Mitä vi****??
Olen psykiatrisen poliklinikan asiakas lahdessa. Sairastan masennusta ja ahdistusta. (kestänyt monia vuosia..)
Käyn juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, olen monta kertaa ilmoittanut, että haluaisin aloittaa psykoterapian. Mutta tämä akkapa väittää, että psykoterapiaa ei voi aloittaa masentuneena, vaan täytyy olla paremmassa kunnossa, että sen voi aloittaa!! Ymmärrän kyllä, että psykoterapia voi itsessään olla hyvinkin raskasta, mutta minusta se on ainut asia, joka voi helpottaa oloani. Monia lääkkeitä on kokeiltu. Tollasista satunnaisista juttelukäynneistä jonkun urpon sairaanhoitajan luona ei ole mitään apua, kun sen ainoa ratkaisu on se, että lähdepä ulos kämpästä ja potkaise ittes liikkeelle!
Kuka on keksinyt, että täytyy olla lähes terve, ennen kuin voi aloittaa terapian? Onko tällaista muualla??
Terapiaan pääsy
51
3363
Vastaukset
- ..............
Kenties sinulla on muuta problematiikkaa kuin pelkästään tuntemasi oire eli masennus ja ahdistus.
HALUAT siis jotain, suorastaan VAADIT sitä. Psykiatrinen sairaanhoitaja on MIKÄ LIE TURHAKE, sinä sentään vaadit pääsyä OIKEAAN TERAPIAAN, jonka olet kuvitellut jossain olevan ja joka sinutkin parantaisi. Sillä tavalla.
Kyse on projektiivisuudesta. Miten voit mielestäsi hyötyä psykoterapiasta, jos kaikki vika on itsesi ulkopuolella. Sinulla vain on oireet. Terapiassa se olisi varmaankin paljolti terapeutissa, ja hän voi luultavasti vain auttaa itseymmärryksesi kehittämisessä. En tiedä, miten tunnetasolla tapahtuva psykoterapia olisi mahdollista. Olisiko se hukkainvestointi.
Mieti näitä asioita. Ja itseäsi.
Onko "tällaista" muualla? Tietenkin on, koko psykiatrian kentässä. Kaikkivoipaisia parantajajumalia ei ole olemassa.
Mukavaa kesää sinulle!- voi.hah
Kuulostaa siltä, että joku on taas psyykeanalysoinut itseltään silmät päästä, levittää sitten ilosanomaa... : )
- Anonyymi
voi.hah kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että joku on taas psyykeanalysoinut itseltään silmät päästä, levittää sitten ilosanomaa... : )
Tunnetasolla tapahtuva terapia on ihmisen murskaamista ja minäkuvan tuhoaminen on yksi päätavoite. Siinä trihgeröidään ja provosoidaan ihminen itsemurhan partaalle. Ei kannata. Vika ON terapeutissa jos menetät 5v 90e × 2krt vko ja olet terapian jälkeen itsemurhan partaalla.
Psykodynaaminen tunneterapia on niin narsistinen kudelma, kun siihen verkkoon astut et pääse pois.
- 3+4
Minut potkaistiin ulos psyk.poliklinikalta eli käytännöllisesti katsoen olen tällä hetkellä vailla minkäänlaista psykiatrista keskustelullista tukea, samalla sanottiin että olen liian huonossa kunnossa terapiaan ja ettei heillä ole tarjota minulle edes supportiivista keskusteluapua, vaikka heidän mukaan tarvitsisin kuulemma pitkäaikaista terapeuttista tukea.Kyseessä maamme pääkaupunki.
- 3+4
LIsään vielä että olen käynyt pitkän psykoterapian aikoinani ja se todella auttoi toisin kuin psyk.polin turhanpäiväiset mitäs tänään kuuluu, eikös olekin kaunis ilma -keskustelutuokiot empatiakyvyttömien, mistään mitään tietämättömien "ammattilaisten" kanssa. Lääkkeet ei minullakaan auta kroonistuneeseen masennus- ahdistusoireistoon, kaikkia kokeiltu.
- Omaa kokemusta on
Ei se sairaanhoitaja kuitenkaan päätä, milloin olet valmis terapiaan. Lääkäri/psykiatri kirjoittaa B-lausunnon terapiaa varten ja hän myös siis tekee sen arvioinnin! Onko sulla mitään hoitosuhdetta lääkäriin?
Jos vaan mitenkään pystyt repimään jostain n. 180 euroa niin hakeudu yksityiselle psykiatrille, se siis kustantaa n.60 euroa kerta ja kolme kertaa kolmen kuukauden aikana pitäis käydä ennen kuin voit saada sen B-lausunnon. Paljon tuskattomampi ja nopeampi tapa päästä aloittamaan terapia kuin yrittää taistella julkisella puolella. Rahaahan se maksaa ja aika paljon, mutta pystytkö nipistämään mistään muualta? Kyse on kuitenkin kaikkein tärkeimmästä asiasta eli terveydestä.
Niin ja psykiatrista ei tarvitse pitää mutta riittää kunhan hänen kanssaan hommat sujuu riittävästi että hän ymmärtää kirjoittaa sen lausunnon terapiaa varten.- b-lausunto
Voiko yksityinen psykiatri nykyään kirjoittaa b-lausunnon jolla pysyvällä eläkkeellä oleva voi saada valtion varoista tuettavaa terapiaa? Joitain vuosia sitten piti olla julkisen puolen psykiatrin kirjoittama b-lausunto tätä varten, yksityispsykiatrin lausunto ei käynyt.
- Terapiatapaus
Kyse on siitä, että kunnat säästävät, eivätkä halua maksaa masentuneiden psykoterapioita., vaikka lain mukaan pitäisi. Mutta millään sairaanhoitajalla ei ole valtuuksia ja pätevyyttää sanoa, että et ole psykoterapian tarpeessa.
Tämä, että ensin lääkkeitä pilvin pimein ja jos ei tehoa, niin sitten lisää lääkkeitä, ja psykoterapiaa vaan joillekin -linja on kirjattu myös biologisen psykiatrian masennuksen Käypä Hoitoon.
Minä olen todella huonokuntoisena käynyt psykoterapiassa (omilla rahoillani ja Kelan kuntoutuspsykoterapiatuella). Ja se on ollut elinehto.
Oletko kuntoutustuella (määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä), sairauslomalla vai mitä?
Voisit myös pyrkiä ammatilliseen kuntoutukseen tai työkykyarvioon.
Jos et ole pysyvällä eläkkeellä voit hakea Kelan kuntoutuspsykoterapiatukea. Tarvitset siihen psykiatrin lausunnon (B-lausunto). - Paras neuvo!
"... kun sen ainoa ratkaisu on se, että lähdepä ulos kämpästä ja potkaise ittes liikkeelle!"
Tuolla neuvolla olen päässyt monta kertaa voitolle. Paras neuvo ikinä. Lääkäri sanoi minulle aikoinaan, että älä jää kotiin. Lähde ulos, lähde kaupoille, käy lenkillä, käy kylässä, käy jossain kunhan et jää kotiin! Pysy liikkeessä!
Hänen ohjeillaan olen mennyt välillä ihan väkisinkin, kamala olo ja ahdistus ja olen vaan painanut menemään, en ole uskaltanut pysähtyä. Ja kas kummaa, kun parin viikon päästä alkaa helpottamaan! Ihan paras paikka on metsä. Sinne eväiden kanssa päivän kävelyretkelle. Luonnossa liikkumisen on tutkimuksissakin todettu olevan yhtä tehokasta kuin lääkkeet (ja terapiastakin siinä jotain puhuttiin).
Mulla oli vuosia sitten mahdollisuus käydä muutaman kerran kunnan tarjoamalla psykologilla. Tämä sattui olemaan aivan huippu tapaus. Teki minulle kevyen hypnoosinkin. Tapasin hänet 4 kertaa ja sain aivan hurjasti energiaa.
Myöhemmin sain saman mahdollisuuden, mutta psykologi oli aivan ääliö. Vei enemmän kuin antoi. Minä taisin tietää masennuksen hoidosta enemmän kuin hän.
Mutta! Jos sulla ei ole mahdollisuutta mennä yksityiselle terapeutille, lue kirjoja! Niillä olen päässyt paljon eteen päin. "Mielekkäästi irti masennuksesta" ja "Krooninen masennus" ovat toimivia opuksia. Löytyy kirjastoista.
Joku jo kirjoittikin, että kaikki on itsestä kiinni. Ei sinua kukaan muu paranna kuin sinä itse. Se vaatii paljon töitä. Vaikka kävisit terapiassakin, siitä ei ole apua jollet tee itse mitään. Ei kannata terapoida huonokuntoista joka ei ole siihen valmis. Se on kallista ja turhaa. Siksi aloita siitä liikunnasta ja liikkeellä pysymisestä. Sillä osoitat muillekin että olet kykenevä oppimaan parantumisen keinoja.- Anonyymi
Hyvin sanottu!
- auttaisko vertaistuk
Tuon hoitajan sanoissa on jonkin verran perää. Jos on masentunut niin psykoterapia on liian rankkaa. Tarvitsisit kevyempää mutta kuitenkin syvällistä jutustelua ja asioiden pohdintaa asaintuntijan kassa. Liekoö syynä se, että ei ole tarpeeksi ammattitaitoisia terapeutteja. Mnevät nykyäään yskityiselle ja sen on kallista.Toivottavasti saat elämääsi energiaa. Oletko kertonut jo täällä elämästäsi?
- rfarm
Kun psykoterapia on kuitenkin masennuksen hoitomuoto, niin on kummallista jos väitetään että psykoterapia ei sovi masentuneille. Kenelle sitten?
- Anonyymi
rfarm kirjoitti:
Kun psykoterapia on kuitenkin masennuksen hoitomuoto, niin on kummallista jos väitetään että psykoterapia ei sovi masentuneille. Kenelle sitten?
Siihen pitää olla riittävän hyväkuntoinen ja rikas jos menee psykoanalyyttiseen suuntaukseen. Ajattele että kaikki mikä on totta ja olet kokenut ei olekkaan totta ja kaikki mikä on väärää onkin sinussa itsessäsi. Ja se miten terapeutti kohtelee sinua onkin vain sinä itse ja sinun projisoima transferenssi terapeutissa. Kun sinä koet terapeutin hirviöksi johtuu vain siitä, että olet itse vain hirviö joka kuvittelee että muut ovat hirviöitä.
Sitten on vielä gaslighting se mikä on kaasuvalottamista ja hämärryttämistä terapian ulkopuolella terapiassa opitkin että se olitkin vain sinä. Lopuksi sinut on murskattu niin, että lopuksi uskot olevasi vaikka kissa ja konttaat maukuen nelinkontin lattiaa pitkin kun terapeutti sinulle näin sanoo. Olit vain niin sekaisin ettei terapiasta tule mitään, vika terapian epäonnistumisesta on vain potilaalla.
Jos näin tapahtuu - olit vain liian heikko terapiaan. Se oli sinun vikasi, liian heikkoja ja masentuneita ei voi ottaa terapiaan. Pitää olla riittävän terve, älykäs ja kiinnostunut psykologiasta - jotta aivopesu voisi toimia ja ymmärrät psykodynaamisen ihmiskäsityksen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siihen pitää olla riittävän hyväkuntoinen ja rikas jos menee psykoanalyyttiseen suuntaukseen. Ajattele että kaikki mikä on totta ja olet kokenut ei olekkaan totta ja kaikki mikä on väärää onkin sinussa itsessäsi. Ja se miten terapeutti kohtelee sinua onkin vain sinä itse ja sinun projisoima transferenssi terapeutissa. Kun sinä koet terapeutin hirviöksi johtuu vain siitä, että olet itse vain hirviö joka kuvittelee että muut ovat hirviöitä.
Sitten on vielä gaslighting se mikä on kaasuvalottamista ja hämärryttämistä terapian ulkopuolella terapiassa opitkin että se olitkin vain sinä. Lopuksi sinut on murskattu niin, että lopuksi uskot olevasi vaikka kissa ja konttaat maukuen nelinkontin lattiaa pitkin kun terapeutti sinulle näin sanoo. Olit vain niin sekaisin ettei terapiasta tule mitään, vika terapian epäonnistumisesta on vain potilaalla.
Jos näin tapahtuu - olit vain liian heikko terapiaan. Se oli sinun vikasi, liian heikkoja ja masentuneita ei voi ottaa terapiaan. Pitää olla riittävän terve, älykäs ja kiinnostunut psykologiasta - jotta aivopesu voisi toimia ja ymmärrät psykodynaamisen ihmiskäsityksen.Ton asteen negailu on jo taidetta, mutta jotakuinkin näin.
Kaikki eivät hyödy terapiasta. Harmi. Koska tälläkin foorumilla on ihmisiä jotka kertoo että kaikki ei hyödy lääkkeistäkään. Mitä siis jää jäljelle?
Itse asiassa torilla liikkuu jopa huhua, että Kelalta olisi tullut paimenkirjeitä sairaanhoitopiireihin, että terapialähetteitä pitäisi seuloa paremmin hyödyllisiin, ja ei hyödyllisiin.
Mielenkiintoiseksi tilanne tulee mahdollisen terapiatakuun myötä. Miten silloin jaetaan hyötyjät ja ei hyötyjät? Vai johtaako se uuteen ongelmaan?
- Latvainvalidi
"Kun psykoterapia on kuitenkin masennuksen hoitomuoto, niin on kummallista jos väitetään että psykoterapia ei sovi masentuneille. Kenelle sitten"
Niinpä.
Minä en kyllä menisi lätisemään niitä näitä jollekin pääosin lääketeollisuuden kouluttamalla depressiohoitajalle, jonka tärkein tehtävä on kannnustaa potilasta syömään lääkkeensä, on tehoa tai ei. Ei ne psykoterapeutit turhaan itseään kouluta 4–6 vuotta tutkinnon jälkeen ja ole akateemisesti koulutettettuja.
Voihan noita paroni von Munchausen -temppuja kokeilla ei ns. ryhdistäytyä. Soveltuu suorittajapersoonille, jotka haluavat masennusvalmennusta. Depressiokoulu edustaa sitä samaa kognitiivisen psykologian "ajattele itsesi terveeksi". Väitän, ettei oikeasti kliinisesti masentunut (ns. vakavasti masentunut) pysty "ajattelemaan" itseään terveeksi. Ajattelu vaikuttaa kyllä mielialaan, mutta ei kliniiseen tilaan.
Minulle ne ei ainakaan sovi pätkääkään. Ahdistun pelkästä ajatuksestakin, että pitäisi olla joku lastentarhaohjelma ja tehdä jotakin temppuja (mennä lenkille jne.) kun joku "käskee". Aktiivisuus ja masennus kulkevat käsi kädessä ja kun masennus lievittyy niin aktiiviisuus lisääntyy. Minä ainakin olin melkein 2 vuotta ihan erakoitunut ja tarvitsin sen.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että täytyy saada aikansa rypeä /käsitellä niitä asioita, jotka ovat sen masennuksen takana, ja jotka ylläpitävät sitä. Kun masennus on kehittynyt vuosikymmenten aikana (lapsuudesta saakka) ja sitten lauennut karmeaksi mahalaskuksi, niin ei sitä millään hokkuspokkustempuilla nopeasti paikata. Olen nykyisin ihan toisessa kunnossa kuin 10 vuotta sitten, prosessi on ollut pitkä ja takapakkiakin on aina välllä tullut (osin viranomaisten ansiota). Kuntoutuminen jatkuu vieläkin. - aloittaja3
Kiitos monenlaisista vastauksista. :)
Olen tällä hetkellä sairaslomalla. Olin aika kärkäs tuossa aloituksessa. Olen kyllä itsekkin sitä mieltä, että jos yhtään voimia on, niin masennus helpottaa ainakin vähän kun lähtee ulos. Itse minä liikunkin paljon ulkona. Mutta psykiatrinen sairaanhoitaja oli sitä mieltä, että minun pitäisi olla jossain työharjoittelussa/kokeilussa tai koulussa, koska kotiin ei saa jäädä! Miten minä muka pystyisin? Jos pystyisin, en olisi sairaslomalla! Terapiaan ei pääse, ainakaan vielä. Pitäisikö sitten valehdella olevansa paremmassa kunnossa? Yksityisiin ei oikein ole varaa...Minullahan on itse asiassa b-lausunto, psykiatri kirjoitti sen kelan sairauspäivärahaa varten. Voiko sillä samalla hakea sitä jotain terapiatukea?- Lähes toipunut
Hei aloittaja,
Kela tukee siis kuntoutuspsykoterapiaa, jonka tarkoituksena on YLLÄPITÄÄ työkykyä. Eli kun olet sairaslomalla, olet tällä hetkellä työkyvytön ja ilmeisesti tämän takia Kelan rahoittamaa kuntoutusterapiaa ei sinulle myönnetä. Niille, jotka ovat jo työkyvyttömiä eikä siis vain vaarassa menettää työkykynsä, on omat kuntoutuskurssinsa yms. Ehkä voisit hakeutua sellaiselle - tosin olen kuullut niistä vähän vaihtelevia kokemuksia. Jotkut ovat tykänneet paljonkin, saaneet hengähdystauon. Mieti miltä sinusta tämmöinen tuntuisi. Ei ole pakko, jos ajatus ahdistaa.
Psykoterapia voi kyllä olla rankkaa, mutta siitä olisi luultavasti sinulle hyötyä kun olet itsekin motivoitunut. Mikään ei siis periaatteessa estä aloittamasta terapiaa missä elämäntilanteessa tahansa omalla kustannuksella, mutta suurimmalla osalla ihmisistä ei tietenkään ole varaa kustantaa terapiaansa itse. Kela tosiaan tukee vain tuota terapiaa niille, joiden työ/opiskelukyky on uhattuna. Yritä vielä keskustella lääkärin /psykiatrin kanssa asiasta, sairaanhoitaja EI tee terapian tarpeesta mitään virallista arvioita, joten älä anna hänen lannistaa sinua!
Siinä on pointtinsa, ettei kannata jäädä vain kotiin. Mutta et sinä voi työharjoitteluunkaan mennä, jos kerta olet sairaslomalla, sinun tehtäväsi on nyt levätä! Onpas ammattitaidoton sairaanhoitaja, jos on sinulle tuommoista sanonut. Jos jossain vaiheessa haluat kokeilla olla hieman työelämässäkin, niin muistaakseni työkkärin kautta pääsee myös työkokeiluun, jossa työajat sovitetaan oman jaksamisen mukaan esim 4 tuntia päivässä. Mutta minä en näistä asioista niin paljon tiedä, sitten kun olet hieman paremmassa kunnossa niin voit kysellä näistä asioista työvoimatoimistosta, mikäli kiinnostaa. Älä nyt kuitenkaan hätäile mihinkään suuntaan ja yritä elää päivä kerrallaan. Yleensä masennuksesta toipuminen menee kaksi askelta eteen, yksi taaksepäin. Pidä riittävän hyvää huolta itsestäsi ja yritä pitää kiinni arkirutiineista ja niistä asioista, jotka rauhoittavat mieltäsi.
Jaksamisia!
t. Lähes toipunut
- 1234567891098
Sinulle aloittaja kirjoitan omakohtaisen kokemukseni.
Sairastuin vuonna 2010 masennukseen.. kaikki ahdisti, pelotti ja tulevaisuus oli kauhua.
En tiennyt tämän tunteen olevan masennusta, mutta kun lopulta vuonna 2012 sekosin lopullisesti ja päädyin osastohoitoon minulle kerrottiin masennuksen olevan juuri tätä.
Sain lääkityksen neuroleptiti ja masennuslääkkeet ja tuosta alkoikin alamäki josta ei loppua tahtonut tulla. Neuroleptit veivät minulta lopullisen älyn, järjen, muistin, tunteet, elämänhalun ja -ilon. Nukuin ja kuolasin, toivoin kuolevani. Ajatukseni muuttuivat sairaiksi, olin sekaisin ja pihalla.
Pyysin lääkityksen lopettamista mutta mitä teki psykiatri? Lisäsi toisen neuroleptin tuon kaiken päälle.
Olin aivan kuutamolla, itkin illat ja ihmettelin mihin katosi se ennen niin iloinen ihminen, se joka jaksoi huolehtia itsestään ja toisista. Omaiseni katsoivat vointini romahtamista kauhuissaan, lapsetkin rukoilivat vuoteeni vierellä että äiti älä nuku aina.
4 kuukautta jaksoin ja lopetin lääkkeet salaa, en kertonut koskaan niitä lopettaneeni. Kävin mt-toimistolla kaksi kertaa kuussa keskustelemassa pehmeitä sh kanssa. Pyysin terapiaan pääsyä, mutta se evättiin minulta myös vedoten huonoon henkiseen kuntooni. En päässyt koskaan Kelan kursseille tms..
Vuoden olin sairauslomalla, vuoden aikana keskustelin lääkärin kanssa 4 kertaa, hoitajan kanssa sitäkin useammin. Sairaslomavuoden lähestyessä loppuaan kyselin terapian perään, koska haluan vielä työelämään mukaan.
Minulle ei tultaisi koskaan antamaan terapiaa, koska olen liian sairas (psykoottinen masennus) paikkani olisi työkyvyttömyyseläkkeellä.
Ei auttanut muuta kuin etsiä töitä ja aloittaa terveenä oleminen. Muutin toiselle paikkakunnalle ja nyt olen ollut kaksi kuukautta töissä. Normaalisti arkena 8-16 asiakaspalvelussa asiantuntijatehtävissä.
Masennus katosi hiljalleen kun päivään tuli rytmiä, sain aloittaa alusta uusissa ympyröissä.
Paljon on omasta asenteesta ja halusta kiinni. Minullekin oikein tyrkytettiin työkyvyttömyyseläkettä mielisairauden vuoksi, psykiatri ei uskonut minun kykenevän koskaan tekemään oikeita töitä. Minä olin heille toivoton tapaus johon ei pelimerkkejä kuluteta.
Omat kokemukseni vahvistakoon käsitystä siitä, että psykiatria on täyttä huijausta, kukaan ei voi sanoa että sinä et koskaan tee töitä ja kuulut eläkkeelle. Kohdallani ei mikään psykiatrian ennustus tai arvailu mennyt kohdilleen.
Älä vain luovuta- Elämännälkä
Hyvä12345..... Järkyttävää miten potilasta voidaan kohdella!! Kirjoituksesi teki minut surulliseksi terveydenhoidon tilasta jossa edelleen henkisen ja mielenterveyspuolen sairaudet ovat b-luokkaa. Onneksi olet sitkeä nainen! Upeaa että olet saanut uuden mahdollisuuden uudella paikkakunnalla!
Ja ketjun aloittaja, jatka sinnikkäästi terapiaan hakemista! Mun piti kokea keskivaikea masennus ja 2 työuupumusta, että pääsin uupuneitten kuntoutuskurssille ja siellä oleva psykiatri kirjoitti lausunnon jolla sain 2 vuoden psykoterapian ja kolmannen vuoden kerran viikossa käynnit.
Psykoterapia pelasti elämäni!
Ja sanottakoon vielä se että olen käynyt monella psykiatrisella sairaanhoitajalla keskustelemassa enkä ole kokenut niistä kuin lyhytaikaista hyötyä. Paitsi se viimeinen ihana sh joka kertoi tuosta uupuneitten kurssista ja auttoi mua hakemaan siihen. Siitä elämä aukeni ja olen hälle kiitollinen loppuelämäni! - Henna___7665677
Minulla kävi vastaavanlaisesti. Paitsi huonompi lopputulos. Olen nykyään työkyvytön, ennen osastoa olin opiskelija yliopistossa unelma-alallani ja kävin töissä. Mietin joka päivä kuolemaa "hoidon" jälkeen, mitä sain, jonka jälkeen olen kärsinyt myös traumaperäisestä stressireaktiosta. Kaikki sairaaloista muistuttava tuo traumat pintaan. Olen 100 prosenttisen varma, että lääkintäkeskeinen hoitosysteemi laittaa ihmisiä eläkkeelle. Niitä eritoten jotka reagoi "lääkkeisiin" huonosti, minkä lääkäri usein pahentaa lisäämällä lääkkeitä.
"Neuroleptit veivät minulta lopullisen älyn, järjen, muistin, tunteet, elämänhalun ja -ilon. Nukuin ja kuolasin, toivoin kuolevani. Ajatukseni muuttuivat sairaiksi, olin sekaisin ja pihalla.,"
Hain apua ssri-lääkkeen lopettamisen jälkeen suljetulta osastolta, kun meni unet.(fail!) Olin käyttänyt lääkettä 9v, jolla olin roikkunut liian kauan kun aina tuli niin kamalat viekkarit mutta elämäni oli suht ok. Lääkäri yritti aloittaa masennuslääkkeet uudestaan 3kk lopetuksesta, mutta tulin motorisesti levottomaksi ja ahdistuneeksi. Sitä rauhoittavien päälle, jotka aloitettiin. Lääke lopetettiin. Kirosin hänelle alimpaan helvettiin psyykenlääkkeet, kuinka ne on vaarallisia ja koukuttavia. Hän laittoi lausuntoon että olen harhaluuloinen nykyaikaisista lääkkeistä kuinka ne vahingoittavat ihmistä. Myös lausunnossa luki, kuinka puheeni oli sammaltanut(olin nukkunut 4h kahdessa yössä). Tein virheen ja olin vain oma masentunut itseni ja itkin lattialla tilaani huoneessani istuen(tiedän, olen dramaattinen, mutta thats me ) Olin myös puhunut liian toivottomia. Pakkohoitoon. Vapaaehtoisesta. Minua temmottiin lattialta ja pakkolääkittiin, sen sijaan että joku olisi tullut kuuntelemaan. Mutta kun haluttiin tehdä pikaratkaisuja, kun en mennyt viikossa parempaan suuntaan osastolla.(vaan huonompaan) ja erityisen huonoon kuntoon lääkekokeiluista. Lääkäri väitti masennukseni uusineen vaikka söin lääkettä alunperin paniikkioireiluun. Uniongelmia minulla ei koskaan ollut aiemmin
Sain neuroleptejä(jotka auttavat masennukseen kuulemma, ja jotka eivät ole neuroleptejä vaan antipsykootteja nykyään, lääkäri korjasi-lol!!), rauhoittavia, deprakineä (masennukseen?!)osastolla. Kaikkea hitosti. Sitten kun valitin neuroleptiä vaihdettiin ja yksi lääke lopetettiin seinään, jolloin olin aivan sekaisin, kuin nuo lääkkeet olisivat vieneet minulta itsetuntemukseni ja tunne-elämykseni täysin. Olin ollut tunteellinen, ja analysoiva ihminen, joka ahdistui lamatusta turrasta tilasta.Mitä teki lääkäri? Lisäsi alunperin aloitetun neuroleptin toisen päälle, kun se oli "toiminut". Illalla meni 3-4 lääkkeen satseja.Olin niin hämilläni kokoajan päässäni noista myrkyistä ja tuntui etten ollut oma itseni, pääni meni sekaisin kun tila tuntui niin luonnottomalta.Aloin saada pelkotiloja. En ole ollut entinen sen jälkeen vaan zombi, vaikka minua pidettiin paremmin voivana, kun en osoittanut enää mitään tunteita. Minua moitittiin osastolla, kun en halunnut tehdä enää mtn. Olin pystyyn kuollut. Huomasin etten osannut pelata enää edes lempitietokonepeliäni lääkkeiden aloituksen jälkeen, kun ajatus löi jumiin ja kaikki mihin peli perustui(halu kokeilla ja leikkiä) oli hävinnyt minusta. Tv-sarjoja en kyennyt seuraamaan, se vaati liikaa keskittymistä, ja en tuntenut mtn, niin miksi katsoa.Läheiset ei tunteneet minua, ja katsoivat hämillään tilaani. Asia, johon olin turvannut aina, älyni ja päättelykykyni, ajatteluni, tuntui että oli loukattu noilla mömmöillä. Kaikki mitä rakastin hävisi. En saa mitään nautintoa mistään, mutten saa itkettyäkään. Se on se" tauti" mikä minulla on, joka nyt sattui pahenemaan lääkkeillä.
Olen joutunut ssri-lääkettä helvetillisempiin vieroitusoireisiin. Lopetus ei ole parantanut elämääni kuin hiukan koska söin lääkkeitä 6 kk kun olin osastolla kärsimyksen jälkeen joka oli kestänyt viikon, johon hain apua. Elämäni on karmeaa.
Tavatessani lääkäriä olen saanut ehdotuksia masennuslääkkeistä. Eräs lääkäri myönsi, että lääkitystä on ollut liikaa ja minua ei taida lääkehoito auttaa.
Suosittelen miettimään muita kannattaako psykiatriasta hakea apua. Tunteeton zombi on huonompi kuin mikään normaali ihmisyyden tila. Iloon tarvitaan surua. Jos voi tuntea jotain, voi tuntea joskus myös iloa. - Henna___7665677
Niin... minulle on ehdotettu psykoterapiaa. Ei kiinnosta. Hakisin käytännössä apua siihen traumaan, mitä avusta sain, ja tuskin hoitohenkilö tajuaisi. Olen siis irroittautunut psykiatriasta kokonaan, käy sääliksi niitä, jotka vastoin tahtoansa on tuossa myllyssä, niitäkin on. Ainut apu on ollut kohdata ihmisiä, jotka ovat kokeneet vastaavaa. Muut ei ymmärräkään.
Kalliiksi tuli hoitoni. Opiskelun ja töiden lopetus, eläköityminen suht nuorena(vielä kalliimmaksi),sairaalahoito, kalliita lääkkeitä, ja kallista psykoterapiaa vielä päälle mahdollisesti. Olen jopa kuullut joltain, että palaan vielä kouluun, mutta poden niin vakavia oppimisongelmia, toimintakyvyttömyyttä ja apatiaa mitä en ikinä ole kokenut ja muistiongelmia, etten pysty enää. Pääni ei vaan pelaa enää, en ole enää se entinen ihminen. Enkä edes löydä sanoja tuntemukselleni noista kemikaaleista. Mikään minulle tapahtunut, koskaan ole ollut niin kamalaa kuin ylilääkintä ja sanoinkuvaamatonta kuin osastohoito, miten siellä kohdeltiin osittain,( pahin oli: me tiedämme että miten väärin ajattelet, ja siis sinun parhaaksesi muokkaamme tajuntaasi. Neuroleptit lamaa haitallisia ajatuksia(siis oikeasti kokemuksen kannalta kaikea mitä päässä liikkuu tyhmentäen ihmisen). Sinun mielipidettä ei kuunnella, pakotamme sinut.No lääkkeissä on suuria haittavaikutusta kehollesi, mutta silläkään ei ole väliä. Syö lääkkeesi. ) Mitään rauhaa ei saanut ja jos halusi olla yksin hetken, paikkaa ei ollut. Oli ryhmähuoneessa, ja sekin oli ahdistavaa, kun oli tottunut yksinasumiseen. Osasto lisäsi oireilua, koska oli niin ahdistava paikka levottomuudessaan ja kurissa, miten se kohtelee ihmisiä liukuhihnalääkittävänä massana. Jos osoitti tunteita, aina oli joku tuomassa tarvittavaa lääkettä.
En voisi itse ikinä olla pakkolääkitsemässä ketään jos hän ei niin tahdo. Varsinkin kun ihminen ei ole vaaraksi kenellekään.Mutta kai nämä työntekijät luulevat tekevänsä hyvää, ainakin toivon niin, osa valitettavasti tuntui nauttivan kontrollin tunteesta, mitä heillä oli toisiin ihmisiin. He uskovat, että pakottamalla ja kontrolloimalla voidaan hoitaa, ja se on väärin. Heidän maailmankuvansa ihmisten auttamisesta kemiallisen tasapainon korjaamisineen on aivan hullumpi, kuin monen heidän hoitamansa. Pakottaminen ei synnytä mitään hyvää suureksi osaksi.Ja he luulevat moni, että "oikeanlainen" lääkitys on se joka hoitaa ihmisen kuntoon. Vaikka asia voi mennä täysin päinvastoin lääkekokeiluissa, sillä lääkkeet ei ole mitään karkkeja joiden vaikutus nollaantuu vaan ne muokkaa aivoja.
Mietin valitusta hoidosta aluksi, mutta oli niin lamattu, että en saanut aikaiseksi. Tuskin siitä apuakaan olisi ollut. - Anonyymi
Henna___7665677 kirjoitti:
Niin... minulle on ehdotettu psykoterapiaa. Ei kiinnosta. Hakisin käytännössä apua siihen traumaan, mitä avusta sain, ja tuskin hoitohenkilö tajuaisi. Olen siis irroittautunut psykiatriasta kokonaan, käy sääliksi niitä, jotka vastoin tahtoansa on tuossa myllyssä, niitäkin on. Ainut apu on ollut kohdata ihmisiä, jotka ovat kokeneet vastaavaa. Muut ei ymmärräkään.
Kalliiksi tuli hoitoni. Opiskelun ja töiden lopetus, eläköityminen suht nuorena(vielä kalliimmaksi),sairaalahoito, kalliita lääkkeitä, ja kallista psykoterapiaa vielä päälle mahdollisesti. Olen jopa kuullut joltain, että palaan vielä kouluun, mutta poden niin vakavia oppimisongelmia, toimintakyvyttömyyttä ja apatiaa mitä en ikinä ole kokenut ja muistiongelmia, etten pysty enää. Pääni ei vaan pelaa enää, en ole enää se entinen ihminen. Enkä edes löydä sanoja tuntemukselleni noista kemikaaleista. Mikään minulle tapahtunut, koskaan ole ollut niin kamalaa kuin ylilääkintä ja sanoinkuvaamatonta kuin osastohoito, miten siellä kohdeltiin osittain,( pahin oli: me tiedämme että miten väärin ajattelet, ja siis sinun parhaaksesi muokkaamme tajuntaasi. Neuroleptit lamaa haitallisia ajatuksia(siis oikeasti kokemuksen kannalta kaikea mitä päässä liikkuu tyhmentäen ihmisen). Sinun mielipidettä ei kuunnella, pakotamme sinut.No lääkkeissä on suuria haittavaikutusta kehollesi, mutta silläkään ei ole väliä. Syö lääkkeesi. ) Mitään rauhaa ei saanut ja jos halusi olla yksin hetken, paikkaa ei ollut. Oli ryhmähuoneessa, ja sekin oli ahdistavaa, kun oli tottunut yksinasumiseen. Osasto lisäsi oireilua, koska oli niin ahdistava paikka levottomuudessaan ja kurissa, miten se kohtelee ihmisiä liukuhihnalääkittävänä massana. Jos osoitti tunteita, aina oli joku tuomassa tarvittavaa lääkettä.
En voisi itse ikinä olla pakkolääkitsemässä ketään jos hän ei niin tahdo. Varsinkin kun ihminen ei ole vaaraksi kenellekään.Mutta kai nämä työntekijät luulevat tekevänsä hyvää, ainakin toivon niin, osa valitettavasti tuntui nauttivan kontrollin tunteesta, mitä heillä oli toisiin ihmisiin. He uskovat, että pakottamalla ja kontrolloimalla voidaan hoitaa, ja se on väärin. Heidän maailmankuvansa ihmisten auttamisesta kemiallisen tasapainon korjaamisineen on aivan hullumpi, kuin monen heidän hoitamansa. Pakottaminen ei synnytä mitään hyvää suureksi osaksi.Ja he luulevat moni, että "oikeanlainen" lääkitys on se joka hoitaa ihmisen kuntoon. Vaikka asia voi mennä täysin päinvastoin lääkekokeiluissa, sillä lääkkeet ei ole mitään karkkeja joiden vaikutus nollaantuu vaan ne muokkaa aivoja.
Mietin valitusta hoidosta aluksi, mutta oli niin lamattu, että en saanut aikaiseksi. Tuskin siitä apuakaan olisi ollut.Minä tein terapiasta valituksen ensin hoitavalle taholle, terapeutti oli kirjannut lähinnä itsekehuja lausuntoon. Sain vastauksien meissä ei ole mitään vikaa. Kaikki on tosi lämmintä ja ihanaa, totesi vain että terapiassa voi mennä huonompaan kuntoon kun valitin asiasta. Valitin valviralle, se toimitti valitukseni aviin. Kukaan ei tiedä missä valitukseni on ja sitä ei kukaan ole käsitellyt. Sain valvirasta ala-arvoisen vastauksen jossa se syytti avia ongelmasta. Missään ei ole ohjeita mitä pitäisi tehdä kun välittää. Eikä ketään oikeasti kiinnosta. Eikä hoito ole hoitoa vaan se on tapa hallita ihmistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä tein terapiasta valituksen ensin hoitavalle taholle, terapeutti oli kirjannut lähinnä itsekehuja lausuntoon. Sain vastauksien meissä ei ole mitään vikaa. Kaikki on tosi lämmintä ja ihanaa, totesi vain että terapiassa voi mennä huonompaan kuntoon kun valitin asiasta. Valitin valviralle, se toimitti valitukseni aviin. Kukaan ei tiedä missä valitukseni on ja sitä ei kukaan ole käsitellyt. Sain valvirasta ala-arvoisen vastauksen jossa se syytti avia ongelmasta. Missään ei ole ohjeita mitä pitäisi tehdä kun välittää. Eikä ketään oikeasti kiinnosta. Eikä hoito ole hoitoa vaan se on tapa hallita ihmistä.
Oletko kokeillut julkisuutta? Sen huono puoli on että siinä joutuu laittamaan itsensä likoon, mutta jos sinulla on paperi jossa instanssit levittelee käsiään ja osottelevat toisiaan, niin luulisi että siihen olisi mielenkiintoa, motit, ja perjantai ohjelmat, ja mitä näitä nyt voisi olla?
- Terapiatapaus
"Kela tukee siis kuntoutuspsykoterapiaa, jonka tarkoituksena on YLLÄPITÄÄ työkykyä. Eli kun olet sairaslomalla, olet tällä hetkellä työkyvytön ja ilmeisesti tämän takia Kelan rahoittamaa kuntoutusterapiaa ei sinulle myönnetä."
Ei pidä paikkaansa. Myös sairaslomalainen tai kuntoutustukilainen ( määräaikaisesti työkyvyttömyyseläkkeellä) olevat saavat tukea. Eikä tavoite ole (VAIN ) ylläpitää työkykyä, vaan palauttaa työkykyä. Minä olin kuntoutustuella kun sain tuen.
Tavoitteena on työhön tai opiskeluun palaaminen tai siellä pysyminen, joten jos ei ole olenkaan sairauslomahistoriaa, ei voi olla edes niin huonossa kunnossa, että olisi kuntoutuksen tarpeessa.
Aloittajalle: Tarvitset B-todistuksen kuntoutuspsykoterapiatukea varten erikseen, koska se saikkutodistus on eriluonteinen. - ongelmainen täälläki
Tässäpä ketjussa oli paljon monenlaisia juttuja ja näkökulmia
mtt, yksityinen puoli, psykiatri, sairaanhoitaja, b-lausunto, kelakorvaus,
mielenterveydellisiin asioihin liittyen.
Mulle kirjoitettiin aikanaan lausunto psykiatrian lääkärin toimesta "en pidä
enää mahdollisena kuntouttaa potilasta työ- ja opiskelukykyiseksi" ja nykyään
työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta tykkäsin lukea tätä ketjua ja asiaa.
Kiitoksia kirjoittajille kokemuksista omasta elämästä, jakaen niitä täällä. - aloittajataas
Tänään kävin juttelemassa hoitavan psykiatrin kanssa, huolimatta siitä mitä sairaanhoitaja mulle sanoi, hän antoi minulle luvan etsiä psykoterapeutin ja kirjoittaa kuulemma b-lausunnon kun olen löytänyt sopivan. Hän sentäs oli sitä mieltä, että motivaatio ratkaisee enemmän kuin se missä kunnnossa olen.
Hyvää kesää kaikille! :) - Lähes toipunut
Hienoa, että sait asian nyt vireille! Toivottavasti sopiva terapeutti löytyy pian :)
Ja hyvä, että nimimerkki "Terapiatapaus" korjasi mokani - eli siis myös työkyvyttömäksi sillä hetkellä katsottu voi päästä kuntoutuspsykoterapiaan. Tämä on varmasti monelle tärkeä tieto. - Wesad
Ei hemmetti. Mä oon kans Lahdesta ja painin tällä hetkellä saman ongelman kanssa. Oon jo yli puol vuotta pyytäny psykoterapiaa ja hän vaan sanoo että juu kauhiat on jonot sinne, varmaan haluavat että otat lääkkeitä ja sitten jotenki ohjaa asian muualle. Jos sinne on kerran nii kova jono nii eikö sinne olis kannattanu alottaa jonottaminen jo aikaa sitten?
Mulle riittää, mä kysyn vanhalta terapeutiltani osaisko se kertoo minne pitäis soittaa että sais oikeesti jonku kiinni, mä oon opiskelija eikä oo todellakaan rahaa yksityiselle. Plus onhan se ny väärin jos yksityiselle meneminen on ainoo vaihtoehto siihen että "kaikille ilmanen" terveydenhuolto ei hoida potilaitaan vaan jättää oman onnensa nojaan. Jos ei muu auta nii muutan takasin kotikaupunkiini, ja pyydän vanhaa terapeuttiani ohjaamana mut jonnekki. Vaik ei terapiaan pitäis päästä ainoastaan suhteiden kautta.- eläkeläinen39v
Mä kävin jotain vuoden kuvataideterapiassa Lahdessa,vaikka mä halusin psykoterapiaan.Kuvataideterapia olisi kestänyt 3 vuotta.Mutta katsoin vuoden jälkeen olevan sen hyödytöntä.Olisin mielummin jutellut kuin väkisin maalannut ja piirrellyt terapeutin käskystä.Ikinä en saanut vastausta siihen miksi kuvataideteria.Onneksi sain keskeyttää ja nyt olen ollut vajaat 5 vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä.Silloin kun pääsin terapiaan niin se olisin ollut yksi keino kuntouttaa mut työkykyiseksi,mutta ei tuottanut tulosta.
- kitsottaa
Moikka!
Koulu- tai työterveyden kautta vaan mikäli sellainen on mahdollista!
t. kouluterveydenhuollon kautta "sisälle" päässyt lahtelainen
- apua.sitä.tarvitseville
Keskusteluun perustuvan psykoterapian voi hyvin aloittaa, jos pystyy fyysisesti siellä käymään. Ihme paskapuhetta tällaiset "pitää olla paremmassa kunnossa, jotta voi saada apua" -horinat. Mihin pätevään tietoon ne muka perustuvat? "Ammattimaisiin" kuulopuheisiin, joita toistellaan virka-apinoina?
Ei hyvässä kunnossa oleva mitään apua tarvitse. Vaan huonossa kunnossa oleva.
Itse aloitin terapian, kun olin romahtanut täysin henkisesti; vaikea masennus, voimakas ahdistus ja mistään ei tullut mitään. Silloin oli aika hakea ja saada apua. Eikä kuulla jotain solkotuksia siitä, miten olen liian huonossa kunnossa autettavaksi (halloo...???). - KaunisBi
Vedä joku ihminen jojoon, niin pääset hoitoon.
- kr00h
Olipa rankasti laitettu!!
- kr00h
Ei jojosta kyllä enää pääse hoitoon. Kieli siinä takeltuu. Puhellaan ennemmin.
- Tsöge1
Kyllä mun terapeutti nauraa tollaisille jutuille. Kävin useamman vuoden ja hän aina aika ajoin muistutteli, että ihmiset (myös psykiatrinen hoito ja sen ymmärrys) on rajallista. Kun en päässyt hakeuduin aikanaan sitten yksityiselle psykiatrille.
- Anonyymi
Sitähän se analyyttinen hoito ensisijassa on - sen parissa työskentelee ihmiset jotka haluavat ratkaista psykologian ja mielen toimimisen salaisuudet. Yksilö on siinä tutkimuksellinen väline.
Mene ratkaisukeskeiseen terapiaan jos haluat pohtia ratkaisuja elämääsi. Mene psykoterapiaan (dynaaminen tai analyyttinen) jos haluat mieltä tutkivan provosoivan terapeutin joka tekee tulkintaa miksi olet viallinen ja provosoi viat sinusta esille
- Tsöge1
Olin todella huonossa kunnossa kun aloitin siis terpian ja kunto huononi välillä todella merkittävästi ja se kuului siihen mun osalta. Toi "olla liian huonossa kunnossa" on sellainen erikoisshn defenssi kun ei oikein tiedetä hommasta suuremmin.
- Matikkanero43
Juokse alasti kadulla ja huuda: Nuolin just itteeni on and on:D
- NauraaKuollakseen
Terapiaan pääsee kun nauraa keskellä katua ja huutaa: jou jou.
- mitäs.roskan.alla
Kannattaisiko jättää nuo neuvot siihen hetkeen, kun itse tarvitset apua elämässäsi?
Tulin tänne trollaamaan. Mitä aiotte tehdä asialle? Rekisteröidyin ihan vain teitä varten. Olen yksinäinen mies, jolla on ihan liikaa vapaa-aikaa ja joka ei osaa ottaa itseään niskasta kiinni. Olen tuntenut polttavaa tarvetta esitellä itseäni.
- Anonyymi
Vanha ketju mutta luin koska lähimmäiseni on just noin masentunut kuin masentuneimmat täällä.
Kaikki on koettu: sairaalat, itsemurhayriykset, ämpärilliset lääkkeitä, erakoitumiset, epätoivot ja unettomuudet. (Vanhemman ja lapsen)
Ja vanhempana katselen tässä vieressä.
Aikuinen lapseni on ollut masentunut nyt 6 vuotta. Terapeutit kaupungin palveluksessa ovat juuri näitä nuoria juuri valmistuneita/eläkkeelle pääsemässä olevia naisia jotka kuulemma kyselevät ootko käynyt kaupassa ja jaksanut lenkkeillä. Ja sitten yleensä terapeutit vaihtuvat usein.
Lääkärit määräävät lääkkeitä, lääkkeitä sivuvaikutuksiin, lääkkeitä entisen päälle jos ei auta. Masentunut saadaan lihavaksi zombiksi puolessa vuodessa. Ja sehän lisää masentuneisuutta ja erakoitumista nuorelle.
Sitten on näitä jotka kehoittavat lenkille, retkille, osallistumaan, olemaan aktiivinen. Sama kun jalkansa katkaisseelle sanoittaiin että nyt vaan reippaasti kävelylenkille, kyllä se siitä. KUN EI PYSYT SEN SAIRAUDEN TAKIA NIIN EI PYSTY.
Kunnon masentunut ei piristy kahden viikon reippailun jälkeen vaan ahdistuu enenmmän. Mielenterveyshoito on vielä ihan lapsenkengissä.
Pitkäaikaiseen terapiaan EI PÄÄSE. Kyselin jo ennen koronaa aikoja 16 eri terapeutilta. Eivät ota uusia asiakkaita.
Sitä ei tajua edes muut jotka ei sitä koe eikä vierestä seuraa kuinka epätoivoista on elää masentuneena..- Anonyymi
Vanha ketju, mutta edelleen ajankohtainen. Mielestäni aloittaja on oikeassa, hänen pitäisi saada psykoterapiaa nyt kun hän sitä tarvitsee, eikä joutua odottamaan.
Ei pidä paikkaansa, että terapian voisi aloittaa vasta "vahvempana", tai muutenkaan vain jossain tietyssä mielentilassa. Terapia pitää ja on mahdollista sovittaa asiakkaan senhetkiseen elämäntilanteeseen ja mielentilaan. Näin toimivat pätevät terapeutit. Tosin on monenlaisia terapiasuuntauksia ja terapeuttejakin, tiedän että on niitä jotka eivät ota vastaan esim. syvästi masentunutta, koska heillä ei ole koulutuksestaan ja omasta persoonastaan käsin keinoja auttaa häntä. Vastaavasti on paljon kokeneita, hyvin koulutettuja ja persoonaltaan soveltuvia terapeutteja, jotka kykenevät eläytymään ja tukemaan ihmistä oli tämä sitten vaikka psykoosissa, puhumattakaan (syvästäkään) masennuksesta tai ahdistuksesta.
Hoitajakeskustelutkin voivat periaatteessa olla hyödyksi ennen varsinaisen psykoterapian aloittamista, mutta vain, jos hoitaja osaa hommansa. Eli ymmärtää masentunutta yksilöllisesti, on empaattinen, tukee oikeasti eikä vain komenna lenkille ja syömään jotain tiettyjä vitamiineja (mitkä sinänsä kyllä voivat paljonkin auttaa masennuksessa). Tällaisia hoitajia on kuitenkin uskoakseni aika vähän töissä mielenterveysjärjestelmässä. Ja ei myöskään psyk.polien tai muiden julkisten avohoitopaikkojen ilmapiiri ja työkäytännöt yleensä juuri edesauta asiaa. Esim. se epäkohta, että kaikki mitä potilas kertoo itsestään kirjoitetaan Kantaan, joten hoitajakeskusteuluissa ei ole mitään yksityisyyttä. Luottamusta ei voi näissä olosuhteissa paljon syntyä, ja sehän olisi yksi psykososiaalisen tukemisen tärkeimpiä edellytyksiä.
- Anonyymi
Jospa kielenkäyttö ja ulosanti olisi syynä ajatteleppa sitä ja käyttäydy sivistyneesti
- Anonyymi
Tuttua. Imeisesti diagnoosiini ei auta terapiat. Raju traumatausta joka lienee puhkaissut sairauden. Käyn hoitajalla joka toteaa että olen edelleen järjissäni. Lääkkeitä saa kyllä...
- Anonyymi
Terapiat auttavat kaikkiin diagnooseihin. Ihan oikeasti. Hoitaja tai lääkäri joka muuta väittää on väärässä.
- Anonyymi
Traumaterapia voi uudelleen traumatisoida. Psykoterapia kokemuksia voi olla todella haittoja täynnä.
- Anonyymi
Nyyhz itken itseni uneen.
- Anonyymi
Todella vanha ketju.
Mutta terapiaan ei helposti pääse vaikka on kokenut rikoksen joka on aiheuttanut trauman.
Ihmiset luulee, että rikoksen jälkeen pystyy enää luottaa ihmisiin ja liikkumaan...
Ehkä pääsen terapiaan ehkä en, mutta se että syytetään ihmistä jolle on rikos tapahtunut on kaikista pahinta mitä voi tehdä!- Anonyymi
Mikset mene kriisikeskukseen juttelee ?
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nurmossa kuoli 2 Lasta..
Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .1387705Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!
Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde381925Kaksi lasta kuoli kolarissa Seinäjoella. Tutkitaan rikoksena
Henkilöautossa matkustaneet kaksi lasta ovat kuolleet kolarissa Seinäjoella. Kolmas lapsi on vakasti loukkaantunut ja251900- 911623
Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle
Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että1801555Tunnekylmä olet
En ole tyytyväinen käytökseesi et osannut kommunikoida. Se on huono piirre ihmisessä että ei osaa katua aiheuttamaansa p104988- 49920
Taisit sä sit kuiteski
Vihjata hieman ettei se kaikki ollutkaan totta ❤️ mutta silti sanoit kyllä vielä uudelleen sen myöhemmin 😔 ei tässä oik4859Odotathan nainen jälleenkohtaamistamme
Tiedät tunteeni, ne eivät sammu johtuen ihanuudestasi. Haluan tuntea ihanan kehosi kosketuksen ja sen aikaansaamaan väri28820- 33793