Itse ilmoitan aina, joko heti tai välittömästi kun voin.
Säälitkö varasta, vai ilmoitatko myyjälle ?
kyllääntynyt
1282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mitä säälimistä varkaassa on? Joskus on sattunut, että edessäni kassalle menevä on unohtanut tai "unohtanut" jotain kärriinsä niin siitäkin olen huomauttanut henkilölle itselleen.
Joskus olen itsepalvelukassalla sattunut huomaamaan, että lappu tulostetaan halvemmasta tuotteetsta, esimerkiksi talvella kotimaiset ja tuonti tomaatit.
Ilkeyttäni olen kysäissyt ko. henkilöltä, että huomasiko hän tulostaneensa väärän hinnan.
Minusta raja näissä asioissa on vain yhdessä paikassa.
Olen myös käynyt korjaamassa minun edukseni tehdyn virheen.
Vaihtoehtoja ei ole!
Kaljavarkaan käräytän jos huomaan. En viitsi kytätä muita asiakkaita, en varasta itse ja luotan että suurin osa ihmisistä on rehellisiä.
Minulla on omissa asioissani tarpeeksi, en viitsi alkaa vahtimaan muita.
Minulta unohtuu joskus kassin alle kärryyn jokin pieni tavara. Maksan sen aina erikseen jos olen ehtinyt muut ostokset maksaa.
Täytyy tunnustaa, että joskus olen hajamielisyyttäni varastanut.
Kerran ostin virkkuukoukun, jota puristin kädessäni, koska sitä ei voinut laittaa ostoskärryyn, ettei mene verkosta läpi. Koko maksamisen, pakkaamisen, kotimatkan ajan puristin sitä kourassani. Vasta kotona, kun olin kunnolla kotiutunut, purkanut kassit, vaihtanut vaatteet ja aloin pesemään käsiäni, niinkuin aina liikkeellä oltuani, aloin ällistelemään miksi minulla on käsi nyrkissä.
En lähtenyt takaisinkaan sitä maksamaan, sillä samassa kaupassa olen muutaman kerran ostanut jotain pientä, maksanut ja unohtanut sen kassalle. Vasta aikojen päästä huomannut mokani.
Olen nähnyt monta kertaa jonkun varastavan.kerran sanoin kassalla olevalle miehelle että eikös riittäis jo,kun tunki puseron hihaan röökiaskeja kasoittain toisen ollessa varona ettei kassa näe.Minusta eivät välittäneet.
Sain sellaisen kommentin takaisin että päätin pitää naamani kiinni seuraavan nähdessäni ja pelkäsin pitkän aikaa,kaverit asuivat lähellä ja aina minut nähdessään juttelivat minusta ja katseellaan seurailivat.
Lähikaupassa kesäisin kaljaa menee salkuittain ohi kassojen,kukaan ei noteeraa,sieltä hyllyjen välistä vaan ja kadun vilinään.
Mutta ans olla kun samassa kaupassa kassatyttö antoi väärin takaisin ja ei suostunut pitkäkestoisen,monen päivän kestävän kassanlaskennan mukaan myöntämään huomattavaa virhettään,se oli anteeksiantamatonta.Minne siinä meni se"virhe"? Kassatytön taskuun,olettaisin.
Asiakkuus loppui siinä kauppaketjussa samantien.
Varkaita ei kukaan pidättele,tapahtuupa se sitten missä muodossa tahansa.Sääli vaan että me rehelliset kansalaiset siitä aina joudumme kärsimään monella tavalla.
Olen joskus vienyt epähuomiossa tavaraa maksamatta ulos, mutta huomattua virheen olen palannut maksamaan. Olisi ollut noloa, jos toinen asiakas olisi ehtinyt nostaa menetelin. Kyllä sen näkee, jos joku yritää tietoisesti varastaa. Olin nuorena harjoittelemssa liikeessä ja siellä puutuin tilnteeseen kun näin erään naisen sullomassa vähän väliä esineitä kassiinsa. Menin sanomaan vastaavalle myyjälle ja hän sanoi, että seuramaan tilannetta. Myyjä meni sitten ihan lähelle tätä henkilöä antaen ymmärtää, että peli on pelattu. No asiakas kuljeskeli liikeessä ja varmaan tiputteli sullomansa tavarat pois matkastaan.
Myyjä ilmoitti myös kassalle asiasta ja siellä pyydettiin rouvaa nayttämään kassin sisältö. No mitään ei onneksi löytynyt.
Kyllä myymälävarkauteen pitää puuttua, sillä rehelliset asiakkaat maksavat hävikin korkeimpina hintoina.
Olen joskus huomannut että esim.limsapullo otetaan korista ja juodaan kaupan sisällä, minkä jälkeen laitetaan tyhjä pullo takaisin koriin. Muutaman kerran huomautin siitä kassalle.
Nykyisinhä se ei taida olla mahdollistakaan koska tyhjien pullojen automaatit sijaitsevat eri paikassa kuin täydet pullot.
Ja vihannespussiin laitetaan ensin vain muutama,esim omena ja punnituksen jälkeen lisätään enemmän tai laitetaan väärä hinta,halvemman vaihtoehdon tuote.
Karkkia popsitaan naamaan,irtolaareista.Onhan näitä konsteja.
Mitäs säälimistä varkaassa on ? Tuskin kenenkään tarvitsee elääkseen varastaa, ainakaan oman maan kansalaisten.
Yritän selvitä viikottaisesta kauppareissusta nopeasti, enkä siitä syystä juuri ehdi tarkkailla muita asiakkaita. Enpä osaa sanoa, miten menettelisin, jos näkisin varkauden. Itsesuojeluvaisto voisi tehdä hiljaiseksi. Ja kun myymälävaras jo valmiiksi istuu pöydässäni, niin istukoon, kunhan ei ihan röyhkeäksi rupea...
Eikä tämä tarkoita sitä, että hyväksyisin varkaudet. Näen ne vain eräänä ajan hengen ilmentymänä ja tunnistan oman voimattomuuteni tuon hengen muuttamisessa muuksi.
Kuinkahan monta kertaa tämä aihe on jo kaluttu täällä? Ei enää jaksa samoja kertoa.
Eipä ole kohdalleni varkaita osunut.
Tai sitten ovat olleet niin typeriä että tajuntani ei ole kyennyt havaitsemaan.
Jos osuisi, niin kamppaisin sen taitavasti naamalleen, jotta ainut mitä pystyisi syömään olisi pulla-mössö.
Yrittäsin myös osua keskelle sääri-luutaan, jotta se katkeaisi mahdollisimman kivuttomasti omille varpailleni.
Sitten katsoisin varasta säälivästi hymyillen.
H.
Kerran kävi niin,että ollessani Cittarissa, niin sattumalta näin nuoren romaaninaisen hortoilevan edessäni pitkässä valtavankokoisessa hameeessaan. Näin kun hän työnsi hameen alle jotain.? Seuraavaksi hän pysähtyi munahyllyn eteen ja tunki hameen alle munarasian ja jatkoi matkaansa. Sitten työnsi hameen alle porkkanan..... Sitten tulikin vartija paikalle ja naista vietiin takahuoneeseen. En tiedä mitä kaikkea sieltä hameen alta sitten löytyi. Ehkä 42 tuumainen telkkari. ????
Mäkin tykkään porkkanasta. Nam nam.