TÄSTÄ SORTUMINEN ALKOI
Missään kohdassa Raamattua ei kerrota, että paikallisseurakunnassa olisi yksi henkilö johtajana, vaan aina oli ryhmä johtajia, joista käytetään kolmea nimitystä: vanhin (presbyteros), paimen (poimen) ja kaitsija (episkopos). Näitä nimityksiä käytetään Uudessa Testamentissa samoista henkilöistä. Tämä näkyy esim. Apt 20:17,28 ja Tiit 1:5-7. Paimenena olevia ihmisiä on seurakunnassa aina useita. Yhden paimenen asema kuuluu vain Jeesukselle. Jos yksi vanhimmista nousee tai nostetaan muiden yläpuolelle, silloin suojarakenne sortuu seurakunnasta ja se on altis eksytyksille. Jos tällainen johtaja menee harhaan, koko seurakunta eksyy. Jo Uuden Testamentin ajan lopulla tämä seurakunnan sisäinen suojarakenne alkoi rapistua. Vanhin ja kaitsija rupesivat tarkoittamaan eri henkilöitä ja tästä alkoi seurakunnan harharetki. Johanneksen aikana eräässä seurakunnassa mies nimeltään Diotrefes halusi itselleen yhden paimenen aseman ja siitä kärsi koko seurakunta (3Jh 9).
Suojarakenne sortui kokonaan jo seuraavalla vuosisadalla. Vuoden 100 tienoilla Antiokian seurakunnassa oli johtajana Ignatius, joka käytti itsestään nimitystä piispa (episkopos). Hänen opetustensa mukaan vanhinten joukosta yksi nousee yli muiden. Piispan vallan alle tuli useita paikkakuntia ja seurakuntien vanhimmat olivat piispan apulaisia. Heitä ruvettiin nimittämään papeiksi. Seuraava askel tässä tuhoisassa kehityksessä tapahtui Roomassa. Rooman piispa alkoi vaatia itselleen kirkon päämiehen asemaa ja näin hänestä tuli paavi. Keskiajalla, jolloin paavin asema oli vahvimmillaan, hänestä jopa käytettiin arvonimeä Herra Jumala Paavi.
Jos olisi säilytetty paikallisten seurakuntien itsenäisyys, katolinen harhaoppi ei olisi päässyt leviämään, mutta eksytys pääsi leviämään hyvin nopeasti, koska ihminen otti seurakunnissa sen aseman, joka kuului Jumalalle ja samalla saatana asetti omat palvelijansa näille johtajan paikoille. Kun muodostettiin piispan virka, se sisälsi jo paaviuden siemenen. (Nykyään eri kirkkokunnissa on eri nimityksiä piispalle, mutta kyse on samasta ilmiöstä). Piispan virasta kehitys johti vääjäämättä paaviuteen ja missä tänä päivänä on voimassa piispan virka, siinä on samalla olemassa tilaus paaviudelle. Jos useille seurakunnille tarvitaan yhteinen johtaja, seuraavana vaiheena on kysymys, kuka näistä johtajista on muiden piispojen päämies. Päämiehen aseman Jumala on varannut ainoastaan Pojalleen Jeesukselle Kristukselle ja Hänelle kuuluu myös se asema, jonka ihmiset ovat antaneet piispoille. Jeesus on ainoa, jolle myös paikallisessa seurakunnassa kuuluu yhden paimenen asema ja tämän Ylipaimenen alaisuudessa toimii ryhmä vanhimpia kaitsijoina (episkopos) paimentaen seurakuntaa (Apt 20:17,28).
Kirkkohistoriasta on nähtävissä, että piispan virka muodostettiin, koska apostolin virka lakkasi toimimasta sellaisena kuin Jumala oli sen tarkoittanut. Raamatussa ei ole mitään viittausta siihen, että apostolien virka olisi tarkoitettu lakkaamaan. Päinvastoin: apostolin, profeetan, evankelistan, paimenen ja opettajan palvelustehtäviä tarvitaan niin kauan kunnes seurakunnasta tulee täydellinen - eli niin kauan kuin olemme maan päällä (Ef 4:11-13).
Missään kohdassa Raamattua ei kerrota, että paikallisseurakunnassa olisi yksi henkilö johtajana, vaan aina oli ryhmä johtajia, joista käytetään kolmea nimitystä: vanhin (presbyteros), paimen (poimen) ja kaitsija (episkopos). Näitä nimityksiä käytetään Uudessa Testamentissa samoista henkilöistä. Tämä näkyy esim. Apt 20:17,28 ja Tiit 1:5-7. Paimenena olevia ihmisiä on seurakunnassa aina useita. Yhden paimenen asema kuuluu vain Jeesukselle. Jos yksi vanhimmista nousee tai nostetaan muiden yläpuolelle, silloin suojarakenne sortuu seurakunnasta ja se on altis eksytyksille. Jos tällainen johtaja menee harhaan, koko seurakunta eksyy. Jo Uuden Testamentin ajan lopulla tämä seurakunnan sisäinen suojarakenne alkoi rapistua. Vanhin ja kaitsija rupesivat tarkoittamaan eri henkilöitä ja tästä alkoi seurakunnan harharetki. Johanneksen aikana eräässä seurakunnassa mies nimeltään Diotrefes halusi itselleen yhden paimenen aseman ja siitä kärsi koko seurakunta (3Jh 9).
Suojarakenne sortui kokonaan jo seuraavalla vuosisadalla. Vuoden 100 tienoilla Antiokian seurakunnassa oli johtajana Ignatius, joka käytti itsestään nimitystä piispa (episkopos). Hänen opetustensa mukaan vanhinten joukosta yksi nousee yli muiden. Piispan vallan alle tuli useita paikkakuntia ja seurakuntien vanhimmat olivat piispan apulaisia. Heitä ruvettiin nimittämään papeiksi. Seuraava askel tässä tuhoisassa kehityksessä tapahtui Roomassa. Rooman piispa alkoi vaatia itselleen kirkon päämiehen asemaa ja näin hänestä tuli paavi. Keskiajalla, jolloin paavin asema oli vahvimmillaan, hänestä jopa käytettiin arvonimeä Herra Jumala Paavi.
Jos olisi säilytetty paikallisten seurakuntien itsenäisyys, katolinen harhaoppi ei olisi päässyt leviämään, mutta eksytys pääsi leviämään hyvin nopeasti, koska ihminen otti seurakunnissa sen aseman, joka kuului Jumalalle ja samalla saatana asetti omat palvelijansa näille johtajan paikoille. Kun muodostettiin piispan virka, se sisälsi jo paaviuden siemenen. (Nykyään eri kirkkokunnissa on eri nimityksiä piispalle, mutta kyse on samasta ilmiöstä). Piispan virasta kehitys johti vääjäämättä paaviuteen ja missä tänä päivänä on voimassa piispan virka, siinä on samalla olemassa tilaus paaviudelle. Jos useille seurakunnille tarvitaan yhteinen johtaja, seuraavana vaiheena on kysymys, kuka näistä johtajista on muiden piispojen päämies. Päämiehen aseman Jumala on varannut ainoastaan Pojalleen Jeesukselle Kristukselle ja Hänelle kuuluu myös se asema, jonka ihmiset ovat antaneet piispoille. Jeesus on ainoa, jolle myös paikallisessa seurakunnassa kuuluu yhden paimenen asema ja tämän Ylipaimenen alaisuudessa toimii ryhmä vanhimpia kaitsijoina (episkopos) paimentaen seurakuntaa (Apt 20:17,28).
Kirkkohistoriasta on nähtävissä, että piispan virka muodostettiin, koska apostolin virka lakkasi toimimasta sellaisena kuin Jumala oli sen tarkoittanut. Raamatussa ei ole mitään viittausta siihen, että apostolien virka olisi tarkoitettu lakkaamaan. Päinvastoin: apostolin, profeetan, evankelistan, paimenen ja opettajan palvelustehtäviä tarvitaan niin kauan kunnes seurakunnasta tulee täydellinen - eli niin kauan kuin olemme maan päällä (Ef 4:11-13).
Vastaukset 8
Vanhimmat
APOSTOLEIDEN TYHJIÖ TÄYTTYI PIISPOILLA
Nyt keskityn tarkastelemaan apostolin virkaa, koska se on laiminlyödyin ja väärinymmärretyin palvelustehtävä. Seurakunnan rakenteen vääristyneisyys johtuu suurelta osin apostolin viran hylkäämisestä.
Raamatussa on kolmenlaisia apostoleita: Isän, Jeesuksen ja Pyhän Hengen valitsemia. Jeesus on ainoa Isän lähettämä apostoli (Hbr 3:1). Jeesuksen valitsemia apostoleita oli 12 ja Hän valitsi heidät ollessaan maan päällä. Heistä tuli ylösnousemuksen todistajia, silminnäkijöitä. Heidän lukumääränsä on vakio ja nämä 12 "Karitsan apostolia" ovat myös iankaikkisessa elämässä uuden Jerusalemin perustuksena (Ilm 21:14). Helluntaina Pyhä Henki tuli tänne ja siitä alkoi Hänen aikakautensa. Myös Hän valitsee ja lähettää apostoleita. Pyhän Hengen aikakausi ei ole vielä päättynyt ja siksi Hän yhä valitsee ja lähettää apostoleita.
Ensimmäiset Pyhän Hengen valitsemat apostolit olivat Barnabas ja Paavali (Apt 13:2). Muita olivat Andronikus ja Junias (Rm 16:7). Apostoleita oli paljon muitakin, koska seurakunnat eivät tunteneet kaikkia, vaan heitä piti koetella, jotta valheapostolit erottuisivat muiden joukosta. Monet apostolit tekivät työtä ryhmän kanssa. Timoteus ja Tiitus olivat Paavalin avustajia. Kumpikaan heistä ei jäänyt seurakunnan johtajaksi, piispaksi, vaan he olivat vain tilapäisesti jossakin seurakunnassa tekemässä apostolista työtä eli he jäivät järjestämään seurakuntaa. Kun heidän työnsä tuli valmiiksi, he lähtivät muualle.
Jos henkilö, joka hoitaa apostolista tehtävää seurakunnassa, jää siihen johtajaksi, hän tukahduttaa Jumalan työn. Apostolisen projektin päätyttyä seurakunnassa apostolin tärkein tehtävä on jättää seurakunta rukoillen ja paastoten Herran haltuun, johon he nyt uskovat (Apt 14:23). Tämä on usein vaikeimmalta tuntuva työvaihe ja siksi se on niin usein jätetty tekemättä. Jos apostoli jäisi seurakunnan johtajaksi, hän ottaisi sen aseman, joka kuuluu vain Herralle. Herran palvelija ei saa sitoa ihmisiä itseensä eikä hän saa hylätä heitä, vaan hänen on luovutettava heidät Herran käsiin, kunnes taas Jumala sallii tavata heitä. Jos emme osaa luovuttaa Jumalan antamia ihmisiä takaisin Hänelle, emme luota Pyhään Henkeen. Hän on jokaisen uskovan opettaja ja Hän valmentaa ja varustaa ihmiset Herran seuraamiseen ja palvelukseen. Paavali luotti Herraan niin paljon, että saattoi jättää muutaman päivän ikäiset uskovat Hänen haltuunsa ja sen vuoksi he pääsivät kasvamaan. "Piispaksi" jäävät työntekijät tekevät karhunpalveluksen seurakunnalle.
Apostolit eivät olleet piispan asemassa. He eivät olleet organisaatiorakenteen huipulla yhden johtajan asemassa, vaan heidän tehtävänään oli viedä evankeliumia uusille alueille, järjestää näin syntyneissä seurakunnissa tietyt asiat kuntoon ja myöhemmin vahvistaa näitä seurakuntia kiertämällä niissä. Apostolin virkaa ei ole annettu paikallisseurakuntaan, vaan koko Kristuksen ruumiiseen. Apostolit eivät tarvitse itselleen yhteistä päämiestä, vaan Jeesus on se. Herra itse koordinoi apostolien työn siten, että kullakin on tietyn alueen paikkakunnat. Samalla alueella saattaa toimia useita apostoleita siten, että toinen istuttaa ja toinen kastelee (1Kr 3:6).
http://www.kolumbus.fi/~w462389/ekkleesia/yksi.htm
Shalom Rakas Saarasein...
Mielenkiintoista asiaa...ajankohtaista...
Rukoillaan herätystä...Herra sen tekee...
Siunauksin...
Saara nyt ei ole Raamatusta mitään välittänyt tähänkään asti. Luterilaiset tutkivat tieteellisen tarkasti alkuseurakunnan toiminnan kielitieteilijöitä ja kulttuuriantropologeja on asiantuintijoina kaikki vanhat hiostorioistsijoiden kirjoitukset tunnetaan. Mitään mahkuja joillakin marisijoilla ei ole näihin asioihin. Kymmeniä kestoja olen näyttänyt Raamatusta tekstit joita olet väittänyt ettei sellaisia Raamatusta löydy.
Ryhdy kuuntelijaksi että joskus jotakin voisit oppia Raamatusta ja sen totuuksista.
Saaralla on erittäin raitis ja kirkas oppi ja evankeliumi !
ELi edellisen tekstin saa vetasta alas kohisten, menee oikeaan kohteeseen.
Vaikymmeniä kertoja olet näyttänyt ?
Mitähän sde näyttäminen mahtaa olla muuta kuin Sanakohtia fraaseina ja lutterin hölmöjä selityksiä, ne on kai niitä kulttuuriatroja sitten.
Oletkos lukenut niitä Lutterin saarnoja joita saarnasi kirkkaampina päivinään jossa mm kehottaa mitä pikimiten luopumaan pikkulasten kastamisista etti ihan pilkaksi mene Jumalan sana isolla!
Kyllä niitä voi kymmenmiä kertoja puhua ja tehdä , elikkä asiallista
kirjoittelua pitää tehdä ,eikä kaikkien pidä uskoa panettelijoita tai
häirikköjen tekstiin olettaa saavamsa , niin kuin sellaista sanaa
että siihen pitäis uskoa ,sen sanonn että kaikkea kanssa ..
Voiko asioita tehdä niin että joku haukkuu Lutherin tekstin
joka monesti tutkimuksen jälkeen ei edes ole lutherin tsrstiä
vaan kun katsotaan tarkemmin . monet teistä luulee noin
Eikö olekin sata varmaa , että Häiriköt saa aikaiseksiniistä
kirjoituksista mistä he luulevat saavansa oikat vääräksi .
pitää olla oikea mielinen .Jota häiriköt ei osaa..
Onko teu:lla lutterin tuotanto luettavissa suomen kielellä ?
jos ei ole, niin hanki sellainen vaikkappa tuolta;
http://www.kotisatamankauppa.fi/index.php?sid=30003&tuoteid=4305