Ravintola Xiangfu

Mii.

Olen kuullut kehuja tästä kiinalaisesta. Valitettavasti ei löydy kotisivuja eikä listoja netin kautta. Mitä suosittelisitte, millaisia vaihtoehtoja?

Onko take-out mahdollisuutta?

26

4663

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lady of the light

      Oikein hyvää ruokaa siellä on. Muistaakseni ennen klo 14:ää on lounasaika, jolloin tarjolla on muutama lounasvaihtoehto (sisältää muistaakseni salaatin ja /tai keiton, ehkä jopa jälkiruuankin) ja hinta on ihan edullinen. Muuhun aikaan tarjolla on listalta erilaisia annoksia ja mm. erikoispäivällinen kahdelle (kolmelle tai neljällekin saa) Erikoispäivällinen sisältää useita eri lajeja kastikkeita ja riisiä ja sitä kyllä suosittelen; on tullut syötyä useita kertoja. Mielestäni siellä on myös take-away -mahdollisuus...

    • regaline

      Jo vuosien ajan ollut suosikkiravintola!

      Olen käynyt Tampereen, Helsingin ja Lappeenrannan joissain kiinalaisissa ja silti todennut tämän oman Imatran kiinalaisen parhaimmaksi, ruuan suhteen :)
      Vaikka pieni paikka onkin, eikä läheskään niin kotoisa ja viihtyisä kuin ennen sijaitessaan Bio Vuoksen kellaritasossa, mutta ruoka on taivaallista!!!

    • ei kannata

      työttömällä ei oo rahaa syödä baareissa......

      • Lady of the light

        No jaa, kaikki on suhteellista: Oon kyllä nähnyt monen imatralaisen työttömän kanniskelevan kaljasalkkuja ja mäyräkoiria. Sillä hinnalla saa kyllä jo ihan hyvän ravintolaruuan vaikka tuolla kiinalaisessa tai jossain muualla. Mutta sittenhän täytyy tietysti jättää ne oluset ostamatta ja siihenhän ei kaikki työttömät kykene!


      • palkkaa tarvitaan
        Lady of the light kirjoitti:

        No jaa, kaikki on suhteellista: Oon kyllä nähnyt monen imatralaisen työttömän kanniskelevan kaljasalkkuja ja mäyräkoiria. Sillä hinnalla saa kyllä jo ihan hyvän ravintolaruuan vaikka tuolla kiinalaisessa tai jossain muualla. Mutta sittenhän täytyy tietysti jättää ne oluset ostamatta ja siihenhän ei kaikki työttömät kykene!

        kaljaan on varaa vain töissä olevilla.
        kalja viina ja hraaminen on töissä olevan väestön kalliita huveja......


    • kassipummi-

      Työttömät seisovat kassijonossa ja väistelee venäläisiä.

      • Lady of the light

        Niihä se tietyst on, et avustuskasseja on haettava ko rahat menee tupakkaan ja kaljaan :D


      • hukkarahaa
        Lady of the light kirjoitti:

        Niihä se tietyst on, et avustuskasseja on haettava ko rahat menee tupakkaan ja kaljaan :D

        kreikkaan ja kyprokseen meni rahat , sekä ek mtk tukiin, suurimmat sosiaalitukien nauttijat ovat suomessa ek ja mtk väki !!!! sekä rikkaiden vero-ale maksaa palljo.......


    • Mmm...

      Tähän väliin kommentti otsikkoon liittyen. Todella hyvää sapuskaa tarjoavat, suosittelen ehdottomasti käymään.

    • Itsenäisyyspäivä

      Onko kellään tietoa onko kyseinen kiinalainen ravintola auki itsenäisyyspäivänä? Kaiken järjen mukaan varmaan on, mutta jos joltain löytyisi varmaa tietoa...

    • 20,9 cm

      Jos menen Mcdonaldsiin syömään niin tiedän ainaskin mitä saan

    • pettynytasiakas

      en menisi kyseiseen ravintolaan. voit myös kotona keittää riisin ja pilkkoa porkkanaa jonka sekoitat soyakastikkeeseen.

    • Mumsmums

      Mielettömän hyvää ruokaa suht edulliseen hintaan. Ehkä joku päivä tässä käynkin siellä taas.

      • parastaruokaa

        Erittäin hyvää ruokaa sekä listalta että lounaalta. Nuudelin ystäville tosiaan herkkua tarjolla torstaisin. Todella mukavaa henkilökuntaa ja viihdyisä vaikkakin pieni paikka!

        Suosittelen!


    • vuhvuhväyväyhauhau

      Onko tarjolla koiraa? Olen aina halunnut maistaa tätä eksoottista ruokalajia.

    • pettymys

      ilmeisesti täällä omistaja vaihtunut vai mitä lie käynyt.
      Tänään käytiin perheen kanssa. Oli viimeinen kerta.
      Lasten ranskalaiset ja kalapuikot: kalapuikot oli ihan kaupan valmis puikkoja,raakana, vetiset sisältä, ranskalaiset ois ollu ihan ok, jos ois ees pikkusen suolaa ollu. Olisihan siihen annokseen voinut vaikka yhen pikku kurkkusiivun laittaa, oli todella tylsän näköinenkin.
      Ite otin jonku pong kana, tai joku vastaava, ainut mikä maistu oli soija kastike.
      Mies otti chili härkä joku kastike juttu, härkä näytti ja maistui jauhelihalle. Hänen annoksessaan suuhun jäi vain suolan maku.
      Ruuat jäi syömättä ja ajettiin mäkkärin luukulle.

      • byää

        elämäs vaikuttaa tosi hankalalta


      • pettymys
        byää kirjoitti:

        elämäs vaikuttaa tosi hankalalta

        😂 okei.
        laitoin tänne kommenttia ihan siitä syystä, että itse ainakin valittiin tämä paikka ihan vaan näiden arvostelujen perusteella.
        Siksi kirjoitin itsekin että jos joku oikeasti haluaa nauttiakin ruuasta, eikä vain jotain paskaa vatsan täytteeksi, niin tätä paikkaa ei voi kyllä suositella.


      • Hyvääononono

        On se kummallista kun olen kyseisessä paikassa ruokaillut jo vuosia on ruoassa ollut maut kohdallaan. Käyn useasti lounaalla ja mukana yleensä joku työtovereistani. Kukaan heistäkään ei ole moittinut paikan ruokia kertakaan. Joten itse ainakin suosittelen edelleenkin kyseistä paikkaa kaikille.


      • byää
        Hyvääononono kirjoitti:

        On se kummallista kun olen kyseisessä paikassa ruokaillut jo vuosia on ruoassa ollut maut kohdallaan. Käyn useasti lounaalla ja mukana yleensä joku työtovereistani. Kukaan heistäkään ei ole moittinut paikan ruokia kertakaan. Joten itse ainakin suosittelen edelleenkin kyseistä paikkaa kaikille.

        juu. komppaan tätä postaajaa. itsekin käyn tuolla jatkuvasti. välillä yksin. välillä porukalla. toimii. 5/5. kenelläkään ei ole ikinä ollut valittamista. epäilen pettyneen postaajan kasvaneen mäkkiruokien parissa niin en ihmettele jos maku ei ihan täsmännyt


      • Anonyymi
        byää kirjoitti:

        juu. komppaan tätä postaajaa. itsekin käyn tuolla jatkuvasti. välillä yksin. välillä porukalla. toimii. 5/5. kenelläkään ei ole ikinä ollut valittamista. epäilen pettyneen postaajan kasvaneen mäkkiruokien parissa niin en ihmettele jos maku ei ihan täsmännyt

        Tullut käytyä avajaispäivästä lähtien 2-4 kertaa kuussa, uskomattoman hyvä paikka. Olen käynyt ympäri Suomea ja maailmallakin kymmenissä kiinalaisissa ravintoloissa, tämä on vain silti paras ja kaikki sukulaiset, kaverit yms. pakotan käymään ja ihastuvat. Kaikki ruoat loistavia, tänään buffassa paistettua spagettia ja kanaa chilikastikkeessa, on useiden lempiruoka ja sitä menen nyt imuroimaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tullut käytyä avajaispäivästä lähtien 2-4 kertaa kuussa, uskomattoman hyvä paikka. Olen käynyt ympäri Suomea ja maailmallakin kymmenissä kiinalaisissa ravintoloissa, tämä on vain silti paras ja kaikki sukulaiset, kaverit yms. pakotan käymään ja ihastuvat. Kaikki ruoat loistavia, tänään buffassa paistettua spagettia ja kanaa chilikastikkeessa, on useiden lempiruoka ja sitä menen nyt imuroimaan.

        Hain viimeeksi eilen ruokaa ja haen jatkossakin kyseisestä paikasta !

        Hinta / laatu kohdallaan !


    • Anonyymi

      Erittäin hyvä ja edullinen ruoka.

    • Anonyymi

      Kauheeta koska ovat tulleet Suomeen businesta pyörittelee??

    • Anonyymi

      Tosi pyörittäjiä 😂😂😂

    • Anonyymi

      Paljonko buffet maksaa nykyään? Mihin aikaan ja onko hyvää?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      237
      2688
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1134
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1088
    4. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    5. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      995
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      907
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      841
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      41
      807
    9. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      237
      790
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      120
      753
    Aihe