Tuolla alempana on pitkä ketju evoluution pohdintaa ja lähtökohtana on Eero Junkkaalan ajatukset. En ole niihin tutustunut, mutta olen sitä mieltä, että evoluutio ei voi olla totta, jo yksistään loogisistakin syistä.
Otetaan ajatuksen havainnollistamiseksi esimerkki, joka ilman muuta todistaa evoluution mahdottomuuden, elikkä omenapuu. Miten se on olemassa? Mielestäni se on Jumalan ljuoma, eikä se voi olla minkään "kehityksen" tulos.
Nimittäin puut kasvavat siemenestä ja omenapuun siemen on omenan sisällä.
Jos uskomme evoluutioon, niin ennen kuin ensimmäinen omenapuu syntyi, on ensimmäisen omenan täytynyt kehittyä jossian ilmassa, aivan tyhjässä kiinni, sillä ensimmäisen puun kehittymiseen tarvittiin omena.
On tietenkin aivan hölynpölyä että omen olisi voinut "kehittyä" tyhjästä siemenineen.
Koska ilmassa leijuva omena on nmahdoton ajatus, evoluutio on todettava höpönlöpöksi.
Tuntuu oudolta että niin moni korkeasti kouluttautunutkin ihminen uskoo evoluutioon.
Esimerkki evoluution mahdottomuudesta
20
114
Vastaukset
- 9+14
Kreationismista on mahdotonta tehdä todella uskottavaa parodiaa koska kreationistit taitavat sen itse parhaiten.
>>>Tuolla alempana on pitkä ketju evoluution pohdintaa ja lähtökohtana on Eero Junkkaalan ajatukset. En ole niihin tutustunut
Kirjoittaja antaa hienon esimerkin siitä kuinka pihalla uskovaiset valitettavan usein evoluutiosta ovat. Ei ole ymmärrystä edes perusteista.
- plmmjnttttgf
Koska mitään evoluutiota ei ole olemassakaan niin ei ole evoluution perusteitakaan olemassa. On vain mielikuvitustarinoita evoluutiosta.
- -24-
Omenapuun hedelmä, omena, innoitti Paratiisissa Eevaa ja Aadamia testaamaan kielletyn hedelmän syömisestä aiheutuvaa syyn ja seurauksen lakia hyvän ja pahan suhteen.
Ja mitäpä teki Isaac Newton vuonna 1666.(Wikipedia)
Huomasi, että omena putoaa puusta. Alkoi miettiä miksi se putoaa ja havaitsi matematiikan keinoin, että aineellisissa luonnonlaissa toimii sellainenkin voima kuin painovoima.
Ja muuten, omena päivässä pitää lääkärin loitolla ja valkosipuli muut ihmiset.
Ei voi kuin todeta lauluntekijän sanoin: Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.
Kun omena on ihmiskunnan kehityksen kannalta todella tärkeä hedelmä, niin tieteentekijöiden pitäisi alkaa jo vihdoin viimein kertoilla meille tarinoita omenapuun evoluutiosta.- omenan tarina
Jos nykyisen omenan (Malus Domestica) alkuperä todella kiinnostaa, niin etsi tieteellisiä artikkeleita villiomenasta (Malus Sieversii).
- tt11
Esimerkkejä evoluution mahdottomuudesta löytyy rajattomasti.
Jos nyt tällä kertaa jätetään tietojärjestelmiin kuuluvat asiat vähäksi aikaa sivuun ja keskitytään vain yhteen asiaan - nimittäin kuulemisen suunnan havaisemiseen.
Tämä liittyy asiaan kun tunnistamme suunnan mistä ääni tulee.
Tämä perusuu äänen vastaanottamisen viive-eroon, Jos ääni tulee viistosti edestäpäin niin tunnistamme hyvin suunnan. Miksi ? Ääni tulee korviin eri aikaan. Ero on tuhannesosa sekunnin murto-osia. Tietoisesti emme näitä mitenkään tunnistaisi edes kaikuefektinä. Mutta kuulokeskus tunnistaa tämän muutaman kymmenestuhannesosan viiveen ja tätä kautta kuulokeskus laskee (siis laskee !!!) suunnan.
Kysymys kuuluu ? Mistä kuulokeskus tiesi, että tämä häviävän pieni viive, jota normaalisti emme voi mitenkään havaita, liittyy suuntaan mistä ääni tulee ? Kuka kertoi kuulokeskukselle, että edes voi olla suuntia mistä ääni tulee ? Äänihän tulee korviin aina samalla tavalla ja samasta suunnasta pitkin korvakäytävää. Kuka kertoi kuulokeskukselle, että tässä on edes on kyseessä viivettä ? Kyseessähän on ääniaaltoja eli kuka muuten nyt keksii sen ongelman ? Ei kukaan ! :((( Kuulokeskuksessahan täytyy tunnistaa äänimelusta samanlaiset ääniaallot molemmista korvista ja laskea että juuri nämä ääniaallot liittyy samaan ääneen. Miten tämä laskeminen tapahtuu ? Ja kuka kertoi kuulokeskukselle, että täytyy tarkata samanlaisia ääniaaltoja ja laskea todennäköisyys, että nämä ääniaallot kuuluu samaan äänilähteeseen.
Hyvät evoluutikot ! Tiedän että ymmärrä sitä ongelmavyyhtyä joka tähän liittyy, mutta ei mitään - ette ymmärrä mitään muutakaan mikä liittyy luomiseen.- äänen suunta
Kuulemisen fysiologia ja sen suunnan havaitseminen on hyvin tunnettua. Se ei perustu niinkään viiveisiin vaan eri korkuisten äänien vaimentumiseen niiden tullessa oikeaan ja vasempaan korvaan.
Tutustu seuraavan linkin artikkeleihin, jos aihe kiinnostaa:
http://www.pa.msu.edu/acoustics/loc.htm - tt11
äänen suunta kirjoitti:
Kuulemisen fysiologia ja sen suunnan havaitseminen on hyvin tunnettua. Se ei perustu niinkään viiveisiin vaan eri korkuisten äänien vaimentumiseen niiden tullessa oikeaan ja vasempaan korvaan.
Tutustu seuraavan linkin artikkeleihin, jos aihe kiinnostaa:
http://www.pa.msu.edu/acoustics/loc.htm"Kuulemisen fysiologia ja sen suunnan havaitseminen on hyvin tunnettua. Se ei perustu niinkään viiveisiin vaan eri korkuisten äänien vaimentumiseen niiden tullessa oikeaan ja vasempaan korvaan."
Ehkä et nyt oikein käsitä asiaa ! Osittain voit kyllä olla tuossa oikeassa, mutta silloin asia menee matemaattisesti vielä vaikeammaksi. Ne laskutoimitukset ja yhtälöt joita kuulokeskuksen pitäisi laskea ovat jo huippuyliopistoluokkaa. - lepakon kuulo
tt11 kirjoitti:
"Kuulemisen fysiologia ja sen suunnan havaitseminen on hyvin tunnettua. Se ei perustu niinkään viiveisiin vaan eri korkuisten äänien vaimentumiseen niiden tullessa oikeaan ja vasempaan korvaan."
Ehkä et nyt oikein käsitä asiaa ! Osittain voit kyllä olla tuossa oikeassa, mutta silloin asia menee matemaattisesti vielä vaikeammaksi. Ne laskutoimitukset ja yhtälöt joita kuulokeskuksen pitäisi laskea ovat jo huippuyliopistoluokkaa."Ne laskutoimitukset ja yhtälöt joita kuulokeskuksen pitäisi laskea ovat jo huippuyliopistoluokkaa."
Niinhän ne ovatkin. Ne eivät ole kuitenkaan juuri mitään verrattuna lepakoiden kuulon perusteella tehtäviin äänen suunnan tunnistamisiin. Evoluutio on ihmeellistä!
- tepi
"Tuntuu oudolta että niin moni korkeasti kouluttautunutkin ihminen uskoo evoluutioon."
Ei se ole uskon asia, vaan jo peruskoulussa opetettua faktaa. Sinä et vaan ole jostain syystä ymmärtänyt asiaa. Oletan tosin, että kirjoitit aloituksen vakavissasi, eikä tuo ollut parodiaa. - 18 + 1
"Tuntuu oudolta että niin moni korkeasti kouluttautunutkin ihminen uskoo evoluutioon."
Sinunkin kannattaisi hiukan nostaa koulutustasoasi.- tt11
Ne se, että joku korkeastikoulutettu voi uskoa evoluutioon, niin ei ole mikään ihme. Onhan koulutettujakin ihmisiä höynäytetty kautta historian.
Mutta se että joku molekyylibiologi taikka vastaava uskoo evoluutioon niin se on jo todella ihmeellinen asia. Jokainen joka tuntee esim. solujen tietojärjestelmät ja vielä ymmärtää mitä tietojärjestelmä koko laajuudessaan tarkoittaa, niin ei kertakaikkiaan voi enää uskoa evoluutioon.
Jumalan kiitos niin yhä useampi molekyylibiologian huippuasiantuntija on ilmaissut jopa julkisuudessa jo evoluution vastaisia kannanottoja sen mahdottomuudesta. Ja tuhannet näiden alojen asiantuntijat ovat ilmaisseet evoluution vastaisia kannanottoja yksityisissä keskusteluissa. Ovat vaan valittaneet että eivät voi julkisuudessa tätä asiaa kommentoida kun tieteen piirissä oleva henkinen ja taloudellinen väkivaltakoneisto on niin raakaa touhua. - 15 + 6
tt11 kirjoitti:
Ne se, että joku korkeastikoulutettu voi uskoa evoluutioon, niin ei ole mikään ihme. Onhan koulutettujakin ihmisiä höynäytetty kautta historian.
Mutta se että joku molekyylibiologi taikka vastaava uskoo evoluutioon niin se on jo todella ihmeellinen asia. Jokainen joka tuntee esim. solujen tietojärjestelmät ja vielä ymmärtää mitä tietojärjestelmä koko laajuudessaan tarkoittaa, niin ei kertakaikkiaan voi enää uskoa evoluutioon.
Jumalan kiitos niin yhä useampi molekyylibiologian huippuasiantuntija on ilmaissut jopa julkisuudessa jo evoluution vastaisia kannanottoja sen mahdottomuudesta. Ja tuhannet näiden alojen asiantuntijat ovat ilmaisseet evoluution vastaisia kannanottoja yksityisissä keskusteluissa. Ovat vaan valittaneet että eivät voi julkisuudessa tätä asiaa kommentoida kun tieteen piirissä oleva henkinen ja taloudellinen väkivaltakoneisto on niin raakaa touhua."yhä useampi molekyylibiologian huippuasiantuntija on ilmaissut jopa julkisuudessa jo evoluution vastaisia kannanottoja sen mahdottomuudesta."
"Yhä useampi" toteutuu esim. jos ensin oli yksi ja sitten on kaksi. Osaatko kertoa ihan lukujakin? - 9 + 2
tt11 kirjoitti:
Ne se, että joku korkeastikoulutettu voi uskoa evoluutioon, niin ei ole mikään ihme. Onhan koulutettujakin ihmisiä höynäytetty kautta historian.
Mutta se että joku molekyylibiologi taikka vastaava uskoo evoluutioon niin se on jo todella ihmeellinen asia. Jokainen joka tuntee esim. solujen tietojärjestelmät ja vielä ymmärtää mitä tietojärjestelmä koko laajuudessaan tarkoittaa, niin ei kertakaikkiaan voi enää uskoa evoluutioon.
Jumalan kiitos niin yhä useampi molekyylibiologian huippuasiantuntija on ilmaissut jopa julkisuudessa jo evoluution vastaisia kannanottoja sen mahdottomuudesta. Ja tuhannet näiden alojen asiantuntijat ovat ilmaisseet evoluution vastaisia kannanottoja yksityisissä keskusteluissa. Ovat vaan valittaneet että eivät voi julkisuudessa tätä asiaa kommentoida kun tieteen piirissä oleva henkinen ja taloudellinen väkivaltakoneisto on niin raakaa touhua." Ovat vaan valittaneet että eivät voi julkisuudessa tätä asiaa kommentoida "
En minäkään kehtaisi. Jos puhuu soopaa julkisuudessa, sitä tahtoo jäädä nalkkiin.
- bishop83
Aloittaja on IDIOOTTI!! Mitä tähän muuta voi todeta =)
- 13 + 19
Ei aloittaja ole välttämättä idiootti, vaan hän on uskova...
Sarjassamme ojasta allikkoon;-D - 9 + 16
13 + 19 kirjoitti:
Ei aloittaja ole välttämättä idiootti, vaan hän on uskova...
Sarjassamme ojasta allikkoon;-DJos noista kahdesta pitäisi valita, olisin mieluummin idiootti. Hän on onnellinen kun ei edes tajua tilaansa.
- a.matsoni
Evoluutio on mahdoton koska sinun MIELESTÄSI omenapuu on jumalan luoma?
Se että sinä et jotain ymmärrä ei tarkoita että se on mahdotonta. Eihän paavikaan tajunnut että maapallo pyörii ja kiertää aurinkoa , mutta niin se kuitenkin on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1003499Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3081894Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471717- 961577
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111526Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4311428Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21420Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431180Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3571024MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar271018