En usko että mitään mahdollisuuksia on vaikka tiedän että olet kiinnostunut naisista ehkä jopa lesbo.
Minä olen bi ja ulkonäössäni ei ole vikaa jne tai päässä mitään vikaa, mutta minulla on mies. Se estää kaiken ainakin sinun puoleltasi.
En voi myöskään tehdä valintoja, miehestäni en luovu. Tämä on yhtä helvettiä suoraan sanoen, mitenkä olette päässeet yli naisesta johon olette todella ihastuneet eikä teillä ole mahdollisuuksia olla sen kanssa?
Minä olen bi ja ulkonäössäni ei ole vikaa jne tai päässä mitään vikaa, mutta minulla on mies. Se estää kaiken ainakin sinun puoleltasi.
En voi myöskään tehdä valintoja, miehestäni en luovu. Tämä on yhtä helvettiä suoraan sanoen, mitenkä olette päässeet yli naisesta johon olette todella ihastuneet eikä teillä ole mahdollisuuksia olla sen kanssa?
Vastaukset 32
Vanhimmat
Mitä mahdollisuuksia haluaisit? Täällä sama tilanne, toisinpäin. Mutta se mies estää minua toimimasta. Olen ihan korviani myöten ihastunut tähän naiseen, enkä osaa enää ajatella mitään muuta. Hän on mielessäni öin ja päivin.
no ainakin näin aluksi haluaisin olla ystävä, tosin sekin olisi vaikeaa kun valmiiksi jo ihastunut. Tiedän vielä mitenkä siinä käy, ihastun rakastun ja en kuitenkaan mitään voi antaa paitsi salasuhteen.
Onko se tarpeeksi toiselle ihmiselle, tai edes oikein. Mielestäni ei ole. Mies on minulle kuin kallio meressä, meillä on ihan hyvä suhde ja siitä ei useinkaan ole kysymys. Olen rakentanut hänen kanssaan jo vuosia elämää, ja kaikki on yhteistä..tämä kumppani olisi voinut yhtähyvin olla nainen aikoinaan.
Miksi kaipaan naista elämääni johtuu tietystä herkkyydestä, ajatusmaailma on suurinpiirtein samanlainen. Nainen on suloinen ja sympaattisempi kun mies joka ajattelee usein järjellä. Tämä omien kokemusten perusteella siis.
Ihastuminen on paljon kokonaisvaltaisempaa kun miehen kanssa.
Jos kiinnostaa olla suhteessa mikä ei johda mihinkään, ei siitä mitään voi kenellekkään sanoa niin anna mennä. Jos taas haluat ihan oikean suhteen niin pysy kaukana.
Lisään vielä että jos on suhteessa bi-seksuaalin kanssa niin että kuvioissa on mies, niin se ei silti tarkoita ettei bi ole tosissaan rakastunut, aidosti tunne tätä naista kohtaan.
Miestään kohtaan tunteet ovat erilaisia, ei ehkä ole sitä rakastumisen tunnetta enää on vain kiintymys ja yhteenkuuluvaisuus.
näin se vain on. Tämä kuulostaa miehen hyväksikäytöltä, mutta meidän kohdalla esim mies ei ole edes mustasukkainen vaan tietää tästäkin. Jos mies ei taas tiedä niin silloin se on sitä mielestäni.
Taas naisen hyväksikäytöltä, ei se ole sitäkään jos nainen tietää missä mennään eikä ole tyhjiä lupauksia annettu.
Melko munaton mies on, jos tuollaisessa suhteessa suostuu olemaan missä nainen haihattelee milloin kenenkin kanssa/perään.
Niin, tai sitten sillä on munaa niin paljon ettei yritä hallita toista. Näkee ettei se ole siltä pois, päin vastoin. Samoin minä en hallitse.
Miehissä menee raja, eikä minua muut miehet ole koskaan kiinnostaneetkaan.
Minun kohdalla olemme sopineet että se ei haittaa, mutta taas minua haittaisi jos se olisi naisen kanssa. koska olen nainen itse.
Ja ei tätä usein tapahdu, vain joskus. Enkä tiedä tosiaankaan olenko naisen kanssa tuon ihastukseni kanssa. Tuskin. ei tämä silti kivaa ole.
Aloittajalle: kauanko tätä tilannetta on jatkunut? Mitä ITSE haluat?
ensimmäiseksi haluaisin saada ihastukseni pois päästäni, mutta se ei ole mahdollista kestänyt jo parivuotta koko tilanne. Aina välillä lievenee ja välillä taas vahvenee.
En tiedä mitä haluan todellakaan, jos kukaan ei loukkaantuisi niin kesäromanssin kai. Sori kaikille moraalinvartijoille. Tiedän tämä kuulostaa ihan kamalalta.
Entäs sitten sen kesäromanssin jälkeen? Tunteet vahvenee aina vain enemmän mitä enemmän olet tekemisissä ja tutustut. Sillon on aika vaikea taas viheltää peli poikki. Vaatii paljon voimia ja siitä tulee hirveä olo.
Mulla on sama tilanne mutta toistepäin, eli siis mies estää etenemistä. Annoin itse liikaa mennä asioita eteenpäin, jolloin oli pakko ottaa takapakkia, vaikka se tuntuikin kamalalle, se oli puhdasta itsesuojelua. Vieläkin kyllä hän on mielessäni vahvasti. Inhottava tilanne täytyy sanoa. Alkaa jo keinot loppumaan kesken, kuinka päästä yli. En kuitenkaan halua tehdä mitään radikaaleja muutoksia elämässäni, esim. vaihtaa maisemaa ja ihmisiä, koska silloinhan antaisin periksi ja jättäisin omat juttuni toisen takia. Hmm. Antaa ajan kulua ja katsoa mitä elämä tuo tullessaan.
tuota juuri pelkäänkin että mitenkäs se sitten lopetetaan? :) nämä on niin hankalia että jo estää minua toimimasta ja olen vain odottanut että se menee ohi. Ei ole ainakaan vielä mennyt, ja seuraavan kerran kun näen alkaa koko homma taas alusta.
Tämä on kun pakkomielle
Riippuu ihan että, onko kyseessä ensimmäinen ihastuminen/rakastuminen naiseen, tai siis että kokemus naistenvälisestä suhteesta...
Usein se "eka", on kaikkein voimakkain. Koska on se eka... en osaa selittää paremmin.
Sitä on aika vaikea lopettaa. Vaikka luulisin että se lopetus tulee siltä toiselta osapuolelta ennemmin tai myöhemmin ja sille se on se vaikein paikka, koska se jää ns. tyhjän päälle, sinulla on jo pohja - eli suhde.
Eli siis jossain vaiheessa se on joko päätettävä niinkin mustavalkoisesti että joko sitä vedetään raja: Ei olla yhdessä - Ollaan yhdessä. Joko pääset yli joskus, tai sitten et. Jos et niin sitten kait on tehtävä ajan mittaan ratkaisuja, jotta saa mielenrauhan. Ei ainakaan kannata asioiden vaan velloa koko ajan...
Täällä aivan vastaava tilanne, ei unohdu eräs nainen millään, rakastuin aivan päättömästi ja peruuttamattomasti vaikka olen onnellisessa, tasapainoisessa suhteessa ihmiseen, joka sattuu olemaan mies, ja hänen kanssaan yhteistä elämää vuosia rakentanut. Sellaisella voimalla ihastus iski, että koko vuosi on mennyt yrittäessä saada omaa elämää takaisin raiteilleen. Helvetiksi kuvailisin minäkin biseksuaalisuutta kun se tällaista aiheuttaa. Olen vellonut varsin syvissä tyhjyyden ja alakulon tunteissa vain siksi, että en voi tätä naista saada, vaikka muuten elämässäni on kaikki oikein hyvin. On niin vaikea saada näitä tunteita loppumaan. Aina välillä on helpompaa, mutta sitten näen taas esim. unia hänestä ja tunnen suorastaan pakottavaa tarvetta saada pidellä häntä lähelläni, suojella häntä, himoita häntä. Tilanne on mahdoton, koska miehestäni en luovu ja salasuhdetta nyt varsinkaan en halua. Kun on näin ihastunut, haluaisi voida olla avoimesti yhdessä ja kuuluttaa ylpeänä kaikille, että tässä on mun tyttöystävä, maailman ihanin. Mutta kun on myös se mies, jonka kanssa haluaa yhtä lailla olla. Uskomaton ja rakastava mies, joka on taipumuksistani aina tiennyt ja joka minulle tämän toisen puolen toteuttamisenkin sallisi. Mutta kuka nainen suostuisi tällaiseen kolmiokuvioon (ei ainakaan hän, kenet haluan) ja vielä hullumpaa, miten se selitettäisiin ystäville, perheelle? Kyse ei ole pelkästään seksistä, vaan halusta kokonaisvaltaiseen ja syvälliseen rakkaussuhteeseen juuri tämän tietyn ihmisen kanssa. Rakkaudentuskissa kärvistelyäni katsellut mies on ehdottanut, että "hankkisin" jonkun muun tyttöystävän päästäkseni yli tästä ihastuksestani, mutta ei se kyllä houkuttele lainkaan. Ei minua sinänsä kiinnosta seksisuhde "vaan jonkun" naisen kanssa eikä uskollisuus/yksiavioisuus ole sinänsä vaikeaa ollut. Siis niin kauan, kun en ole ihastunut/rakastunut, ja näin voimallisesti ihastun harvoin. Voihan sitä ajatella, että kaikissa pitkissä hetero/homosuhteissakin tulee suhteen ulkopuolisia ihastuksia yhtä lailla ja ne tunteet sitten vaan aikuismaisesti pitää käsitellä, mutta en tiedä, jotenkin mietin, että onko se sitten todella niin, että bi tarvitsisi molemmat, suhteen mieheen ja suhteen naiseen ja nimenomaan samanaikaisesti, voidakseen olla todella kokonaisvaltaisen onnellinen. Ei ihan helppo kuvio toteuttaa nykymaailmassa, eli ilmeisesti sitä täytyy vaan tottua tilanteeseen, että jokin hiertää aina.
Minä uskon, että kaiken minkä haluaa voi saada yhdessä ihmisessä. Jos ihastuu tai rakastuu toiseen, niin siinä on usein taustalla jotain, mitä koet saavasi ihastuksesi kohteelta muttet omalta puolisoltasi. Esim. Kerran eräs heteronainen ihastui toiseen mieheen, sillä koki että tämä toinen mies ymmärsi hänen maailmankatsomustaan ja kiinnostuksen kohteitaan avopuolisoaan paremmin. Nämä asiat olivat naiselle hyvin tärkeitä ja omassa suhteessaan hän koki puutetta kun mies ei ymmärtänyt.
Se on sitten oma valinta, haluaako pysyä puutteellisessa suhteessa...
Ihastuksesta pääsee kyllä halutessaan yli. Mutta moni meistä myös rakastaa sitä tunnetta, eikä halua päästä irt joko siitä syystä tai jostakin toisesta, tiedostamattomasta syystä.
Hyviä pointteja Juliuz, mutta eikö toisaalta ole aika epärealistista odottaa, että KAIKEN minkä haluaa voi saada yhdessä ihmisessä? Ainahan tarvitaan parisuhteen lisäksi muitakin läheisiä ihmissuhteita, ystäviä, sukulaisia, työkavereita, tuttuja eri elämän osa-alueita jakamaan, eikä kukaan yksi ihminen voi tyydyttää kaikkia sosiaalisia ja emotionaalisia tarpeita. Itse en usko, että ihastuminen toiseen ainakaan omassa tapauksessani tarkoittaisi sitä, että ensisijainen suhde olisi jotenkin puutteellinen ja kumppani väärä ja että jossakin olisi jokin muu ihminen, joka voisi olla niin täydellisen monipuolinen, että siinä suhteessa ei ikinä jäisi mitään vaille eikä ikinä ihastuisi kehenkään muuhun ihmiseen. Itse koen, että oma mieheni on minulle kumppanina niin sopiva kuin nyt mies vain voi olla. Ja SILTI haikailen naisen perään! Vaikea on kuvitella että ihastuisin näin kovasti kehenkään toiseen MIEHEEN. Onko ongelma nyt siis yksinkertaisesti se, että hän ei ole nainen, ja että jos löytäisinkin kumppanikseni naisen, joka olisi kaikin tavoin yhtä sopiva kuin mieheni on ja lisäksi nainen, yksi ihminen riittäisi? Aika hypoteettiseksi pohdiskeluksi menee. Aiemmin ajattelin, että biseksuaalisuus on sitä, että kumppanin sukupuolella ei ole väliä. Nyt oon joutunut kyseenalaistamaan tämän, kun tuntuu, että naiseen ihastumiseni tuli puun takaa ja noin vaan tärväsi kykyni olla 100% onnellinen ja tyytyväinen suhteessani mieheeni. Varmasti ihastus laimenee ajan kanssa, mutta jääkö silti tämä tunne, että jotakin puuttuu, kun sitä tyttöystävää ei ole...
Hyviä ja mielenkiintoisia pointteja sullakin tuossa tekstissä. Minä edelleen uskon, että kaiken tarvitsemansa voi saada yhdessä ihmisessä, ainakin se sielullisesti tärkeimmät jutut, ne jutut joilla oikeasti on väliä. Ne on kaikilla ihmisillä henkilökohtaisia. :) Jos on olemassa tarve, niin sille tarpeelle on olemassa täyttymys. Muuten ei olisi tarvetta. Olen tosin samaa mieltä siinä, että muitakin ihmisiä tarvitaan mutta ne ovatkin niissä vähemmän tärkeissä elämän osa-alueissa ja mulle ainakin kumppanin kanssa on tärkeää, että on niitä yhteisiä juttuja mutta myös omia juttuja ja se että saa aika myös itselleen on yksi tarve.
"Onko ongelma nyt siis yksinkertaisesti se, että hän ei ole nainen, ja että jos löytäisinkin kumppanikseni naisen, joka olisi kaikin tavoin yhtä sopiva kuin mieheni on ja lisäksi nainen, yksi ihminen riittäisi?"
Tuo minullakin tuli mieleen sun kohdalla. Mutta no, vastauksen tiedät vain sinä itse. :)
Kysymys kuuluu nyt, että miksi haikailet tuon naisen perään?
Ehkä luulit, että olit onnellinen kun et tiennyt paremmasta?
Suo anteeksi, tarkoitukseni ei ole lytätä suhdettasi mieheen (varmasti teillä on paljon hyvää), mutta se että haikalee toisen perän kertoo jostakin täyttämättömästä tarpeesta.
Ehkä olet sittenkin enemmän naisiin päin, joko fyysisesti tai henkisesti?
Itselläni on niin, että fyysisesti olen enemmän naisiinpäin kallellani. Henkinen kiinnostus molempiin yhtä vahva. Pitkään hoin tuota, ettei sukupuolella ole väliä mutta loppupeleissä sillä taitaa ollakkin. Näin ainakin minulla. Voin rakastua ja minulla voi olla syväkin henkinen yhteys mieheen, saattaisin jopa nauttia seksistä jonkin verran, mutta fyysinen veto naisiin päin on vielä vahvempi ja uskon, että naisen kanssa kaikki olisi vielä parempaa, voimakasta, täydellistä. Onneksi olen tajunnut tämän ennen, kuin ehdin miesten kanssa mihinkään suhteeseen.
Juliuz: Kiitos, antoi pohdittavaa tuo vastauksesi. Tuota varmaan pelkään, että joudunkin toteamaan, että fyysisesti olen sittenkin enemmän kuin vaan 50% naisiin päin kallellani. On se pakko myöntää, että tietyt naiset herättää minussa sellaisia vatsanpohjasta kouraisuja, että ehkä ihan samaa ei saa miehet aikaan. Tähän havahtuminen ei tunnu kivalta... Jos yksi nainen sitten riittäisikin jotenkin eri tavalla kuin yksi mies ja olenkin nyt väärän kanssa? Toisaalta nyt kun tämä on tilanne että mies jo on, joudun myös miettimään, että miten tärkeää seksi lopulta on elämässä ja parisuhteessa muiden asioiden rinnalla, mikä eniten vaakakupissa painaa. Koitan järkeillä, että no, joka tapauksessa sellainen hillitön fyysinen vetovoima hiipuisi pidemmässä parisuhteessa viimeistään parin vuoden yhdessäolon jälkeen, ja se tapahtuisi kai riippumatta kumppanin sukupuolesta... vai tapahtuisiko, jos se olisi nainen? Aargh! Onpa raivostuttava pulma. Pidän aikamoisena onnenpotkuna, että olen löytänyt henkisesti niin sopivan kumppanin rinnalleni kuin mieheni on, eli en voi ajatella häntä jättäväni. En ole kevein perustein "paremmanpuutteessa" häntä valinnut. Mutta ilmeisesti en voi myöskään olla ajattelematta, että entä jos... Toivottavasti sä löydät sen kumppanin, jossa kaikki tarvitsemasi on yhdessä ihmisessä! Siinä olen ehdottomasti samaa mieltä, että puutteelliseen suhteeseen ei kannata mennä, vaan johtotähtenä tulee olla, että kaikki natsaa.
Kiitoksia Nothingless kannustavista sanoistasi. :)
Sinuna pohtisin nyt ja vaikka listaisin ylös ne asiat joita parisuhteelta ja kumppanilta haluat. Tarkkaan. Ihan vaan selkeyden vuoksi ja sitten voit vertailla nykytilannettasi siihen. Voit alleviivata ne asiat, jotka tuntuu ensiarvoisen tärkeiltä ja ne, joka eivät ole niin tärkeitä jätät sitten ilman viivaa. Toivottavsti tämä selkeyttää sinua, koska minusta ainakin tuntuu, että selkeyttä ehkä nyt tarvitset.
Jokaisella on oikeus täysipainoiseen elämään. Mitä tuohon vetovoiman häviämieen tulee niin yleensä ne on niitä tapauksia, jotka ovat kuvittelleet parteristaan jotain muuta mitä he todellisuudessa ovliva. Eli rakastuivat ns. Ideaaliin tai itse keksimäänsä illuusoon, evätkä näe todellisuutta. Sitten totuus lopulta paljastuu ja pam, vetovoima on poissa, koska sillä ei alunperinkaan ollut realistista ja näin ollen vankkaa pohjaa. Osa yksilöistä myös rakastuu johonkin kaipaamansa tunteeseen esim. Turvallisuuteen, jonka havaitsev toisessa yksilössä, eivätkä niinkään partneriinsa. Jossain vaiheessa nämä yksilöt myös kasvavat siitä niin sanotusti "yli" ja silloin loppuu myös "intohimo", joka itseasiassa (tässä esimerkissä) oli vain intensiivistä turvan hakemista.
Todellinen intohimo ei katoa.
On sitten tietenkin niitä ihmisiä, joille ei riitä yksi ihminen ja sekin on minusta ihan fine mikäli kaikki osapuolet kannatavat polyamoriaa. Sanoit kyllä, ettei naine siihen suostuisi, mistä tiedät? Oletteko jutelleet?
Jokaisen vaan täytyy tässä elämässä löytää se omaa tapa elää ja toteuttaa itseään.
Ei mun mielestä seksuaalisella suuntautumisella ole tässä mitään tekemistä. Oma kokemus on kahdesta pitkästä suhteessa joissa ensimmäisessä yritin selitellä sitä, että haikailin toisia ihmisiä parisuhteeni rinnalle biseksuaalisuudella. Vika oli kyllä oikeasti suhteessa, se mun itselleni kehittelemä "hyvä suhde" oli tosiasiassa todella huono enkä saanut siitä suhteesta juuri mitään. Tottumus on toinen luonto ja ihminen haluaa perustella itselleen pettämishalut muulla, kuin sillä että oma suhde on oikeasti huono.
Erottuani ensimmäisestä miehestä seurustelin jonkun aikaa lesbon naisen kanssa, mutta siitä puuttui joku kipinä ja silloinkin katselin kapakassa muita ihmisiä jonkinverran uteliaammin kuin varatulta odottaisi.
14 vuotta sitten tapasin elämäni naisen ja kertaheitolla tajusin, että kun sen oikean ihmisen löytää ei enää kaipaa muuta. Toki edelleenkin ajoittain näen seksiunia miehistä ja kaipaan hetkittäin miehen kosketusta, mutta ne ovat yhtä ohimeneviä oikkuja kuin jäätelönkaipuu. Kun löytää itselleen sopivan ihmisen saa oikeasti yhdeltä ihmiseltä kaiken tarvitsemansa. En edelleenkään miellä itseäni lesboksi vaan biseksuaaliksi koska oikeasti olen rakastunut miehiinkin ja seksi kummankin kanssa on ihan mukavaa. Sen sijaan seksi sen oikean kanssa on edelleenkin käsittämättömän ihanaa - en olisi voinut kuvitellakaan, että näinkin monen vuoden jälkeen haluan häntä niin paljon, edelleenkin. Ajoittain toki on meilläkin hiljaisempia kausia, mutta enemmän ne johtuvat elämän heittelystä kuin halun puutteesta. Aiemmissa suhteissa puuttui myös halu.
Mä itse luulen, että kauhean monet yrittää perustella tuota omaa tyytymättömyyttään siten, että väittää kaikilla olevan samanlaista. Että kukaan ei muka voisi täyttää tarpeitasi parisuhteessa. Ei kaikilla ole niin, ei vaikka todella monet ovat yksinäisiä ja tyytymättömiä parisuhteisiinsa. Niillä ihmisillä jotka ovat löytäneet oman toisen puoliskonsa ei ole tuota tyhjyyttä. Ehdin kuitenkin vuosia elää toisin - olen nyt 48 v - ja pitkään huijasin itseäni luulemaan, että elämä oikeasti on niin iso pettymys kuin mitä muutkin ihmiset ympärillä toitottivat.
En halua masentaa sinua, mutta luulen että sun suhteesi on aika isossa kriisissä ja rakennettu todella huonolle pohjalle. Varmaan alitajuisesti sen tiedätkin kun haikailet itsellesi toisenlaista kakkoskumppania tilkitsemään oman suhteesi ongelmia. Sitä tarvetta ei mielestäni ole kuin vain silloin, kun on väärän kumppanin kanssa.
Muutos varmasti pelottaa, mutta jos tämä on ainoa elämäsi, haluatko hukata sen?
Minulle heräsi kysymys, voiko olla niin että joku ei löydä koskaan sitä elämänsä naista tai miestä. Elää elämänsä yksin.
Yllä kommentoineille kiitos pohdinnoista ja kokemusten jakamisesta. Täytyy kuitenkin muistaa, että ihmiset neuvovat toisiaan etupäässä omien kohtaloidensa pohjalta ja neuvot eivät välttämättä päde sellaisenaan jonkun muun tapauksessa. Mun tilanteessa hämmentävää on juuri ollut se, että suhde mieheen ei ole rakennettu huonolle pohjalle eikä epätyydyttävä ja siitä huolimatta ilmeisesti tarvitsisin myös naisen. Yksiavioisuuden ihanne tuntuu elävän aika vahvana, siis että ajatellaan, että jos ihastuu suhteen ulkopuoliseen on itse suhteessa jotain vialla. Mä en edelleenkään ajattele näin omalla kohdallani. Varmaan olisin onnellisimmillani jonkinlaisessa polyamorisessa järjestelyssä, mutta se ei todellakaan tunnu mitenkään ongelmattomalta. Ympäristön asenteiden vuoksi se tuntuu mahdottomalta. Siksi voisi olla helpointa, että pystyisin yksinkertaisesti unohtamaan tämän ihastuksen. Ketjun aloittajan kysymyshän oli, että miten olette päässeet yli naisesta johon olette todella ihastuneet mutta teillä ei ole mahdollisuutta olla sen kanssa. No, ehkä ne, jotka ovat siinä onnistuneet, eivät lue eivätkä kommentoi tällaisiin ketjuihin :)
Mutta Juliuz tuohon sun viestiin liittyen vielä, jos voisin saada tämän naisen johon tuota hillitöntä vetoa tunsin, olisin heti valmis katsomaan, mitä suhteesta voisi tulla, vaikka millä oudoilla järjestelyillä ja silläkin riskillä, että siitä seuraisi vain murhetta. Niin hullu on sydän oikkuineen.
kuulostaa tutulta tilanteelta,itse vain ihastunut varattuun naiseen(josta en edes ole varma pitääkö naisista myös).. tuntuu vain vahvasti siltä,että tällä naisellakin jotain tunteita olisi..tää nainen on mun mielessä päivin öin ja harmittaa,että en vain uskalla tehdä minkäänlaista aloitetta.. johtuu varmaan siitä, että olemme samassa työpaikassa ja rohkeus ei itsellä riitä.. toivon vain,että tää nainen antaisi enemmän merkkejä kiinnostuksestaan ja tekisi aloitteen ensin..työskentely tämän naisen kanssa on vaikeaa,koska sydän pumppaa tuhattajasataa aina kun hän katsoo silmiin..
"Nothing less" (ja muutkin) - aivan hämmästyttävän tuttuja ajatuksia! Täälläkin tilanne se, että olen seurustellut pitkään miehen kanssa (enkä halua erota) ja tunteideni palon kohde on seurustellut pitkään miehen kanssa (eikä aio erota). Joskus puhuimme tunteistamme toisiamme kohtaan, mutta enää en tiedä missä mennään. Omat tunteet menee vuoristorataa, välillä pystyy ottamaan jotenkin etäisyyttä, välillä taas tuntuu ettei muuta ajattelekaan kuin tätä yhtä ihmistä... Mahdottomuudessaan raastava mutta toisaalta suloisen mystinen tilanne.
Kuinka kertoa tälle toiselle mitä ajattelee ja mitä haluaisi? Kuinka rohkaistua?
Oletko naimisissa vai muuten tarkoituksellisesti sitoutunut mieheesi?
Haluatko olla aina elämäsi loppuun saakka kiinteästi hänen kanssaan?
Ja mistä syystä?
Oletetaan, että olisin tuo nainen, jota ajattelet...
Mikäli hän antaa Sinulle omaa aikaa harrasteisiin ja naisten yhteisiin menoihin niin mikäpä estäisi toteuttamasta ystävyyttämme!?!
Haluaisin tietenkin tietää elämäntilanteestasi ja suunnitelmistasi.
En pidä itseäni kovin mustasukkaisena.
Asutko pääkaupunkiseudulla vai muualla?
Ehkäpä olisi mukavaa tavata!
Aina on toivoa rehelliselle ihmiselle!
Ihan mielenkiinnosta kyselen, että oletteko kertoneet miehillenne tästä bi-suuntautumisesta heti seurustelun alettua vai onko se tullut ilmi myöhemmin..?
Sitä vaan, että moniko mies lähtisi alunpitäen suhteeseen naisen kanssa, joka suurella todennäköisyydellä tarvitsisi "naisseuraa" suhteen aikana, joko säännöllisesti tai aika-ajoin.
Enkä halua herättää ärtymystä, kysyn vaan mielenkiinnosta.
Itse olen hetero, mutta yksi ystäväni on bi ja oli vuosi sitten ihastunut (yksipuolisesti) minuun. Sen takia eksyin tänne sivuille, kun haluan häntä paremmin ymmärtää. Hänkin on kuitenkin suhteessa mieheen, mutta eipä se näy hänelle riittävän.
Täällä taas toisinpäin eli nuori tyttö ihastunut itseäni muutamaa vuotta vanhempaan naiseen, joka on suhteessa miehen kanssa. :/ En haluais tämän naisen leluksi, mutta ruumiini huutaa häntä niin, että joskus ajattelen että olisiko parempi vaan antaa mennä.. Edes kerran. Välillä tuntuu, että helpottaa mutta taas kun näin hänet niin.. Voi juku, kun se on niin kaunis!
Mielenkiinnosta1: Olen kertonut miehelle bi-suuntautumisestani heti alussa. Itselleni asia on ollut sen verran tärkeä, että tämän puoleni hyväksyminen on ollut jopa tuttavuuden suhteeksi syvenemisen ehto. En voisi kuvitella esim. kenenkään homofoobikkomiehen kanssa ikinä seurustelevani enkä tilannetta, että seurustelukumppani ei näin olennaista asiaa minusta tietäisi ja hyväksyisi.
Jatkan kysymyksillä :)
Teitkö heti teidän suhteenne alkajaisiksi selväksi sen, että tulet myös tapailemaan naisia suhteenne aikana ja mies suostui tähän?
Edelleenkään en arvostele vaan mielenkiinnosta kysyn.
Meillä tuo ei onnistuisi, kun kumpikaan meistä ei halua, että suhteessa on ns. kolmansia osapuolia.
Minulla mies on tiennyt alusta asti, muuten tämä ei olisi mahdollista jos ei hyväksy kokonaan toista.
tuossa aiemmin oli tosi hyvä kommentti "nothing less" nimimerkiltä, että voiko edes olettaa että kaikki olisi yhdessä ihmisessä. Mielestäni ei voi olettaa, se on aivan totta.
Ei ainakaan bi saa mieheltä sitä mitä naiselta saa ja naiselta ei sitä mitä mieheltä. Kyse ei ole siitä että miehessä olisi jotain vikaa, tai naisessa olisi jotain vikaa.
Olen myös huomannut että mieheni on todella miehekäs mies, ja ihastun aina naisellisiin naisiin..
Mielenkiinnosta1: Saa toki kysyä jos haluaa ymmärtää, yritän vastata parhaani mukaan. En usko, että mulla on ollut suhteen alkumetreillä noin selvää/vahvaa kantaa asiasta, että "tulen muuten sitten sinun lisäksesi tapailemaan myös naisia että deal with it!". Luultavasti en ole pitänyt kovin todennäköisenä tai edes mahdollisena, että löytäisin kumppania, jolle asia automaattisesti olisi ok. Suhteemme alussa itselleni tärkeää oli varmaan ensiksikin selvittää miten mies ylipäätään suhtautuu seks.vähemmistöihin ja että hän tietää ja on ok sen tosiasian kanssa, että myös minä saattaisin yhtä hyvin olla aloittelemassa suhdetta naisen kuin hänen kanssaan. Bi-puolen käytännön toteutusmahdollisuudet on tulleet esille keskusteluissa muistaakseni siinä vaiheessa, kun on käyty suhteen vakavoitumiseen liittyviä suhteen pelisääntö- ja määrittelykeskusteluja (miten kumpikin määrittelemme mikä on pettämistä, mikä on rehellisyyden merkitys, haluaako toinen tietää, jos toinen ihastuu johonkuhun muuhun suhteen aikana ja jos sitten kuitenkin käy jotain ikävää esim. pettämistä tapahtuu, miten sitä käsitellään). Siinä yhteydessä varmaankin mieheni on sitten ilmaissut, että hänen taholtaan olisi ok, jos minulla olisi jossain vaiheessa myös suhde naiseen, kunhan rakkauttani riittäisi silti hänellekin. Tää oli muistaakseni hämmästyttävää itselleni ja sai minut arvostamaan miestäni vielä enemmän. Miehen sallivasta suhtautumisesta huolimatta en ole suhteemme aikana mitenkään etsimällä etsinyt naista, johon rakastua (päinvastoin, koska olisihan se nyt yksinkertaisempaa jos sellaiselta välttyisi) - niin vaan taas sattui käymään, kun tarpeeksi ihana nainen tuli vastaan sopivassa tilanteessa ja se oli menoa, pahus vieköön.
Minä myös ihailen miehessäni nimenomaan sitä hänen tapaansa ilmentää miehenä olemista vaikka se ei ihan perinteisintä miehisyyttä edustakaan (meillä mies mm. tekee suurimman osan kotitöistä) ja naisessa nimenomaan hänen tapaansa olla nainen - naisissakin tosin jollakin tavalla sukupuolirooleja kyseenalaistava asenne viehättää mutta fyysisesti nimenomaan naiseus vetoaa naisessa. En siis sanoisi (niinkuin jotkut biseksuaalisuutta kuvailevat) että ihastuisin ihmiseen sukupuolesta riippumatta, vaan kyllä ihastun ainutlaatuisiin persooniin nimenomaan sukupuolensa edustajina...
Mielenkiinnosta1: Minä havahduin seksuaalisuuteni toisenlaiseen puoleen vasta vuosien jälkeen pitkässä suhteessa (miehen kanssa), kun ihastuin erääseen naiseen. Aika hämmennys itselle, mutta ehkä yllättäen pienempi hämmennys puolisolleni. Pitkän keskustelun ja rehellisen ajatustenvaihdon jälkeen hän edelleen hyväksyy minut tällaisena kuin olen. Se kai sitä rakkautta on - että antaa tilaa toiselle olla oma itsensä. En näe mitään syytä kokea syyllisyyttä, että olen ihastunut naiseen ja että ajattelen häntä. Enkä ymmärrä miksi toiset kokevat aiheelliseksi siitä edes syyllistää! Jos se ei asianomaisille ole ongelma, kenelle sen edes pitäisi olla?
totta joka sana. Sama tilanne meilläkin, ja en tosiaan koe syyllisyyttä jos ihastun välillä naiseen. Miehiä en ole edes katsonut sillä silmällä koskaan tämän pitkän suhteemme aikana.
Pidän tätä rikkautena, että pitkässä suhteessa miehen kanssa ihastun välillä naisiin ja kuitenkaan en lähde mieheni luolta minnekkään tai halua lähteä.
On niin ihanaa kuulla, että teitä on siellä muitakin. Nothing less etenkin pohdiskeli asioita hyvin samalta kantilta kuin itse olen viimeisen reilun vuoden joutunut pohdiskelemaan. Minulle oma biseksuaalisuuteni valkeni kuin salama kirkkaalta taivaalta vuosi sitten kypsässä yli 30 vuoden iässä ja olen kai elänyt jonkinlaista uutta teini-ikää sen tiimoilta. Ihanat, omaan makuuni olevat naiset vetävät katseeni puoleensa kadulla ja huomaanpa jopa saavani pitkiä tunnistavia katseita muilta "alan naisilta". Tämä on ollut kyllä mullistavaa.
Ja sitten on se parisuhde ja perhe. Miehelleni kerroin tästä identiteettini uudelleenrakentumisesta (tai selkiytymisestä), eikä se tullut hänelle minkäänlaisena yllätyksenä. Sain täyden hyväksynnän enkä kyllä mitään muuta odottanutkaan. Koskaan en voisi pettää tai edes luvan kanssa toteuttaa molempia puolia itsestäni, joten saan tyytyä haaveilemaan. Pian heräämiseni ensihuumassa kohtasin aivan ihanan naisen, johon ihastuin ensisilmäyksellä. Emme ole tekemisissä, mutta hän palaa mieleeni tasaisin väliajoin vatsaa kouristavana tunteena, ja sanottava on, että pärjäisin ilman tätäkin. En haluaisi olla poissaoleva omasta elämästäni ihmisen vuoksi, jota en edes oikeasti tunne ja jonka kanssa tieni kohtasi vain lyhyen hetken ajan. Mutta minkäs teet.