Armahda minut

Voi kun se paskiainen saisi ansionsa mukaan ja vielä korkojen kera.
Se on tehnyt pahaa niin usealle ihmiselle ettei ole tosikaan, osalle peruuttamatonta.
Itse hakeuduin terapiaan lopulta, kun pää tuntui hajoavan. Hänen nykyisen uhrinsa psyyke tuskin tulee koskaan toipumaan (se ihminen elää jo ihan mielikuvitusmaailmassa ja on muuttunut varjoksi), lapsilla pitkät terapiat.
Ja sitten lukematon määrä muita uhreja. Kuka lopettanut opintonsa, työnsä...

Kaikki aina sorti häntä, kaikki hänen työkaverinsa olivat "sairaita" ja vaikka mitä.

Toivon koko sydämestäni, että joku pysäyttäisi hänet (jäisi vaikka kiinni joistain rikoksistaan), että hän ei pystyisi enää vahingoittamaan toisia.
14210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"Hänen nykyisen uhrinsa psyyke tuskin tulee koskaan toipumaan (se ihminen elää jo ihan mielikuvitusmaailmassa ja on muuttunut varjoksi),"

Pikkusen tarkennusta ny haluaisin...mm. tuohon...

mistä tiedät tuon nykyisen uhrin psyykkisen tilanteen noin hyvin...onko arvio/mielipide omasi vaiko "sen narsistin"...onko tuo nyk. uhri kertonut itse sinulle elävänsä mielikuvitusmaailmassa...vai onko oma terapeuttisi tehnyt arvion myös nykyisestä uhrista...niin että hän tuntee tuon nykyisen uhrin...vaiko vain ihan sinun puheittesi perusteella...

No joo...tätä minun kyseenalaistamistani taas...

mutta silläkin tarkoitus...kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää...joskus vaikea tietää kuka on tarinan konna...ja tässä silmiin pisti nimenomaan tuo tarve mitätöidä nykyistä uhria..ja olla ikäänkuin tietävinään ettei sen psyyke koskaan toivu...joka on mielestäni juurkin narsisteille ominaista...

Äänestä

Laitappa nimiä mukaan emme me muutan tiedä ketä sinä tarkoitat ja miksi
tuolleen sanottuna sanomasi on yhtä tyhjän kanssa.

Äänestä

Hyvä aloitus, mutta en ymmärrä kahta seuraavaa kirjoittajaa.
- Henkilö purki ahdistustaan (ilmeisesti ihan aitoa ja oikeutettua). Hän toimi tasapainoisen ihmisen tavoin, pysyi yleisellä tasolla ja ei laittanut sellaista, mistä olisi voinut tietää, ketä hän tarkoitti (narsisti olisi toiminut toisin).
- Hän sanoi "saisi ansionsa mukaan korkojen kanssa". Ei se ole pahasti sanottu ja kyllä minullekin saa toivoa tuollaista (olisi varmaan ihan kiva saada ansionsa mukaan ja vielä koroilla)
- "jäisi kiinni rikoksistaan" Tähän varmaan kaikki yhtyy, olisi hienoa kun kaikki rikolliset saataisiin kiinni.

Voin yhtyä aloittajaan ja toivon hänen puolestaan samoja asioita tapahtuvaksi ;)

Äänestä
  • Sanon sinulle nyt
    VOI KUN SÄ PASKIAINEN SAISIT ANSIOSI MUKAAN JA VIELÄ KORKOJEN KERA!

    Äänestä

  • "Hyvä aloitus, mutta en ymmärrä kahta seuraavaa kirjoittajaa"

    Niin kunhan kiinnitin huomiota tuohon aloittajan komenttiin...nykyisestä uhrista...ja halusin ilmaista mielipiteeni tuohon kohtaan, missä aloittaja viittasi nyk. uhriin...

    "Hänen nykyisen uhrinsa psyyke tuskin tulee koskaan toipumaan (se ihminen elää jo ihan mielikuvitusmaailmassa ja on muuttunut varjoksi), "

    joka minusta kuullosti ko. henkilöä/ nyk. uhria mitätöivältä...

    on vain mielipide mielipiteiden joukossa...aloittajan tekstiin liittyen..ei sen kummempaa...

    Äänestä

  • 10+2=12 kirjoitti:

    "Hyvä aloitus, mutta en ymmärrä kahta seuraavaa kirjoittajaa"

    Niin kunhan kiinnitin huomiota tuohon aloittajan komenttiin...nykyisestä uhrista...ja halusin ilmaista mielipiteeni tuohon kohtaan, missä aloittaja viittasi nyk. uhriin...

    "Hänen nykyisen uhrinsa psyyke tuskin tulee koskaan toipumaan (se ihminen elää jo ihan mielikuvitusmaailmassa ja on muuttunut varjoksi), "

    joka minusta kuullosti ko. henkilöä/ nyk. uhria mitätöivältä...

    on vain mielipide mielipiteiden joukossa...aloittajan tekstiin liittyen..ei sen kummempaa...

    " kunhan kiinnitin huomiota tuohon aloittajan komenttiin"

    Niin, mitään en tehnyt. Eikä se ollut minun syy :`, (.

    Nyyh.

    Äänestä

  • okei, kirjoitti:

    Sanon sinulle nyt
    VOI KUN SÄ PASKIAINEN SAISIT ANSIOSI MUKAAN JA VIELÄ KORKOJEN KERA!

    Sama sanotaan sulle myös olet paha ihminen,ihan vaan sen takia kun osoittelet
    syyttömiä vailla perusteita kaikki jotka lukevat voivat saada pahan mielen kun et
    ilmoita ketä tarkalleen tarkoitat.

    Äänestä

  • okei, kirjoitti:

    Sanon sinulle nyt
    VOI KUN SÄ PASKIAINEN SAISIT ANSIOSI MUKAAN JA VIELÄ KORKOJEN KERA!

    Miksi?

    Äänestä

Minusta aloittajan kirjoitus oli hyvä ja asiallinen. Hän kirjoitti, niinkuin asian näkee, kokee ja tuntee.

Jatka aloittaja vain, älä piittaa, jos joku yrittää takertua epäolennaiseen.

Voimia sinulle!

Äänestä

Samaa mieltä kuin ap..jotenkin ne paskiaiset saavat pyöritellä muita mennentullen ja tehdä mitä huvittaa ja pääsevät kuin koira veräjästä ja muut kärsii..mutta mutta paha saa aina palkkansa jossain vaiheessa, hope so!!

Äänestä

Itse uskon heidän myynneen sielunsa saatanalle ja raamatussa kerrotaan, mitä noidille tapahtuu. Eli kyllä he tulevat saamaan ansionsa mukaan.

Äänestä
  • Sinä olet hylännyt Herramme opin rakkaudesta. Viesteilläsi herjaat Jeesusta ja Hänen opetuksiaan.

    Äänestä

  • näinpä, kirjoitti:

    Sinä olet hylännyt Herramme opin rakkaudesta. Viesteilläsi herjaat Jeesusta ja Hänen opetuksiaan.

    Daniel, Matteuksen evankeliumi, Johanneksen ilmestys...

    Kumpikohan meistä on unohtanut Herramme opin?
    Jeesus itse kertoi, mitä narsisteille käy ja toisti sen kahdesti (Matteuksen evankeliumi). Hän kertoo siinä heidän olevan paholaisen lapsia siinä, missä aidot opetuslapsiensa seuraajat hänen.

    Pahalle tarjotaan armoa, mutta se ei pysty ottamaan sitä vastaan, koska on paha (Daniel).

    Äänestä

Kuulostaa uhrin tilitykseltä ap-kirjoitus. Itellä oli hetken sama fiilis, mutta oma elämä on tärkeämpi kuin tuollainen katkera tilittäminen ja menneessä roikkuminen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Loppuun palanut kirjoitti:

Voi kun se paskiainen saisi ansionsa mukaan ja vielä korkojen kera.
Se on tehnyt pahaa niin usealle ihmiselle ettei ole tosikaan, osalle peruuttamatonta.
Itse hakeuduin terapiaan lopulta, kun pää tuntui hajoavan. Hänen nykyisen uhrinsa psyyke tuskin tulee koskaan toipumaan (se ihminen elää jo ihan mielikuvitusmaailmassa ja on muuttunut varjoksi), lapsilla pitkät terapiat.
Ja sitten lukematon määrä muita uhreja. Kuka lopettanut opintonsa, työnsä...

Kaikki aina sorti häntä, kaikki hänen työkaverinsa olivat "sairaita" ja vaikka mitä.

Toivon koko sydämestäni, että joku pysäyttäisi hänet (jäisi vaikka kiinni joistain rikoksistaan), että hän ei pystyisi enää vahingoittamaan toisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu