On käynyt ilmi että PPO:n nykyjohdon toimesta on myötävaikuttajineen toimittu seuraavasti: Kerätty yrityksiltä ja yhteisöiltä "avoimia valtakirjoja" jotka on saanut toimittaa PPO:n tj:lle ja niihin on sitten hommattu valtakirjan käyttäjksi jopa jalkapalloseura YPA:n tai muita henkilöitä ?
Osuuskunta kokous tulee tarkistamaan ao. menettelyn ja edustajat ovat tulossa turhaan Raaheen jossa PPO Osuuskunnan jäsenet käsittelee sen kokouksen esityslistan ja sääntöjen määrittämät asiat.
Ao. valtakirja menettelyssä on jopa rikosoikeuden määrityksen mukaan "petokseen" viittaava menettely.
Oletan että osuuskuntakokous käy tämän asian läpi ennenkuin ns. pelätty omistajille kuuluva omaisuus on valmis jaettavana.
Jos väitteeni ei saa kokouksessa huomioita niin MOT- ohjelma ottaa kaikista taustoista selvää tuoden kaikkien tarkastasteltavaksi mitä on oikein tapahtunut.
PPO Osuuskunnan sääntöjen kohdassa 21 sanotaan.. mainitut riidat joiden peruste on syntynyt henkilön toimiessa edellä tarkoitetussa asemassa= toimitusjohtaja, hallitusedustaja, hallintoneuvostoedustajat ratkaistaan siinäkin tapauksessa että henkilö ei enää toimi tässä asian virfeille tullessa.
Eli kaikki ne henkilöt jotka on olleet ao. päätöksiä tekemässä voivat joutua vastaamaan ns. " itse asiasta kuultuna osapuoli kertoo seuraavaa " eli totuuden valan vannomana. Eli pakoon ei vastuuta pääse jos on nimen pöytäkirjoihin tms. valtakirjoihin allekirjoittanut.
Nyt ei riitä " En minä tiennyt "
PPO Osuuskuntakokous
3
174
Vastaukset
- ankanpää
Ketä kiinnostaa? Sinä ja sun ppo oos...
- Huomenna nähdään
Suuri ennakoitu osanottajamäärä osuuskuntakokoukseen johtuu siitä että ennen kokouksen ilmottautumisajan päättymistä on rekistereistä ajettu ilmottautumiskantaan..oliko se nyt oskari tms. alueen jäsenyritykset ja sitten niihin jotka ei ole itse ilmottautuneet on sijoitusyhtiö soitellut pyytäen valtakirjaa lupauksella hommata kokousedustajan nimi siihen vaikkapa jalkapallo-jääkiekkoseurasta joita on sponsoroitu ilmeisesti ilman valtuuksia.
Jos menettely ei täytä vielä minkään asianomistajasyyn kannalta harhatuksen tunnusmerkkejä niin ainakin on "hyvän hallintotavan" vastaista osuuskunnan jäseniä kohtaan. - Huomenna!!!
Käsi sydämelle onko Elisa-kauppa tämän alueen, meidän ja minun edun mukaista?
Vääjäämätön tosiasia on että työntekijöitä vähennetään, en muista yhtään tapausta, missä ei ole käynyt niin kun iso yritys ostaa pienemmän yrityksen. Miten esim. PPOn oma tuotekehitysporukka kun Elisan tuotteet, niitähän ei tarvitse ja veikkaan että Elisa ei hyvää hyvyyttään anna heidän olla palkkalistoilla.
Koko asia on ajettu hallintoelimissä läpi sellaista kyytiä, etteivät ole ehtinet kissaa sanoa saatikka ottaa asioista selvää. He ovat luottaneet Korpi-Tassin ja hänen palkkaamien konsulttien sanaan(sen lauluja laulat kenen leipää syöt…)
PPO on palvellut aluettamme pitkän ajan hyvin ja palveluilla on ollut kasvot, nyt se olisi loppumassa. Sitten alkavat soitot palvelunumeroihin ja asiaasi hoitaa aina uusi ihminen hänelle uutena asiana kunhan olet ensin päässyt jutteleman ihmisen kanssa keskusteltuasi ensin koneen kanssa "paina yksi jos haluat..."
Osuuskuntakokouskutsussa asiat oli jo hallinnossa päätetty ”ei toimenpiteitä”. Siinä oli käynyt sellainen unohdus että ylin päättävä elin on osuuskuntakokous eikä mikään muu. Tämä osoittaa osuuskuntalaisten vähättelyä ja jopa halveksuntaa Pauli Korpi-tassin, hallituksen ja hallintoneuvoston puolelta. Tosin ymmärrän hallintoelimien hädän ja tuskan asiassa. He ovat joutuneet tekemään nopean päätöksen, kun asia on junailtu johdon toimesta että tosiasioista selvää ottamiselle ei ole jäänyt aikaa. Täytyi uskoa Paulin sanaan. Nyt on sitten lusikallinen housuissa ja hätä on kova että saavat pysymään rivit suorassa.
Koko hommassa Pauli saa lakaistua vuosikymmenen synnit junailemistaan puupää kaupoista maton alle kun on osteltu tuttujen konkurssikypsiä firmoja vailla mitään järkeä. Tj olisi jäämässä vielä hoitamaan sijoituksia...saavutukset eivät puhu kyllä sen puolesta että olisi oikea mies tuohon työhön.
Luovuttaisinko rahani Korpi-Tassille ja vilpittömästi uskoisin että hän saa ne tuottamaan?
Meitä on iso porukka lähdössä Junttilan Heikin ”Konikapina 2” kelkkaan purkamaan kauppaa. Sitten on turha enää miettiä ja harmitella asiaa jos et ole jäsenenä äänestämässä ja kauppa vahvistetaan. Sitten alkaa alasajo palvelussa ja ylämäki hinnoissa.
Jäsen äänestä mitä sydän sanoo, älä sitä, mitä yritysjohto vakuuttelee oman päänsä pelastamiseksi ketunhäntä kainalossa meidän osuuskuntalaisten ja tämän alueen tappioksi.
PPOn alue on aika kaukana Helsingistä ja pörssiyhtiön tuloksenteko on elinehto, pieni murhe on nämä lakeudet ja miten meillä menee kun iso kirves heilahtaa…
Miksi kaikki pitää viedä meiltä pois?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1194605Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu283346- 203235
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472969Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka502846Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1212806Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132305MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142125- 82022