Veneellä Viroon

Suunnitelmissa olisi lähteä veneellä lomareissulle Tallinnaan. Kiinnostaisi tietää millainen satamatilanne siellä on. Luonnonsatamia ja ankkurointimahdollisuuksia ei ole ilmeisesti lainkaan. Reissu olisi tarkoitus tehdä pahimpaan lomaruuhka-aikaan heinäkuussa, joten voiko käydä niin, että laituripaikat on täynnä?

Entä millaiset korjauspalvelut sieltä löytyy, mikäli Volvo Penta sanoo sopimuksen irti. Ajatus siitä, että joutuu jättämään veneen korjattavaksi isomman ongelman sattuessa Viron puolelle ei houkuttele. Miten konerikon sattuessa kannattaisi toimia?

Entä puhelimen kuuluvuus. Pärjääkö kännykällä, vai onko vhf välttämätön? Vene on merikelpoinen, joten se ei ole ongelma, ellei mitään yllättävää tule eteen. Kertokaas kokemuksia!
81505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hianoo, sulla on rohkeutta . Nostan hattua. Itse en uskalla laittaa Bellaani veteen ollenkaan, kun välittäjä ei ole ollut palstoilla. Keneltä nyt saisi ainoa oikeat ohjeet veneilyyn, mieli teksi kuitenkin vesille.

Äänestä
  • Lääkkeet, beibi. Lääkkeet.

    Äänestä

Sanot että vene on merikelpoinen, mutta kuitenkin siinä on Volvo Pentan kone? No sikäli olet oikeassa että pentaan ei ole luottamista ja on syytä tietää meripelastuksen ja huollon yhteystiedot. Ehkä ei kannata lähteä jos jo nyt epäilet konerikkoa????

Kännykällä pärjää muuten, mutta keskellä suomenlahtea on katve missä kännykkä ei kuulu. Tukiasema kyllä kuuluu, mutta tukiasema ei kuule kännykkää. Eli, viestit tulee, mutta viestit ei lähde...

Old siti harporiin pitää ilmoittautua enne satamaan ajoa, piritaan riittää kun osaa ajaa kivikasojen väliin.

Ei muuta kuin reissuun vaan. Vähän kattelet sääennusteita ettei nyt ihan mahotonta keliä pukkaa...

Äänestä
  • OK eli tilaa on? Aika monesti suomen satamat ollut täynnä pahimpaan aikaan. Vihreellä koneella mennään, mut ei sentään onneksi bellalla. Pienten lasten kanssa olisi tarkoitus reissuun lähteä eli edelleen kiinnostaa kokemukset siitä mahdollisesta konerikosta. Kai niitä joskus muunkin värisille on sattunut. Onko siis ainoa mahdollisuus jättää vene Viroon, vai saisiko sen esim. Trossin toimesta suomen puolelle.

    Äänestä

  • viroviro kirjoitti:

    OK eli tilaa on? Aika monesti suomen satamat ollut täynnä pahimpaan aikaan. Vihreellä koneella mennään, mut ei sentään onneksi bellalla. Pienten lasten kanssa olisi tarkoitus reissuun lähteä eli edelleen kiinnostaa kokemukset siitä mahdollisesta konerikosta. Kai niitä joskus muunkin värisille on sattunut. Onko siis ainoa mahdollisuus jättää vene Viroon, vai saisiko sen esim. Trossin toimesta suomen puolelle.

    Kertomallasi miehistöllä ja kirjoittamasi tekstin perusteella suosittelen, että jätät veneesi Suomeen ja teet matkan suuremmilla kaupallisilla laivoilla.

    Itse olen kyllä pitkin Itämerta vissiin jo yli parin vuosikymmenen ajan eestaas omalla veneelläni kulkenut, Kalmar, Visby, Saaremaa, Hiiumaa, Tallinn..

    Vironkin venesatamista löytyy netistä tietoa, mutta jos et veneesi moottoriin usko, niin miksi riskeeraisit. Siinä olet oikeassa kun arastelet vieväsi lapsiasi pelkän venemoottorin varassa ulkomaille. En lähtisi tuollaiselle matkalle edes yksinäni. Jonkunlainen masto ja purje pitää olla, jos aikoo _varmasti_ jotenkin johonkin rantaan mereltä päästä.

    Äänestä

  • .. .. kirjoitti:

    Et sitten kaikesta kokemuksesta huolimatta pysty vastaamaan kysymyksiini, eli onko niissä satamissa sitä tilaa vai ei ja miten toimia sen konerikon sattuessa.

    Äänestä

  • viroon1 kirjoitti:

    Et sitten kaikesta kokemuksesta huolimatta pysty vastaamaan kysymyksiini, eli onko niissä satamissa sitä tilaa vai ei ja miten toimia sen konerikon sattuessa.

    No miten kävi?

    Äänestä

  • onnistui9ko kirjoitti:

    No miten kävi?

    Reissu meni hienosti! Satamapaikan kanssa kävi tuuri. Saimme paikan keskustan vieressä olevasta satamasta. Tallinnnassa oli meripäivät meneillään, joten porukkaa oli todella paljon. Palvelut toimi hienosti. Ainoastaan satamakapteenin touhu oli mielenkiintoista. Kaveri peruutti ihmisten varauksia ja homma oli muutenkin ihme sähläämistä.

    Kelit olivat upeita ja Volvokin toimi hienosti. Laturin remmin jouduin Suomen päässä vaihtamaan. Se on mielenkiintoinen remmi, kun oli uudenveroinen, mutta venyi niin, ettei kiristysvara piisannut.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

eeestiiii kirjoitti:

Suunnitelmissa olisi lähteä veneellä lomareissulle Tallinnaan. Kiinnostaisi tietää millainen satamatilanne siellä on. Luonnonsatamia ja ankkurointimahdollisuuksia ei ole ilmeisesti lainkaan. Reissu olisi tarkoitus tehdä pahimpaan lomaruuhka-aikaan heinäkuussa, joten voiko käydä niin, että laituripaikat on täynnä?

Entä millaiset korjauspalvelut sieltä löytyy, mikäli Volvo Penta sanoo sopimuksen irti. Ajatus siitä, että joutuu jättämään veneen korjattavaksi isomman ongelman sattuessa Viron puolelle ei houkuttele. Miten konerikon sattuessa kannattaisi toimia?

Entä puhelimen kuuluvuus. Pärjääkö kännykällä, vai onko vhf välttämätön? Vene on merikelpoinen, joten se ei ole ongelma, ellei mitään yllättävää tule eteen. Kertokaas kokemuksia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu