Eläinlääkärikokemuksista kauhein

HiiruMamma

Haluan ehdottomasti jakaa tämän kokemuksen jyrsijänomistajien kanssa. Tietenkin harkitsin hieman, minne tämän kirjoitan, mutta täällä se saa eniten huomiota eläinystävien kesken.

Kävimme avopuolisoni kanssa Hyvinkään Sanum:ssa, josta varasimme ajan tyttöhiiri lopetukseen. Oireena oli raju painonlasku, turkki pöhötti, passiivisuus, nopea syke, korkea verenpaine (sydämen lyöntien kovuus ja turvonneet silmät). Hiiri pystyi kävelemään, mutta se vaikutti kärsivän jostakin. Kyseessä ei voinut olla infektio, eikä kasvain.

Eläinlääkäri ei alkanut mielestäni kovin normaalisti. Sanoin heti lääkärin tavatessa, että meillä on mielenkiintoinen arvoitus, nimittäin hiiren diagnosointi. Lääkäriä totesi, että häntä ei tiedä hiiren diagnoosia ja että patologi voi sen selvittää, vaikka lääkäri ei ehtinyt edes ottaa hiirtä käsiinsä. Olimme siis varanneet ajan eutanasiaan, mutta en arvannut, että lääkäri haluaisi lopettaa hiiren ennen sen katsomista.

Kuitenkin lääkäri otti hiiren käsiinsä ja kaivoi stetoskoopin. Hän otti hiiremme selän ja niskan alueelta tukevan otteen ja painoi hiirtämme stetoskooppia vasten. Hiiremme alkoi yhtäkkiä haukkomaan happea ja avopuolisoni huomautti siitä lääkärille. Avopuolisoni meni lääkärin väliin, mutta ei viittinyt alkaa repimään hiirtä lääkärin käsistä. Lääkäri ei sanonut yhtään mitään, vaan kuunteli painaen edelleen hiirtä stetoskooppiin. Hiirien hampaat tulivat todella selvästi esille, koska se halusi puolustautua.

Hiiremme kuoli lääkärin stetoskooppiin tukehtumiseen. "Kysyin lääkäriltä: mitä helvettiä tässä tapahtui?" Lääkäri totesi, että pumppu petti. Nousin ylös penkiltä, katsoin avopuolisoani ja painuin lääkäriaseman ovesta ulos.

Avopuolisoni jäi ihmettelemään tapahtunutta ja yritti kysellä tapahtunutta. Lääkäri puolusteli tapahtunutta sanomalla, että eläimen kuuluu kestää sen kaltaista rasitusta. Lääkäri sanoi olleensa kuitenkin kiinnostunut, mikä hiirtä vaivasi ja otti hiirestä röntgenkuvan. Kuvasta näkyi, että hiirellä oli selkärangan taipumaa kahdesta kohtaa, S:n muotoisesti. Taipuma painoi sekä keuhkoja, että sydäntä.

Menimme lääkäriasemalle ja halusimme eutanasiaa hiirellemme. Halusimme kivuttoman ja armeliaan eutanasian rakkaalle lemmikillemme, emmekä nähdä häntä haukkomassa happea ja kitumassa. Hiiri ei olisi kuollut, jos lääkäri ei olisi painanut keuhkoja ja sydäntä stetoskoopilla ja kädellään. Mahdollista on myös, että hiiri kuoli stressin vuoksi, jota ei tietenkään olisi tapahtunut, jos lääkäri olisi laskenut hiiren tarpeeksi ajoissa. Me emme saaneet hiirelle eutanasian, vaan tapon. Kiitos.

1

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itse lopetan hiireni hiilidioksidilla jolloin eläin kuolee samantien ilman stressiä ja piikkien pistelyä jne. En ikinä maksaisi eläinlääkärissä hiiren lopetuksesta, kun on olemassa halvempia ja parempiakin tapoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2532
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      301
      2157
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      24
      1920
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1635
    5. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      47
      1546
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1499
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      44
      1386
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1359
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1315
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1096
    Aihe