Testataan toki borderlinea

Heitä ei ole mahdollista diakonia hoitaa.
Heitä ei saa lähestyä läheisyydenkyvyttä turvallisuushakuisena.
- Siellä diakoniassa ovat nämä hoitajat, ja diakonit aivan käytöshäiriössä, koska heillä on deja vu ja he eivät ole mm. huolehtineet terveydestä, myös muille ihmisille, tasapainoisuuden osalta. He eivät ole tehneet tätä koskaan muille ihmisille, osallistuen turvallisen ympäristön oalta, myös miljöön ja yksityis-elämän rakentamiseen, jo valmiiksi turvallisuuden tunteeksi ja onnistumisen elämyksellisen miljöön lähtökohdaksi.
- Aksentti on tärkeää myös muille ihmisille ja vaatii aina seksuaalisuuden ja sen kunnioittamisen myös muille ihmisille väkivaltaisen painostamisen sijaan.

Emme halua terveyden osalta aidattua yhteiskuntaa.
- Tämä on hallusinaation osa, etkä saa pitää vankina.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Hänellä ei ollut a-virusta, hän ei tehnyt fransiskaanius-hypnoosia ympäristöön:"
- Yleiskunto peilaaminen on kielletty.
Ihminen ei tuota psyykkistä kipua normaalina osana käyttäytymistään.
Nämä ovat erityisen suututtavia asioista eikä näihin saa kohdistaa turvallisuushakuisuutta, myöskään sairaanhoitajien ammattiliittona TEHY:nä.

Ei tämä ole naisille soveltuva tilana työpaikaksi.
Kirkon väärän atomin työpaikkana tämä voi haitata myös ympäristöä.
Se vaatii jo nyt tämän hoidon sijaan, vapaata seksiä, jopa samansukupuolisin seksisuhtein. Ei tasapainottomuutena, kuten hektisyydessä lähestyen, ja siten syketasojen tasaajaa irti repien, kuten lobotomioissa.
- Miten te kehtaatte vielä mennä sinne väestöön?

Ammatti ei ole myöskään tarkoitettu armeijaan tai sieltä tuleville.
En edes löydä tällaista sairautta väestönsuojelulta, tai muulta sellaiselta, koska henkinen väkivalta tuhoaa luontomme, ympäristönsuojelutta.
- Miksi diakonissa tuhoaa luomalla borderline-väestöä perheestään?

Äänestä
  • Kts. Fiktiivinen Cyperpunk-kirjallisuus
    "Keisarin Kullanmuru", Bernadine Ervasto, Johny Klinga

    Ehkä joskus harrastus voi luoda liian todellisen maailman, ja paljastaa epätodellisuuden kuplan aiheuttaman virheen, absurditta. Harrastuksia ei tarvitse aina kieltää, eikä sellaista saa yrittää omatoimisesti tehdä.
    - Ei saa kohdistaa naisiin tahallisesti väkivaltaa.
    - Ei saa tukea sellaista muodostuvaa arvomaalimaa, rakentaen yhteiskunnasta.
    Harrastus voi joskus olla liian helppo, ja aiheuttaa ongelman, joka ei sovi esim. lääkitykseen purkaessaan sitä. Kts. Kopioiminen
    Harrastuksen pelkkä kasvojen käyttäminen, kuten meikkaaminen, on joskus hyväksi murrosikäiselle nuorelle, tai hän ei voi elää niin "vanhoillisesti" sulkeutuneena perheeseen, että sellainen olisi kiellettyä mm. ihan intimiteettihygienian osalta.
    Harrastaminen on hyvin yleistä borderline-persoonallisuuksilla mm. päivärytmin ja näin vikko-lukujärjestyksen muodostamiseksi.
    Harrastaminen ei ole yleensä sisällyttänyt itseensä ihmisen eristämistä, mm. väkivaltaisesti, psykopatiassa häntä seuraillen.
    Kts. Hahmoterapiat, ikä ja kehitystehtävät

    Äänestä

  • Ylipainoinen:Sinde82 kirjoitti:

    Kts. Fiktiivinen Cyperpunk-kirjallisuus

    Ulkopuolinen, vanha mies: Jaa, ei koskaan saa ohjata kellekään intimiteettihygieniaa koskevia rajoitteita.
    - Miten te olette tehneet niin vielä 1980-luvulla?

    Äänestä

  • Esim. Hoidon syy kirjoitti:

    Ulkopuolinen, vanha mies: Jaa, ei koskaan saa ohjata kellekään intimiteettihygieniaa koskevia rajoitteita.
    - Miten te olette tehneet niin vielä 1980-luvulla?

    Tällainen absurdi pitäisi pystyä muodostamaan tällä osastolla.
    Sulkeutuminen ydinperheeseen on sairaalloisuus, koska silloin ei voi pysyä mukana yhteiskunnassa ja homma menee liian kristillisyydestä poikkeavaksi, seksuaalisuudettomaksi uskonnolliseksi pakkomielteeksi.
    Tämä absurdi soveltuu borderline hoidoksi, ei huono yleiskunto, kuten sosiaalityöntekijällä äskettäin muun psykoottisuuden lisäksi oli.
    Syrjiminen ei tue absurdia tai sen muodostamista, esim. uskonnollinen syrjintä on sairaalloisuus, ja hyvin julkeavaa jolla ei ole merkitystä mm. turvallisen lähimmäisyyden ja turvallisten vieraiden ihmisten käsittämisessä, lähimmäisenrakkauden tasapainon osalta.
    Pieni lapsi ei voi auttaa heitä. Lisäksi tällaisten uskonasioiden, kuten elämäntapojen käsitteleminen, samoin hier-arkian julkinen esittäminen, on jo aivan sairasta, kun kohteena niissä on prinsessaleikkien, vain esim. 4-vuotias tyttö.
    - Kts. ihmisten eri-arvoistaminen, naisen halventaminen, sukupuolen halventaminen, sen riistäminen, seksuaalinen alistaminen, sen tarve oikeutuksena, kosmeettisilla häiriöillä puolustautuminen, efektiivisyys,
    vanhoillisuus, turvallisuushakuinen egoismi, transvestismi

    Esim. Hypoteesi 1. "Ylläpitää sellaista"
    - Järjestönä ollut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmiskunta Sinde kirjoitti:

Heitä ei ole mahdollista diakonia hoitaa.
Heitä ei saa lähestyä läheisyydenkyvyttä turvallisuushakuisena.
- Siellä diakoniassa ovat nämä hoitajat, ja diakonit aivan käytöshäiriössä, koska heillä on deja vu ja he eivät ole mm. huolehtineet terveydestä, myös muille ihmisille, tasapainoisuuden osalta. He eivät ole tehneet tätä koskaan muille ihmisille, osallistuen turvallisen ympäristön oalta, myös miljöön ja yksityis-elämän rakentamiseen, jo valmiiksi turvallisuuden tunteeksi ja onnistumisen elämyksellisen miljöön lähtökohdaksi.
- Aksentti on tärkeää myös muille ihmisille ja vaatii aina seksuaalisuuden ja sen kunnioittamisen myös muille ihmisille väkivaltaisen painostamisen sijaan.

Emme halua terveyden osalta aidattua yhteiskuntaa.
- Tämä on hallusinaation osa, etkä saa pitää vankina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu