vyöruusu

Voisiko joku joka on sairastanut vyöruusun kasvoissa, kertoa oireileeko se myös myöhemmin esim. kivun tuntemuksina jopa vuosien päästä. Mikä särkylääke on tehokkainta tässä. Mieheni sairasti vuosia sitten kasvoissa vyöruusun ja välillä hän aina sanoo että ihan kuin samantapaista kosketusarkuutta olisi sillä kohdalla iholla ja päänsärkyä.
12035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Omakohtaista kokemusta minulla ei ole, mutta kirjoian kun kukaan ei ole vielä vastannut.
Edesmeennyt mieheni sairasti vyöruusun kasvoissa kahdeksantoista vuotta sitten. Lapsemme sairastivat silloin vesirokkoa, joten olivat sairasvuoteessa yhtäaikaa, kaikki kolme.
Kysymyksessä on tiettävästi sama viirus molemmissa sairauksissa.
Akuutti sairastaminen kesti pitkään ja oli hyvin kipeä päänseudun alueella. Vuosi myös otsan ja silmän ympäristöstä märkää. (Työnantajan mielestä pelkkä kosmeettinen haitta.)
Viirus jää elimistöön ja maalikkona voisi olettaa että tämä pitää sitä kipuilua vuositolkulla yllä. Vyöruusu voi myös uusiutua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätietoinen kirjoitti:

Voisiko joku joka on sairastanut vyöruusun kasvoissa, kertoa oireileeko se myös myöhemmin esim. kivun tuntemuksina jopa vuosien päästä. Mikä särkylääke on tehokkainta tässä. Mieheni sairasti vuosia sitten kasvoissa vyöruusun ja välillä hän aina sanoo että ihan kuin samantapaista kosketusarkuutta olisi sillä kohdalla iholla ja päänsärkyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu