kuulumisia

Heipä hei, monen kuukauden tauon jälkeen! Kirjoitin aikaisemmin aktiivisemmin tänne ja olen kertonut kuvienkin kera omasta hiustenlähdöstä, joten voisin päivitellä tilannettani - edellisestä viestistäni tänne lienee puolisen vuotta tai yli. Olen siis syönyt finaa 1mg/d annoksella, about vuodesta 2007. Samoin käytössä on alusta asti aktiivisesti ollut 5% minoksidiili. Viime vuoden kesästä alkaen pistin finan tauolle, jota lopulta kesti 6kk. Olin vähän tätä aiemmin aloittanut lisäksi Revivogenin, ja DDT-antagonistina ajattelin sen korvaavan finaa, koska olin sen aloittaminen myötä saanut selvää eloa jo vuosia sitten muutamia senttejä vetäytyneille ohimoille. Näin ei tosiaan kuitenkaan sitten ollut, vaan hiustenlähtö alkoi huolestuttavalla nopeudella finan lopettamisen jälkeen joskus 4kk kuluttua. Koko päälaki alkoi harventua tasaisesti, ehkä kaikkein voimakkaimmin otsa. Ahdistuin sen verran asiasta, että aloitin sivuvaikutusten vuoksi lopettamani finan uudelleen. Nyt otsan alue näytti peilistä sivulta katsoessa selvästi kaljuuntuvalta, mitä ei tosiaankaan ollut ennen, päinvastoin tukka oli melko tuuhea ja normaalinnäköinen aika lailla kauttaaltaan. Koska ensimmäisten parin, kolmen kuukauden aikana tapahtui hälyttävän vähän harventuman takaisin saamiseksi nostin aika pian finan uudelleen aloitettuani annoksen 2mg/d (1mg aamulla, 1mg illalla), koska netissäkin jaossa olleen veren DHT-pitoisuuden finasteridiannoksen funktiona -kuvaajan mukaan absoluuttisesti pienin pitoisuus saavutetaan keskimäärin 2mg-annoksella. Nyt finan takaisin ottamisesta on noin 6kk, ja voin onnekseni todeta, että olen saanut selvästi takaisin tuon paussin aikana menettämiäni hiuksia. Olen käyttänyt minoksidiilia ja Revivogenia tämän ajan ahkerasti, mutta viime aikoina olen vähentänyt niiden käyttöä. Kumma kyllä tilanne ohimoilla, josta hiusrajan alkavan vetäytymisen ehkä tavallisimmin huomaa, on varmaankin parempi kuin koskaan aiemmin huomattuani kaljuuntumisen, ja luulen, että nimenomaan kiitos juuri Revivogenin ahkeran käytön erityisesti painottuen näille alueille. Jostain syystä siitä ei sitten kuitenkaan missään nimessä ole finasteridin kokonaisvaltaiseksi korvaajaksi. Seksihalut ja kyvyt ovat taas pikku hiljaa heikentyneet finan käyttöönoton myötä, mutta näyttää siltä, että vaakakupissa minullakin painaa sittenkin enemmän hiukset päässä. Tosin nyt minulla on tauon myötä tieto siitä, etten taida kuulua niihin harvoihin, joilla sivuvaikutukset ovat pysyviä, vaan palautuminen käynnistyy finan lopettamisen myötä. Lasken myös sen toiveen varaan, että seuraavan 5-10 vuoden sisällä keksittäisiin lääke tai muu hoitokeino, jonka myötä finan syömisen voisi kokonaan lopettaa.
9140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tervetuloa takaisin, Asa!

Koetko revivogenin ja minoksidiilin kanssa läträyksen työlääksi vai meneekö rutiinilla? Kuinka usein laitat? Voiko käyttää myös likaisiin (edellisenä päivänä pestyihin hiuksiin). Kuinka kauan kestää kuivua?

Minkälaisia shampoita käytät?

Äänestä

-Kiitokset!

Olen pitkiä aikoja parin viime vuoden aikana pitänyt ihan nahkakaljua. Oikeastaan paljolti juuri sen vuoksi kun aloitin Revivogenin, niin halusin maksimoida sen aloittamisen hyödyn takaamalla ”ihanteelliset” olosuhteet sen käytölle: näin kun se on ollut helppo levittää tasaisesti koko päähän ja 1ml:n annos myös riitti siihen. Tällaisella hiusmallillahan käyttö oli varsin helppoa, ainoa suurempi vaiva oli joka toinen tai kolmas päivä ajaa kolmipäisellä Philipsillä pää, joka oli parinkymmenen minuutin ruljanssi. Toisaalta kaljun kanssa Revivogenia käyttäessä tulee olla erityisen varovainen vaaleita paitoja päälle pukiessa (olen puhunut tästä aiemmin), koska tahrii kauluksia ruskehtavaksi. Käytin minoksidiilia ja Revivogenia sen aloitettuani monen monta kuukautta (paussi tai kaksi pois lukien yhteensä n. vuoden) ahkerasti siten, että aamulla 1ml Revivogenia, jonka jälkeen n. 4-6h päästä puolen päivän maissa 1ml minoksidiilia, josta 4-6h päästä myöhään iltapäivällä toinen 1ml minoksidiilia ja sitten vielä n. 1-2h ennen sänkyyn menoa 1ml Revivogenia yöksi päähän. Tuo erittäin aktiivisen käytön aika on mennyt ihan mallikkaasti, enkä ole pahemmin stressaillut tai muutoin suuremmin kokenut noiden käyttöä taakkana. Oikeastaan nuo muodostuu rutiiniksi aika helposti. Saatan olla joskus kaksi, kolmekin päivää käymättä suihkussa (jos ei tule liikuttua), ja kyllä ihan samanlailla saatan näitä tuotteita käyttää, ilman sen kummempia seurannaishaittoja. Yleensä suositeltu tunti, puolitoista riittää Revivogenin laiton jälkeen ennen sänkyyn menoa. Valkoiset tyynyliinat on tosin pestävä 95-asteessa valkaisuaineen kanssa aina silloin tällöin. Muun värisiä en suosittelekaan käyttämään, koska miedompi pesu ei välttämättä tehoa tuon käytön jälkiin vuodevaatteissa.

Suihkussa käytän LV:n ja Erisanin Allergia ja astmaliiton –merkin saaneita, kaikista turhista lisäaineista karsittuja laadukkaita perustuotteita. Noiden kesken olen tehnyt litrahintavertailua ja valinnut sen mukaan. Tällä hetkellä hiusten pesuun menee Erisan Hoitava Shampoo ja LV:n tai Erisaninen hoitoaine (ei ole nyt tässä käsillä). Pidän ihan selvänä, ettei jollain Revivogen-shampoilla ym. voi edes teoriassa ollakaan mitään miestyyppisen kaljuuntumisen perussyihin (perintötekijät) vaikuttavia ominaisuuksia, joten niihin rahojen laittamista pidän täytenä turhuutena. Tosin jokainen saa kuten parhaaksi näkee.

Äänestä

Onko minoksidiilista käytössä vaahto? Mistä oot ostanut?

Äänestä

Ennen ja jälkeen kuvia kiitos, muuten koko tarinasi on yhtä tyhjän kanssa.

Äänestä

Käytin ensimmäisen nelisen vuoden aikana useita erilaisia minoksidiilivalmisteita. Aloitin ihan virallisella Rogainella. Käytin alkuvaiheessa siitä myös vaahtomuotoa. Sitten oli Kirklandia ym. geneerisiä valmisteita. Itselläni paheni pahenemistaa niiden aiheuttamat päänahan oireet. Parisen vuotta sitten löysin Spectral MX5 (low alcohol solution) Bioveasta (myöskin 5% minoksidiililiuos), ja olen siitä lähden käyttänyt sitä. Päänahan ärtyminen loppui tuon vaihdoksen jälkeen käytännössä kokonaan. Tätäkin on tullut aiemmin "mainostettua" täällä, ihmisten kysellessä mikä avuksi noiden minoksidiililiuosten aiheuttamaan päänahan kutinaan. Minoksidiilin tehosta omalla kohdallani en osaa sanoa yhtään mitään. Onpahan kuitenkin tullut käytettyä, niin on saanut elää tunteen kanssa, että suurin piirtein kaikki mahdollinen omahoito, jonka tehokkuudesta on jotain yleistä evidenssiä, on ollut käytössä.

Äänestä

Missä kuvat????

Äänestä

Hei Asa. Oletko tässä välillä perehtynyt/löytänyt uusista hoidoista jotain kiinnostavaa mitä en itse olisi vielä huomannut?

Äänestä

Epäilen, että korviini olisi kantautunut mitään puoli-kokeellisista tai testausvaiheessa olevista uutuuksista, mistä et itse olisi kuullut. Enemmän fiilikset painottuvat sen lopullisen läpimuropillerin odottamiseen - täsmälääkkeen -, juuri nimenomaan geenitekniikan keinoin miestyyppisen hiustenlähdön torjuntaan kehitetyn. Täyttä realismia lienee mainitsemani 5-10v aikajänne, toivottavasti aiemmin. Jotenkin arvelisin, että mitään kovin merkittävää enää tulee finan ja tämän täsmälääkkeen välille.

Äänestä
  • vilkaiseppa mitä juuri laitoin Kehitteillä oleviin lääkeisiin?

    Aletaan lähestyä toivettasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asa_ _ kirjoitti:

Heipä hei, monen kuukauden tauon jälkeen! Kirjoitin aikaisemmin aktiivisemmin tänne ja olen kertonut kuvienkin kera omasta hiustenlähdöstä, joten voisin päivitellä tilannettani - edellisestä viestistäni tänne lienee puolisen vuotta tai yli. Olen siis syönyt finaa 1mg/d annoksella, about vuodesta 2007. Samoin käytössä on alusta asti aktiivisesti ollut 5% minoksidiili. Viime vuoden kesästä alkaen pistin finan tauolle, jota lopulta kesti 6kk. Olin vähän tätä aiemmin aloittanut lisäksi Revivogenin, ja DDT-antagonistina ajattelin sen korvaavan finaa, koska olin sen aloittaminen myötä saanut selvää eloa jo vuosia sitten muutamia senttejä vetäytyneille ohimoille. Näin ei tosiaan kuitenkaan sitten ollut, vaan hiustenlähtö alkoi huolestuttavalla nopeudella finan lopettamisen jälkeen joskus 4kk kuluttua. Koko päälaki alkoi harventua tasaisesti, ehkä kaikkein voimakkaimmin otsa. Ahdistuin sen verran asiasta, että aloitin sivuvaikutusten vuoksi lopettamani finan uudelleen. Nyt otsan alue näytti peilistä sivulta katsoessa selvästi kaljuuntuvalta, mitä ei tosiaankaan ollut ennen, päinvastoin tukka oli melko tuuhea ja normaalinnäköinen aika lailla kauttaaltaan. Koska ensimmäisten parin, kolmen kuukauden aikana tapahtui hälyttävän vähän harventuman takaisin saamiseksi nostin aika pian finan uudelleen aloitettuani annoksen 2mg/d (1mg aamulla, 1mg illalla), koska netissäkin jaossa olleen veren DHT-pitoisuuden finasteridiannoksen funktiona -kuvaajan mukaan absoluuttisesti pienin pitoisuus saavutetaan keskimäärin 2mg-annoksella. Nyt finan takaisin ottamisesta on noin 6kk, ja voin onnekseni todeta, että olen saanut selvästi takaisin tuon paussin aikana menettämiäni hiuksia. Olen käyttänyt minoksidiilia ja Revivogenia tämän ajan ahkerasti, mutta viime aikoina olen vähentänyt niiden käyttöä. Kumma kyllä tilanne ohimoilla, josta hiusrajan alkavan vetäytymisen ehkä tavallisimmin huomaa, on varmaankin parempi kuin koskaan aiemmin huomattuani kaljuuntumisen, ja luulen, että nimenomaan kiitos juuri Revivogenin ahkeran käytön erityisesti painottuen näille alueille. Jostain syystä siitä ei sitten kuitenkaan missään nimessä ole finasteridin kokonaisvaltaiseksi korvaajaksi. Seksihalut ja kyvyt ovat taas pikku hiljaa heikentyneet finan käyttöönoton myötä, mutta näyttää siltä, että vaakakupissa minullakin painaa sittenkin enemmän hiukset päässä. Tosin nyt minulla on tauon myötä tieto siitä, etten taida kuulua niihin harvoihin, joilla sivuvaikutukset ovat pysyviä, vaan palautuminen käynnistyy finan lopettamisen myötä. Lasken myös sen toiveen varaan, että seuraavan 5-10 vuoden sisällä keksittäisiin lääke tai muu hoitokeino, jonka myötä finan syömisen voisi kokonaan lopettaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu