oon rakastunut...

oon aiemminkin ollut rakastunut ja muistan tunteen ja olin aiemminkin varma itsestäni, toisesta puolesta en ollut, eikä toinen varma koskaan ollut, vaikka väitti niin --- petti, tuli ero.. Tällä kertaa on tunteita tullut ennen sänkypuuhia tai suudelmia, tuntuu vain oikealta olla hänen seurassaan, hän rauhoittaa minua, on tukena ja on kauniskin, sekä varmaankin vapaa, (ei ainakaan sormusta ole). joudutaan arkisin olemaan tekemisissä paljonkin sekä sunnuntaisin, jopa iltaisinkin tulee virallisen oloisia viestejä häneltä, toisaalta ihan jokaista viestiä ei olisi pakko laittaa, hän vain haluaa varmistaa jo ennestään tietämiä asioita. Tämä jatkuva yhteydenpito ei ainakaan helpoita omien tunteideni katoamista. Olen nähnyt hänet väsyneenä, paineen alla, ja kiireessä. Silti hänen kauneutensa saa wau efektin mulle, muutkin pitävät häntä kauniina, joten en ole ainoa. Muutaman kerran hän on herättänyt minut puhelinsoitolla, ihanalla lempeällä äänensävyllä sanonut huomenta minulle hellästi.. Kuinka tahtoisinkin herätä hänen ääneensä joka aamu. Mitenköhän ottaisin hänen tuntemuksensa selville, ilman että aletaan välttelemään toisiamme, jos siis tässä ei olekaan mitään sen kummempaa? Ite oon ihan lääpälläni , ihan kiva tunne.
0212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tiedän tunteen... kirjoitti:

oon aiemminkin ollut rakastunut ja muistan tunteen ja olin aiemminkin varma itsestäni, toisesta puolesta en ollut, eikä toinen varma koskaan ollut, vaikka väitti niin --- petti, tuli ero.. Tällä kertaa on tunteita tullut ennen sänkypuuhia tai suudelmia, tuntuu vain oikealta olla hänen seurassaan, hän rauhoittaa minua, on tukena ja on kauniskin, sekä varmaankin vapaa, (ei ainakaan sormusta ole). joudutaan arkisin olemaan tekemisissä paljonkin sekä sunnuntaisin, jopa iltaisinkin tulee virallisen oloisia viestejä häneltä, toisaalta ihan jokaista viestiä ei olisi pakko laittaa, hän vain haluaa varmistaa jo ennestään tietämiä asioita. Tämä jatkuva yhteydenpito ei ainakaan helpoita omien tunteideni katoamista. Olen nähnyt hänet väsyneenä, paineen alla, ja kiireessä. Silti hänen kauneutensa saa wau efektin mulle, muutkin pitävät häntä kauniina, joten en ole ainoa. Muutaman kerran hän on herättänyt minut puhelinsoitolla, ihanalla lempeällä äänensävyllä sanonut huomenta minulle hellästi.. Kuinka tahtoisinkin herätä hänen ääneensä joka aamu. Mitenköhän ottaisin hänen tuntemuksensa selville, ilman että aletaan välttelemään toisiamme, jos siis tässä ei olekaan mitään sen kummempaa? Ite oon ihan lääpälläni , ihan kiva tunne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu