tavoitteisesi mukaisesti?
Miksi, miksi et? Miksi asettt mitään tavoitteita? Tavoitteet viisvuotis-suunnitelman mukaisesti vai iän mukaan? Jos ei tavoitteita, kuinka pyyhkii? Jos tavoitteita, miltä nyt tuntuu, kun tavoitteet ei täyttynytkään? Häh?
Oletko menestynyt elämässä
33
164
Vastaukset
- Hmm..
Riippuu lähtökohdista mikä on tavoittelemisen arvoista. Omista lähtökohdistani katsoen saavutin kaiken viitisentoista vuotta sitten... Minkä jälkeen olen vainylläpitänyt tavoittelemaani elintasoa ja keskimäärin vain keskittynyt itseni ihmettelemiseen. Aika narsistista, vai mitä?
Normisettiä kai? Kun on "tavoitteet" saavutettu ja kaikki ok, niin sit ollaan siinä. Ja piste.
- GenitaMente
En menestynyt tiskijukkana eestn rokilla ja sorruin päihteisiin
Ei mulla ole mitään tavoitteita ollut, joten siihen nähden kai menestynyt kohtalaisesti. Hengissä vielä ollaan ja vointi on hyvä.
- Oasis
Kun nyt katson elämääni, niin ei sen ihan näin pitänyt mennä... Ja paskaltahan tämä tuntuu, vaikka kuinka tiedostankin sen, että vastoinkäymiset kuuluvat elämään, ja ettei elämää voi käsikirjoittaa.
En ole koskaan asettanut mitään ehdottomia tavoitteita elämälle, vaikka esim työelämän suhteen minulla toki on tiettyjä tavoitteita ja olen ne toistaiseksi suht hyvin saavuttanutkin. Haluaisin kuitenkin vain elää sellaista elämää, jossa koen pystyväni olemaan täysin oma itseni ja elämään hyvää elämää, kokemaan asioita, jotka tekevät minut ja ihmiset ympärilläni onnellisiksi. Tällä hetkellä se ei ihan sitä ole, mutta ehkä joku päivä taas...
Toisaalta koen saavuttaneeni tavoitteeni ihmisenä siinä, että lähtökohdistani huolimatta minusta tuli ihan yhteiskuntakelpoinen yksilö. Toisinkin olisi voinut käydä.Tossa tänään tuli just telkkarista miten 7-luokkalaisille (!) esiteltiin eri ammatteja ja koetettiin kai jollain tavalla saada niitä kiinnostumaan Tulevaisuudestaan (työnteosta) ja jotenkin suretti sen touhun katsominen...
Ei kai sen ihan näin pitänyt mennä- ja siihen ei voi varautua. Mitään pahaa ei koskaan tapahdu elämässä, mitään mullistuksia ei tule ihmissuhteissa/terveydentilassa/taloudessa vaan kaikki menee aina Suunnitelman mukaan. Jotenkin tämä aika ihmetyttää ainakin minua, että miten helvetissä voi suunnitella mitään ja varautua mihinkään, jos koko maailman talous menee sekaisin muutaman Wall Streetin roiston takia ja sitä kautta työpaikat, lainat- kaikki ympäri maailman jopa? Ja sehän ei voi toistua...? Suuri Muutos on alkanut jo Ihmisten mielissä, ihan alkaen Etelä-Euroopan maista, joissa nuorisotyöttömyys huitelee 60% eikä mitään toivoa paremmasta ole. Mitähän Tavoitteita ne asettaa itselleen...?
Nojootaas, meni vähän ohi aiheen, mutta kuitenkin. Tärkeintä (kai) kaiken ulkoisen paineen (?) alla on säilyttää oma Itsensä ja pitää kiinni siitä, mikä oikeasti loppujen lopuksi on tärkeää- se nyt vaihtelee tietty ihmisestä onko se mielenrauha, taloudellinen/poliittinen/sosiaalinen menestys vai mitä, mutta kukaan ulkopuolinen ei sitä ole pätevä määräämään mikä se on. Eli omasta mielstäni ainakin tää elämä pitää kulkea sellainen sormi pystyssä-mentaliteetti päällä läpi. Että voi olla rehellinen itselleen. Edes.- Oasis
PlatosMorbidDust kirjoitti:
Tossa tänään tuli just telkkarista miten 7-luokkalaisille (!) esiteltiin eri ammatteja ja koetettiin kai jollain tavalla saada niitä kiinnostumaan Tulevaisuudestaan (työnteosta) ja jotenkin suretti sen touhun katsominen...
Ei kai sen ihan näin pitänyt mennä- ja siihen ei voi varautua. Mitään pahaa ei koskaan tapahdu elämässä, mitään mullistuksia ei tule ihmissuhteissa/terveydentilassa/taloudessa vaan kaikki menee aina Suunnitelman mukaan. Jotenkin tämä aika ihmetyttää ainakin minua, että miten helvetissä voi suunnitella mitään ja varautua mihinkään, jos koko maailman talous menee sekaisin muutaman Wall Streetin roiston takia ja sitä kautta työpaikat, lainat- kaikki ympäri maailman jopa? Ja sehän ei voi toistua...? Suuri Muutos on alkanut jo Ihmisten mielissä, ihan alkaen Etelä-Euroopan maista, joissa nuorisotyöttömyys huitelee 60% eikä mitään toivoa paremmasta ole. Mitähän Tavoitteita ne asettaa itselleen...?
Nojootaas, meni vähän ohi aiheen, mutta kuitenkin. Tärkeintä (kai) kaiken ulkoisen paineen (?) alla on säilyttää oma Itsensä ja pitää kiinni siitä, mikä oikeasti loppujen lopuksi on tärkeää- se nyt vaihtelee tietty ihmisestä onko se mielenrauha, taloudellinen/poliittinen/sosiaalinen menestys vai mitä, mutta kukaan ulkopuolinen ei sitä ole pätevä määräämään mikä se on. Eli omasta mielstäni ainakin tää elämä pitää kulkea sellainen sormi pystyssä-mentaliteetti päällä läpi. Että voi olla rehellinen itselleen. Edes.Itselleen rehellisenä pysyminen ei ole helppoa. Ulkoisten paineiden alla on valitettavan helppoa antaa periksi ja uskon, että harva meistä voi aidosti sanoa, että on pysynyt koko elämänsä ajan raa'an rehellisenä itselleen. Itse en ainakaan voi noin sanoa, vaan on ollut aikoja kun olen joutunut myöntämään, että olen eksynyt itsestäni kauemmas kuin mitä olisin itsestäni uskonut.
En tiedä helpottaako se tilannetta yhtään, jos osaa varautua. Olen esim. läpikäynyt muutamat yt-neuvottelut ja niissä kovimmille ovat joutuneet ne ihmiset, jotka ovat pitkälti ennen yt-neuvottelujen alkua levittäneet stressiä ja pelkoa muihinkin luomalla mitä hirveimpiä kauhuskenaarioita tulevaisuudesta. Yksi työtoverini kerran tokaisi juuri tällaisesta henkilöstä, että oliko se nyt sitten helpompaa joutua irtisanotuksi, kun viisi vuotta murehti että joutuu pois sen sijaan, että olisi viisi vuotta nauttinut työnteosta mukavassa työyhteisössä ja jättänyt stressaamisen vähemmälle. Eli vaikka tämä henkilö ehkä omasta mielestään oli hyvinkin varautunut irtisanomiseen, iski se häneen silti paljon pahemmin kuin niihin, jotka eivät etukäteen niin suurta murhetta mahdollisesta irtisanomisesta ottaneet.
Kliseistä, mutta ei koskaan voi tietää mitä elämässä tapahtuu. Täytyy vain jotenkin pyrkiä pitämään omasta ja läheistensä hyvinvoinnistaan niin hyvää huolta, että on mahdollisimman vahva kohdatakseen vastoinkäymiset, sillä jokaiselle meistä niitä tulee, toisille hiukan enemmän kuin toisille. Oasis kirjoitti:
Itselleen rehellisenä pysyminen ei ole helppoa. Ulkoisten paineiden alla on valitettavan helppoa antaa periksi ja uskon, että harva meistä voi aidosti sanoa, että on pysynyt koko elämänsä ajan raa'an rehellisenä itselleen. Itse en ainakaan voi noin sanoa, vaan on ollut aikoja kun olen joutunut myöntämään, että olen eksynyt itsestäni kauemmas kuin mitä olisin itsestäni uskonut.
En tiedä helpottaako se tilannetta yhtään, jos osaa varautua. Olen esim. läpikäynyt muutamat yt-neuvottelut ja niissä kovimmille ovat joutuneet ne ihmiset, jotka ovat pitkälti ennen yt-neuvottelujen alkua levittäneet stressiä ja pelkoa muihinkin luomalla mitä hirveimpiä kauhuskenaarioita tulevaisuudesta. Yksi työtoverini kerran tokaisi juuri tällaisesta henkilöstä, että oliko se nyt sitten helpompaa joutua irtisanotuksi, kun viisi vuotta murehti että joutuu pois sen sijaan, että olisi viisi vuotta nauttinut työnteosta mukavassa työyhteisössä ja jättänyt stressaamisen vähemmälle. Eli vaikka tämä henkilö ehkä omasta mielestään oli hyvinkin varautunut irtisanomiseen, iski se häneen silti paljon pahemmin kuin niihin, jotka eivät etukäteen niin suurta murhetta mahdollisesta irtisanomisesta ottaneet.
Kliseistä, mutta ei koskaan voi tietää mitä elämässä tapahtuu. Täytyy vain jotenkin pyrkiä pitämään omasta ja läheistensä hyvinvoinnistaan niin hyvää huolta, että on mahdollisimman vahva kohdatakseen vastoinkäymiset, sillä jokaiselle meistä niitä tulee, toisille hiukan enemmän kuin toisille."Itselleen rehellisenä pysyminen ei ole helppoa. "
On se. Kun sen oppii. Itse en ole sitten 7luokan jälkeen mennyt massan mukana. En mennyt armeijaan, en hankkinut ammattia, perhettä, uraa, omakotitaloa jne. Koska ei huvittanut. En ollut Valmis niihin juttuihin silloin, niin en katsonut niitä tarpeellisiksi. Itse ainakin arvostan henkisen hyvinvointini kaiken muun edelle, koska en näe mitään mieltä sellaisessa elämässä, missä sulla on huono fiilis aamulla, kun heräät; huono fiilis duunissa; huono fiilis iltaisin ja viikonloppuisin. Eli joo, olen paljon mieluummin tarvittaessa vaikka persaukinen työtön sossupummi Ratikkakuskin tähtäimessä kuin epätoivoinen ratas jossain koneistossa, missä en tahdo olla, koska loppujen lopuksi minä tämän pään sisällä asun.
"I'm the one that's gonna have to die when it's time for me to die
so let me live my life the way I want to."
http://www.youtube.com/watch?v=VNXWMHu9An0
"En tiedä helpottaako se tilannetta yhtään, jos osaa varautua."
Et sä voi varautua. Vaikka kuinka funtsit ne jutut etukäteen, niin sitä ei ikinä tiedä miten se kolahtaa. Omalla kohdalla esim. mutsin kuolema pari vuotta sitten- siihen oli kyllä varautunut, mutta ne jälkifiilikset ( oon aika herkkis kuitenkin) oli kuitenkin aika rankat ja jotka vaikutti mun muuhun elämään jollain tavalla, mitä ei olis osannut arvatakaan. Ja noita `kolhuja` nyt elämän varrella tulee jos jonkinmoisia- toiset kestää enemmän, toiset vähemmän. Mihin on totuttanut itsensä ja mitä tavoitteita itselleen on asettanut.
"Täytyy vain jotenkin pyrkiä pitämään omasta ja läheistensä hyvinvoinnistaan niin hyvää huolta, "
Nojoo, vittuun ne lähimmäiset- sun elämä koskee kuitenkin ennen kaikkea SUA. Oma päänuppi kondiksessa vaan, niin hyvin menee.PlatosMorbidDust kirjoitti:
"Itselleen rehellisenä pysyminen ei ole helppoa. "
On se. Kun sen oppii. Itse en ole sitten 7luokan jälkeen mennyt massan mukana. En mennyt armeijaan, en hankkinut ammattia, perhettä, uraa, omakotitaloa jne. Koska ei huvittanut. En ollut Valmis niihin juttuihin silloin, niin en katsonut niitä tarpeellisiksi. Itse ainakin arvostan henkisen hyvinvointini kaiken muun edelle, koska en näe mitään mieltä sellaisessa elämässä, missä sulla on huono fiilis aamulla, kun heräät; huono fiilis duunissa; huono fiilis iltaisin ja viikonloppuisin. Eli joo, olen paljon mieluummin tarvittaessa vaikka persaukinen työtön sossupummi Ratikkakuskin tähtäimessä kuin epätoivoinen ratas jossain koneistossa, missä en tahdo olla, koska loppujen lopuksi minä tämän pään sisällä asun.
"I'm the one that's gonna have to die when it's time for me to die
so let me live my life the way I want to."
http://www.youtube.com/watch?v=VNXWMHu9An0
"En tiedä helpottaako se tilannetta yhtään, jos osaa varautua."
Et sä voi varautua. Vaikka kuinka funtsit ne jutut etukäteen, niin sitä ei ikinä tiedä miten se kolahtaa. Omalla kohdalla esim. mutsin kuolema pari vuotta sitten- siihen oli kyllä varautunut, mutta ne jälkifiilikset ( oon aika herkkis kuitenkin) oli kuitenkin aika rankat ja jotka vaikutti mun muuhun elämään jollain tavalla, mitä ei olis osannut arvatakaan. Ja noita `kolhuja` nyt elämän varrella tulee jos jonkinmoisia- toiset kestää enemmän, toiset vähemmän. Mihin on totuttanut itsensä ja mitä tavoitteita itselleen on asettanut.
"Täytyy vain jotenkin pyrkiä pitämään omasta ja läheistensä hyvinvoinnistaan niin hyvää huolta, "
Nojoo, vittuun ne lähimmäiset- sun elämä koskee kuitenkin ennen kaikkea SUA. Oma päänuppi kondiksessa vaan, niin hyvin menee.Hahaa- tossa on muuten biisin linkittäjän tekstissä moka:
"And I ain't gonna come near you."
kuuluu:
"And I ain't gonna COPY you."- sisao
Oasis kirjoitti:
Itselleen rehellisenä pysyminen ei ole helppoa. Ulkoisten paineiden alla on valitettavan helppoa antaa periksi ja uskon, että harva meistä voi aidosti sanoa, että on pysynyt koko elämänsä ajan raa'an rehellisenä itselleen. Itse en ainakaan voi noin sanoa, vaan on ollut aikoja kun olen joutunut myöntämään, että olen eksynyt itsestäni kauemmas kuin mitä olisin itsestäni uskonut.
En tiedä helpottaako se tilannetta yhtään, jos osaa varautua. Olen esim. läpikäynyt muutamat yt-neuvottelut ja niissä kovimmille ovat joutuneet ne ihmiset, jotka ovat pitkälti ennen yt-neuvottelujen alkua levittäneet stressiä ja pelkoa muihinkin luomalla mitä hirveimpiä kauhuskenaarioita tulevaisuudesta. Yksi työtoverini kerran tokaisi juuri tällaisesta henkilöstä, että oliko se nyt sitten helpompaa joutua irtisanotuksi, kun viisi vuotta murehti että joutuu pois sen sijaan, että olisi viisi vuotta nauttinut työnteosta mukavassa työyhteisössä ja jättänyt stressaamisen vähemmälle. Eli vaikka tämä henkilö ehkä omasta mielestään oli hyvinkin varautunut irtisanomiseen, iski se häneen silti paljon pahemmin kuin niihin, jotka eivät etukäteen niin suurta murhetta mahdollisesta irtisanomisesta ottaneet.
Kliseistä, mutta ei koskaan voi tietää mitä elämässä tapahtuu. Täytyy vain jotenkin pyrkiä pitämään omasta ja läheistensä hyvinvoinnistaan niin hyvää huolta, että on mahdollisimman vahva kohdatakseen vastoinkäymiset, sillä jokaiselle meistä niitä tulee, toisille hiukan enemmän kuin toisille.Mitäs siitä , jos en saanutkaan
mitä toivoin mä elämältä
Sainhan mä kaihojen kantelon hältä
Mä jumaltena maljasta juoda sain
tytöillä päällä kaislahame vain
En hukkunut hyskyihin
enkä seilannut purjein reivatuin
Kaikki se nous, mi kohtalo kaas
sentään mä seppona seison taas
taas taivahan kansia taon ja lyön
OI, onnea tähtsen yön - Oasis
PlatosMorbidDust kirjoitti:
"Itselleen rehellisenä pysyminen ei ole helppoa. "
On se. Kun sen oppii. Itse en ole sitten 7luokan jälkeen mennyt massan mukana. En mennyt armeijaan, en hankkinut ammattia, perhettä, uraa, omakotitaloa jne. Koska ei huvittanut. En ollut Valmis niihin juttuihin silloin, niin en katsonut niitä tarpeellisiksi. Itse ainakin arvostan henkisen hyvinvointini kaiken muun edelle, koska en näe mitään mieltä sellaisessa elämässä, missä sulla on huono fiilis aamulla, kun heräät; huono fiilis duunissa; huono fiilis iltaisin ja viikonloppuisin. Eli joo, olen paljon mieluummin tarvittaessa vaikka persaukinen työtön sossupummi Ratikkakuskin tähtäimessä kuin epätoivoinen ratas jossain koneistossa, missä en tahdo olla, koska loppujen lopuksi minä tämän pään sisällä asun.
"I'm the one that's gonna have to die when it's time for me to die
so let me live my life the way I want to."
http://www.youtube.com/watch?v=VNXWMHu9An0
"En tiedä helpottaako se tilannetta yhtään, jos osaa varautua."
Et sä voi varautua. Vaikka kuinka funtsit ne jutut etukäteen, niin sitä ei ikinä tiedä miten se kolahtaa. Omalla kohdalla esim. mutsin kuolema pari vuotta sitten- siihen oli kyllä varautunut, mutta ne jälkifiilikset ( oon aika herkkis kuitenkin) oli kuitenkin aika rankat ja jotka vaikutti mun muuhun elämään jollain tavalla, mitä ei olis osannut arvatakaan. Ja noita `kolhuja` nyt elämän varrella tulee jos jonkinmoisia- toiset kestää enemmän, toiset vähemmän. Mihin on totuttanut itsensä ja mitä tavoitteita itselleen on asettanut.
"Täytyy vain jotenkin pyrkiä pitämään omasta ja läheistensä hyvinvoinnistaan niin hyvää huolta, "
Nojoo, vittuun ne lähimmäiset- sun elämä koskee kuitenkin ennen kaikkea SUA. Oma päänuppi kondiksessa vaan, niin hyvin menee.Minulla tuohon itselleen rehellisenä pysymisen oppimiseen on kulunut hiukan enemmän aikaa. Matkan varrelle on mahtunut sen verran mutkia, että jonkinlaisia kasvukriisejä olen joutunut läpikäymään. Pahin ehkä oli n. 10 vuotta sitten, aikuistumisen ensiaskeleilla. Koen kuitenkin tuntevani itseni paremmin sen ansioista, että olen uskaltanut käydä ne läpi enkä vain painanut sokkona eteenpäin.
Parhaillaankin käyn elämänmuutoskriisiä läpi, mutta tiedän selviytyväni ulos tästä joku päivä ehkä juuri sen takia, että olen tavallaan käynyt samanlaisen prosessin ennenkin vaikkakin eri olosuhteissa.
Ja tuo on totta, mitä sanoit varautumisesta. Vaikka tietäisi, oma reaktio saattaa silti yllättää. Kokemus voi olla täysin erilainen kuin mitä oletti ja se kai kertoo sen, että vaikka olisi itselleen kuinka rehellinen, voi aina oppia kuitenkin uutta itsestään. Aina se ei ole tietty niin positiivista, ainakin itse olisin voinut jättää muutamat tunteet kokematta...
Minulle myös läheisten hyvinvointi on tärkeää. En osaa ajatella niin, ettäkö vain omalla hyvinvoinnilla olisi merkitystä, vaikka toki aikuisella onkin vastuu itsestään ja hyvinvoinnistaan. Rakkaistaan kuuluu kuitenkin huolehtia, ja kun tietää, että on joku, joka rakastaa, ei sitä voi mikään korvata.
Menipä nyt taas paatokselliseksi aamun tunteina... Kai sitä on pakko antaa unen tulla. Öitä sinne Oasis kirjoitti:
Minulla tuohon itselleen rehellisenä pysymisen oppimiseen on kulunut hiukan enemmän aikaa. Matkan varrelle on mahtunut sen verran mutkia, että jonkinlaisia kasvukriisejä olen joutunut läpikäymään. Pahin ehkä oli n. 10 vuotta sitten, aikuistumisen ensiaskeleilla. Koen kuitenkin tuntevani itseni paremmin sen ansioista, että olen uskaltanut käydä ne läpi enkä vain painanut sokkona eteenpäin.
Parhaillaankin käyn elämänmuutoskriisiä läpi, mutta tiedän selviytyväni ulos tästä joku päivä ehkä juuri sen takia, että olen tavallaan käynyt samanlaisen prosessin ennenkin vaikkakin eri olosuhteissa.
Ja tuo on totta, mitä sanoit varautumisesta. Vaikka tietäisi, oma reaktio saattaa silti yllättää. Kokemus voi olla täysin erilainen kuin mitä oletti ja se kai kertoo sen, että vaikka olisi itselleen kuinka rehellinen, voi aina oppia kuitenkin uutta itsestään. Aina se ei ole tietty niin positiivista, ainakin itse olisin voinut jättää muutamat tunteet kokematta...
Minulle myös läheisten hyvinvointi on tärkeää. En osaa ajatella niin, ettäkö vain omalla hyvinvoinnilla olisi merkitystä, vaikka toki aikuisella onkin vastuu itsestään ja hyvinvoinnistaan. Rakkaistaan kuuluu kuitenkin huolehtia, ja kun tietää, että on joku, joka rakastaa, ei sitä voi mikään korvata.
Menipä nyt taas paatokselliseksi aamun tunteina... Kai sitä on pakko antaa unen tulla. Öitä sinneNo ottaahan se aikansa ja jotkut ei ikinä siitä saa kiinni, mutta vaatiihan se tietty joitain `uhrauksia` sitten, jos huomaakin, että ympäröivä maailma ja ihmiset ei menekään sen oman "tien" mukaisesti. Eli kompromisseja täytyy tietenkin (?) tehdä, mutta sitten taas, että itse uskaltaa laittaa ne rajat pystyyn, milloin mennään oman mukavuusalueen ja kestokyvyn rajoille. Tai sitten ei, sehän nyt riippuu ihan ihmisestä ja asiasta. Noi elämän polun varrella tulevat kolhut osaltaan muokkaa meistä just sen, mitä me ollaan, eli se on loppupeleissä ihan siitä kiinni, miten me niihin osataan suhtautua- ja toisaalta se, miten Elämä meitä siihen on valmistanut. Eli aloitusviestini Ajatus oli juurikin: mitä sitten kun SINUN! suunnitelma ei toteudukaan- Maailmalla onkin omat jipponsa takataskussa?
No, sä olit ainoa, joka jaksoit asiallisesti vastata, että pisteet sulle siitä. Harvinaista mitään asiakeskustelua täällä saada aikaan nykyään.Oasis kirjoitti:
Itselleen rehellisenä pysyminen ei ole helppoa. Ulkoisten paineiden alla on valitettavan helppoa antaa periksi ja uskon, että harva meistä voi aidosti sanoa, että on pysynyt koko elämänsä ajan raa'an rehellisenä itselleen. Itse en ainakaan voi noin sanoa, vaan on ollut aikoja kun olen joutunut myöntämään, että olen eksynyt itsestäni kauemmas kuin mitä olisin itsestäni uskonut.
En tiedä helpottaako se tilannetta yhtään, jos osaa varautua. Olen esim. läpikäynyt muutamat yt-neuvottelut ja niissä kovimmille ovat joutuneet ne ihmiset, jotka ovat pitkälti ennen yt-neuvottelujen alkua levittäneet stressiä ja pelkoa muihinkin luomalla mitä hirveimpiä kauhuskenaarioita tulevaisuudesta. Yksi työtoverini kerran tokaisi juuri tällaisesta henkilöstä, että oliko se nyt sitten helpompaa joutua irtisanotuksi, kun viisi vuotta murehti että joutuu pois sen sijaan, että olisi viisi vuotta nauttinut työnteosta mukavassa työyhteisössä ja jättänyt stressaamisen vähemmälle. Eli vaikka tämä henkilö ehkä omasta mielestään oli hyvinkin varautunut irtisanomiseen, iski se häneen silti paljon pahemmin kuin niihin, jotka eivät etukäteen niin suurta murhetta mahdollisesta irtisanomisesta ottaneet.
Kliseistä, mutta ei koskaan voi tietää mitä elämässä tapahtuu. Täytyy vain jotenkin pyrkiä pitämään omasta ja läheistensä hyvinvoinnistaan niin hyvää huolta, että on mahdollisimman vahva kohdatakseen vastoinkäymiset, sillä jokaiselle meistä niitä tulee, toisille hiukan enemmän kuin toisille.Minä väitän, ettei kukaan murehdi tulevaa tarkoituksella. Toiset vain osaavat elää paremmin hetkessä ja toiset ovat turvallisuushakuisia. Minä kuulun valitettavasti jälkimmäisiin, vaikken haluaisikaan.
- Oasis
Ratikkakuski kirjoitti:
Minä väitän, ettei kukaan murehdi tulevaa tarkoituksella. Toiset vain osaavat elää paremmin hetkessä ja toiset ovat turvallisuushakuisia. Minä kuulun valitettavasti jälkimmäisiin, vaikken haluaisikaan.
Jokaisella on toki omanlaisensa tapa suhtautua epävarmuuteen. Toiset osaa ottaa huolettomasti päivän kerrallaan, toisilla täytyy olla selusta turvattuna joka tilannetta varten, jotta voi nukkua yönsä. Tärkeintä, että osaa itse tulla toimeen turvallisuudenkaipuunsa kanssa.
Se, mikä itseäni ennalta murehtijoiden käytöksessä ärsyttää on, että he tartuttavat negatiivista asennetta muihinkin ja kokonaistilanteen kannalta siitä ei ole mitään muuta kuin haittaa. Jatkuva pelkääminen, spekuloiminen, uhkakuvien luominen joskus jopa tyhjästä ei auta tilanteessa yhtään.
Stressaan toki itsekin, jos tilanne on päällä. Epävarmuus tekee olon tukalaksi, ja kaipaan itse myös tietynlaista turvaa esim taloudellisessa mielessä. Siksi on järkevää järjestää asiansa niin, että jos pahin tapahtuu, on olemassa jotain turvaa, minkä avulla selviää pahimman yli. Joskus se pahin voi tosin olla loppujen lopuksi paras vaihtoehto, useimmilta vaatii vain vähän aikaa nähdä uudet mahdollisuudet.
Turvaverkko on aika hyvä sana. Jos on rakentanut elämänsä ainoastaan yhden nuoran varaan ilman turvaköysiä, yksi pudotus riittää tuhoon. Turvaverkolla en välttämättä viittaa pelkästään taloudelliseen turvaverkkoon.
- Kaunis-Marjaana
Aivan sama sen menestyksen. Leipää on. Ja unelmia.
http://www.youtube.com/watch?v=52B69YDCo8sNo kylä näi o.
Ajankohtaista jopa:
http://www.youtube.com/watch?v=3kyWlYrku9Q
"I say the truth is straight ahead
So don't burn you self instead
Try to learn instead of burn
Hear what I say"- Kaunis-Marjaana
bravo.bravi kirjoitti:
Hyvin sanottu. Lovee vielä niin sitten on kaikki tarvittava.
Elämä sentään tekee välillä oikkareita, joten symbioosi ei pysy täydellisenä. Eikä sen pidäkään pysyä.
http://www.youtube.com/watch?v=1r1jBn9fWYE - se ikävä
PlatosMorbidDust kirjoitti:
No kylä näi o.
Ajankohtaista jopa:
http://www.youtube.com/watch?v=3kyWlYrku9Q
"I say the truth is straight ahead
So don't burn you self instead
Try to learn instead of burn
Hear what I say"Joskus se tulee mieleen kumminkin.
http://www.youtube.com/watch?v=HeAkxOVml7I se ikävä kirjoitti:
Joskus se tulee mieleen kumminkin.
http://www.youtube.com/watch?v=HeAkxOVml7INo voi :(
http://www.youtube.com/watch?v=hFoDObEIFDg
*halaa*
- yx kutale
Noh, ei oikeestaan oo ollunna valittamista elämäs. Melkein kaikk` on lumpsahellu kohilleen tuurilla ja suojelus enkelin avustuksella. Ainu vuan, ku tuota elämän härnääjää ei oo löytynnä. Siinä kohtalo leikitellyt joskus, uavistuksen turhan kierosti ja suojelevasti.
- ...
kyllä olen,
mutta tavoitteeni olivatkin matalat / niitä ei ollut.
Muistan kuinka opon tunneilla hymyilin salaa niille joilla oli erinäköisiä tavoitteita. Mitenköhän heidän tavoitteensa ovat toteutuneet? Ja olisiko pitänyt itsekin asettaa jotain tavotteita?
Toisaalta, tällä matalaliitotekniikalla elämä on helppoa. Minulla itään tavoitteita ole ollut. Päin pers***ä mennyt ilman tavoitteitakin.
Miten sen nyt ottaa, mutta ainakin olen pystynyt pilaamaan muiden elämän.
- ...
saavutushan se on sekin.
Itellä ku on joskus mennyt heikosti ja oon miettiny jo päivieni päättämistä, niin olen tullut siihen tulokseen, että ollaan täällä sitten vaikka toisten kiusana, jos ei muuta tarkoitusta keksi :) ... kirjoitti:
saavutushan se on sekin.
Itellä ku on joskus mennyt heikosti ja oon miettiny jo päivieni päättämistä, niin olen tullut siihen tulokseen, että ollaan täällä sitten vaikka toisten kiusana, jos ei muuta tarkoitusta keksi :)Hyvä asenne! Jos kaikki ajaittelisivat noin, niin meillä kaikilla olis parempi elämä.
Kakarana luulin haluavani muijan, pari muksua ja omakotitalon aivan kuin vanhemmillanikin oli. Parikymppisenä hoksasin, että se oli vain kotoa opittu malli eikä vastannut omaa tahtoani.
En siis halunnut sen enempää lapsia kuin suuritöistä omakotitaloakaan jostain jumalan seläntakaa. Haaveena oli siis kerrostalokämppä nuoruuteni lähiöstä, siisti sisätyö ja tavisvaimo. Kaikki on vissiin mennyt pykälää paremmin. Tiedä sitten, johtuuko se enemmän itsestäni vai silkasta onnesta. Todennäköisesti molemmista.
Lopuksi muistutus työelämästä:
"Kun ihmisruumista luotiin, tahtoivat kaikki ruumiinosat tulla päälliköksi. Aivot sanoivat:
- Koska se olen minä, joka kontrolloi kaikkia osia ja ajattelen kaikkien puolesta, pitää minusta tehdä päällikkö!
Jalat sanoivat:
- Koska minä kannan ihmistä minne hän tahtoo ja toteutan aivoista tulevat ohjeet, haluan ehdottomasti olla päällikkö!
Silmät sanoivat:
- Koska me valvomme, ettei teille tapahdu mitään ja varoitamme teitä vaaran uhatessa, on luonnollista, että meistä tehdään päällikkö.
Samoin jatkoivat kädet, sydän ja keuhkot; kaikilla oli sama vaatimus tulla päälliköksi. Viimeisenä oli persereikä. Sekin vaati tulla päälliköksi. Kaikki ruumiinosat nauroivat ja pitivät ajatusta täysin järjettömänä:
perseestä päällikkö!? Persereikä tuli hyvin vihaiseksi, se meni umpeen, mökötti ja kieltäytyi toimimasta.
Tämän seurauksena aivot saivat kuumetta, silmät alkoivat karsastaa, jalat tulivat heikoiksi ja kädet roikkuivat velttoina. Myös sydämen ja keuhkojen oli vaikea jatkaa toimintaansa, ja lopulta kaikki ruumiinosat vetosivat aivoihin, että persereiästä tehtäisiin sittenkin päällikkö. Ja niin tapahtui, kaikki ruumiinosat voivat taas jatkaa omaa työtään samalla kun persereikä leikki päällikköä ja tuotti ison määrän paskaa. Tarinan opetus:
- Tullaksesi päälliköksi, sinun ei tarvitse olla nero, aivan tavallinen yksinkertainen persreikä riittää."Yllättävän hyvin, vaikka se onkin aina ollut semmosta yksi askel eteenpäin ja taas kolme taaksepäin. Lopulta sitten on osunut oikealle askelmalle ja onnistunutkin. Mulla on enemmänkin haaveita, tavoitteet on liian raskaita pitää kii. Haaveet taas antaa enemmän tilaa soveltaa ja muuttaa mieltä matkalla. :)
- Luuseri
En ole onnistunut lainkaan.
- määmy
Must piti tulla ompelija-artesaani-modisti. Reisille meni. Oppi ei kuiteskaa ollu turha, duunaan omat sekä suurimman osan sukulaisten päällyskledjuist. Farkut tulee putiikist.
Vai menestynyt? Ja vielä tavoitteiden.. :)
Lukiossa tavoite oli, että pääsisi kirjoituksista läpi, se onnistui. Sitten oli tavoite päästä kouluun a tai b, Pääsin kouluun b. Opiskellessa ei ollut tavoitteita, se oli vain omasta alasta hurmaantumista ja sitä, että tapasi ihmisiä, jotka olivat samalla aaltopituudella, kerrankin. Kun valmistuin työttömyys oli pahimmillaan Suomessa ja mustakin tuli freelancer/pätkätyöläinen. En kuitenkaan ollut haaveillut vakipaikasta, koska ne ovat tällä alalla suurilta sellaisia mainospuljuja. Meikäläinen olisi aika nopeasti ajanut itsensä piippuun semmoisessa, tajuan sen nyt.
Mutta joo, ei musta tullut kirjailijaa 18vuotiaana, mikä oli tavoite eikä muutenkaan mitään erikoista ja ylevää, jota vähän ennustettiin, kun valmistuin. En muuttanut Helsinkiin, mikä olis ollut uran kannalta järkevintä, en mennyt verkostoitumaan, en jaksanut olla sosiaalinen suuntaan ja toiseen, vain siksi, että työasiat rullaisivat. Työ on silti avartanut omaa elämää ja katsantokantaa maailmasta, paljon. Ehken ole tienannut suuria, mutta ihmeellisiä ihmisiä ja asioita päässyt näkemään ja kokemaan.
Työelämässä jotkut asiat joskus mättävät, erityisesti pätkätöiden heikot ja pätkittäiset ansiot, mutta suuret linjat ratkaisuissani edelleen tyydyttävät ja olen siis niihin tyytyväinen edelleen. Mulla on riittävästi tekemistä nykyään, vaikka olisin työtön, työttömissä pätkissäkin saatan illalla kaatua sänkyyn ja todeta, että olipa vaiherikas, ja usein vielä antoisa ja hyvä päivä. Elämässä kun on kuitenkin niin paljon muutakin kuin palkkatyö.- buhahaha......
Vitut olen, en kai muutenolis täällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol6102514Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4142001Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H231900JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191506Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641478- 661412
- 1241223
Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka221020Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16968Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.18912