että migreenissä tulee tuskanhiki ja alkaa vilustaa ja tärisee kuin horkassa? Mulla on nyt kolme tällaista kohtausta ollut, n.kerran vuodessa, enkä oikein tiedä mistä tulee, paitsi kerran otin sirdaludia illalla ja olin kait nukkunut jotenkin huonosti ja kun aamulla heräsin oli kamala jyske päässä. Sitten se on joka kerta kestänyt 7-8 tuntia, ennen kuin saa oksennettua mahan tyhjäksi (ja tulee toisestaki päästä) sit hetkeksi nukahdan, ja kun herää on normaali olo. Mut kamalia kohtauksia nuo on, enkä haluaisi kokea enää yhtäkään!!!
Onko normaalia
Onko muilla
2474
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla joskus menee migreenikohtaus näin:
1. Kirkasta lientä nenästä (ei tunnu nuhalta ja tästä jo tiedän, että taas mennään)
2. Hiki
3. Kylmä
4. Kipu
5. Väsymys
6. Oksennus
7. Uni
8. Hirviä nälkä
9. Normaali olotila palaa
Kaikkeen tähän menee kolmesta 24 tuntiin, lekurin mukaan kuulostaa ihan normaalilta migreeniltä.
Minun migreeniini kuului juurikin tuo horkka. Saatoin tutista ja täristä aivan hirveästi, mutta samalla hikeä tursusi läpi kehosta. Tämä olotila tuntuu aivan kauhealta, monta kertaa ajattelin,että noutaja tulee, mutta tietääkseni pelkkä migreeni ei ole kuolemia aiheuttanut. Muita oireita olivat janon tunne, silmien aristus,oksennuksen tarve ja tietenkin toispuoleinen päänsärky. Migreenit kestivät kolme päivää. Moni ulkomaan reissu,sukujuhla,meni pipariks. Onneksi voin kirjoittaa menneessä aikamuodossa,koska migreenit ensin lieventyivät, ja nyt kai ovat loppuneet ,kun jäin pois työelämästä.