anteeksi kun hidastan niihin revittyjen asvalttien reunoihin!!!!

Vittu että on eräille autoilijoille hyvin vaikeaa ymmärtää,että pakko hidastaa niihin reunoihin joita nyt on esim. Sillalta tullessa ja mennessä! Sitten painetaan tööttiä ja ollaan melkein perseessä!
22445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

TUUNATKAA NE HITON AUTONNE SELLAISIKSI, ETTE TARVII, MELKEIN PYSÄHTYY PIENEEN TÖYSSYYN. Mitä hittoa säästelette. Hirmunen vaara aina, että ajaa perseeseeen, kun lyödään jarrua, vaikkei edessä ole mitään.

Mutta niistä asvalteista, kun revitään niin pitäs vaatia että ne korjataan parin päivän sisällä eikä vasta kuukausien -viikkojen jälkeen.
Tulee kansantaloudellisia tappioita niistä peräänajoista.

Äänestä

Olettekos arvon autoilijat katselleet ohitustieltä Ruislahden ympyrään tullessanne liikennemerkkejä?
Taivaanmerkit eli kaistan yläpuolella olevat merkit kertovat että ympyrästä pääsee sillalle vain ulointa kaistaa pitkin. Sisempää kaistaa pääsee Kasinolle. Ympyräss ei siis voi ohittaa autoletkaa jotka ajavat sääntöjen mukaan.
Ehkä hölmö liikenneopastus mutta silti lainvoimainen. Savonlinnassa näyttää muutenkin liikennemerkkien tuntemus sekä risteysajo olevan ihan arvailujen varassa.

Äänestä
  • Nyt siellä on ihan maalaukset tiessä ja näyttää helposti pääsevän sillalle molemmilta kaistoilta :D

    Äänestä

  • kaistapäinen kirjoitti:

    Nyt siellä on ihan maalaukset tiessä ja näyttää helposti pääsevän sillalle molemmilta kaistoilta :D

    osaa ryhmittyä jatkossa oikein kääntyessään ohitustieltä Viiskulman suuntaan. Vanhalla miehellä on ollut pahoja ryhmittymisvaikeuksia tähän saakka ja torvet on soineet.

    Äänestä

Ajakaa te ne vanteenne solmuun jos ette niihin hidastele niillä normiautoillanne.... Täällä taas pätemässä joku joka ei tiedä autoista yhtään mitään.

Äänestä

En tiedä autostasi mutta Savonlinnan teiltä ei löydy sellaisia reunoja joista ei normaaliin tieliikenteeseen tarkoitetuilla autoilla normaalisti pääse. Kaupungilla kyllä näkee aina silloin tällöin erinäköisiä tuunattuja pellevehkeitä, jotka on ensin madallettu käytökelvottoman alas ja sitten on vielä laitettu viimeisen päälle matala etuhelma. Ja kokonaisuuden kruunaa renkaat jotka on korkeusprofiililtaan pakkausmuovin luokkaa. Ja joiden jousto-ominaisuudet ovat myös ihan yhtä hyvät kuin sillä pakkausmuovilla.

Eli kyllä se on oma vika kun itse on pilannut autonsa ajo-ominaisuudet. Poistat ne typerännäköiset etuhelmat ja turhat madallukset ja hankit renkaat joiden korkeusprofiili on vähintään 55, niin voit ajella niin kuin muutkin. Eikä tarvitse niska punaisena hävetä kun takana tulijat tööttäilee.

Äänestä
  • ja selväpäinen vastaus pikkupojille jotka eivät tajua muusta kuin jostain Gti-lehtien piloille tuunatuista rihveleistä.

    Äänestä

  • Harvinaisen hyvä kirjoitti:

    ja selväpäinen vastaus pikkupojille jotka eivät tajua muusta kuin jostain Gti-lehtien piloille tuunatuista rihveleistä.

    eilen 31.5. n. klo 22 meni 2 kpl tälläisiä "tuunattuja" bemareita pitkin Linnankatua ( mukulakivikatu ) ja kääntyivät Riihisaaren edustan P-paikalle. Oli tuskaisen hidasta meno. Sellaista etananvauhtia ajelivat. Kenties siksi, ettei pakkelit irtoa spoilereista ja ruosteen raiskaamista helmapelleistä . Huvittavan näköisiä kulkupelejä olivat. Niin maan perusteellisen matalaksi "tuunattuja" ja renkaat sellaiset "pakkausmuovin" paksuiset.

    Äänestä

  • Renkaan korkeusprofiili ei välttämättä kerro mitään paljonko kumia on vanteen ympärillä. Tarpeeksi leveä rengas niin 35 profiililla oleva kumikin on korkia kuin mikä.
    (Rengasprofiililla (prosentteina) tarkoitetaan renkaan sivupinnan korkeutta jaettuna renkaan leveydelllä)

    Itse ajelin muutoskatsastetulla autolla melkoisen hissun kissun ympäri Savonlinnan katuja toukokuussa. Piti sääliä vanteita sekä alustassa olevia muoveja. "Esteistä" kyllä pääsee ohi mutta ei kovinkaan kovaa koska koriin tuleva isku on liian kova, että esim tuulilasi kestäisi sen. Autoni alusta on rakennettu rata-ajoa silmälläpitäen joten se on jäykkä sekä matala, en hurjastele liikenteessä vaan radalla.

    Äänestä

  • jaskaspas kirjoitti:

    Renkaan korkeusprofiili ei välttämättä kerro mitään paljonko kumia on vanteen ympärillä. Tarpeeksi leveä rengas niin 35 profiililla oleva kumikin on korkia kuin mikä.
    (Rengasprofiililla (prosentteina) tarkoitetaan renkaan sivupinnan korkeutta jaettuna renkaan leveydelllä)

    Itse ajelin muutoskatsastetulla autolla melkoisen hissun kissun ympäri Savonlinnan katuja toukokuussa. Piti sääliä vanteita sekä alustassa olevia muoveja. "Esteistä" kyllä pääsee ohi mutta ei kovinkaan kovaa koska koriin tuleva isku on liian kova, että esim tuulilasi kestäisi sen. Autoni alusta on rakennettu rata-ajoa silmälläpitäen joten se on jäykkä sekä matala, en hurjastele liikenteessä vaan radalla.

    Ajelkaa toki radalla, mutta älkää tulko liikenteeseen tekemään tukkoja, säälittävää nähdä kun ei raaski ajella normaalisti liikenteessä.
    PYSYKÄÄ POIS.... KIITOS

    Äänestä

Tuossa jo epäillään että se tuunattu autosi ei ole liikennekelpoinen. Miten mahtaa olla laillisuuden kanssa?

Auto on muutoskatsastettava, jos vanteen nimellishalkaisija poikkeaa yli 26 milliä tai renkaan leveys yli 30 milliä alkuperäisestä. Renkaan ulkohalkaisijaa ei saa suurentaa enempää kuin 51 milliä.

Äänestä

Ei autoa madalleta renkailla!

Äänestä
  • Kyllä sitä voi vähän madaltaa kun hommaa mataprofiilirenkaat mutta meikälle se ei riittänyt ajattelin että pannaan bemu kunnolla tonttiin ja sipasi 8cm jousista kyllä eron huommaa etenkin nopeassa kaarre ajossa.

    Äänestä

  • BMW325i kirjoitti:

    Kyllä sitä voi vähän madaltaa kun hommaa mataprofiilirenkaat mutta meikälle se ei riittänyt ajattelin että pannaan bemu kunnolla tonttiin ja sipasi 8cm jousista kyllä eron huommaa etenkin nopeassa kaarre ajossa.

    kokeilppa josus miltä tuntuisi saada vaikka pilllua.voi olla aika haasteellinen homma sinulle muuakuin kuvitelmissa.
    muuten jauha jätkä kiveksiäs.

    Äänestä

  • olet surkimus kirjoitti:

    kokeilppa josus miltä tuntuisi saada vaikka pilllua.voi olla aika haasteellinen homma sinulle muuakuin kuvitelmissa.
    muuten jauha jätkä kiveksiäs.

    voi poika. enemmän on kuule mulle tullut tuheroa kun sä oot edes unissas nähnyt.

    Äänestä

  • BMW325i kirjoitti:

    Kyllä sitä voi vähän madaltaa kun hommaa mataprofiilirenkaat mutta meikälle se ei riittänyt ajattelin että pannaan bemu kunnolla tonttiin ja sipasi 8cm jousista kyllä eron huommaa etenkin nopeassa kaarre ajossa.

    Ymmärsitkö "bmw525i" säädättää myös kinnersi ohjauskulmat ( camber ja caster ) ? Ai etpä tietenkään. Teikäläisenkö se siis oli se toinen, noista todella naurettavan näköisistä kulkuneuvoista, jotka körötteli etanan vauhtia Linnankadulla.

    Äänestä

  • kyllä_nauratti kirjoitti:

    Ymmärsitkö "bmw525i" säädättää myös kinnersi ohjauskulmat ( camber ja caster ) ? Ai etpä tietenkään. Teikäläisenkö se siis oli se toinen, noista todella naurettavan näköisistä kulkuneuvoista, jotka körötteli etanan vauhtia Linnankadulla.

    ohjauskulmista mitään ymmärrä eikä sen tarvitsekaan. Ei ohjauskulmilla ole enää mitään välii jos alustaa on madallettu 80 mm. Sehän tarkoittaa ettei siellä ole jousia enää ollenkaan ja etupuskuri viistää maata ilman spoileriakin. Bimmuli 325i paljasti viestillään itsensä pelkäksi trolliksi. Vaikea puhua asioista joista ei lopultakaan mitään ymmärrä, ihan niinkuin amiksessa.

    Äänestä

  • BMW325i kirjoitti:

    Kyllä sitä voi vähän madaltaa kun hommaa mataprofiilirenkaat mutta meikälle se ei riittänyt ajattelin että pannaan bemu kunnolla tonttiin ja sipasi 8cm jousista kyllä eron huommaa etenkin nopeassa kaarre ajossa.

    samalla koko jouset pois niin olisit päässyt vielä lähemmäksi tonttia.

    Äänestä

  • Ei Bimmulipoju kirjoitti:

    ohjauskulmista mitään ymmärrä eikä sen tarvitsekaan. Ei ohjauskulmilla ole enää mitään välii jos alustaa on madallettu 80 mm. Sehän tarkoittaa ettei siellä ole jousia enää ollenkaan ja etupuskuri viistää maata ilman spoileriakin. Bimmuli 325i paljasti viestillään itsensä pelkäksi trolliksi. Vaikea puhua asioista joista ei lopultakaan mitään ymmärrä, ihan niinkuin amiksessa.

    Viitu mitä urpoja täällä on. weitecillä on valmiita -80 sarjoja myynnissä että ota siintä jos ei rälläkkä pysy näpissä.

    Äänestä

  • BMW325i kirjoitti:

    Viitu mitä urpoja täällä on. weitecillä on valmiita -80 sarjoja myynnissä että ota siintä jos ei rälläkkä pysy näpissä.

    jaksaa nolata itsensä kerta kerran jälkeen. Säälittäis jos ei naurattais niin kovasti.

    Äänestä

  • BMW325i kirjoitti:

    Kyllä sitä voi vähän madaltaa kun hommaa mataprofiilirenkaat mutta meikälle se ei riittänyt ajattelin että pannaan bemu kunnolla tonttiin ja sipasi 8cm jousista kyllä eron huommaa etenkin nopeassa kaarre ajossa.

    Eihän sellaisella voi enää ajaa kurvissa eikä suorallakaan tiellä. Puhumattakaan että tiellä olisi edes pieniä kuoppia tai muita heittoja. Aika noloa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


matala auto kirjoitti:

Vittu että on eräille autoilijoille hyvin vaikeaa ymmärtää,että pakko hidastaa niihin reunoihin joita nyt on esim. Sillalta tullessa ja mennessä! Sitten painetaan tööttiä ja ollaan melkein perseessä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu