Miksi menen niin syvälle?

Sinulla on paljon käsittelemätöntä alitajunnassa ja ahdistukynnys on siksi niin alahainen. Yhtään lisää ei Psyykse enää voi ottaa vastaan. Pitäisis purkaa ja käsitellä asioita.
Onko jo pitkään jatkunut ja minkälaiset asiat ahditavat.

Mulla sama juttu. Vuosi sitten tapahtui vähän ikävämpi ja uhkaavampi juttu(kaikki kuitenkin kääntyi melko hyväksi 10 kk sinnittelyn ja taistelun jälkeen). Mutta tilanne oli niin kamala että menin varmaan shokkiin ja olin siinä "p*skahalvaus"-tilassa monta kuukautta kun ei tiennyt miten tulee käymään. Koko vuosi ollut vastoinkäymisiä, materiaalisia tosin lähinnä, mutta aina tulee tämä p*askahalvaus-olotila ihan pienistäkin jutuista. Melkein joka viikko napsahtaa joku uusi ongelma.

Nyt on taas materiaalinen ongelma, tosin se uhkaa koko työssäkäyntiäni. Loma just alkoi ja olisin halunnut hengähtää, mutta nyt on tämä p'*askahalvaus-tila taas päällä. Tuntuu että raajoista veri pakenee, henkeä ahdistaa, sydän läpättää, nukuin 3 tuntia viime yönä,ei pysty syömään, oksettaa, vatsaa vääntää.

Aloitin terapian kk sitten, ei ole vielä auttanut. Masennuslääkkeet eivät ole vieneet p*skahalvaustilaa pois, niistä tulee vaan kamalia sivuoireita, siksi jätin ne pois, kokeilin muutamaa.

Yritän järkeillä itselleni että kaikki on loppujen lopuksi ihan hyvin, tulen kyllä selviämään tästäkin pahimmillaan muutamalla tonnilla(omaa rahaa ei ole mutta vanhemmat kyllä lainaa) ja parhaimmillaan tilanne menee ohi. Olen perusterve ja koti pään päällä ja työ, harvalla näin hyvin on asiat, mutta silti kroppa on paniikissa,tuntuu että hetkeäkään ei enää kestä.

Kyllä on, tosin viime aikoina eräs asia on ahdistanut minua huomattavan paljon. Nukuttuakaan ei saa kunnolla, hengittäminen on vaikeaa ja tulee kaikkia kamalia fyysisiä oireita. Viime yökin meni käytännössä nukkumatta ollenkaan ja nytkin on niin kamala olo että toivoisin kuolevani kun ei tätä jaksaisi enää hetkeäkään.

Tämä ahdistus taitaa olla kroonistunut kun sitä on melkein jatkuvasti eikä se helpota ollenkaan. Tuntuu siltä ettei ole enää mitään keinoa päästä tästä jatkuvasta kamalasta olotilasta paitsi kuoleman avulla. Melkein toivon kuolevani jossain onnettomuudessa kun en uskalla itse lopettaa omaa elämääni.

kyllä varmasti sellaisia ihmisiä löytyy. Itsellä ihmeellisen sitkeessä psykiatrini mukaan ahdistuneisuus. Olen psykiatrini mielestä myös turrutettu lääkkeisiin. Rauhottavia menee lähes joka päivä pari nappia, unilääkkeitä pyrkinyt hieman vähentämään. 3 vuotta terapiaa takana kohta, ja tulokset siinä on kyllä hyvät, mutta ei ihan parantumiseen asti riittäneet.

Itse nykyisin otan kyllä suosiolla lääkettä, jos ahdistaa. Kyllä niistä lääkkeistä aina eroon pääsee. Avo-osastolla mielisairaalassa muutaman kerran käyneenä tiedän, että parempi on vaan ottaa lääkettä ja yritää kasata itseään silloin. Ahdistuneena ilman lääkkeitä itsensä kasaaminen huomattavasti vaikeampaa.

Itsensä kasaaminen ei kyllä ole helppoa, viimesen puolen vuoden aikana turvauduin alkoholiin poistamaan paskaa oloa, mutta ongelmat siitä vain kasvoivat. Nyt sitten kokeilen absolutistin elämää, ja syön lääkkeitä aina kun paskaolo yllättää. Huomattavasti parantunut olot. Uni ei edelleenkään kauhean hyvin onnistu (alkoholin myötä uniongelmat ilmaantuivat todella pahasti), mutta parempaan päin.

Itse olen mennyt aina kun alkaa tosissaan miettimään maailmasta lähtöä, niin mielisairaalaan suosiolla. Siellä on paljon helpompaa ollut olla.

Lohduttavaa kuulla, että on muitakin saman ongelman kanssa painivia.

Mulla on alkoholisti isä ja kaikkia kamalia muistoja siihen liittyen. Eilen avokki oli baarissa ja soitin hänelle. Sitten yht äkkiä halusin vaan kuolla ja napata liikaa nappeja. :( Olo oli ihan kamala... Voiko oikeasti olla jotain takaumia, jotka keho muistaa vaikkei mieli juuri sillä hetkellä?

Itse käynyt ton alkoholisti isä jutun läpi myös ja kärsin siitä. Itse valitsin aviomieheni niin, että hän on absolutisti, ja sitä myös itseeni nytten sovellan (kohta 2 viikkoa takana onnistuneesti).

Varmasti laukasee toi toisen baarissa käyminen niitä muistoja. Itsellä tieto isän nykyisestä juomisesta laukaisee joka kerta paljon ahdistusta ja nään painajaisia edelleen liittyen isän juomiseen.

Mielisairaala nyt olis vihoviimeinen paikka johon suostuisin menemään. Minun käsitykseni mukaan siellä ihmiset pakkolääkitään entistä hullummiksi. Ei sellaisen kokemuksen jälkeen ehkä voi elää koskaan normaalisti vaan on ihan täys pöpi lopun ikäänsä.

Ite en nää sitä niin pahana. Ite oon ottanu aina asenteen, et psykiatrit tietää paremmin mikä on mun parhaaks lääkkeiden suhteen. Ja kohdillaan ne musta kyllä on. Tarvittavista saa itse päättää ja hoitoa sain jokapäivä. Emmä ainakaa nää sitä pahana. Toki itse olen ollut avo-osastolla aina omasta tahdostani, että meininki voi olla suljetulla toisenlainen.

no nyt tajusin virheen kirjoituksessa. Muistikatkosta meinaa ahdistuneisuus vähän aiheuttaa. Tarkoitin siis viikko-osastolla olen itse ollut aina. Viikot siis sairaalassa ja viikonloput kotona räpiköiden.

Itselläni oli tänään niin mukavat ahdistukohtaukset että meinasin ryypätä niin kauan että taju lähtee. En käytä alkoholia missään tilanteessa mutta tänään houkutti. En kuitenkaan tehnyt niin joten itkin, huusin ja hakkasin tv kaukosäätimellä isohkon haavan otsaani. Ahdistus kohtauksissa on se mukava puoli että niistä tulee muutaman päivän jälki ahdistukset, joskus parinkin viikon kestävät sellaiset.

Itselläni ahdistus alkaa hygieniaan liittyvistä asioista. Vihaan sitä jos mahani menee sekaisin koska pelkään yleisesti ottan virtsaa ja ulostetta. Pesen käteni kahdesta kolmeen kertaan vessassa käymisen jälkeen. Tänään vatsani oli taas vaihteeksi sellaisella päällä että sain ravata vessassa monta kertaa. Ottaa päähän se että koska pelkään vatsani sekaisin menoa niin paljon että syön paljon kuituja ettei tarvitsisi käydä kuin kerran vessassa mutta yleensä ahdistus tekee sen että se menee sekaisin.

Tohon hygienia ongelmaan liitty ketjureaktiot. Jos kädet ovat likaiset ovat myös likaisia kaikki johon olen koskenut. Sitä tulee niin vainoharhaiseksi että tuntuu että kaikki on nyt likaista ja sitten menee pää sekaisin ja ajatukset myös.

että kärsit pakko-oire nimisestä sairaudesta tai lievempänä versiona häiriöstä?

Minullakin oli alkoholisti-isä! Edesmennyt on hän jo. Myös ex-mieheni oli alkoholisti. Hänen perään baariin sai kyllä soitella mutta eri asia vastasiko hän, ja hän olikin sitten reissuillansa useamman päivän. Noin 3 päivää viikosta oli ryyppyreissuilla, lopun viikkoa krapuloi. Sai pelätä joutuuko onnettomuuteen päissään tai sammuuko pakkaseen tms. Ja tuleeko kotiin millä mielellä, alkaako räyhäämään. Isäkin saattoi räyhätä.

Nykyisin mulla stressikäyrä nousee kun kuulenkin tölkin/kaljapullon avausäänen. Tai viinahuurujen lemahduksen. Tai krapulahönkäyksen.

Oletteko käyneet al anonissa tai AAL:ssä? Minulla on ollut tarkoitus aloittaa jo vuosia mutta en saa ikinä aikaiseksi, ja töiden vuoksi on hankalakin löytää aikaa.

Itseäni ei alkoholi tässä tilanteessa auttaisi. Ehkä tupakka voisikin helpottaa mieltä mutta fyysisesti en kestä tupakan savua.