Tiedot perustuvat kirjaan Hannes Markkula/Suomalainen murha 1953-1990
- Murha tapahtui 5.3.1984
- Uhri oli vanhempiensa ainoa lapsi, 12-vuotias poika
- Murhaana oli 11-12 vuotias poika, uhrin leikkitoveri
- Perheen isä on julkisuuden henkilö
- Murha tehtiin puukolla, iskuja oli useita
- Murhatun pojan isä löysi poikansa murhattuna yhdestä Kannelmäen alueen bunkkereista, joka on ihan bussi 41:n päätepysäkin lähellä
- Murhaajan äiti antoi julkisuuteen lausuntoja edistääkseen tutkimuksia ennen kuin selvisi, että murhaaja on hänen oma poikansa.
Markkulan kirjan mukaan isä oli ainakin tuolloin 1984 äitiään tunnetumpi henkilö. Tiedotusvälineiden edustajat teisivät silloin murhaajan ja vanhempien nimet, mutta vaikenivat asiasta.
Kannelmäen bunkkerimurhan faktat
4
3461
Vastaukset
- mikä media?
Kirjassa todella mainitaan, että toinen vanhemmista antoi julkisuuteen lausuntoja edistääkseen tutkimuksia. Minkä median kautta hän antoi julkisuuteen lausuntoja? Tuskin tv:n tai radion kautta.
Olisi loogista ajatella, että kyseessä olisi joku lehti. Jos se ei ole Hesari eikä kumpikaan iltapäivälehdistä, niin mikä lehti se voisi olla...- sepu
Miksi Leena.B. olisi antanut julkisuuteen
lausuntoja...???Kuullostaa oudolta,eikös?
Ennemmin voisi ajatella että joku politiikko ym.
antaisi niitä."Edistääkseen tutkimuksia"!!!
Miettikää sitä.Joku mainitsi jossain ketjussa
että uhri leikki kaverinsa kanssa ennen tapahtumaa... - löytyy
Iltasanomat ja Hesari ainakin kirjoittivat ja varmasti löytyy mikrafilmiltä. Nyt kannattaa ne lukea tosi tarkkaan sillä yksi nimi voi livahtaa nopeasti silmien ohi joten käykää lukemassa kirjastossa mikrofilmit huolella.
- lehdissä
löytyy kirjoitti:
Iltasanomat ja Hesari ainakin kirjoittivat ja varmasti löytyy mikrafilmiltä. Nyt kannattaa ne lukea tosi tarkkaan sillä yksi nimi voi livahtaa nopeasti silmien ohi joten käykää lukemassa kirjastossa mikrofilmit huolella.
Tapaushan ratkesi aika nopeasti, joten lehdet tarvitsee lukea vain noin viikon ajalta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512274Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖251098Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82992Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt54893- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me126863Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22773Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49759