Siinäpä tuo kysymys kuuluikin, eli mitähän voiteita saa käyttää huoletta pahaksi äityneeseen käsi-ihottumaan. Ihan on sormet ja kämmenet ja kaikki auki kun olen niin raapinut :( Kortisonivoiteita en haluaisi käyttää.. Eikö niistä voi maidon mukana kulkeutua jotain vauvalle? Oisko jotain vinkkiä?
Silloin muuten kun ei ollut näin pahana iho, niin se Libero perusvoide oli tosi hyvä, kasvoillekin sitä käytän (olen atoopikko joten hyviä rasvoja ei liikaa ole löytynyt) :D
Mitä saa käyttää käsien ihottumaan?
1
143
Vastaukset 1
- Toinen atoopikko
Olen itsekin atoopikko ja kädet myös todella pahoina nyt imetyksen aikana. Itse olen käynyt ihotautilääkärillä ja hän kyllä antoi kortisonirasvoja (teholuokka III, eli melkoisen vahvoja). Kortisonirasvojakin on erilaisia, ja osa on vaarattomia myös imetyksen aikana. Käynti ihotautilääkärillä siis varmaankin kannattaisi.
Silloin kun kortisonia ei ole ollut saatavilla, olen itse käyttänyt Bepanthen-rasvaa, siis sitä oikein rasvaista versiota. Siinä oleva pantenoli nopeuttaa haavaumien paranemista ja on täysin vaaratonta. Yöksi laitan ko. rasvaa paksun kerroksen ja päälle apteekista hankitut puuvillahanskat. Joskus laitan päivisinkin kerroksen tuota rasvaa ja päälle ohuet kertakäyttöiset silikoni- tai muovihanskat. Pari tuntia annan hautua ja iho on jo paljon parempi. Noiden hanskojen kanssa voi tehdä kaikkia kodin hommia aivan normaalisti. Tämän hanskavinkin sain omalta ihotautilääkäriltäni.
Kannattaa vielä muistaa käyttää sopivia kumihanskoja kosteita kotitöitä tehdessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???301157- 106953
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha611912- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70666
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666