Olen siis pian 15 vuotias tyttö, ja olen aina pelännyt sairastavani jotain vakavaa sairautta. Kaikista eniten pelkään syöpää. Musta myös tuntuu että mulla on ahdistuneisuus- tai paniikkihäiriö. Aina kun tulee pieniäkin fyysisiä oireita alan tosissaan panikoimaan ja googletan kaikkia oireitani ja aina tulen siihen tulokseen että se on syöpää. Olen ollut näin vainoharhainen koko ikäni. Jo eskarissa pelkäsin sydämessäni olevan jotain, kävin verikokeissa ja sydänfilmissä eikä mitään löytynyt. Olen myös turvonneiden imusolmukkeiden takia käynyt lääkärissä koska pelkäsin lymfoomaa. Aina kun olen valittanut oireistani, lääkärit ja terkkarit on rauhoitellut että kaikki on OK. Pelko menee hetkeksi ohi, mutta kun uusia oireita tulee, alkaa panikoiminen.
Esimerkiksi tälläkin hetkellä pelkään kaikkea pahinta mahdollista, näiden takia:
- huimaus
- huonovointisuus (en ole oksentanut)
- päänsärky
- hengitysvaikeuksia
- tukehtumisen pelko
- kuukautiset jäivät juuri välistä
- pieni jalkasärky
Äitini epäilee joidenkin oireista johtuvan koestressistä, olin kyllä aika stressaantunut ja mulla oli koeviikolla lähes joka päivä päänsärkyä, huonovointisuutta ja huimausta. Silti pelkään esimerkiksi aivokasvainta tai jotain muuta syöpää. Onko pelkkä "luulosairaus" vai pitäisikö mennä lääkäriin?
Esimerkiksi tälläkin hetkellä pelkään kaikkea pahinta mahdollista, näiden takia:
- huimaus
- huonovointisuus (en ole oksentanut)
- päänsärky
- hengitysvaikeuksia
- tukehtumisen pelko
- kuukautiset jäivät juuri välistä
- pieni jalkasärky
Äitini epäilee joidenkin oireista johtuvan koestressistä, olin kyllä aika stressaantunut ja mulla oli koeviikolla lähes joka päivä päänsärkyä, huonovointisuutta ja huimausta. Silti pelkään esimerkiksi aivokasvainta tai jotain muuta syöpää. Onko pelkkä "luulosairaus" vai pitäisikö mennä lääkäriin?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei,
Minä olin tuollainen vuosia ellen peräti toistakymmentä vuotta. Elämä valui hukkaan aina pelätessä...
kunnes hain masennuslääkkeet ja kuvittelin asioiden olevan tuota kautta helpompaa. No, sattui vaan niin, että masennuslääkkeiden myötä (jota oli samaan aikaan Lyrica 150mg x4, Sepram 60mg x1, Remeron 60mg x1 ja rivatrila 4mg x1) ajauduin maniaan.
Töistä tuli potkut ja ajauduin tuota kautta mielisairaalaan jossa sain massiivisen neuroleptilääkityksen höysteenä tasaavat.
Tuon lääkityksen kautta ajauduin lukuisiin itsemurhayrityksiin.
Kunnes tajusin psykiatrian mielettömyyden ja lopetin kaikki lääkkeet.
Parhaillaan olen työelämässä, ei lääkityksiä, ei pelkoja sairauksista.
Maksoin aikamoisen hinnan siitä, että turha mitään on pelätä etukäteen. Ja miksi pelätä yhtään mitään.
Nyt elän hetkessä ja huominen tulee jos on tullakseen, en murehdi. Älä sinäkään, sillä et saa yhtään lisää elämääsi päiviä vaikka surisit ja murehtisit yötä päivää.
Yritä elää