Moi kaikille! Täällä kirjoittelee 14-vuotias nuorityttö, joka on jo n.3vuotta kärsinyt finneistä/lievästä aknesta. Olen käyttänyt paljon rahaa kalliisiin apteekin ihonhoito tuotteisiin, mutta valehtelematta mikään niistä ei ole varmaan ikinä tehonnut yhtä hyvin kuin tämä halpa-ja yksinkertainen ihonhoitomenetelmä. Vielä n. 4vk. taaksepäin, minulla oli naama täynnä ärsyttäviä finnejä, ja kasvot hehkuivat punaisena. Aloitin kokeilumielessä ja miltei toivottomana testaamaan tätä kyseistä menetelmää ja huomasin että se todella toimii!
Eli:
-Laita astiaan kädenlämpöistä vettä
-Sekoita joukkoon n. 4rk merisuolaa ( mineraali suolakin varmaan käy, mutta sitä kannataa laittaa vähemmän)
-Sitruunamehua(sitä voi laittaa ihan runsaasti.) (Voit puristaa suoraan tuoreesta sitruunasta tai lorauttaa valmiiksi puristettua mehua.)
-Kasta vanulappu vedessä ja levitä kasvoille kunnolla, niin että kasvot jäävät huomattavan märäksi.(Voit myös asetella märkiä vanulappuja ympäri kasvoja, ja antaa vaikuttaa n.10min)
-Anna veden rauhassa imeytyä kasvoihin! Kasvovesi siis on jätettävä kasvoille, mielellään vaikka yön yli, että aina vaikuttaisi varmasti!
-Varo silmänympärys ihoa!
-Ensimmäisinä kokeilukertoina vesi voi hyvinkin paljon kirvellä kasvoja, mutta se on vain merkki siitä että aine alkaa vaikuttamaan:)
Tiedän tasantarkkaan sen tunteen kun naama on täynnä finnejä ja tuntuu ahdistavalta liikkua missään julkisilla paikoilla ilman meikkiä. Mut mulle tää ''ihmeaine'' on tehonnu tähän mennessä kaikkein parhaiten niinkuin ylempänä jo kerroinkin, joten päätin julkistaa tämän täällä. Toivon että edes kokeilistte tätä:) Kun sain tän ohjeen tietooni kokeilin parina iltana juuri noiden ohjeiden mukaan, ajattelin että ei mulla mitään menettävääkään ole vaikka en saisikaan mitään näkyviä tuloksia. Mutta tosiaan yllätyin positiivisesti:)
Tää ainehan ei pelkästään poista finnejä, vaan se myös neutraloi ihon luonnollista sävyä, ja pehmentää kasvoja!
Tsemppii teille:)) Kertokaa tohon alas kommentteja miten tepsi tai ei tepsiny.
Näin nujerrat finnit kotikonstein!:)
Typykkää_99
0
73
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad871400- 52997
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että374834- 153804
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124717- 55709
- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76622
- 57611