    Sana prakmaattinen on vain sana, joka ei merkitse yhtään mitään ilman selitystä sen merkityksestä. Jos vielä p-kirjainkin jätetään pois niin ollaan jo jossain siansaksassa.

    Murteita osaavat ja puhuvat voivat käyttää sanoja joita ymmärtävät.

    Itselläni on pieni sivistyssanakirja, joka olisi tarpeelllinen kaikille.

    Itselläni on pieni Sivistyssanakirja, jonka hankin tämän palstakirjoittelunkin takia.
    Ihmeellistä on jos oikein kirjoitettua sanaa sanotaan vääräksi tai kokonaan puuttuvaksi.

    Sana pragmaattinen tulee kreikan kielestä sanasta pragmatiko's , joka tarkoittaa viisas. Sanaa ei saa suomalaisin kirjaimin edes oikein kirjoitettua.

    Voin myös pyytää anteeksi sanaselvittelyäni.

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Johan on merkillistä! jjoutavakin vielä!

    HEITÄ SE SANAKIRJA MEREEN, KUUKKELI PELAA JA auttaa

    http://fi.wiktionary.org/wiki/pragmaattinen

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Johan on merkillistä! jjoutavakin vielä!

    Kyllä yritin suomentaa tuon sanan pragmaattinen. Kaikkihan eivät pysty ääntämään noita sivistyssanojen kirjaimia. g-kirjainta sanotaan kooksi ja d-kirjainta teeksi.

    Sana prakmaattinen on vain sana, joka ei merkitse yhtään mitään ilman selitystä sen merkityksestä. Jos vielä p-kirjainkin jätetään pois niin ollaan jo jossain siansaksassa.

    Murteita osaavat ja puhuvat voivat käyttää sanoja joita ymmärtävät.

    Itselläni on pieni sivistyssanakirja, joka olisi tarpeelllinen kaikille.

    Itselläni on pieni Sivistyssanakirja, jonka hankin tämän palstakirjoittelunkin takia.
    Ihmeellistä on jos oikein kirjoitettua sanaa sanotaan vääräksi tai kokonaan puuttuvaksi.

    Sana pragmaattinen tulee kreikan kielestä sanasta pragmatiko's , joka tarkoittaa viisas. Sanaa ei saa suomalaisin kirjaimin edes oikein kirjoitettua.

    Voin myös pyytää anteeksi sanaselvittelyäni.

    jjoutava ei yritä edes kovin perusteellisesti selvittää sanoja vaan tarkoitukseni oli hiukan leikitellä niiden kustannuksella. Miksi valkoisen koiran nimi oli Musti? Siksi kun se oli löydettäessä nokinen ja musta eikä omistajat leikillisyyttään välittäneet uutta nimeä antaa pennun myöhemmin paljastuttua valkoiseksi. Hj Nortamon kertomuksessa on tämä tarina.

    Äänestä

  • joutavoinen kirjoitti:

    Naapurin tytöillä on kaksi pikimustaa kissaa, joiden nimet ovat Lumi ja Ruusu:)

    Äänestä

  • Matamimimmi kirjoitti:

    Naapurin tytöillä on kaksi pikimustaa kissaa, joiden nimet ovat Lumi ja Ruusu:)

    Lapsuudessani meillä oli tyttökissa, sen nimi oli Reino.

    Äänestä

  • Matamimimmi kirjoitti:

    Naapurin tytöillä on kaksi pikimustaa kissaa, joiden nimet ovat Lumi ja Ruusu:)

    Meillä oli kaksi kissanpoikaa, musta ja harmaa, nimiltään Musti ja Harmi.

    Äänestä

rakmaattine on oikke pal parei ja nii hyvät tunttuu sanookki

tattist vaa jj kyl sää oot nii lupsakka

Äänestä

Hymyä huuleen saa tämä "prakmaattinen" keskustelu. Tässä mietiskelin, että kaikkein vanhimpia ketjuihin osallistuvia on täällä Ruuneperi, Fiulin ja tietysti tuo Hajupoika. Olisikohan ollut vuosi 2002, kun ensi kerran tulin tänne kurkkailemaan. Tietysti Maalaismies on ollut myös mukana kauan. Voi olla, että unohdan nyt monta muuta.

Olen harvakseltaan kirjoitellut, enkä ole juuri suosiota kalastellut. Monet asiaketjut on jo valmiiksi pureskeltu, joten niihin on vaikea sukeltaa mukaan.

En missään nimessä halua olla ylimielinen ketään kirjoittajaa kohtaan. Joskus ehkä vastaan kärkevästi, mutta pahaa tarkoittamatta ja toivottavasti ketään loukkaamatta.

Yleensä keikun täällä keskellä yötä, mutta esim. nytkin odottelen treffihetkeä, enkä viitsi aloittaa mitään tärkeämpää hommaa.

Nyt voisi olla pragmaattista lopettaa loruilu ja lähteä valmistautumaan päivän toisenlaisiin seikkailuihin.

Äänestä
  • Meikäläisen luonne on perusystävällinen , mutta myöskin peruskipakka.
    Kaikkien kanssa tulen toimeen, mutta kaikkiin en välittäisi tutustua lähemmin.
    Enpä mainitse nimeltä ketään, sillä se ei ole sopivaa, mutta ainakin viisi palstalaisista kutsuisin kotiini ja olisin karjalaisen vieraanvarainen.
    Kaikille hyvää iltapäivän jatkoa, pilvistä ja viileää, mutta mielen maailmassa lämmintä ja seesteistä!

    Äänestä

  • matamimimmi kirjoitti:

    Meikäläisen luonne on perusystävällinen , mutta myöskin peruskipakka.

    ala tehdä listaa mieluisista vieraista, minullakin on täällä ainakin kymmenen joita EN IKINÄ halauisi edes nähdä saati kotiin kutsua.

    Äänestä

  • matamimimmi kirjoitti:

    Meikäläisen luonne on perusystävällinen , mutta myöskin peruskipakka.
    Kaikkien kanssa tulen toimeen, mutta kaikkiin en välittäisi tutustua lähemmin.
    Enpä mainitse nimeltä ketään, sillä se ei ole sopivaa, mutta ainakin viisi palstalaisista kutsuisin kotiini ja olisin karjalaisen vieraanvarainen.
    Kaikille hyvää iltapäivän jatkoa, pilvistä ja viileää, mutta mielen maailmassa lämmintä ja seesteistä!

    @Matamimimmille

    Minulla on perintönä kaksijakoinen luonne. Toisaalta olen erittäin seurallinen, toisaalta kaipaan omaa rauhaa. Ihmisten kanssa olen aina tullut hyvin toimeen, en pelkää erilaisuutta.
    Täällä paistaa aurinko täydeltä terältään, lämmintä ei ole helteeseen asti, mikä minulle vallan sopii. En tykkää kuumasta, vaikken siitä valita. Kesään lämpö kuuluu.
    Juhannustaikoihin on enää kuukausi aikaa.

    Äänestä

  • matamimimmi kirjoitti:

    Meikäläisen luonne on perusystävällinen , mutta myöskin peruskipakka.
    Kaikkien kanssa tulen toimeen, mutta kaikkiin en välittäisi tutustua lähemmin.
    Enpä mainitse nimeltä ketään, sillä se ei ole sopivaa, mutta ainakin viisi palstalaisista kutsuisin kotiini ja olisin karjalaisen vieraanvarainen.
    Kaikille hyvää iltapäivän jatkoa, pilvistä ja viileää, mutta mielen maailmassa lämmintä ja seesteistä!

    heimo-jutun tästä. Se onkin valloittajien mieleen, heimot ja murteet toistensa kimppuun. HUS!
    Hajoita ja hallitse!

    Äänestä

  • Tuo matalamimmi teki kirjoitti:

    heimo-jutun tästä. Se onkin valloittajien mieleen, heimot ja murteet toistensa kimppuun. HUS!
    Hajoita ja hallitse!

    Mitä tuo "HUS" tarkoittaa?
    Onko se jonkinlainen sotahuuto?
    Ei täällä ole tappelunhaluisia. Kurkista johonkin muulle palstalle!

    Äänestä

  • Matamimimmi kirjoitti:

    Mitä tuo "HUS" tarkoittaa?
    Onko se jonkinlainen sotahuuto?
    Ei täällä ole tappelunhaluisia. Kurkista johonkin muulle palstalle!

    Oomma lukenehet, että HUS olisi joku Helsinki-Uusimaa seudun hallitseva sairaanhoitoon liittyvä yksikkö, mut kaikkihan sen nyt tietäväksin. Peesaamma matamimimmiä, tappelukset hoidamma netin ulkopuolella ja ulkoilmassa.

    Äänestä

  • pruukaamma sanua kirjoitti:

    Mimmi on oikein palstan piristys, kiva kun tulit takasin. Olisit Sekunakin kelvannu.

    Onhan siitä hussista runokin puolukanpoimijalle. Niin nään minäkin, nyrkkelykset hoidan muualla kuin palstalla.
    Kunhan saisin pidettyä tappurani syttymättä.

    Äänestä

  • mimmin ihailija kirjoitti:

    Mimmi on oikein palstan piristys, kiva kun tulit takasin. Olisit Sekunakin kelvannu.

    Minäkin ihailem sinua, koska sinulla näkyy olevan ihmistuntemusta ja hyvä maku* nauraa *

    Äänestä

täällä olet, jos inhoat kaikkia?

Äänestä
  • Kelle lienee, jos minulle, minä en inhoa täällä ketään. Enkä yleensä muuallakaan, joskus olen vihainen itselleni.
    Minusta tämä palsta on hieno paikka, jossa voi puhua tai olla vain hiljaa.
    Joillakin muilla palstoilla olen kurkkinut, mutta täällä on ihan oikeaa keskustelua.
    Mukavaa, että ihmisillä on erilaisia näkemyksiä, niitä lukien laajentaa omiaankin.

    Äänestä

  • kaisu-liisa kirjoitti:

    Kelle lienee, jos minulle, minä en inhoa täällä ketään. Enkä yleensä muuallakaan, joskus olen vihainen itselleni.

    Samoin minäkin arvostan tätä palstaa erityisesti, tämä on
    tuttu. Ja keskusteluissakin on ajoittain ihan kiinnostavia juttuja.

    En inhoa ketään puhumattakaan että vihaisin tai kantaisin
    kaunaa, tämähän on vain leppoisa keskustelupalsta.
    Huumorista pidän erityisen paljon.

    Tämä 70 palsta on ajoittain mukavaa luettavaa. Joskus turhanoloinen puoluepolitikointi valtaa alaa, mutta ne aiheet näkyvät jo otsikoista ja ne voi heivata mäkeen lukematta.
    Ikä on tuonut jo vakautta elämänkatsomukseen, olipa se vakaumus mitä sit onkaan. Usein aamukirjoittajat tuovat hyvin levänneinä uusia näkemyksiään palstalle. Meidän vähemmän aktiivisten on heitä hyvä sitten peesata.

    Äänestä

  • UPDATE_10069376 kirjoitti:

    Samoin minäkin arvostan tätä palstaa erityisesti, tämä on
    tuttu. Ja keskusteluissakin on ajoittain ihan kiinnostavia juttuja.

    En inhoa ketään puhumattakaan että vihaisin tai kantaisin
    kaunaa, tämähän on vain leppoisa keskustelupalsta.
    Huumorista pidän erityisen paljon.

    Minä olen vielä ihan vastasyntynyt palstaaja, mutta ihan kivaa täällä on ollut.
    Vähitellen ovat tulleet ja tulevat kirjoittajat jollain lailla tutuiksi. Mielikuvitus on kumma olento, se muovaa mielessä ihmisistä mielikuvia ihan itsekseen, lupaa kysymättä.
    Huumorin kukkaa minäkin mielelläni vaalin, vaikka itse voinkin vaikuttaa totiselta tuuban toitottajalta. "Robotilta" :)

    Äänestä

  • rivit&rivien välit kirjoitti:

    Tämä 70 palsta on ajoittain mukavaa luettavaa. Joskus turhanoloinen puoluepolitikointi valtaa alaa, mutta ne aiheet näkyvät jo otsikoista ja ne voi heivata mäkeen lukematta.
    Ikä on tuonut jo vakautta elämänkatsomukseen, olipa se vakaumus mitä sit onkaan. Usein aamukirjoittajat tuovat hyvin levänneinä uusia näkemyksiään palstalle. Meidän vähemmän aktiivisten on heitä hyvä sitten peesata.

    En minäkään ala kovin politikoimaan, kullakin on omat näkemyksensä ja aatteensa. Hienoa, jos on, oli mikä vain, mitäpä niistä kiistelemään.

    Mielelläni minäkin päivittäin palstan avaan, kun aamuvirkummat ovat kirjoittaneet viestin jos toisenkin.
    Itse olen aamuntorkku, ollut aina. Miksipä sitä nyt enää muuttamaan, kun on vara nukkua vaikka koko päivä.

    Äänestä

AI,-- AI - TÄÄLÄ TULEE JUURI TÄLLAISIA KIRJOITUKSIA " miksi " KUN EI OLE SITÄ pUUTA JOKA OLI MUUTAMA VUOSI SITTAN --
Luotsi sivulle olis tehtävä udistus pyyntöjö -- minä ainakin haluaisian huomata paremmin kenekke Vastaukset on tarkoitettu .

Äänestä
  • Nimimerkki "Ei hyvä", et olisi sattuvanmpaa nikkia voinut itsellesi löytää.

    Äänestä

  • Matamimimmi kirjoitti:

    Nimimerkki "Ei hyvä", et olisi sattuvanmpaa nikkia voinut itsellesi löytää.

    Anteeksi "EI hyvä!" Minä luulin sinun puhuvan puuta heinää, mutta täällä onkin muistaakseni ollut sellainen puu, joka ohjaa kirjoittamaan jollekin henkilölle, siin niinkuin sanotaan, vastaamaan. Olen alkanut laittaa kirjoitukseeni maininnan, ketä, tai kenelle tarkoitan kirjoitukseni.
    Oikeastaan parempikin niin, sillä meille saattaa tulla tavaksi chattailla sukulaissielujemme kanssa.

    Äänestä

Aikoihin täällä ei ole esiintynyt kunnon hattuilua ja siksi keskustelu on jäänyt tylsäksi, mistä on hyvänä esimerkkinä tämäkin ketju.
Ihan kuin lahoa puuta järsisi,

Äänestä
  • Onpahan tupajumeillekin ravintoa.
    Kai jostain löytyy sinulle kunnon ketjuja, joissa voi päästää sisäisen ninjansa valloilleen?
    Eiköhän se siitä.
    Tyyntä ja myrskyä vuorotellen, ei käy pitkästyttävän samanlaiseksi?

    Äänestä

Haloo 11-27! Voithan aloittaa ketjun noilla omilla mieltymyksilläsi. Katsotaan millaisia viestejä alkaa tulla iloksesi. Aina täältä hengenheimolaisia löytyy.

Joitakin ei oikein piristä muu kuin oikea sanasota.

Oikein mukava on lukea tällaista hyvinkin sopuisaa, tasaista keskustelua.

En minäkään halua enempää politikoida, mutta hieman ottaa pannuun täällä asioita hoitavien mollaus. Oli kohteet mistä puolueesta tahansa. Annan arvon niille, jotka viitsivät olla tuolla
valtatasolla Suomen "hyvinvointia" ylläpitämässä.

Äänestä
  • Ajattelin samoin kuin Atolfia, että hattuiluhalukas voisi aloittaa ketjun, minkä otsikoisi vaikka, että "aletaanpa hattuilemaan", tai jotain asianomaisen mieltymyksiin viittaavaa.
    Nauratti oikein kun juttu soljui aasinsiltaa pitkin, puusta, lahon puun järsimiseen ja kaisu-liisa kuittasi vielä tupajumeilla.
    Muuten, jospa hattuiluketjun aloittaja joutuisi keskustelemaan yksikseen:(

    Äänestä

  • Indiana Jones tuli katsottua, taas.
    Olihan siinä menoa ja meininkiä.

    Itsekin ihmettelen, miksi pitää mollata päättäjiä, jotka Suomen kansa vapailla vaaleilla on valinnut asemaansa.
    En halua olla aina vastaan kaikkea, vain periaatteesta.
    Uskon poliitikkojen tekevän parhaansa meidän hyväksemme. Vanhusten asia on silti lähellä sydäntäni, mutta kyllä siinäkin on astuttu seitsemän peninkulman saappain eteenpäin.

    Minä en usko kenenkään yksittäisen poliitikon, saati puolueen ihmetekoihin. Demokratiassa on tultava toimeen yhdessä.

    Äänestä

Onpa ollut mukava tovi elämässä jutella teidän kanssanne.
Jos on ollut liian rauhaisaa, niin kukinhan voi halutessaan tehdä muutoksen.
En minä ole mikään lapsekas kaikenhömpöttäjä, realismi on minua ihan tarpeeksi kuluttanut.
Mutta, Ilon lippu salkoon, vaikka kuinka kivistäisi.
Enkeleitä, onko heitä?

http://www.youtube.com/watch?v=sPxIa6RkZNk

Äänestä
  • Elämän karuus on karsinut hempeilyt minunkin elämästä vähemmälle. Ikäni puolesta kuuluisin kuuskymppisiin mutta sairaudet ovat vieneet jo rollaattoritasolle. Täällä on enemmän kaipaamaani letkeyttä ja väliin huumoriakin.
    Paha kolari vei vasemman jalan ja oikean käden.
    Illalla alkaa jo viikonloppu kun ollaan perjantain puolella. Heikonpuoleinen näkö teettää paljon kirjoitusvirheitä. Varhaista perjantaita kaikille.

    Äänestä

  • taavi tönönen kirjoitti:

    Elämän karuus on karsinut hempeilyt minunkin elämästä vähemmälle. Ikäni puolesta kuuluisin kuuskymppisiin mutta sairaudet ovat vieneet jo rollaattoritasolle. Täällä on enemmän kaipaamaani letkeyttä ja väliin huumoriakin.
    Paha kolari vei vasemman jalan ja oikean käden.
    Illalla alkaa jo viikonloppu kun ollaan perjantain puolella. Heikonpuoleinen näkö teettää paljon kirjoitusvirheitä. Varhaista perjantaita kaikille.

    Eipä kysytä laulujen lorauksissa päätä, ei jalkaa.
    Silloin alkaa aika, johon jokainen mahtuu,
    niin jalaton, kädetön, kaikki.
    Ikä, mikä määre se lie?

    http://www.youtube.com/watch?v=pFrAg8JfAZo

    Äänestä

  • kaisu-liisa kirjoitti:

    Eipä kysytä laulujen lorauksissa päätä, ei jalkaa.
    Silloin alkaa aika, johon jokainen mahtuu,
    niin jalaton, kädetön, kaikki.
    Ikä, mikä määre se lie?

    http://www.youtube.com/watch?v=pFrAg8JfAZo

    Vähästä se yksinkertaisen äijän mieli hyväksi äityy: Kontula pani äijät jonoon.
    Leikkasin Hesarista pienen lehtileikkeen, päiväys 10.2 2013.

    "Muutama päivä sitten Tampereen-junan ravintolavaunussa äijät odottivat baarin avaamista. Tiskin liepeillä oli hässäkkä.
    Paikalle saapui vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula. Hän otti komennon.
    Kovalla politrukkimaisella äänellä hän käski miehet siististi jonoon, jotta junan läpi molisi helpompi kulkea. Ja kas kummaa, kaikki tottelivat mukisematta. Kontula itse asetti jonon hännille.

    Äänestä

  • capt. cöpenick kirjoitti:

    Muistaaksein Kontula on seksiasioiden asiantuntija, en muista mikä, ei kai seksiterapeutti. Ilmankos osas ottaa ohjat käsiinsä, pojat voi erehtyy jonon tarkotuksesta, hauskan näkönen nainen.

    Äänestä

  • susmorsian ek. kirjoitti:

    Muistaaksein Kontula on seksiasioiden asiantuntija, en muista mikä, ei kai seksiterapeutti. Ilmankos osas ottaa ohjat käsiinsä, pojat voi erehtyy jonon tarkotuksesta, hauskan näkönen nainen.

    ai jaa, kuuklasin, tutkinut prostituutiota, kaupallista seksiä.

    Äänestä

Iästä en minäkään halua tehdä numeroa kenenkään - en siis itsenikään - kohdalla nyt , kun en sitä ole tehnyt nuorenakaan.

Elämän laatu mielestäni on kiinni jokaisen omasta terveydestä.
Ystävien lukumääräkin on tärkeä, ystävyyden kesto eritoten.
Mitä pitempään on kestänyt ja kestää, sen lujempi ja parempi.

Hyvä ketju, Kaisuliisa, mielelläni olen osallistunut.

Äänestä

on keskusteltu näin leppoisasti, kuten 7-kymppisten kahvipöydässä ikään! Yhdyn edellisen kirjoittajan viimoseen virkkeeseen!

Äänestä
  • Ei sopu kaikille sijaa anna. Nainen vaietkoon seurakunnassa. ;))

    Pitää pitää taukoa, ettei kellekään tule minun takiani suru puseroon, vaikka lättykesteihin olisin minäkin halunnut mennä. Kiva ketju oli lukea, sellaista ilottelua palsta kaipaa.
    Matamimimmille terveisiä, kuin muillekin!

    Äänestä

Vai pisti Kontula papat ojennukseen. Niin sitä pitää. Hänessähän olisi ollut vaikka ministeriainesta, kun noin tomera on.

Olen Kaisuliisan kanssa samaa mieltä, että ei siellä hallituksessa kukaan yksin niitä asioita hoitele. Yhteispelillä ne sujuu, jos on sujuakseen. Niinhän hyvässä demokratiassa kuuluukin olla.

Miten niin, nainen vaietkoon seurakunnassa?;>). Täällähän on niin sanavalmiita naisimmeisiä, ettei paremmasta väliä.

Taisi olla tuolla naapuripalstalla lettukestit, mutta ei näin myöhään enää lettuja, turvottavat vaan. Parempi painua pehkuihin.

Hyvää yötä!

Äänestä
  • Römpsänperän muurilettusia täällä on ollut tarjolla, pakko vielä sanoa, vaikken saisikaan.
    Hölöpäntööryys kun aika ajoin vaivaa.

    Mukavaa tapaamista Uni-Jukkasen kanssa, häntä minäkin pian kaipailen!
    Hiekan nakkelijaa.

    Äänestä

  • kaisu-liisa kirjoitti:

    Römpsänperän muurilettusia täällä on ollut tarjolla, pakko vielä sanoa, vaikken saisikaan.
    Hölöpäntööryys kun aika ajoin vaivaa.

    Mukavaa tapaamista Uni-Jukkasen kanssa, häntä minäkin pian kaipailen!
    Hiekan nakkelijaa.

    Meistä on moneksi,asiallisuutta ja "hölpäntööryyttä". Itse en saata tulla koskaan oikein, hyvin, hyvin totiseksi.
    Pilkettä silmäkulmassa aina. Hevat peränkuulutti tutustumista toisiimme, joten voin analysoida vähän itseäni. Lienee subjektiivinen analyysi,mutta
    oikeudenmukaisuuden ohella avoimuutta, herkkyyttä ja teperamenttia, siis ätäkkää tempeamenttisuutta. Siinä ominaisuuksien cocteil.
    Tiedäthän kaisu-liisa, olemmehan siamilaiset kaksoset, jonkun puskasta arvelevan mielestä.

    Äänestä

Tervetulleita olette palstalle molemmat, Kaisuliisa ja Matamimimmi, uusia tuulia ja selkeitä mielipiteitä tarvitaankin!

Äänestä

Että oikein herkkyyttä ja oikeudenmukaisuutta, eiköhän muut ole sitäkin ojektiivisempia arvoimaan.

Äänestä
  • Ota kivi pois kengästä.

    Äänestä

  • Niin sanoinkin. Saatan olla subjektiivinen itseäni arvioidessani.

    Äänestä

  • Matamimimmi kirjoitti:

    Niin sanoinkin. Saatan olla subjektiivinen itseäni arvioidessani.

    Tuolle "vai niin"-tyypille tarkoitin, että arvelen itsekin olevani itseanalyysissani subjektiivinen. Itseään onkin vaikea nähdä muitten silmin.

    Äänestä

Ompa ihanaa,kun Kaisu-liisa kuvioihimme on tullut ihanaksi on tämäkin meidän jutustelu tullut.
Tällä hetkellä minulla huonompi vaihe elämässä,joten kirjoittelu on hankalaa
järjellisesti,kun säryt leikkauksen jälkeen on ikävät. Tokkurassa myrkyistä
rolaattori kaveri, kuitenkin odotusta 6vko pitäis jo olla hyvin asiat.

Luen teidän ketjuja ja helpottaa,kun ajatukset vaihtuu.

Terveyttä kaikille!

Äänestä
  • Luinkin tuolla jossain, että olit loukannut itseäsi.
    Hyvä kuitenkin, että paranet. Toivottavasti pian ja kokonaan.
    Terveys on aina tärkeämpi, mitä enemmän vuosia tulee. Harvallapa se enää taitaa olla täydellinen, vähemmälläkin pärjää.

    Äänestä

Tuolla jossain viestiketjussa joku kertoi uupumuksesta, masennuksesta ja elämän toivottomuudesta.

Olitko millään tavalla tukena hänelle, olitko edes ajatuksissasi hänen luonansa.

Jos puhut enkelinä olemisesta tässä, olisi ollut luonteesi osoitus jos olisit ottanut edes parilla sanalla osaa uupuneen ihmisen viestiin.

Älä tee niinkuin minä, vaikka puhun hyvää, voisit nyt sanoa.

Äänestä
  • Ei täällä kaikki lue kaikkia viestejä.

    Äänestä

  • En minä ole itseäni enkelinä pitänyt, jos en toisena ääripäänäkään.
    En ole huomannut viestiä, josta kerrot.
    Aloitus tuli vain mieleen, kun kuuntelin Jopea.
    Moni vanha on yksinäinen nykyisin, tallainen palsta voi olla monelle hyvä ikkuna maailmaan.

    Äänestä

Taas vilkasin ylimalkaan ja paljononkin tullut sitten viimeksi-
Oliko se Taavi torönen --en nyt viitti tarkistaa -- ja syuuemmalla syyllä --kun olet varmaankin liikuntarajoitteinen -- mutta mistäs mitä tiedän --ainakin kiva että osallistut joukkoon -- On meissä jos jonkimmoisia -- kaikki ei vaan sano -- minä olen aina kehumassa kuinka terveolen ollut --mutta oli sitä aamulla otettava Reumalääkettä --ja se tekee minulle hyvää --olen kun pienessä huppelissa --jaksoin käydä lisäämässä ruokavarastoani --ja kuinka ollakkaan poika soitti että missäs sitä nyt ollaan .. -- Sain kivasti lisätä enemmän kun olin aatellut - kun sattumalta olin vielä ostoksilla --- nyt on sitten taas varastot täynnä --
SilaKOITAKIN OSTIN --OLI VALMIIKSI VILEROITUJA -- -- KUN RUPES TEKEEN MIELI -- kUKASENYT OLI JOKA SEN KALAKESKUSTELUN ALOTTI -- OLI HYVÄ VIHJE -- EI SITÄ AINA TIEDÄ MILLÄSITÄ HERKUTTELIS.

Taas sormioli lipsajtanut ja tietysti sen Caps lockin päälle -- en viitti korjata -- hyvää viikonloppua kaikille .

Äänestä
  • Nyt en oikein ymmärtänyt, kenelle kirjoitit?
    Liikuntarajoitteinen Taaviko, en tunne?

    Silakkapihvejä alkoi haluttamaan, muttei taida tänään enää ehtiä ongelle.
    Ruisjauhoissa pyöriteltyjä, tilliä välissä.

    Äänestä

  • kaisu-liisa kirjoitti:

    Nyt en oikein ymmärtänyt, kenelle kirjoitit?
    Liikuntarajoitteinen Taaviko, en tunne?

    Silakkapihvejä alkoi haluttamaan, muttei taida tänään enää ehtiä ongelle.
    Ruisjauhoissa pyöriteltyjä, tilliä välissä.

    Luin uudelleen, olihan tuolla ylempänä Taavi, joka kertoi olleensa pahassa kolarissa.
    Mukava, että hänkin täällä mukanamme kirjoittaa.
    Onko sinulla Jerry-koira, hänelle paljon terveisiä!

    Äänestä

  • kaisu-liisa kirjoitti:

    Luin uudelleen, olihan tuolla ylempänä Taavi, joka kertoi olleensa pahassa kolarissa.
    Mukava, että hänkin täällä mukanamme kirjoittaa.
    Onko sinulla Jerry-koira, hänelle paljon terveisiä!

    kiitos terveisistä meni perille --HÄN on jo vanha herre 12 v ja tykkää tyttökoirista --- hain Vaasasta on muuten tyypillinen Vaasalaine Vaasanveri ei vapise -- Kääpiösnautseri
    Hyvää iltaa sinulle myös--- kaisu-liisa

    Äänestä

  • Onnea hetalle -- toivottavasti hyvät Enkelit taikoo sinulle Terveyttä ja hyviä vuosia lisää Toivottelee ullamirjami Onnea

    Äänestä

Onnea Hetalle! Kerran vuodessahan näitä onnitteluja saa vastaan ottaa ja kyllä onni hyvää tekee. Pikaista paranemista.

Taavi Tönönen, olet todella tervetullut ketjuun. Eihän täällä kukaan ikää kysele. Olen pahoillani, että olet joutunut liikenteen murjomaksi, mutta toivottavasti mieli säilyy positiivisena. Se on elämän A ja O.

Täällä joku kirjoitti, että ei kutsuisi kylään muutamaa täällä seikkailevaa. Voi !!! Kyllä minä kutsuisin kaikki, jos vain mahdollista olisi. Mukavahan olisi kasvokkain kestailla ja luulenpa, että nauru raikuisi. Itkuksi emme varmaan panisi.

Sellaisia keskusteluja voisi tietysti välttää, mistä kiistaa syntyisi.
Nythän me jo melkein tunnemme ja tiedämme, kuka mistäkin aiheesta pitää.

Sittenhän selviäisi nikittömienkin salaisuudet. Kuinkahan he itsensä esittellisivät?

Vai kävisiköhän niin, että joukossa tyhmyys tiivistyy?

P.S.
En myöskään ole lukenut tekstiä, missä joku osallistuja on ollut uupunut ja masentunut. Toivottavasti hän on jo paremmassa vireessä. Olisi syytä ajoissa hakea apua, ellei yksin jaksa ponnistella.

Äänestä

Onnea Hevat ja parantumista sekä terveyttä!

Luin Kaisuliisan aloituksen uudelleen, miten kauniisti kirjoititkaan! Hyvää tahtoa tarvitaan. Kiitos siitä! :)

Äänestä
  • Onnea Hevat! Olet muutamaa kukautta vanhempi kuin minun ukkoni, joka täyttää syyskuussa noita vuosia kuin sinä nyt.

    Äänestä

Mukava on palstaa lueskella kun naiset, Matamimimmi, Liisa Sal, kaisu-liisa, ullamirjami, hevat, Kukkahame ja muutkin ovat kevätpirteinä palstalla juttelemassa. Ihan oikein keskustelua ylläpidetään. Mikäs tässä on lueskella hyväntahtoista juttelua.
Ollaan SOMESSA, ollaan.

Äänestä

Oikein hyvä Catleija!

Äänestä
  • Muistan Catleija- nikin kuuskymppisistä. Ellei ollut katleija, siis -kirjaimella.
    Joku muistaa minut Sekuna. Tämän matamimimmin otin nyt keväään korvilla. Sopii minulle. Olen matamin näköinen, mutta aika mimmimäinen.
    Kaikista entisistä muistan jotain,Fiilinin, Skillanin , miehistä Ruuneperin ja kauhistuksen kanahäkki, hajupojan, vaikka tahtoisin unohtaa.

    Äänestä

Meillähän on vielä muisti tallella ;-)). Muistanhan minäkin sinut Sekun. Taisi joku siitä täällä mainitakin. Jonkinmallinen catleija olen aina ollut, pienet nimen vaihdot johtuvat siitä, että olen yrittänyt rimpuilla palstalta irti, onnistumatta. Uudelleen rekkautuessa vanha nimi ei ihan sellaisenaan kelpaa.
Rekkaudun sen vuoksi, että silloin voi "kavereiden" kanssa vaihtaa yksityisviestejä profiilissa. Vuosien varrella kun saatetaan näillä kentillä tutuiksikin tulla.
Palstalla voi jokainen esiintyä valitsemallaan tavalla. Minä tykkään samalla nimellä kirjoittajista, vastaus menee osoitteeseen paremmin.
Missäs sinä, Seku olet ollu tällä välillä. Kuuskymppisiinhän minä tulin 2005. Nyt alkaa jo 80 lähennellä, voi herranjestas senttäs.

Äänestä
  • Olin facebookissa ja olen vieläkin, mutta täällä on myös mukavaa.
    Kyllä tämä palstakirjoittelu koukuttaa aika lailla. Ei voi olla katsomatta mitä kavereille kuuluu. Käyn yleensä kaikki ketjut ainakin suurin piirtein läpi ja jään joskus, useinkin juttusille.
    Mukavaa kun "huomasit" minut. Olen aina pitänyt sinua vähän ylpeän sorttisena;))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaisu-liisa kirjoitti:

Oletko koskaan ajatellut, kuinka tärkeä tämä palsta voi olla jollekin ihmiselle?
Ihmiselle, jolla voi olla paha olla, ihmiselle, jolle palsta on tärkeä?
Onko liikaa pyydetty, että ottaisimme me kaikki toisemme ihmisinä, emme vihollisina?
Palsta voi olla ystävä, voi olla vihollinen, ihan kuin sinä sen haluat muille muotoilla.
Toivoisin ihmisyyttä, ystävyyttä, vilkasta keskustelua, mutta ennen kaikkea, sopua kaikkien mielipiteitten kesken.

http://www.youtube.com/watch?v=1y77lUqbxls&feature=player_detailpage

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu