Pitkittynyt stressi ja paraneminen?

huono olo

Vielä joulukuussa olin täysissä voimissani, mutta sitten elämään astui stressaava tilanne mikä pikkuhiljaa kasvoi. En kuitenkaan voinut välttää sitä ja loppu vaiheessa ymmärsin selkeästi että se oli jo ylittänyt voimavarani, mutta jatkoin koska tämä elämäntilanne tuntui minusta tarpeelliselta eteenpäin pääsylle. Tämän elämänvaiheen loppuun saattamisesta on nyt kulunut 2 viikkoa(eli aika vähän aikaa), mutta luonnollisestikin minulla on jäänyt päälle ylivireystila ja minulla on hieman henkisiä ongelmiä(pahinpana irrationaaliset pelkotilat, ahdistus ja vaikeus saada yhteyttä omiin tunteisiin). Tämä koko stressi kausi siis kesti noin puolivuotta joista pahimmat olivat kaksi viimeistä kuukautta(asiaa pahensi epätietoisuus stressikauden pituudesta). Nyt minua kiinnostaisi tietää kuinka kauan toipuminen kestää? MInkälaisia "vaiheita" toipuminen sisältää? Mitä minun kannattaisi tehdä edistääkseni toipumista? Minä olin hieman ympäristöni vanki stressin syntyessä joten en kyennyt sitä käsittelemään kunnolla vaan se päätyi kasvamaan suhteettomiin mittoihin.

4

4503

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huono olo

      Lisään vielä pari juttua. Eli minä koen että päivä päivältä olo hieman helpottaa, mutta sitten tulee taas itkukohtauksia(itkua on alkanut tulemaan vasta nyt), mikä sekin omalla tavalla helpottaa. Kaikista päällimmäisin tunne on ahdistus. Vuoristorataa. En kuitenkaan ole täysin kokematon, koska minulla on takanani kaksi aikaisempaa romahdusta, joista jälkimmäinen johti Ptsd:hen. Tilanne on tällä kertaa eri, koska aikaisemmin minä en tiedostanut ympäristön vaikutusta itseeni - nyt minä tiedostin mutta en siltikään kyennyt estämään sen vaikutusta.

    • Luontoääni

      Jos masentaa on paha päästä sängystä ylös.

      Mutta silti sanon kaikki semmoinen tekeminen jossa ollaan hetkessä - esim sellainen liikunta joka vaatii jotain tarkkaivaisuutta - auttaa toipumista. Eräs stressin lähde on se että miettii 24/7 menneitä tapahtumia tai huolehtii tulevista. Jo yksi semmoinen hetki päivässä - vaikka kuinka lyhyt - jossa nämä ei ole päällimmäisenä auttaa.

      Toinen asia on turvaverkot. a) Ystävät joillei voi puhua asiasta - purkaa tunteita. Tiedät että ehkä eivät jaksa koko ajan kuunnella mutta sitten voi yllättäen tulla joku käytännönratkaisuneuvo joka on kullanarvoinen. Toinen taas voi kertoa omista vastaavista kokemuksista joista ei ole aimemmin puhunut. b) terevydenhuollon ammattilaiset. Vaikka pelkästään se että asia on rekisteröity ja on numero jonne soittaa voi olla helpotus.

      Elämän muutokset. Itse päätin vaihtaa kokonaan toimialaa koska työ aiheutti stressiä ja erityyppinen työ sopi paremmin hermoille.

    • Oikeaan suuntaan

      Tie takaisin tasapainoon pääsee alkamaan periaatteessa heti kun se pahin stressitekijä on poistettu/poistunut. Voi tarvita myös ammattiapua jos omat voimat ei tunnu kannattelevan.

      Oleellista on uskaltaa elää ja tuntea rehellisesti, itkeä kun itkettää ja nauraa kun naurattaa, mennä mukaan ja osallistua ja vetäytyä rauhaan kun siltä tuntuu.
      Vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa on usein terapauttista.

      Tasapainoon pääsy ei tapahdu hetkessä, siihen voi olla yhtä pitkä matka kuin oli ajautumisessa pitkittyneeseen stressitilaankin, mutta sinäkin olet jo "luomassa harmaan nahkasi", hitaasti mutta varmasti, joten nautipa kesästä. :)

    • kannattamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      131
      4665
    2. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3460
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3393
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      49
      3230
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      3015
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      19
      2594
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2325
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2239
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe